Jarawa

KIIREELLINEN:

Andamaanien saarten heimot – jarawat, Suur-Andamaanit, Onge ja Sentinelese – uskotaan eläneen Intian valtameren kotiseudullaan jopa 55 000 vuotta.

Nyt heitä on huomattavasti enemmän kuin useita satoja tuhansia intialaisia, jotka ovat asettuneet saarille viime vuosikymmeninä.

Jarawat

Tänään noin 400 paimentolaislähtöisen jarawa-heimon jäsentä asuu 40-50 hengen ryhmissä chaddhoissa – kuten he kutsuvat kotejaan.

Kuten useimmat heimokansat, jotka elävät omavaraisesti esi-isiensä mailla, jarawat kukoistavat edelleen, ja heidän lukumääränsä kasvaa tasaisesti.

He metsästävät jousilla ja nuolilla sikoja ja kilpikonnia ja kalastavat korallien reunustamilla riutoilla rapuja ja kaloja, muun muassa raidallista kissakalaa ja hammastettua ponikalaa. He keräävät myös hedelmiä, luonnonvaraisia juuria, mukuloita ja hunajaa. Jouset valmistetaan chooi-puusta, jota ei kasva koko jarawan alueella. Jarawat joutuvat usein matkustamaan pitkiä matkoja Baratangin saarelle kerätäkseen sitä.

Sekä jarawa-miehet että -naiset keräävät luonnonvaraista hunajaa korkeista puista. Hunajan keräämisen aikana ryhmän jäsenet laulavat lauluja ilmaistakseen ilonsa. Hunajankerääjä pureskelee mehiläisiä karkottavan kasvin, kuten Ooyekwalinin, lehtien mehua, jota he sitten suihkuttavat suullaan mehiläisten päälle pitääkseen ne loitolla. Kun mehiläiset ovat lähteneet, Jarawa voi leikata mehiläispesän, jonka hän laittaa selässään olevaan puiseen ämpäriin. Jarawat kylpevät aina hunajan nauttimisen jälkeen.

Tutkimuksessa, joka koski jarawojen ravitsemusta ja terveyttä, todettiin, että heidän ”ravitsemustilansa” oli ”paras mahdollinen”. He tuntevat yksityiskohtaisesti yli 150 kasvi- ja 350 eläinlajia.

Andamaanien saarten jarawat nauttivat runsauden ajasta. Heidän metsänsä antavat heille enemmän kuin he tarvitsevat.
Anvita Abbi, kielitieteen professori, Jawaharlal Nehru -yliopisto

Vuonna 1998 muutamat jarawat alkoivat ensimmäistä kertaa nousta metsästään ilman jousiaan ja nuoliaan vierailemaan läheisissä kaupungeissa ja asutuskeskuksissa.

Vuonna 1990 paikalliset viranomaiset paljastivat pitkän tähtäimen ”yleissuunnitelmansa”, jonka tarkoituksena oli asuttaa jarawat kahteen kyläkuntaan, joiden talous perustuisi kalatalouteen, ja jossa he vihjasivat metsästyksen ja keräilyn voivan olla heidän ”urheilulajiaan”. Suunnitelma oli niin ohjeellinen, että siinä jopa määriteltiin yksityiskohtaisesti, millaisia vaatteita jarawojen tulisi käyttää. Pakkoasuttaminen oli koitunut kohtalokkaaksi muille Andamaanien saarten heimoille, aivan kuten se on koitunut useimmille vastikään kosketuksiin joutuneille heimokansoille kaikkialla maailmassa.

Minä olen sivistynyt ja he eivät ole sivistyneet.
Intialainen lakimies perustelee jarawojen pakkosiirtoa vuonna 2001

Survival- ja intiaaniorganisaatioiden tarmokkaan kampanjoinnin jälkeen uudelleensijoittamissuunnitelmasta luovuttiin, ja vuonna 2004 viranomaiset ilmoittivat radikaalista uudesta politiikasta: jarawat saisivat itse valita tulevaisuutensa ja ulkopuolisten sekaantuminen heidän elämäänsä pidettäisiin mahdollisimman vähäisenä. Tämä oli valtava menestys kansainväliselle ja intialaiselle kampanjalle.

Heidät ei saisi yrittää saada yhteiskunnan valtavirtaan.
Intian hallituksen Jarawa-politiikka, 2004

Mitä ongelmia jarawat kohtaavat?

