III artikla

BY admin
|

Mitä siinä sanotaan

Yhdysvaltojen tuomiovalta kuuluu yhdelle ylimmälle tuomioistuimelle ja sellaisille alimmille tuomioistuimille, jotka kongressi voi aika ajoin määrätä ja perustaa. Sekä korkeimman että alempien tuomioistuinten tuomarit hoitavat virkaansa hyvän käytöksen aikana, ja he saavat määrätyin väliajoin palveluksistaan korvauksen, jota ei pienennetä heidän virassaan ollessaan.

Liittovaltion oikeuslaitosta koskeva laki

Monien merkittävien saavutustensa joukossa ensimmäinen kongressi hyväksyi vuoden 1789 liittovaltion oikeuslaitosta koskevan lain (Federal Judiciary Act of 1789)

Joka perusti oikeuslaitoksen. Perustuslaki jätti kuitenkin yksityiskohdat pitkälti määrittelemättä. Laissa vahvistettiin korkeimman oikeuden tuomareiden lukumäärä (alun perin vain kuusi, nykyisin yhdeksän) ja luotiin kolmetoista käräjäoikeutta sekä joukko piirituomioistuimia, joihin korkeimman oikeuden tuomarit ja käräjäoikeuksien tuomarit matkustivat. Nykyään on yhdeksänkymmentäyksi piirituomioistuinta viidessäkymmenessä osavaltiossa, Columbian piirikunnassa ja Puerto Ricon osavaltiossa sekä kaksitoista piirituomioistuinta. Lain pääasiallinen laatija oli Connecticutin senaattori Oliver Ellsworth, joka oli ollut perustuslakikokouksen valtuutettu ja josta tuli myöhemmin Yhdysvaltojen ylituomari.

1 §. Olkoon säädetty Amerikan yhdysvaltojen senaatin ja edustajainhuoneen toimesta kongressin kokoontuessa, että Yhdysvaltojen korkein oikeus koostuu päällikkötuomarista ja viidestä apulaisoikeustuomarista, joista minkä tahansa neljän on oltava päätösvaltainen, ja että se pitää vuosittain hallituksen istuntopaikalla kaksi istuntoa, joista toinen alkaa helmikuun ensimmäisenä maanantaina ja toinen elokuun ensimmäisenä maanantaina. Avustavilla tuomareilla on etusija heidän toimeksiantojensa päivämäärän mukaan, tai jos kahden tai useamman tuomarin toimeksianto on päivätty samana päivänä, heidän ikänsä mukaan.

Mitä se tarkoittaa

III artikla perustaa liittovaltion tuomioistuinjärjestelmän. Ensimmäisessä jaksossa luodaan Yhdysvaltain korkein oikeus liittovaltion järjestelmän korkeimmaksi tuomioistuimeksi. Korkeimmalla oikeudella on lopullinen päätösvalta sen käsiteltäväksi tulevissa liittovaltion lainsäädäntöä koskevissa asioissa. Perustuslaissa täsmennetään, että tuomarit toimivat ”hyvän käytöksen aikana” eli elinikäisesti – niin kauan kuin he eivät riko virkavalaansa ryhtymällä syytteeseen asetettaviin toimiin – ja että heidän palkkaansa ei voida leikata keinona valvoa tai rangaista heitä. Näin varmistetaan riippumaton oikeuslaitos. Korkeimmassa oikeudessa on nykyään yhdeksän jäsentä, jotka presidentti nimittää senaatin enemmistön suostumuksella. Kongressilla on valta perustaa ja organisoida alemmat liittovaltion tuomioistuimet, jotka toimivat jokaisessa osavaltiossa. Asia jätetään ja käsitellään liittovaltion piirituomioistuimissa tai joissakin erityistuomioistuimissa, kuten merioikeudessa tai konkurssituomioistuimissa. Tuomioistuimet tarkastelevat tapauksen tosiseikkoja ja päättävät syyllisyydestä tai syyttömyydestä tai siitä, kumpi osapuoli on riidassa oikeassa. Jos hävinnyt osapuoli valittaa lopputuloksesta, muutoksenhakutuomioistuimet päättävät, oliko oikeudenkäynti oikeudenmukainen ja sääntöjen mukainen ja onko lakia sovellettu oikein. Asiasta voidaan valittaa aina korkeimpaan oikeuteen asti, vaikka korkein oikeus käsittelee vain pienen määrän tapauksia.

