Kuka oli Alice Perrers?

The Chaucer Review 40.3 (2006) 219-229Tomas Walsingham, St. Albansin kronikoitsija, jonka Chronica maiora on tärkeä lähde Englannin poliittisen historian kannalta 1300-luvun lopulla ja 1400-luvun alussa, sisällytti teokseensa sarjan eläviä vignettejä Liisa Perrersistä, joka oli Edward III:n rakastajatar. Walsingham selvästi inhosi Alicea. Hän oli kunnianhimoinen nainen, joka voitti alkuperästä ja sukupuolesta johtuvat esteet ja nousi yhdeksi hovin vaikutusvaltaisimmista henkilöistä 1370-luvun puolivälissä. Hän oli myös ruumiillistuma (ja jossain määrin syntipukki) sen pienen hovimiesten ja lontoolaisten rahoittajien pienen porukan loputtomalle ahneudelle ja korruptiolle, joka käytti niin pahaa vaikutusvaltaa Edvard III:n rappeutumisen aikana ja joka tuomittiin hyvässä parlamentissa; hänen muiden epäilyttävien ansioidensa joukossa on Langlandin oppineisuuteen syvästi juurtunut väite, jonka mukaan hän inspiroi Lady Meden pahamaineista hahmoaan Piers Plowmanissa. Tiedetään hyvin, että Walsingham oli naisvihamielinen ja arvosteli kiihkeästi hovin koettua rappiota sekä Edvard III:n että Rikhard II:n aikana. On myös huomautettu, että Walsinghamin näkemyksiä Liisasta on saattanut värittää hänen oman luostarinsa ja Perrersin välillä käydyt katkerat kiistat, jotka koskivat Oxney Walroundin kartanoa (Hertfordshire). Tämä oli yksi niistä monista oikeudellisista kiistoista, joita Liisan itsevaltainen omaisuuden kartuttamisohjelma synnytti hänen valtaannousunsa aikana vuosina 1366-1376. Walsingham ei siis ollut Alice Perrersin objektiivinen elämäkerran kirjoittaja, olipa hänellä historiantutkijana mitä hyvänsä muita ansioita. Tämän seurauksena hänen kommenttinsa Liisan alkuperästä on jo pitkään hylätty pikemminkin huhuina ja kunnianloukkauksina kuin historiallisina tosiasioina.Varhaismoderneilla antiikintutkijoilla oli jonkinlainen mieltymys Liisan alkuperää koskeviin spekulaatioihin. Kahdeksannellatoista vuosisadalla vallitsi perinne, jonka mukaan Alice oli William Wykehamin veljentytär – ajatus, joka johtui luultavasti näiden kahden henkilön välisestä salaliitosta kiinteistöasioissa, mutta joka saattoi myös pohjautua keskiaikaisiin ja keskiajan jälkeisiin tarinoihin Wykehamin omasta alhaisesta syntyperästä. Toinen joukko Alicen vaatimatonta alkuperää koskevia olettamuksia määritteli kuninkaan rakastajattaren devonilaisen kutojan tyttäreksi. Kaksi muuta perinnettä on syytä mainita, ei siksi, että niillä olisi erityistä arvovaltaa, vaan siksi, että niissä esitettiin erityisiä oletuksia Alicen perhetaustasta. Ensinnäkin Norfolkin antiikkitieteilijät ehdottivat, että Alice oli Holtin John Perrersin tytär ja että hän oli naimisissa Sir Thomas de Narfordin kanssa ennen avioliittoa kuninkaan Irlannin luutnantin William Windsorin kanssa. Tämä perimätiedon mukaan Alicen sukujuuret olivat jaloja tai jopa aatelisia, mikä puolestaan johti uusiin spekulaatioihin: eräs 1800-luvun lopun antiikintutkija väitti, että Alice oli viimeisen jaarli Warennen avioton tytär Narfordin suvun naispuolisen jäsenen kanssa. Toiseksi ja paljon tuoreempana Haldeen Braddy väitti vuosina 1946 ja 1977 julkaistuissa artikkeleissaan, että Alice oli lontoolaisen William Chaumpaignen toinen vaimo ja siten Cecilia Chaumpaignen äitipuoli, naisen, joka oli Geoffrey Chauceria vastaan esitetyn surullisenkuuluisan raptus-syytteen keskipisteessä. Nykytutkimus ei ole juurikaan tukenut Narfordin eikä Chaumpaignen yhteyttä, ja Martha Powell Harley on itse asiassa jo ratkaisevasti kumonnut Braddyn väitteet. Mutta niiden…