James J. Andrews

Urhea teko

Viideltä aamulla seuraavana aamuna Andrews ja 19 vapaaehtoista nousivat matkustajavaunuihin höyryveturi Generalin takana. (Jostain syystä kaksi vapaaehtoisista ei tavannut junaansa.) Oli huhtikuun 12. päivä, päivälleen vuosi sen jälkeen, kun sisällissodan avauslaukaukset oli ammuttu Fort Sumterissa.

Vähän sen jälkeen, kun juna oli lähtenyt Mariettasta, se pysähtyi pienelle pysäkille Big Shantyyn, jossa matkustajat ja miehistö irtautuivat aamiaiselle Lacey-hotelliin. Andrews ja hänen 19 miestään jäivät junaan valmistautuneina tekemään siirtonsa. Big Shantyn pysäkillä ei ollut lennätintoimistoa, joka olisi voinut välittää uutisia siitä, mitä ryöstäjät aikoivat tehdä, mikä oli juuri se syy, miksi Andrews oli valinnut tämän paikan operaationsa aloittamiseen.

Kun matkustajat ja miehistö olivat poissa näkyvistä, Andrews ja hänen miehensä erottivat rauhallisesti, mutta nopeasti kenraalin, sen hiilivaunun ja kolme tavaravaunua muusta junasta ilman, että se olisi herättänyt läheisen Camp McDonaldin sotilaiden epäilyjä. Se oli yksinkertainen mutta rohkea teko. Kun työ oli tehty, kuusitoista kommandoa nousi kolmen vaunun kyytiin. Andrews nousi veturiin yhdessä sotamiesten Wilson Brownin ja William Knightin kanssa, jotka olivat molemmat veturinkuljettajia. Viimeinen sotilas otti palomiehen roolin, ja kenraalin laillinen miehistö katsoi aamiaisestaan hätkähdyttävään näkyyn, kun kenraali lähti Big Shantysta ilman heitä.

Andrews’n ja hänen miehistönsä rohkeutta tänä päivänä tulisi kuitenkin haastamaan myös vihollisen rohkeus. Kenraalin veturinkuljettaja Jeff Cain liittyi kahden miehistönsä jäsenen Anthony Murphyn ja William Fullerin kanssa epätoivoiseen yritykseen saada junansa takaisin. Nämä kolme juoksivat junan perässä jalan ja seurasivat sitä kahden mailin matkan Moon’s Stationille, josta he löysivät käsikäyttöisen kärryn jatkaakseen takaa-ajoa.

Kallis virhe

Matkansa ensimmäisten kahdenkymmenen mailin matkan aikana Big Shantysta pohjoiseen Andrews ja hänen miehensä käyttivät aikaa kiskojen nostamiseen takanaan ja puutavaran pudottamiseen raiteiden poikki estääkseen mahdollisen takaa-ajon sekä katkaistakseen telegrafiikkalinjat, jotka olisivat voineet välittää viestiä heidän edessään olleesta epätoivoisesta operaatiostaan odotteleville konfederaation joukoille. Kun he ohittivat Etowah-joen, he tekivät kohtalokkaan virheen ja jättivät huomiotta vanhan höyryveturin Yonahin jatkaessaan kohti Kingstonia. Cain ja hänen miehistönsä eivät jättäneet huomiotta tätä tarkoituksenmukaisempaa takaa-ajovaunua ja vaihtoivat nopeasti käsivaununsa ikääntyvään mekaaniseen.

Kingstonissa hyökkääjät olivat kohdanneet turhauttavan viivästyksen, jonka aiheutti muu junaliikenne. Luottaen siihen, että katkaistut lennätinlinjat olivat estäneet uutisia heidän ryöstöretkestään saapumasta Kingstoniin, he kulkivat kärsivällisesti mutta hermostuneina sivuraiteella, kun etelään menevien junien virta piti heidät paikallaan. He eivät edelleenkään tienneet, että Cain ajoi heitä takaa ja että he saivat lisää kilometrejä jokaisella viivytysminuutilla. Lopulta, yli tunnin kuluttua, Andrews ja hänen miehensä jatkoivat matkaansa pohjoiseen, juuri kun Cain oli saapumassa ratapihalle. Ryhmien välimatka oli vain kymmenen minuuttia.

Jahtijahti jatkuu

Kingstonissa Cain, Fuller ja Murphy vaihtoivat vanhenevan Yonahin William R. Smithiin jatkaakseen takaa-ajoa. Neljä mailia Kingstonista pohjoiseen heidän oli kuitenkin hylättävä William R. Smith, kun he törmäsivät jälkiin, jotka Andrewsin ratsastajat olivat ottaneet haltuunsa pian sen jälkeen, kun he olivat lähteneet kaupungista. Murphy ja Fuller eivät suostuneet luovuttamaan, vaan juoksivat jalan kolmen mailin matkan Adairsvilleen, jossa he kohtasivat etelään menevän junan, jota veti The Texas. Vapauttaen vaunut he jatkoivat takaa-ajoa The Texasin kulkiessa takaperin, mutta saavuttaen ryöstäjät.