Tuomioistuinten täydellinen riippumattomuus on erityisen tärkeää rajoitetussa perustuslaissa

Alexander Hamilton, The Federalist, No. 78, 28. toukokuuta 1788

III pykälä, 2 §:n lausekkeet 1-3

Mitä siinä sanotaan

Tuomiovallan on ulotuttava kaikkiin oikeus- ja kohtuullisuusasioihin, jotka johtuvat tästä perustuslaista, Yhdysvaltojen laeista ja niiden nojalla tehdyistä tai tehtävistä sopimuksista;-kaikkiin asioihin, jotka koskevat suurlähettiläitä, muita julkisia ministereitä ja konsuleita;-kaikkiin merioikeudellisiin ja merenkulkuoikeudellisiin asioihin;-riitoihin, joissa Yhdysvallat on osapuolena;-kaksi tai useamman valtion välisiin riitoihin- valtion ja toisen valtion kansalaisten välisiin riitoihin;-erilaisten valtioiden kansalaisten välisiin riitoihin;-samankin valtion kansalaisten välisiin riitoihin, jotka vaativat maata eri valtioiden myöntämien avustusten nojalla, sekä valtion tai sen kansalaisten ja ulkomaisten valtioiden, kansalaisten tai alamaisen välisiin riitoihin.

Kaikissa asioissa, jotka koskevat suurlähettiläitä, muita julkisia ministereitä ja konsuleita, sekä asioissa, joissa valtio on osapuolena, korkeimmalla oikeudella on alkuperäinen toimivalta. Kaikissa muissa edellä mainituissa asioissa korkeimmalla oikeudella on muutoksenhakutoimivalta sekä lain että tosiseikkojen osalta kongressin säätämin poikkeuksin ja määräyksin.

Oikeudenkäynti kaikissa rikoksissa, lukuun ottamatta syytteeseenpanotapauksia, toimitetaan valamiehistöjen toimesta, ja tällainen oikeudenkäynti käydään siinä osavaltiossa, jossa rikokset on tehty; mutta jos niitä ei ole tehty jossakin osavaltiossa, oikeudenkäynti käydään sellaisessa paikassa tai sellaisissa paikoissa, jonka tai ne paikat kongressi voi lailla määrätä.

Tuomiovalta osoitettiin dramaattisesti vuonna 1952, kun Yhdysvaltain korkein oikeus esti Yhdysvaltain presidenttiä takavarikoimasta elintärkeää puolustusteollisuutta estääkseen lakon, joka saattoi vahingoittaa kansallista etua. Yhdysvaltain taistelujoukot taistelivat Koreassa, kun liittovaltion työmarkkinasovittelu kariutui ammattiliittojen ja terästeollisuuden välille, ja ammattiliitot julistivat valtakunnallisen teräslakon. Presidentti Harry S. Truman määräsi kauppaministerinsä ottamaan haltuunsa ja hoitamaan maan terästehtaat. Mikään laki ei valtuuttanut presidenttiä ryhtymään tällaisiin toimiin, mutta presidentti Truman väitti, että sodan aikaiseen hätätilanteeseen reagoiminen kuului presidentin ”luontaiseen toimivaltaan”, joka oli tarpeen yleisen hyvinvoinnin edistämiseksi, samoin kuin hänen velvollisuutensa asevoimien ylipäällikkönä. Teräsyhtiöt haastoivat hallituksen oikeuteen sillä perusteella, että presidentillä ei ollut valtuuksia ottaa haltuunsa niiden teollisuutta. Korkein oikeus yllätti presidentin tuomiollaan asiassa Youngstown Sheet & Tool Company v. Sawyer (1952), kun se totesi, ettei presidentti voinut takavarikoida terästehtaita. Toimimalla ilman kongressin valtuutusta Truman oli rikkonut vallanjakoa hätätilanteesta riippumatta. Lisäksi tuomioistuin katsoi, että presidentin sotaoikeutta ei voitu soveltaa sisäpolitiikkaan. Vaikka presidentti Truman oli eri mieltä tuomiosta ja vaati aina, että presidentin on toimittava kansallisen hätätilan vallitessa, hän noudatti tuomioistuimen päätöstä. Teräksen takavarikointitapaus vahvisti, että oikeudellinen valta ulottui myös sotatoimivaltuuksiin ja jopa sodan aikana.

