Ihmisen tehostaminen
Ihmisen tehostamisesta ja keinoista, joita käytetään tehostamistavoitteiden saavuttamiseksi, käydään paljon keskustelua. Ihmisen parantamisen eettinen agenda voi riippua monista tekijöistä, kuten uskonnollisesta vakaumuksesta, iästä, sukupuolesta, etnisestä alkuperästä, alkuperäkulttuurista ja kansallisuudesta.
Joissain piireissä ilmaisu ”ihmisen parantaminen” on suurin piirtein synonyymi ihmisen geenitekniikan kanssa, mutta useimmiten sillä viitataan nanoteknologian, bioteknologian, informaatioteknologian ja kognitiotieteen (NBIC) konvergenssin yleiseen soveltamiseen ihmisen suorituskyvyn parantamiseksi.
1990-luvulta lähtien useat akateemikot (kuten eräät Institute for Ethics and Emerging Technologies -instituutin tutkijat) ovat nousseet ihmisen parantamisen puolestapuhujiksi, kun taas toisista akateemikoista (kuten presidentti Bushin bioetiikkaneuvoston jäsenistä) on tullut suorasanaisia kriitikkoja.
Ihmisen parantamisen puolesta puhumisesta on tulossa yhä useammin synonyymi ”transhumanismille”, kiistanalaiselle ideologialle ja liikkeelle, joka on syntynyt tukemaan kansalaisten oikeuden tunnustamista ja suojelua joko ylläpitää tai muokata omaa mieltään ja kehoaan, jotta heille voidaan taata valinnanvapaus ja tietoon perustuva suostumuksen antaminen, kun he haluavat käyttää ihmisen parantamistekniikoita itselleen ja lapsilleen. Heidän yhteinen käsityksensä maailmasta voidaan nähdä pikemminkin fysiikan kuin biologian näkökulmasta. Teknologisen singulariteetin ajatukseen perustuen ihmisen parantaminen sulautuu yhteen teknologisen innovaation kanssa, joka edistää posthumanismia.
Neuromarkkinointikonsultti Zack Lynch väittää, että neuroteknologialla on välittömämpi vaikutus yhteiskuntaan kuin geeniterapialla, ja se kohtaa vähemmän vastustusta radikaalin ihmisen parantamisen väylänä. Hän väittää myös, että ”terapian” ja ”parantamisen” väliseen keskusteluun on lisättävä käsite ”mahdollistaminen”.
Ihmisten parantamisen mahdollisuus on herättänyt julkista kiistelyä. Ihmisen parantamista koskevan eettisen keskustelun pääkysymys liittyy pääasiassa siihen, pitäisikö koko käsitteelle asettaa rajoituksia, joitakin rajoituksia vai kieltää se kokonaan.
Dale Carrico kirjoitti, että ”ihmisen parantaminen” (human enhancement) on latautunut termi, jolla on eugeniittisia sävyjä, koska se voi merkitä ihmisen perinnöllisten ominaisuuksien parantamista biologisen kelpoisuuden yleismaailmallisesti hyväksytyn normin saavuttamiseksi (ihmisen biologisen monimuotoisuuden ja hermostollisen moninaisuuden kustannuksella), ja se voi näin ollen synnyttää kielteisiä reaktioita, jotka menevät paljon pidemmälle kuin mitä termi tarkoittaa. Michael Selgelid kutsuu tätä ”neugeniikan” vaiheeksi ja viittaa siihen, että nyt tapahtuva geenien parantaminen on jo elvyttänyt eugeniikan ajatuksen yhteiskunnassamme. Synnytystä edeltävän diagnoosin, valikoivan abortin ja koeputkihedelmöityksen käytännöillä pyritään parantamaan ihmiselämää, jolloin vanhemmat voivat geenitietojen avulla päättää, haluavatko he jatkaa vai keskeyttää raskauden.
Yleinen kritiikki ihmisen parantamista kohtaan on se, että se luo epäoikeudenmukaisia fyysisiä tai henkisiä etuja tai että epätasa-arvoinen pääsy tällaisiin parannuksiin voi ja tulee syventämään kuilua ”varakkaiden” ja ”varattomien” välillä.
Futuristi Ray Kurzweil on ilmaissut huolestuneisuutensa siitä, että vuosisadan kuluessa ihmisiä saatetaan vaatia sulautumaan yhteen tämän tekniikan kanssa, jotta he voisivat pärjätä kilpailussa markkinoilla. Parannetuilla yksilöillä on paremmat mahdollisuudet tulla valituksi parempiin mahdollisuuksiin uran, viihteen ja resurssien suhteen. Esimerkiksi elämää pidentävät teknologiat voivat pidentää yksilöiden keskimääräistä elinikää, mikä vaikuttaa eläkkeiden jakautumiseen koko yhteiskunnassa. Eliniän pidentyminen vaikuttaa ihmispopulaatioon ja jakaa rajallisia resursseja, kuten ruokaa, energiaa, rahavaroja ja elinympäristöä, entisestään. Toiset ihmisen lisääntymisen arvostelijat pelkäävät, että tällaiset kyvyt muuttaisivat perheen sisäisiä dynaamisia suhteita huonompaan suuntaan. Kun vanhemmat saavat valita ylivertaisia ominaisuuksia, he tekevät lapsensa sen sijaan, että he vain synnyttäisivät sen, ja vastasyntyneestä tulee pikemminkin heidän tahtonsa tuote kuin luonnon lahja, jota tulee rakastaa ehdoitta.
