Kun ahdistus iskee

Psykoanalyysin johdantoluentojensa numerossa XXV Sigmund Freud kuvasi ahdistusta ”arvoitukseksi, jonka ratkaiseminen valaisisi koko henkisen olemassaolomme”. Vaikka Terian Koscikin uudella omaelämäkerrallisella sarjakuvalla When Anxiety Attacks (Kun ahdistus hyökkää) on vaatimattomampi kunnianhimo kuvata henkilökohtaisia kokemuksiaan ahdistuksesta, hän onnistuu antamaan valaisevan kuvauksen tilasta, johon hän voi todistaa, ettei helppoja vastauksia ole.

Kannen tieteiskuvituksellinen skenaario ja sanaleikki otsikossa vihjailevat tarinankerronnan taustalla olevaan huumoriin, mutta ne kätkevät alleen kirjan huolenaiheena olevan sen, miten pienet arkipäiväisetkin tapahtumat voivat laukaista hyödyttömät ja kuluttavat henkiset prosessit. Kannen eloisat värit ja B-elokuvamainen tyyli eivät löydä tiensä kirjan sisäsivuille, vaan Koscik käyttää pääasiassa mustaa ja harmaata väripalettia sekä harvakseltaan vaihtelevan voimakkaita värisävyjä (lähinnä punaista). Piirrostyyli on säästeliäs mutta viehättävä, ja kirjailijan avatar on mukaansatempaava ja sympaattinen kertoja. Koscik on tuskallisen tietoinen siitä, että hänen käyttäytymisreaktionsa ovat vahingollisia, mutta hän ei kykene hallitsemaan niitä järjellä. Kun ristiriitaiset ajatuskuplat taistelevat herruudesta tai heikentävät verbaalista kanssakäymistä muiden hahmojen kanssa, hänen myllerryksensä laajuus paljastuu.

Vaikka välähdys Koscikin lapsuudesta osoittaa, että ahdistuneisuus on aina ollut osa hänen mielenterveyttään, psykoanalyyttistä tutkimusta ei yritetä tehdä. Myöskään neurotieteellisiä tai biologisia selityksiä asiaan liittyvistä prosesseista ei esitetä. Kun hän hakeutuu hoitoon, hänen terapeuttinsa keskittyy siihen, miten hän voi käyttää mindfulness-tekniikoita käsitellä ahdistavia ajatuksia ja estää niitä muuttumasta ylivoimaisiksi. Niitä havainnollistetaan yksinkertaisesti mutta tehokkaasti, ja ne tuovat kerrontaan lyhyen mutta merkittävän itseapuelementin.

Koscikin oivallus siitä, että hän voi kääntyä avun puoleen, on kirjan keskeinen kohta ja sen luomisen ensisijainen motiivi. Kirjan kannessa on iskulause ”Hakeudu terapiaan silloinkin, kun ongelmasi tuntuvat oudoilta tai typeriltä”, ja kirja lähettää terapiaan hakeutumista pohtiville lukijoille selkeän viestin siitä, että apua on saatavilla ja, mikä tärkeämpää, että he ansaitsevat saada sitä.

Tämässä sarjakuvassa ei ole kyse eksistentiaalisesta ahdistuksesta tai suuresta draamasta – huolimatta päähenkilön impulsiivisesta halusta katastrofiin. Sen sijaan lukija saa mieleenpainuvan ilmaisun siitä, miten ahdistuneille syvä ahdistus ja yksinäisyys voivat syntyä näennäisen arkipäiväisistä vaihdoista. Ja vaikka kaiken kattavaa parannuskeinoa ei olekaan tarjolla, Koscik korostaa, että on olemassa kommunikaatio- ja hallintamenetelmiä, jotka ovat saattaneet hänet polulle itsensä hyväksymiseen, ja että ne saattavat hyvinkin osoittautua tehokkaiksi muille, joilla on samanlaisia ongelmia.