Mitä se tarkoittaa

Liittovaltion tuomioistuimet ratkaisevat kiistat siitä, miten perustuslakia, kaikkia kongressin säätämiä lakeja ja kansakunnan oikeuksia ja velvollisuuksia muiden kansakuntien kanssa tehdyissä sopimuksissa tulkitaan. Liittovaltion tuomioistuimet voivat käsitellä kiistoja, jotka voivat syntyä osavaltioiden välillä, eri osavaltioiden kansalaisten välillä sekä osavaltioiden ja liittovaltion hallituksen välillä.

Tapauksessa Marbury v. Madison (1803) korkein oikeus tulkitsi III ja IV artiklaa siten, että liittovaltion tuomioistuimet saivat viimeisen sananvallan perustuslain ja kaikkien liittovaltion lakien merkityksestä sekä vallan määrätä osavaltioiden ja liittovaltion virkailijat noudattamaan sen päätöksiä. Liittovaltion tuomioistuimet voivat tehdä päätöksiä vain tapauksissa, jotka saatetaan niiden käsiteltäväksi muutoksenhakuprosessin kautta. Liittovaltion tuomioistuimet eivät voi luoda tapauksia omasta aloitteestaan – vaikka ne katsoisivat, että laki on perustuslain vastainen. Henkilön, johon laki vaikuttaa kielteisesti, on nostettava kanne hallitusta vastaan, jotta tuomioistuimet voivat ratkaista asian.

Vähän kaikki liittovaltion asiat alkavat liittovaltion piirituomioistuimessa, jossa päätetään esityksistä ja pidetään oikeudenkäyntejä. Sitten, jos joku osapuolista kyseenalaistaa oikeudenkäynnin tuloksen, asiat käsitellään muutoksenhaussa liittovaltion vetoomustuomioistuimessa ja mahdollisesti korkeimmassa oikeudessa. Korkein oikeus ottaa käsiteltäväkseen vain pienen määrän tapauksia, yleensä noin kahdeksankymmentä tapausta vuodessa.

Liittovaltion tuomioistuimilla on myös lopullinen päätösvalta syyllisyydestä tai syyttömyydestä liittovaltion rikosoikeudellisissa tapauksissa, kuten kidnappauksessa, salakuuntelussa tai huumausaineiden salakuljetuksessa. Eri osavaltioiden liittovaltion syyttäjät nostavat syytteitä niitä vastaan, joita syytetään liittovaltion lain rikkomisesta. Oikeusministeriö nostaa myös kanteita ja nostaa syytteitä väitettyjä rikoksentekijöitä vastaan. Rikosoikeudenkäynneissä syytetyillä on syytteeseen asettamista lukuun ottamatta oikeus saada asiansa sen osavaltion valamiehistön käsiteltäväksi, jossa rikos on tapahtunut.

Oikeudelliseen päätökseen puhalletaan henkeä lakisääteisten oikeuksien sitkeällä käyttämisellä, kunnes niistä tulee tavanomaisia ja tavanomaisia ihmisen kokemuksessa.

Martin Luther King Jr, ”The Case against Tokenism” (1962)

Pykälä III, 3 §:n lausekkeet 1-2

Mitä siinä sanotaan

Petturuus Yhdysvaltoja vastaan on ainoastaan sodan käymistä niitä vastaan tai niiden vihollisten tukemista, heille avun ja lohdutuksen antamista. Ketään ei saa tuomita maanpetoksesta, ellei kahden todistajan todistuksesta samasta avoimesta teosta tai tunnustuksesta julkisessa oikeudessa.

Kongressilla on valta julistaa rangaistus maanpetoksesta, mutta mikään maanpetoksen syyte ei saa aiheuttaa veren turmeltumista tai menettämistä muuten kuin henkilön elinaikana.

