Laidback Gardener

Olen jo pitkään ollut kiehtonut linnunpesäpyrstöjä (Asplenium nidus ja sen kaltaiset lajit, kuten A. antiquum ja A. australasicum). Ne ovat saaneet nimensä siitä, että niiden hyvin harvinaiset lehdet – ne ovat yksinkertaisia ja kielenmuotoisia eivätkä niinkään voimakkaasti jakautuneita kuin useimpien saniaisten lehdet – muodostavat avoimen, kuppimaisen ruusukkeen, joka muistuttaa hyvin paljon linnunpesää. Lintuanalogiaa viedäkseni askeleen pidemmälle, niiden nuoret, vielä vaaleanvihreät lehdet ovat käärittyjä kuin pallo, ja niiden voidaan sanoa näyttävän munilta, jotka istuvat pesän karvaisen ruskeassa keskellä, mitä näkee todennäköisesti vain keväällä, juuri kun kasvi alkaa aloittaa kasvupyrähdyksen.

Kummallista kyllä, joskus linnut todella rakentavat pesiä linnunpesäpähkämöihin. Esimerkiksi madagaskarilainen käärmekotka (Eutriochis astur) luopuu usein oman pesän rakentamisesta ja asettuu yksinkertaisesti ison linnunpesäpyrstön valmiiseen pesään.

Tapa selviytyä ankarasta ilmielämästä

Niin söpöltä kuin tämä linnunpesän tapa ihmisestä tuntuukin, se ei ole kehittynyt sellaiseksi miellyttääkseen silmäämme, vaan sillä on hyvin käytännöllinen tarkoitus.

Linnunpesän saniaiset ovat pohjimmiltaan epifyyttejä (puiden oksilla kasvavia kasveja), joskin niitä tavataan myös kallionseinämillä, ja ne putoilevat toisinaan maahan jatkaakseen kasvamistaan maakasveina. Epifyyttien elämäntapa on vaikea: paljas kuori, johon niiden juuret kiinnittyvät, tarjoaa vain vähän kosteutta ja mineraaleja, mutta lintupesäpyrstöjen erityinen muoto auttaa niitä kompensoimaan sen. Ne keräävät ja pidättelevät pudonneita lehtiä, lintujen ulosteita ja muita jätteitä, jotka sitten hajoavat hitaasti ja ruokkivat saniaista. Detritus pidättää hyvin myös sadevettä, mikä auttaa saniaista selviytymään kuivista kausista.

Botanistit kutsuvat kasveja, joilla on tämä kasvutapa, ”roskakorikasveiksi”, mikä on aika epäonninen nimi, eikö sinustakin? Muita nimityksiä ovat muun muassa roskia keräävät kasvit, pesäepifyytit ja detritofyytit. Pidän niitä kaikkia mieluummin linnunpesäkasveina, mikä on paljon sympaattisempi nimitys.

Muut linnunpesäsaniaiset

Mutta Asplenium nidus ja sen serkut eivät ole ainoita linnunpesäkasveja. Monet epifyyttiset kasvit ovat kehittäneet samanlaisia tapoja, eli käyttävät lehvästöjään pudonneiden lehtien pyydystämiseen ja ravinnoksi sekä kosteuden varastoimiseen.

Mm. puunrunkoihin tai kallioihin takertuville koripapusammalille (Drynaria spp.) on kehittynyt jopa kahdenlaiset lehdet. Ne tuottavat sekä pitkiä, vihreitä, hedelmällisiä, syvästi leikattuja lehtilankoja, jotka sekä keräävät auringon energiaa kuten useimmat lehdet että tuottavat itiöitä tuleville saniaissukupolville, että ”kilpilankoja”. Nämä ovat lyhyitä, kokonaisia ja steriilejä (eivät koskaan tuota itiöitä) ja muuttuvat nopeasti ruskeiksi. Ne muodostavat ”korin”, joka kerää roskia ja orgaanista jätettä ja toimittaa näin saniaiselle ravinteita. Näin ollen kilpilehdet ovat hyödyllisiä myös sen jälkeen, kun ne ovat kuolleet!

On monia muitakin saniaisia, joilla on samankaltaiset tavat, mukaan lukien yksi yleisesti huonekasveina kasvatettava saniainen: kivisarvisaniainen (Platycerium spp.). Myös kivisarvisaniaisilla on vihreät, hedelmälliset lehdet, jotka ulottuvat ulospäin aurinkoa kohti, ja lyhyet, kilven tai kupin muotoiset lehdet, jotka muuttuvat nopeasti ruskeiksi. Runkoa tai kallion pintaa vasten painautuneena ne suojaavat saniaisen juuria vaurioilta ja kuivumiselta, mutta yläreuna avautuu ulospäin metsän karikkeen ja veden saamiseksi. Useimmilla staghorn-saniaisten omistajilla ei ole aavistustakaan näiden omituisten kilpilehtien todellisesta tarkoituksesta.