Vaikutukset identiteettiinEdit
Inhimillisten ominaisuuksien parantamisteknologiat voivat vaikuttaa ihmisen identiteettiin vaikuttamalla hänen minäkäsitykseensä. Perusteluna ei välttämättä ole ajatus yksilön parantamisesta, vaan pikemminkin sen muuttamisesta, kuka hän on ja muuttumisesta joksikin uudeksi. Yksilön identiteetin muuttaminen vaikuttaa hänen henkilökohtaiseen tarinaansa, kehitykseensä ja henkisiin kykyihinsä. Perustana tälle väitteelle on kaksi pääkohtaa: syytös epäaitoudesta ja syytös yksilön perusominaisuuksien loukkaamisesta. Geeniterapialla on kyky muuttaa ihmisen henkistä kapasiteettia, ja tämän väitteen kautta sillä on kyky vaikuttaa hänen kerronnalliseen identiteettiinsä. Yksilön ydinominaisuuksiin voivat kuulua sisäinen psykologinen tyyli, persoonallisuus, yleinen älykkyys, unen tarve, normaali vanheneminen, sukupuoli ja Homo sapiens -olemus. Teknologiat uhkaavat muuttaa minuutta perusteellisesti niin, että tuloksena on erilainen ihminen. Esimerkiksi äärimmäiset muutokset persoonallisuudessa voivat vaikuttaa yksilön ihmissuhteisiin, koska muut eivät voi enää suhtautua uuteen ihmiseen.
Kyvykkyyslähestymistavassa keskitytään normatiiviseen kehykseen, jota voidaan soveltaa siihen, miten ihmisen parantamisteknologiat vaikuttavat ihmisen kykyihin. Etiikka ei välttämättä keskity yksilön kokoonpanoon vaan pikemminkin siihen, mitä se antaa yksilöille mahdollisuuden tehdä nyky-yhteiskunnassa. Lähestymistavan määritteli ensimmäisen kerran Amartya Sen, joka keskittyi lähinnä lähestymistavan tavoitteisiin eikä niinkään näiden tavoitteiden saavuttamiseen tähtääviin päämääriin, joihin liittyy resursseja, teknologisia prosesseja ja taloudellisia järjestelyjä. Keskeisiä inhimillisiä kyvykkyyksiä ovat elämä, ruumiillinen terveys, ruumiillinen koskemattomuus, järki, tunteet, käytännöllinen järki, yhteenkuuluvuus, muut lajit, leikki ja ympäristön hallinta. Tässä normatiivisessa viitekehyksessä tunnustetaan, että inhimilliset kyvykkyydet muuttuvat jatkuvasti, ja teknologialla on jo ollut osansa tässä.
Enhancement Rhetoric (HER)Edit
Esseessään ”Mapping human enhancement rhetoric” (Ihmisen parannusretoriikan kartoittaminen) Thayer (2014) toteaa, että ihmisen parannusteknologian (Human Enhancement Technology, HET) kasvu merkitsee vastaavaa kasvua ihmisen parannusretoriikan (Human Enhancement Techology, HET)-diskurssin kasvattamista, minkä vuoksi Thayer (2014) ehdottaa keksivänsä uuden luokittelun, jonka nimeksi tulee Human Enhancement Rhetoric (HER). Luokituksen luomiseksi Thayer keskittyy vastaamaan neljään eksistentiaaliseen kysymykseen: (1) mitä HER on, (2) miten HER voidaan kartoittaa, (3) mitä HER:n kartoittamisella saavutetaan ja (4) mitä globaaleja kysymyksiä tai eettisiä huolenaiheita HER:n kartoittaminen herättää tai mitä voidaan ymmärtää paremmin? Nämä perustavanlaatuiset kysymykset palvelevat Thayerin uusien rajojen, määritelmien, nimikkeistön ja eettisten argumenttien esittelyä, kun hän työskentelee luodakseen diskurssin, jota alan ammattilaiset ja akateemikot voivat tutkia, navigoida ja kasvattaa.
Ihmisen luonto ja eksistentiaaliset riskit Muokkaa
Ihmisten parantaminen tuo mukanaan ennennäkemättömän suuria eettisiä pulmia ja eksistentiaalisia riskejä. Meritokratiaan, oikeudenmukaisuuteen ja sosiaalisiin häiriöihin liittyvien kysymysten lisäksi parannukset koskettavat väistämättä syvempiä filosofisia kysymyksiä. Oxfordin yliopiston professori Nayef Al-Rodhan varoittaa siitä, että parannuksia on väistämättä jatkettava niin pitkälle, että ne johtavat ihmiskunnan kohti trans- ja posthumanismia. Hänen mukaansa tämä väistämätön kehitys perustuu omaan ihmisluontoomme, joka etsii neurokemiallisia tyydytyksiä ja jota ohjaavat viisi voimakasta motivaattoria, joita hän kutsuu Neuro P5:ksi: valta, voitto, nautinto, ylpeys ja pysyvyys. Kun ilmaantuu teknologia, joka lupaa tehostaa yhtä tai kaikkia näistä motivaattoreista, ihmiset tavoittelevat kyseistä teknologiaa, vaikka se saattaisi osoittautua vaaralliseksi pitkällä aikavälillä.
Ennen tuota kriittistä käännekohtaa inhimillisessä evoluutiossa muut eettiset ja filosofiset kysymykset saattavat kuitenkin olla tiukempia, ainakin lyhyellä aikavälillä. Toisessa teoksessaan Al-Rodhan ottaa kantaa toiseen perustavanlaatuiseen näkökohtaan tehostamisesta ja keinotekoisesta neuromodulaatiosta. Hän varoittaa vaaroista, joita tällaiset interventiot aiheuttavat inhimillisen kokemuksen aitoudelle ja identiteetin käsitteelle sekä vapaan tahdon menettämiselle.