Neljästä Andamaanien saarten heimosta juuri jarawojen tilanne on kaikkein epävakain.

Jarawat kohtaavat monia uhkia:

• Heidän alueensa läpi kulkeva tie tuo heidän maalleen tuhansia ulkopuolisia, myös turisteja. Turistit kohtelevat jarawoja kuin eläimiä safaripuistossa.



Ajoneuvot jonottavat saapuakseen Jarawan suojelualueelle Andamaanien kantatietä pitkin

© G Chamberlain/ Survival

• Ulkopuoliset, niin paikalliset uudisasukkaat kuin kansainväliset salametsästäjätkin, tunkeutuvat rikkaalle metsäpuistolleen varastamaan riistaeläinten saalista, jota heimo tarvitsee elääkseen.

Metsästäjät

Jarawat tuomitsevat salametsästäjät, jotka tunkeutuvat heidän mailleen. Tätä ryhmää kuvattiin, kun he tulivat vapaaehtoisesti ulos suojelualueeltaan valittaakseen paikallishallinnon virkamiehille salametsästyksestä.

• He ovat edelleen haavoittuvaisia ulkopuolisille taudeille, joille heillä on vain vähän tai ei lainkaan vastustuskykyä. Vuosina 1999 ja 2006 jarawat kärsivät tuhkarokkoepidemioista – taudista, joka on tuhonnut monia heimoja maailmanlaajuisesti sen jälkeen, kun ne ovat joutuneet kosketuksiin ulkopuolisten kanssa. Epidemia voisi tuhota heimon.

• Jarawa-naiset ovat joutuneet salametsästäjien, uudisasukkaiden, bussinkuljettajien ja muiden seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.

Tytöt sanovat, että ulkopuoliset pojat painostavat heitä tekemään paljon. He painostavat heitä käsillään ja kynsillään, kun tytöt suuttuvat. He jahtaavat heitä alkoholin vaikutuksen alaisena. He harrastavat seksiä tyttöjen kanssa… He juovat alkoholia tyttöjen talossa. He nukkuvat Jarawan talossa. He polttavat marihuanaa ja jahtaavat sitten tyttöjä.”
Jarawa-mies puhuu hyväksikäytöstä vuonna 2014

• Joidenkin tahojen, muun muassa saaren kansanedustajan, taholta on ollut paineita pakottaa jarawat integroitumaan intialaisen yhteiskunnan ”valtavirtaan”.

• Suur-Andamaanien ja Ongen kansojen kohtalo toimii elävänä varoituksena siitä, mitä jarawoille voi tapahtua, ellei heidän oikeuksiaan valvoa, ketkä tulevat heidän maalleen, ja tehdä omia päätöksiä elämäntavoistaan tunnusteta.

Yritetään ”valtavirtaistaa” jarawat

Intiassa ”valtavirtaistamisella” tarkoitetaan politiikkaa, jolla heimoa pyritään painostamaan liittymään osaksi maata hallitsevaa yhteiskuntaa. Sillä on tuhoisa vaikutus heimokansoihin. Se riistää heiltä omavaraisuuden ja identiteetin tunteen ja jättää heidät kamppailemaan yhteiskunnan marginaaliin. Sairauksien, masennuksen, riippuvuuden ja itsemurhien määrä heimoyhteisössä nousee lähes väistämättä korkealle.

Vuonna 2010 Andamaanien saarten parlamentin jäsen vaati, että ”ryhdytään nopeisiin ja jyrkkiin toimenpiteisiin jarawan saattamiseksi valtavirran perusominaisuuksien mukaisiksi” ja että lapset lähetetään sisäoppilaitoksiin, jotta lapset ”vieroitetaan” pois heimosta. Hän kuvasi jarawojen olevan ”primitiivisessä kehitysvaiheessa” ja ”juuttuneen ajassa jonnekin kivi- ja rautakauden väliin”.

Intian vaikutusvaltaiset henkilöt, mukaan lukien hallituksen ministerit, ovat usein kehottaneet sulauttamaan jarawat, koska he uskovat, että he ovat ”takapajuisia” tai ”primitiivisiä”. Tätä pyyntöä eivät kuitenkaan ole esittäneet jarawat, jotka eivät osoita mitään merkkejä siitä, että he haluaisivat jättää elämänsä metsässä.