Kansakunnan kiistellyin varapresidentti Aaron Burr pelasi aina omien sääntöjensä mukaan. Hän aloitti kautensa vuonna 1800 saamalla äänten mennessä tasan vaalikollegiossa kilpakumppaninsa Thomas Jeffersonin kanssa ja päätti kautensa ampumalla entisen valtiovarainministerin Alexander Hamiltonin kaksintaistelussa. Puolueensa hylkäsi Burrin kansallisesta vaalilipustaan vuonna 1804, ja hän lähti länteen. Pian liittovaltion hallitus alkoi saada raportteja, joiden mukaan Burr oli sekaantunut suunnitelmaan, jonka mukaan läntiset osavaltiot ja territoriot irtautuisivat ja muodostaisivat uuden valtion, jota hän johtaisi. Burr pidätettiin vuonna 1807 ja tuotiin Richmondiin, Virginiaan, oikeuden eteen maanpetoksesta syytettynä. Yhdysvaltain ylituomari John Marshall toimi puheenjohtajana ja muistutti liittovaltion syyttäjiä siitä, että perustuslaki edellytti joko tunnustusta tai vähintään kahden sellaisen todistajan lausuntoa, jotka olivat nähneet Burrin syyllistyvän maanpetokseen. Koska tunnustusta tai uskottavia todistajia ei ollut, liittovaltion oikeusjuttu kariutui, ja valamiehistö totesi Burrin syyttömäksi. Sen jälkeen häpeään joutunut entinen varapresidentti lähti maasta ja asui maanpaossa Euroopassa.

Mitä se tarkoittaa

Petturuus on ainoa perustuslaissa erikseen määritelty rikos. Yksilöt voidaan todeta syyllisiksi maanpetokseen, jos he ryhtyvät sotaan Yhdysvaltoja vastaan tai antavat ”apua tai lohdutusta” sen vihollisille. Heidän ei tarvitse fyysisesti tarttua aseeseen ja taistella taistelussa Yhdysvaltain joukkoja vastaan. Vihollisen aktiivinen auttaminen luovuttamalla salaista tietoa tai toimittamalla aseita voi johtaa syytteeseen maanpetoksesta. Yhdysvaltain sotatoimien äänekäs vastustaminen protestien ja mielenosoitusten avulla on kuitenkin suojattu ensimmäisen perustuslain lisäyksen sananvapauslausekkeella. Maanpetoksesta tuomitsemisen on perustuttava joko syyllisyyden tunnustamiseen tai kahden todistajan lausuntoon. Kongressi voi määrätä rangaistuksen, mutta se on kohdistettava vain syyllisiin eikä heidän ystäviinsä tai perheenjäseniinsä, jos he eivät ole osallistuneet rikokseen. Perustuslain oudolla viittauksella turmeltuneeseen vereen tai menettämiseen oli tarkoitus kumota englantilainen common law, joka esti maanpetoksesta tuomitun henkilön verisukulaisia perimästä kyseisen henkilön omaisuutta. Tästä tuli ongelma, kun hallitus käsitteli konfederaation jäsenten omaisuutta sisällissodan jälkeen.

Kun esi-isämme ryhtyivät muodostamaan itsenäistä poliittista organisaatiota uuden maailman yhteiskuntaa varten, he olivat paljon valppaampia voimakkaiden vihollisten suhteen, joilla oli suunnitelmia tätä maanosaa kohtaan, kuin jotkut sitä edeltäneet sukupolvet ovat olleet.

Tuomari Robert H. Jackson, Cramer v. Yhdysvallat (1945)

Liittovaltion oikeuslaitos AIKATAULU

1798 – Kongressi säätää oikeuslain

Kongressi vastaa perustuslailliseen toimivaltaansa perustaa liittovaltion alemmat tuomioistuimet säätämällä oikeuslain. Senaattori Oliver Ellsworth, joka oli perustuslakikokouksen valtuutettu, ottaa johtoaseman lainvalmistelussa, jossa säädetään kuudesta tuomarista korkeimpaan oikeuteen, kolmestatoista käräjäoikeudesta suurimmissa kaupungeissa ja kolmesta piirituomioistuimesta muita alueita varten. Aluksi korkein oikeus toimii ainoana muutoksenhakutuomioistuimena.

1795 – Senaatti hylkää John Rutledgen ylituomariksi

Presidentti George Washington nimittää John Rutledgen Yhdysvaltain ylituomariksi. Rutledge, joka oli aiemmin toiminut korkeimman oikeuden apulaisoikeustuomarina, on eronnut Etelä-Carolinan korkeimman oikeuden ylituomariksi. Rutledge on kuitenkin juuri pitänyt puheen, jossa hän tuomitsi Jayn sopimuksen, jonka senaatti oli juuri hyväksynyt. Närkästyneet senaattorit äänestävät tämän jälkeen 14 vastaan 10 hänen nimitystään vastaan, mikä tekee hänestä ensimmäisen hylätyn päällikkötuomarin.