Kahden mailin päässä Calhoonista pohjoiseen Andrews pysäytti kenraalin vaelluksen niin pitkäksi aikaa, että hän yritti jälleen vaurioittaa rataa estääkseen mahdollisen takaa-ajon. Kun riisutut ratsastajat jatkoivat työtään, he huomasivat ensimmäistä kertaa, että takaa-ajo oli todellinen. Nopeasti miehet nousivat takaisin kyytiin, ja Brown ja Knight avasivat kenraalin kaasun täysille. Edelleen takaperin kulkeva The Texas jatkoi matkaansa, myös se kulki täydellä höyryllä siinä, mikä tuli tunnetuksi nimellä Suuri veturijahti.

Resacan ja sitten Daltonin kaupunkien läpi molemmat veturit ajoivat kilpaa. Hyökkääjät pudottivat puita perässään, mutta ne eivät onnistuneet hidastamaan Texasia. Epätoivoissaan ryöstäjät irrottivat kaksi kolmesta vaunusta, mutta nekään eivät pystyneet pysäyttämään päättäväistä takaa-ajoa. Aivan Oostanaula-joen ylittävän katetun sillan eteläpuolella 21 ryöstäjää tunkeutui Generalin ja sen hiilivaunun päälle ja sytytti ja vapautti jäljelle jääneen vaunun yrittäessään polttaa puisen sillan. Silta oli yhä märkä sateiden jäljiltä, jotka olivat aiemmin viivyttäneet ryöstäjien alkuperäistä matkaa Georgiaan, mutta se ei suostunut syttymään, ja takaa-ajo jatkui.

Hylättiin

Kun kävi yhä ilmeisemmäksi, ettei The General selviäisi Chatanoogaan, ryöstäjät alkoivat hypätä yksi kerrallaan junasta ja juosta kilpaa metsän suojaan. Kahden mailin päässä Ringgoldista pohjoiseen ja vain viiden mailin päässä Tennesseestä The General puhalsi viimeisen höyrynsä ulos, ja jäljelle jääneet ryöstäjät juoksivat epätoivoisesti välttääkseen kiinnijäämisen. Suuri veturijahti oli ohi ja pako elämän puolesta oli alkanut.

Flight For Life

Viikon kuluessa Andrews ja kaikki 21 ryöstäjää, mukaan lukien ne kaksi, jotka eivät olleet nousseet junaan sen 87 mailin mittaiseen kilpajuoksuun historiaan, otettiin kiinni. Atlantassa James Andrews joutui oikeuteen ja hänet tuomittiin vakoojana. Kesäkuun 7. päivänä hänet hirtettiin. Yksitoista päivää myöhemmin, 18. kesäkuuta, seitsemän muuta ryöstäjää, mukaan lukien siviili William Campbell ja hänen ystävänsä sotamies Shadrach sekä kaksi kolmesta aliupseerista, hirtettiin myös vakoojina. Loput 14 nuorta sotilasta sijoitettiin vankileireille odottamaan oletettua samanlaista kohtaloa. He olivat rohkeita ja rohkeita, eikä heillä ollut mitään menetettävää, ja neljä kuukautta myöhemmin he suunnittelivat uhkarohkean paon, jossa kahdeksan heistä pääsi turvaan. Loput kuusi otettiin kiinni ja heitä rangaistiin raa’asti.

Juuri nämä kuusi nuorta miestä, jotka oli hiljattain vapautettu vaihdossa konfederaation vankeihin, seisoivat nyt sotaministerin edessä kertoakseen tarinan koettelemuksistaan.

Ensimmäisen kunniamitalin myöntäminen

Sotaministeri liikuttui kertomuksesta. Sitten hänen mieleensä juolahti ajatus, ja hän astui hetkeksi sotaministeriön viereiseen huoneeseen ja palasi hetkeksi takaisin jotain kädessään. ”Kongressi”, hän kertoi nuorille miehille, ”on hiljattain antamallaan lailla määrännyt, että mitalit on valmistettava tämän mallin mukaan. Teidän ryhmänne saa ensimmäiset; ne ovat ensimmäiset, jotka on annettu yksityisille sotilaille tässä sodassa.” Sitten hän astui ryhmän nuorimman, sotamies Jacob Parrottin eteen ja ojensi ensimmäisen koskaan myönnetyn kunniamitalin. Kun hän oli seurannut loput viisi, hän saattoi heidät Valkoiseen taloon tapaamaan presidenttiä ja loi pohjan perinteelle, joka tulisi hallitsemaan samankaltaisia luovutuksia, jotka alkoivat noin puoli vuosisataa myöhemmin.

Seuraavana syyskuussa yhdeksälle muullekin rynnäkkömiehelle luovutettiin kunniamitalit heidän osallistumisestaan ryöstöretkelle.

Lopulta kunniamitalit myönnettiin 19:lle 24:stä miehestä, mukaan luettuna neljälle vakoojina hirttäytyneistä. Siviileinä James J. Andrews tai William Campbell eivät olleet oikeutettuja palkintoon. Sotamies Schadrach oli palvellut, joutunut oikeuteen ja hirtetty… tekaistulla nimellä.

Elossa olevat ryöstäjät pitivät säännöllisiä kokoontumisia, muun muassa vuonna 1906 pidetyn jälleennäkemisen, johon osallistui myös William Fuller, joka ajoi konfederaation puolesta takaa varastettua kenraalia sen matkalla pohjoiseen Big Shantysta, GA:sta. Voit klikata oikealla olevaa kuvaa saadaksesi suuremman kuvan tästä kokoontumisesta.