Beyond Ferns

Miksi saniaisilla pitäisi olla yksinoikeus hyvään ideaan? Epifyyttiset kasvit kaikkialla maailmassa ovat kehittäneet samanlaisen strategian.

Laajaan Anthurium-sukuun kuuluu yli 1000 lajia maanpäällisiä, köynnöstäviä ja epifyyttisiä kasveja, joista joitakin (kuten A. andreanum ja A. scherzerianum sekä niiden hybridit) kasvatetaan yleisesti kukkivina huonekasveina, mutta ne eivät ole roskakori- – anteeksi – linnunpesätyyppejä. Noin 100 lajia, kuten A. hookeri, A. plowmanii, A. cubense ja A. salvinii, on kuitenkin kehittänyt linnunpesän tavan, ja ne ovat usein varsin näyttäviä suuren kokonsa vuoksi.

Jättiläismäiset, paksut, melanmuotoiset lehdet voivat olla 3 jalkaa pitkiä, ja ne muodostavat ruusukkeen, joka väistämättä täyttyy lehtipehkusta luonnossa, jossa ne kasvavat aluksi tavallisesti epifyytteinä, ennen kuin valtavan painonsa vuoksi ne syöksyvät maahan jatkaakseen olemassaoloaan maanpäällisinä kasveina. Niiden paksut, orkideamaiset juuret kasvavat itse asiassa ylöspäin, eivät alaspäin, karikkeeseen, jotta ne voivat paremmin ruokkia itseään. Niistä saa upeita ja helposti kasvatettavia huonekasveja … jos niille on tilaa.

Ja on olemassa myös roskakoriorkideoita. Bulbophyllum beccarii on yksi niistä. Sen hyvin epätavalliset lapionmuotoiset lehdet pyydystävät pudonneita lehtiä ja kukkia, joskin ne toimivat yksittäisinä pyydyksinä: se ei oikeastaan ota pesän kaltaista muotoa.

Useimmilla muilla linnunpesäorkideoilla, erityisesti Ansellia-, Cyrtopodium- ja Grammatophyllum-sukuihin kuuluvilla orkideoilla, on hyvin erilainen kasvutapa. Ne kehittävät pystyyn kasvavista ilmajuurista koreja, jotka on suunniteltu keräämään lehtiä ja muita roskia. Ne ovat luonnossa yleensä valtavia orkideoita (lintujen, kuten huuhkajien, on tiedetty pesivän niiden juurikoreissa). Kummallista kyllä, ruukuissa ne yleensä tuottavat juurikoreja vain silloin, kun ne stressaantuvat typen puutteesta.

Perimmäiset roskakorikasvit

Tämä linnunpesäkasvien etsintä johtaa väistämättä kaikkein tehokkaimpiin veden- ja lehtien sieppaajiin: tankkibromeliadeihin. Nämä kasvit, jotka kuuluvat kaikenlaisiin bromeliadisukujen sukuihin, kuten Aechmea, Billbergia, Guzmania, Neoregelia, Vriesea ja jopa joihinkin Tillandsia-lajeihin, ovat epifyyttisiä tai litofyyttisiä (kasvavat kivillä) ja muodostavat niin tiiviisti sidottujen lehtien ruusukkeen, että se pidättää vettä täydellisesti. Tämän seurauksena näiden puita kasvavien kasvien kasvupiste on itse asiassa veden alla! Kummallista kyllä, ne imevät vettä ja kivennäisaineita enimmäkseen lehtiensä trikomien (suomujen) kautta eivätkä juuriensa kautta.

Eivät nämä säiliöt ainoastaan kerää sadevettä, pudonneita kukkia ja lehtiä, lintujen ja eläinten ulosteita jne., vaan ne toimivat myös asuinpaikkana kaikenlaisille pieneläimille mikrobeista sammakkoeläimiin ja hyttysten toukkiin … joiden ulosteet myös auttavat ruokkimaan kasvia. Jokainen säiliöbromeliadi on pohjimmiltaan oma ympäristönsä.

Säiliöbromeliadit sopivat mainiosti huonekasveiksi, ja erilaisia lajeja löytyy puutarhamyymälöistä kaikkialta.

Kutsuttiinpa niitä sitten roskakorikasveiksi, lehtien roskakasveiksi tai linnunpesäkasveiksi, nämä kasvit ovat ehdottoman kiehtovia, ja niitä ei kannata vain opiskella vaan myös kasvattaa. Kokeile yhtä jo tänään!