1803 – Korkein oikeus vahvistaa oikeudellisen muutoksenhakuoikeuden

Väistyvä presidentti John Adams allekirjoittaa William Marburyn toimeksiannon rauhantuomarin virkaan Washingtonissa, D.C.:ssä, mutta tuleva ulkoministeri James Madison kieltäytyy luovuttamasta toimeksiantoa. Marbury jättää lain sallimalla tavalla suoraan korkeimpaan oikeuteen kirjelmän, jossa hän vaatii toimeksiantoaan. Ylituomari John Marshall julistaa lausunnossaan asiassa Marbury vastaan Madison lain, joka salli Marburyn vedota korkeimpaan oikeuteen, perustuslain vastaiseksi. Tämä on ensimmäinen tapaus, jossa korkein oikeus vetoaa kongressin säädösten oikeudelliseen valvontaan.

1804 – edustajainhuone asettaa korkeimman oikeuden tuomarin syytteeseen

Vuonna 1804 edustajainhuoneen jeffersonilaiset republikaanit äänestävät korkeimmassa oikeudessa vuodesta 1796 lähtien toimineen federalistisen tuomarin Samuel Chasen asettamisesta syytteeseen. Häntä syytetään ”mielivaltaisesta, sortavasta ja epäoikeudenmukaisesta” käyttäytymisestä tuomaristossa. Senaatti järjestää vuonna 1805 oikeudenkäynnin, jossa tuomari Chase puolustautuu ilmoittamalla, että häntä syytetään hänen poliittisten vakaumustensa vuoksi eikä siksi, että hän olisi syyllistynyt ”korkeisiin rikoksiin tai rikkomuksiin”, kuten perustuslaissa määrätään. Kuusi republikaania yhtyy yhdeksän federalistisen senaattorin kanssa ja vapauttaa Chasen kaikista syytteistä. Hän pysyy korkeimmassa oikeudessa kuolemaansa asti vuonna 1811.

1855 – kongressi perustaa korvausvaatimustuomioistuimen

Huojentuakseen taloudellisia vaatimuksia koskevista vetoomuksista kongressi perustaa vuonna 1855 korvausvaatimustuomioistuimen ja antaa sille toimivallan päättää kaikkien sellaisten rahavaatimusten pätevyydestä, jotka perustuvat lakeihin, asetuksiin tai sopimuksiin Yhdysvaltain hallituksen kanssa. Presidentti nimittää korvausvaatimustuomioistuimen kolme tuomaria, jotka senaatti vahvistaa elinikäisiksi nimityksiksi. Vuonna 1982 kongressi lakkauttaa Court of Claimsin ja jakaa sen toimivallan uuden U.S. Court of Appeals for the Federal Circuitin ja U.S. Court of Federal Claimsin kesken.

1863-1867 – Korkeimman oikeuden koko vaihtelee

Vuonna 1863 uudet republikaanien enemmistöt kongressissa laajentavat korkeimman oikeuden kokoonpanon kymmeneen, mikä antaa presidentti Abraham Lincolnille mahdollisuuden tehdä nimityksen tuomioistuimeen. Lincolnin kuoltua kongressi on kuitenkin voimakkaasti eri mieltä hänen seuraajansa Andrew Johnsonin kanssa jälleenrakennuspolitiikasta. Estääkseen Johnsonia nimittämästä tuomareita kongressi vähentää tuomareiden määrän kahdeksaan vuonna 1867. Johnsonin kauden päätyttyä vuonna 1869 kongressi palauttaa korkeimman oikeuden kokoonpanon yhdeksään tuomariin.

1891 – kongressi perustaa Yhdysvaltain muutoksenhakutuomioistuimet

Vuoden 1789 Judiciary Actista lähtien korkeimman oikeuden tuomarit olivat ”ratsastaneet piirissä” ja toimineet piirituomareina. Vuonna 1891 kongressi perustaa U.S. Courts of Appeals -tuomioistuimet, mutta antaa piirituomioistuinten jatkaa toimintaansa vielä kaksikymmentä vuotta. Vuonna 1911 piirituomioistuimet lakkautetaan ja niiden toimivalta siirretään piirituomioistuimille. Kahdenkymmenenneljännen vuosisadan alussa on yhdeksänkymmentäneljä Yhdysvaltain tuomiopiiriä, jotka on järjestetty kahteentoista alueelliseen piiriin, joista jokaisessa on Yhdysvaltain muutoksenhakutuomioistuin.

