Introduction to Psychology

Kuten olet oppinut, psyykkisten häiriöiden luokkia on monia ja ihmisen käyttäytymisen ja persoonallisuuden monia eri osa-alueita, jotka voivat muuttua häiriöksi. Jatka lukemista ja käy läpi jokainen tässä moduulissa oppimasi pääluokka.

Ahdistuneisuus tai pelko, joka häiritsee normaalia toimintaa, voidaan luokitella ahdistuneisuushäiriöksi. Yleisesti tunnettuja kategorioita ovat spesifiset fobiat: tietty epärealistinen pelko; sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö: äärimmäinen sosiaalisten tilanteiden pelko ja välttely; paniikkihäiriö: yhtäkkinen paniikin valtaan joutuminen, vaikka ei ole mitään ilmeistä syytä pelätä; agorafobia: voimakas pelko ja sellaisten tilanteiden välttely, joista pakeneminen voi olla vaikeaa; ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö: suhteellisen jatkuva jännittyneisyyden, huolestuneisuuden ja pelon tila. Posttraumaattinen stressihäiriö on samankaltainen häiriö, joskin se luokitellaan traumaan ja stressitekijään liittyväksi häiriöksi.

Mikäli ne muistuttavat ahdistuneisuushäiriöitä, pakko-oireisilla häiriöillä ja posttraumaattisilla stressihäiriöillä on nykyään omat erilliset luokittelukategoriansa DSM-5:ssä, koska ahdistuneisuusoireita ei välttämättä ole. Pakko-oireisessa häiriössä henkilöllä on pakkomielle ei-toivotuista, epämiellyttävistä ajatuksista ja/tai hän syyllistyy pakonomaisesti toistuvaan käyttäytymiseen tai henkisiin tekoihin, ehkä keinona selviytyä pakkomielteistä. PTSD on häiriö, jossa traumaattinen tai erittäin stressaava tapahtuma, kuten taistelu, seksuaalinen hyväksikäyttö tai luonnonkatastrofi, aiheuttaa oireyhtymän, jonka on kestettävä vähintään kuukauden ajan. Näihin oireisiin kuuluvat tunkeilevat ja ahdistavat muistot tapahtumasta, takaumat, tapahtumaan liittyvien ärsykkeiden tai tilanteiden välttely, jatkuvasti negatiiviset tunnetilat, tunne etäisyydestä muihin ihmisiin, ärtyneisyys, taipumus purkauksiin ja taipumus säikähtää helposti.

Muutkin affektiiviset (tunne/mieliala) prosessit voivat häiriintyä. Mielialahäiriö, johon liittyy epätavallisen voimakasta ja jatkuvaa surua, melankoliaa tai epätoivoa, tunnetaan nimellä vaikea masennushäiriö. Lievempi mutta silti pitkittynyt masennus voidaan diagnosoida dystymiana. Kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle on ominaista mielialatilat, jotka vaihtelevat surullisuuden ja euforian välillä; kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosi edellyttää vähintään yhden maanisen jakson kokemista, joka määritellään äärimmäisen euforiseksi, ärtyneeksi ja aktiivisuuden lisääntyneeksi jaksoksi. Mielialahäiriöillä näyttää olevan geneettinen komponentti, ja geneettisillä tekijöillä on merkittävämpi rooli kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä kuin masennuksessa. Sekä biologisilla että psykologisilla tekijöillä on merkitystä masennuksen kehittymisessä. Mielenterveysongelmista, erityisesti mielialahäiriöistä, kärsivillä ihmisillä on kohonnut itsemurhariski.

Myös uskomusten, kielenkäytön ja todellisuuden hahmottamisen mallit voivat häiriintyä (esim. harhaluulot, ajatushäiriöt, hallusinaatiot). Yleisin psykoottinen häiriö tällä alueella on skitsofrenia, joka on vakava häiriö, jolle on ominaista elämän toimintakyvyn täydellinen romahtaminen. Skitsofreniaa sairastavilla on hallusinaatioita ja harhaluuloja, ja heillä on suuria vaikeuksia säädellä tunteitaan ja käyttäytymistään. Ajattelu on epäjohdonmukaista ja epäjärjestäytynyttä, käyttäytyminen on äärimmäisen omituista, tunteet ovat latteat ja motivaatio useimpiin elämän perustoimintoihin puuttuu. Huomattava näyttö osoittaa, että geneettisillä tekijöillä on keskeinen rooli skitsofreniassa, mutta adoptiotutkimukset ovat kuitenkin korostaneet ympäristötekijöiden merkitystä. Neurotransmitterien ja aivojen poikkeavuudet, jotka voivat liittyä ympäristötekijöihin, kuten synnytyskomplikaatioihin tai altistumiseen influenssalle raskausaikana, ovat myös vaikuttaneet asiaan. Uusi lupaava skitsofreniatutkimuksen ala on tunnistaa henkilöitä, joilla on prodromaalisia oireita, ja seurata heitä ajan mittaan sen selvittämiseksi, mitkä tekijät ennustavat parhaiten skitsofrenian kehittymistä. Tulevien tutkimusten avulla voidaan ehkä tunnistaa ne henkilöt, joilla on erityinen riski sairastua skitsofreniaan ja jotka voivat hyötyä varhaisesta interventiosta.