Ulkopuoliset ovat pahoja miehiä. He pahoinpitelevät meitä. Pysyn mieluummin viidakossa.”
Enmei, jarawa-mies

Tällainen asenne voi johtua rasistisesta halveksunnasta tai aidosta huolesta heimon hyvinvoinnista; kummassakin tapauksessa se perustuu aina väärinkäsitykseen sekä jarawan nykyisestä erinomaisesta elämänlaadusta että väkisin sulautettujen heimokansojen kurjista kokemuksista.

Vuodesta 2004 lähtien Intian hallituksen politiikka jarawoja kohtaan on ollut hyvin myönteistä: yleisenä periaatteena on, että heimo itse hallitsee tulevaisuuttaan ja valtio puuttuu siihen mahdollisimman vähän. Monet vaativat kuitenkin edelleen, että tämä muuttuu.

Mikä on Survivalin kanta ”valtavirtaistamiseen”?

Survival ei kannata eristämistä eikä integraatiota, sillä se uskoo – kuten kaikkien heimokansojen kohdalla – että he ovat parhaassa asemassa päättämään itse, millaisia muutoksia he haluavat tehdä elämäänsä. Ratkaisevaa, jotta heillä olisi aikaa ja tilaa tehdä näitä päätöksiä, on se, että heidän maataan suojellaan asianmukaisesti ulkopuolisilta tunkeutumisilta.

Maahan tunkeutuminen ja salametsästys

Pääasiallinen uhka jarawojen olemassaololle on heidän maalleen kohdistuva tunkeutuminen, joka sai alkunsa heidän metsänsä halki kulkevan valtatien rakentamisesta 1970-luvulla. Andaman Trunk Road (ATR) tuo ulkopuoliset heidän alueensa sydämeen.

ATR on myös rohkaissut ”ihmissafareihin”, joissa matkanjärjestäjät ajavat turisteja tietä pitkin siinä toivossa, että he ”näkevät” heimoon kuuluvia jäseniä.

Sekä paikalliset että ulkomaiset salametsästäjät harjoittavat laitonta metsästystä, kalastusta ja keräilytoimintaa, mikä on vakava uhka jarawan eloonjäämiselle. Heidän tarvitsemansa ruoan varastaminen uhkaa riistää heimon omavaraisuuden ja ajaa heimon sukupuuttoon.

Mikä on Survivalin kanta maan valtaamiseen ja salametsästykseen?

Survival on vuodesta 1993 lähtien lobannut Intian hallitusta Andamaanien kantatien sulkemiseksi, sillä se uskoo, että vain jarawojen tulisi päättää, kulkevatko ulkopuoliset heidän maansa läpi, milloin ja missä.

Andamaanisaarille saapuville turisteille annettu tiedotuslehtinen ”ihmissafaripuiston” boikotista.
© Search/Survival

Intian korkein oikeus määräsi vuonna 2002 tien suljettavaksi, mutta se on edelleen auki.

Vuonna 2013 Survivalin ja paikallisen Search-järjestön kampanjoidessa ”ihmissafariparkkien” kieltämiseksi korkein oikeus kielsi turisteja matkustamasta ATR-tietä pitkin seitsemän viikon ajan. Kun Andamaanien viranomaiset muuttivat omia sääntöjään salliakseen ihmissafarien jatkumisen, korkeimmalla oikeudella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kumota kielto.

Lokakuussa 2017 Andamaanien viranomaiset avasivat kauan odotetun vaihtoehtoisen merireitin Baratangiin. Tämän merireitin oli tarkoitus lopettaa ihmissafarit. Mutta huolimatta siitä, että viranomaiset sitoutuivat varmistamaan, että kaikkien matkailijoiden olisi käytettävä merireittiä, hyvin harvat käyttävät sitä tällä hetkellä, ja ihmissafarien markkinat tien varrella kukoistavat.

Survival on vaatinut Andamaanien viranomaisia lopettamaan salametsästyksen ja varmistamaan, että pidätetyt joutuvat syytteeseen. Vaikka viime vuosina monia salametsästäjiä on pidätetty, yhtäkään ei ole tuomittu oikeudessa, vaikka rikoksesta voi saada jopa seitsemän vuoden vankeusrangaistuksen.