Kristillinen neuvonta

Kristillinen neuvonta alkoi 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla Jay E. Adamsin johtaman raamatullisen neuvontaliikkeen myötä. Adamsin vuonna 1970 ilmestyneessä kirjassaan Competent to Counseladvocated hän esitti kristilliseen ajattelutapaan perustuvaa lähestymistapaa, joka poikkesi tuon ajan psykologisista ja psykiatrisista ratkaisuista. Hartaana protestanttina Adams uskoi, että kirkon tehtävänä oli parantaa ihmisiä, jotka hänen mielestään olivat moraalisesti turmeltuneita, mutta jotka yhteiskunta leimasi mielisairaiksi. Hän hylkäsi muut neuvontamallit, kuten lääketieteellisen mallin, jossa asiakkaalle annettiin lääketieteellinen diagnoosi hänen käyttäytymisensä tai tekojensa luettelon perusteella. Adams uskoi, että kunkin diagnoosikategorian alla luetellut epäkäyttäytymisluettelot olivat itse asiassa pikemminkin tahdonalaisesta luonteestamme kumpuavia käyttäytymismalleja kuin sairauksia. Hän väitti, että maladaptiiviset käyttäytymismallit johtuvat synnistä, ja siksi ne edellyttävät vastakkainasettelua ja valistusta Jumalan sanassa kehottaen asiakasta valitsemaan käyttäytymisen, joka on kuuliainen Jumalan sanalle, ja siten poistamaan synnin hänen elämästään. Adams oli eri mieltä kaikista yrityksistä luokitella käyttäytymistä uudelleen, jotka poistivat ihmisen täydellisen vastuun valinnoistaan.

Adams sai käännynnäisiä, mutta menetti myös suosiota ihmisten keskuudessa.

Adamsin Nouthetic counseling -mallissa yksilöidään monia pyhien kirjoitusten kohtia, joita neuvonantaja voi käyttää kehottaakseen asiakasta muuttamaan käyttäytymistään ja tulemaan kuuliaisuuteen ja pois synnistä. Termi ”nouthetic” tulee kreikan kielen sanasta noutheteo, joka tarkoittaa ”kehoittaa”.

Tä ennen tätä liikettä neuvonnasta oli tullut jotakin maallisempaa, joka ei liittynyt kirkkoon. Charles Darwin kyseenalaisti Genesiksen kirjan ja elämän alkamisen vuonna 1859 julkaistussa kirjassaan On the Origin of Species. Tämä aiheutti paniikkia järjestäytyneessä uskonnossa, joka uskoi Genesiksen luomiskertomukseen, koska se kyseenalaisti kaiken, mihin kirkko tuolloin uskoi. Tämän jälkeen Wilhelm Wundt (1832-1920), tieteellisen metodin keskeinen edistäjä, otti sen käyttöön psykologiassa ja väitti, että ihmisen biologinen rakenne on syy siihen, miksi ihminen on sellainen kuin on. Hän oli yksi tärkeimmistä tekijöistä, jotka vaikuttivat siihen, että psykologiaa alettiin tarkastella tieteellisesti. Wundtin lisäksi Sigmund Freud (1856-1939) uskoi, että kirkko ei ollut onnistunut neuvomaan oikealla tavalla, joten hän kehitti psykoterapian, ”puheterapian”, erillään kirkosta. Nämä olivat liikkeellepanevia tekijöitä sille, miksi vastuu neuvonnasta siirtyi pois kirkolta ja alkoi maallistua. Kirkko alkoi jäädä jälkeen alati muuttuvasta tieteenalasta, joka näytti kukoistavan nopeasti. Kun Adams tuli mukaan, hän toi huomion takaisin kirkkoon, mutta hänen vaikutuksensa hiipui 1980-luvulla vain David Powlisonin jatkaessa sitä. Powlison kääntyi kristityksi aikuisiällä, ja hänestä tuli erittäin vaikutusvaltainen tässä liikkeessä, ja hän julkaisi Journal of Biblical Counseling -lehden, joka teki hänen uskomuksiaan tunnetuksi. Hänen työnsä ansiosta raamatulliset neuvonantajat pohtivat liikettään ja alkoivat etsiä tapoja, joilla sitä voitaisiin parantaa, mitä ei ollut koskaan aiemmin kyseenalaistettu. Powlison pyrki edistämään sitä, minkä Adams oli aloittanut.