1922 – Liittovaltion tuomioistuinten menettelyjen yhtenäistämiseen pyritään

Liittovaltion tuomioistuinten kasvu 1900-luvulla pakottaa kongressin kehittämään keinoja, joilla niiden hallintoa ja toimintaa voidaan parantaa. Vuonna 1922 kongressi perustaa johtavien piirituomareiden konferenssin (Conference of Senior Circuit Judges), joka vuonna 1948 nimetään uudelleen Yhdysvaltain oikeuskonferenssiksi (Judicial Conference of the United States), jonka tehtävänä on ”toimia pääasiallisena poliittisena elimenä, joka käsittelee Yhdysvaltain tuomioistuinten hallintoa”. Oikeuskonferenssi seuraa liittovaltion tuomioistuinten toimintaa ja tekee ehdotuksia menettelyjen ja tuomioistuinten toiminnan yhdenmukaisuuden edistämiseksi.

1937 – Roosevelt yrittää ”paketoida” korkeimman oikeuden

Kun korkein oikeus on hylännyt National Industrial Recovery Actin, Agricultural Adjustment Actin ja muun New Deal -lainsäädännön perustuslain vastaisina, presidentti Franklin D. Roosevelt valittaa, että tuomioistuin toimii yhä ”hevoskärryjen ja vaunujen” aikakautena ja ei ole ajan tasalla. Koska hän ei pystynyt nimittämään yhtään tuomaria ensimmäisen kautensa aikana, hän ehdottaa murskaavan uudelleenvalintansa jälkeen, että tuomioistuinta laajennettaisiin lisäämällä yksi uusi tuomari jokaista yli seitsemänkymmenvuotiasta istuvaa tuomaria kohden. Tämä suunnitelma jakaa katkerasti kongressin demokraattien mielipiteitä, eikä sitä koskaan hyväksytä. Seuraavien kolmen presidenttikautensa aikana Roosevelt saa kuitenkin nimitettyä kaikki korkeimman oikeuden jäsenet, ja uudet tuomarit suhtautuvat myötämielisemmin talouden laajempaan liittovaltion sääntelyyn.

1970 – Kolumbian piirikunta saa hovioikeuden

Kolumbian piirikunta (District of Columbia) ei kuulu osavaltioon, vaan sen sijaan kongressi hallinnoi sitä hallituksen kotipaikkana. Vuonna 1970 kongressi perustaa District of Columbian korkeimmaksi oikeudeksi hovioikeuden, joka vastaa osavaltion korkeinta oikeutta.

1980 – Kongressi perustaa Yhdysvaltain kansainvälisen kaupan tuomioistuimen

Vähentääkseen jonkin verran Yhdysvaltain piirituomioistuinten työtaakkaa kongressi perustaa vuonna 1890 yleisten arvioijien lautakunnan (Board of General Appraisers), joka ratkaisee tuonti-, vienti- ja tariffikiistoja. Lautakunta toimii valtiovarainministeriön yhteydessä. Vuonna 1909 kongressi perustaa tullivalituslautakunnan (Court of Customs Appeals), joka käsittelee kaikki lautakunnan päätöksiä koskevat valitukset. Vuoteen 1980 mennessä kongressi tunnustaa, että työstä on tullut enemmän oikeudellista kuin hallinnollista, ja organisoi nämä elimet uudelleen Yhdysvaltain kansainvälisen kaupan tuomioistuimeksi.

1986-1989 – Kolme liittovaltion tuomaria asetetaan syytteeseen ja erotetaan virasta

Vaikka harvoin käytetäänkin syytteeseenpanoa, syytteeseenpano on edelleen ainoa keino, jolla kongressi voi harkita liittovaltion liittovaltion tuomarin erottamista elinikäisestä nimityksestä. Vuosien 1986 ja 1989 välisenä aikana edustajainhuone asettaa syytteeseen kolme liittovaltion tuomaria, joiden syytteet vaihtelevat tuloveronkierrosta lahjuksen vastaanottamiseen. Senaatti nimeää komitean kuulemaan todisteita ja äänestää sitten tuomareiden Harry Claibornen, Alcee Hastingsin ja Walter Nixonin erottamisesta.