Dissosiatiivisten häiriöiden pääpiirre on se, että ihmiset erkaantuvat minäkäsityksestään, mikä johtaa muisti- ja identiteettihäiriöihin. DSM-5:ssä lueteltuihin dissosiatiivisiin häiriöihin kuuluvat dissosiatiivinen muistinmenetys, depersonalisaatio/derealisaatiohäiriö ja dissosiatiivinen identiteettihäiriö. Henkilö, jolla on dissosiatiivinen muistinmenetys, ei pysty palauttamaan mieleensä tärkeitä henkilökohtaisia tietoja, usein stressaavan tai traumaattisen kokemuksen jälkeen.

Depersonalisoitumis-/derealisoitumishäiriölle on ominaista toistuvat depersonalisoitumis- (eli irrottautuminen omasta minästä tai vieraantuminen siitä) ja/tai derealisoitumis- (eli irrottautuminen maailmasta tai vieraantuminen siitä) jaksot. Henkilöllä, jolla on dissosiatiivinen identiteettihäiriö, on kaksi tai useampia hyvin määriteltyjä ja erillisiä persoonallisuuksia tai identiteettejä sekä muistiaukkoja ajalta, jolloin toinen identiteetti oli läsnä.

Dissosiatiivinen identiteettihäiriö on synnyttänyt kiistoja lähinnä siksi, että jotkut uskovat, että potilaat voivat teeskennellä sen oireet, jos oireiden esittäminen hyödyttää jotenkin potilasta negatiivisten seurausten välttämisessä tai vastuun ottamisessa omista teoistaan. Tämän häiriön diagnosointimäärät ovat kasvaneet dramaattisesti sen jälkeen, kun sitä on kuvattu populaarikulttuurissa. Monet ihmiset kärsivät kuitenkin oikeutetusti koko elämänsä ajan tästä häiriöstä.

Persoonallisuutta – ihmisen perusominaisuuksia, jotka vaikuttavat ajatuksiin ja käyttäytymiseen eri tilanteissa ja eri aikoina – voidaan pitää häiriintyneenä, jos se arvioidaan epänormaalin jäykäksi ja sopeutumattomaksi. Persoonallisuushäiriöistä kärsivillä henkilöillä on persoonallisuustyyli, joka on joustamaton, aiheuttaa ahdistusta ja haittaa ja aiheuttaa ongelmia itselleen ja muille. DSM-5:ssä tunnustetaan 10 persoonallisuushäiriötä, jotka on jaoteltu kolmeen ryhmään. Klusteriin A kuuluvat häiriöt, joille on ominaista outo ja eksentrinen persoonallisuustyyli. Näihin kuuluvat paranoidiset, skitsoidiset ja skitsotyyppiset persoonallisuushäiriöt. Ryhmään B kuuluvat persoonallisuushäiriöt, joille on ominaista lähinnä impulsiivinen, dramaattinen, erittäin tunteikas ja epäsäännöllinen persoonallisuustyyli (antisosiaalinen, histrionistinen, narsistinen ja borderline), ja ryhmään C kuuluvat häiriöt, joille on ominaista hermostunut ja pelokas persoonallisuustyyli (välttelevä persoonallisuus, riippuvainen persoonallisuus ja pakko-oireinen persoonallisuus).

Neurokehityshäiriöt ovat ryhmä häiriöitä, jotka diagnosoidaan tyypillisesti lapsuudessa ja joille on ominaista kehityshäiriöt persoonallisella, sosiaalisella, akateemisella ja älyllisellä alueella; näihin häiriöihin kuuluvat tarkkaavaisuus-/hyperaktiivisuushäiriö (ADHD) ja autismin kirjon häiriö. ADHD:lle on ominaista yleinen tarkkaamattomuus ja/tai hyperaktiivinen ja impulsiivinen käyttäytyminen, joka häiritsee normaalia toimintaa. Geneettiset ja neurobiologiset tekijät vaikuttavat ADHD:n kehittymiseen, joka voi jatkua pitkälle aikuisuuteen ja johon liittyy usein huonoja pitkän aikavälin tuloksia. Autismikirjon häiriön tärkeimpiä piirteitä ovat puutteet sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja kommunikaatiossa sekä toistuvat liikkeet tai mielenkiinnon kohteet. Kuten ADHD:n kohdalla, geneettisillä tekijöillä näyttää olevan merkittävä rooli autismikirjon häiriön kehittymisessä; myös altistuminen ympäristön epäpuhtauksille, kuten elohopealle, on yhdistetty tämän häiriön kehittymiseen. Vaikka jotkut uskovat, että autismin laukaisee MMR-rokotus, todisteet eivät tue tätä väitettä.