Leipä, viini ja vesi

Kristinusko on täynnä symboliikkaa. Arkipäiväisillä esineillä, kuten leivällä, viinillä ja vedellä, on ylimääräinen merkitys ja merkitys tietyissä tilanteissa. Ristiinnaulitsemista edeltävänä iltana Jeesus Kristus otti juutalaisen juhla-aterian ja antoi sille uuden merkityksen. Hän aloitti perinteen, joka jatkuu edelleen kristillisessä kirkossa. Hän käski lähimpien seuraajiensa muistaa kuolemaansa syömällä leipää ja juomalla viiniä. Eri kristillisissä perinteissä tämä tunnetaan nimellä ehtoollinen, messu (roomalaiskatolisessa ja ortodoksisessa kirkossa käytetty termi), eukaristia (kreikankielinen sana, joka tarkoittaa kiitosta), leivän murtaminen tai Herran ehtoollinen.

Ristiinnaulitsemista edeltävänä iltana Jeesus Kristus otti juutalaisen juhla-aterian ja antoi sille uuden merkityksen.

Kristillisen alkuseurakunnan kasvaessa kristityt jatkoivat Jeesuksen kehotuksen mukaisesti leivän ja viinin nauttimista osana yhdessä syötyä ateriaa. Siihen lisättiin rukouksia, jotta tilaisuudesta tulisi arvokas. Ajan myötä rukousten määrä kasvoi ja ruoan määrä väheni. Perinne on kuitenkin jatkunut.

Jotkin elementit voivat vaihdella, kun kristityt viettävät pyhää ehtoollisjuhlaa: leipä voi olla palanen erikoisvalmisteista vohvelia tai pala leipää; viini saatetaan tarjoilla pikarissa, jonka kaikki jakavat ja juovat vuorotellen, tai pienissä yksittäisissä kupeissa. Joskus tarjolla on punaista hedelmämehua niille, jotka eivät halua juoda alkoholia.

Jeesus viimeisellä ehtoollisella

Jeesus kokosi läheisimmät seuraajansa yhteen kuolemaansa edeltävänä iltana, koska silloin oli juutalaisten vuosittaisen pääsiäisjuhlan aika. Se oli pitkä, perinteinen ateria, joka oli täynnä lauluja, rukouksia ja symboliikkaa ja jossa juutalaiset muistelivat, kuinka he olivat vapautuneet Egyptin orjuudesta noin 1500 vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Ateria tunnetaan usein viimeisenä ehtoollisena, koska se oli viimeinen kerta, kun Jeesus söi seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa ja ylösnousemustaan.

Aterian lähestyessä loppuaan Jeesus lisäsi oman käänteensä. Hän otti osan leivästä ja viinistä, joita kaikki olivat syöneet ja juoneet, ja muutti ne henkilökohtaiseksi muistoksi. Jeesus halusi, että hänen seuraajansa muistaisivat sen uhrin, jonka hän aikoi tehdä menettämällä henkensä. Tätä kuvataan Luukkaan kirjoittaman Raamatun kirjan 22. luvussa:

”Ja hän otti leivän, kiitti ja mursi sen, antoi sen heille (seuraajille) ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän edestänne; tehkää tämä minun muistokseni”. Samoin hän otti ehtoollisen jälkeen maljan ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne…””.

Kristilliset perinteet ajattelevat eri tavoin itse leivästä ja viinistä: joillekin ne ovat Jeesuksen uhrin symboleja; toisille leipä ja viini pysyvät muuttumattomina, mutta Jeesus on jotenkin hengellisesti läsnä ehtoollisen aikana; toisille leipä ja viini muuttuvat itse asiassa Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi jumalanpalveluksen aikana.

Leipä ja viini Jeesuksen opetuksissa

Jeesus matkusti ja opetti noin kolme vuotta ennen ristiinnaulitsemista. Hän käytti usein arkisia esineitä ja tilanteita kertoakseen ihmisille lisää itsestään ja Jumalasta. Esimerkiksi eräässä raamatunkirjassa, Johanneksen evankeliumissa, tallennetussa tilaisuudessa hän puhui itsestään ”elämän leipänä”. Hän sanoi voivansa tyydyttää ihmisten hengellisen nälän samalla tavalla kuin leipä tyydyttää fyysisen nälän. Toisaalla hän sanoo, kuinka uutta viiniä ei pidä laittaa vanhoihin viinipurkkeihin – toisin sanoen, kun jotain uutta tapahtuu, sitä ei saa rajoittaa vanhoilla ajattelu- ja toimintatavoilla.

Jatkuu alla…

Veden symboliikka kasteessa

Veden avulla toivotetaan uusi uskova tervetulleeksi kristilliseen kirkkoon seremoniassa, jota kutsutaan kasteeksi. Tähän voi kuulua henkilön täydellinen upottaminen tai veden ripottelu hänen päälleen. Symboliikka on sama – menneiden vääryyksien puhdistaminen ja uusi alku. Se on merkki vanhan elämän kuolemisesta ja uuden elämän alkamisesta Jumalan kanssa.

Raamatun Uudessa testamentissa – Jeesuksen syntymän jälkeisessä osassa – on monia kertomuksia uusien uskovien kastamisesta. Joskus he olivat yksittäisiä aikuisia, joskus kokonaisia perheitä. Jotkut upotettiin jokeen, toiset kastettiin sisätiloissa kannuista otetulla vedellä.

Käytännöt vaihtelevat nykypäivän kirkoissa. Monet kastavat pikkulapsia, joiden vanhemmat haluavat heidän kasvavan kristittyinä. Vanhemmat antavat lupauksen kasvattaa pikkulasta kristillisessä uskossa, kunnes tämä on tarpeeksi vanha sitoutuakseen itse seuraamaan Jeesusta. Kummiksi nimetyt ystävät voivat liittyä näihin lupauksiin. Anglikaanisissa kirkoissa vesi kaadetaan lapsen pään päälle jumalanpalveluksessa, jota kutsutaan kastetilaisuudeksi. Ortodoksisessa kirkossa lapsi kastetaan veteen.

Muissa kirkoissa, kuten baptisti- tai helluntaiseurakunnissa, vauvat toivotetaan tervetulleiksi kiitos- ja vihkimyspalveluksella. Kaste on varattu uskoville, jotka ovat tarpeeksi vanhoja tekemään oman päätöksensä Jeesuksen seuraajaksi. Yleensä kastetaan kirkkorakennuksen pienessä altaassa, mutta kastaminen voi tapahtua myös meressä, järvessä tai joessa.

”Joka juo sitä vettä, jonka minä annan hänelle, ei koskaan janoa.”

Jeesuksen opetus vedestä

Matkustamisensa ja opettamisensa aikana Jeesus puhui myös symbolisesti vedestä. Eräässä tilanteessa, joka on kirjattu Raamatun Johanneksen kirjan 4. luvussa, hän kohtasi naisen, joka oli mennyt kaivolle hakemaan vettä. Heidän keskustellessaan hän sanoi naiselle: ”Jokainen, joka juo tätä vettä, tulee jälleen janoiseksi, mutta joka juo sitä vettä, jonka minä annan hänelle, ei koskaan enää janoa…” Jeesus sanoi, että seuraamalla häntä ihmisen hengellisen virvoituksen jano tyydytetään – ikuisesti.