Luodinsulku

Yksi varhaisimmista luodinsulun dokumentoinneista ilmestyi Jean Chassanionin teoksessa Histoires mémorables des grans & merveilleux iugements et punitions de Dieu (1586), jonka pastori Thomas Beard käänsi vuonna 1597 nimellä The Theatre of God’s Judgements. Lähteessä taikurin katsotaan tehneen itsensä haavoittumattomaksi mustalla magialla, mutta tästä väärinkäsityksestä huolimatta teoksessa kuvataan selvästi taikatemppu kädentaitojen ja valmisteltujen välineiden avulla. Beardin versiossa: ”Ei ole kauan siitä, kun Lothringenissa oli eräs mies nimeltä Coulen, joka oli liiaksi harrastanut tätä kirottua taitoa ja jonka temppujen joukossa oli eräs ihmeteltävä temppu: hän saattoi sallia, että häntä ammuttiin Harquebousella tai pistoolilla, ja hän sai luodit kiinni käteensä vahingoittumatta lainkaan”. Jumalan rangaistus tästä mustan magian kirotun taidon käytöstä seuraa: ”Mutta eräänä päivänä eräs hänen palvelijansa, joka oli vihainen hänelle, löi häntä pistoolilla niin kovaa (kaikesta hänen suuresta oveluudestaan huolimatta), että hän tappoi hänet sillä”. (The Theatre of God’s Judgements (1597), s. 120: ”hot him” saattaa olla painovirhe sanasta ”hit him”.)

Lukuiset katutaiteilijat kehittelivät 1700-luvulla muunnelmia luodinkoppauksesta.

Vuonna 1785 ilmestyneessä kirjassaan Natural Magic or Physical Amusements Revealed (Luonnollinen taikuus tai fysikaaliset huvitukset paljastettuina) Philip Astley kirjoitti, että hän itse oli keksinyt temppunsa vuonna 1762. Kahdessa vuonna 1761 julkaistussa kirjassa mainittiin kuitenkin luodin sieppaus pastori Beardin kuvaamana: The Conjuror Unmasked, jonka on kirjoittanut Thomas Denton, ja La Magie blanche dévoilée, jonka on kirjoittanut Henri Decremps (edellinen on englanninkielinen käännös ranskalaisesta tekstistä). Itse asiassa Astleyn julkaisu plagioi suuren osan aineistostaan Descrempsiltä, mukaan lukien samankaltaisen kansikuvan, mutta muutti aineistoa kuvaamaan taikureita myönteisemmässä valossa.

Vuosien 1813 ja 1818 välisenä aikana Intian jonglööreiksi (Indian Jugglers) kutsuttu ryhmä, jota mainostettiin Seringapatamista kotoisin olevaksi, sisällytti temppunsa Lontoossa ja Dublinissa pitämiinsä esityksiin. Vuonna 1817 The Times uutisoi Dublinissa tapahtuneesta kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta, jonka väitettiin johtuneen siitä, että pistooli, joka oli ”tosiasiallisesti ladattu ruudilla ja kuulalla, oli erehdyksessä korvattu tavanomaisella tavalla valmistetulla pistoolilla”. Myöhemmässä lehtiartikkelissa seurueen päällikkö Ramusamee kuitenkin kiisti tämän tarinan ja totesi, ettei kukaan ollut koskaan saanut surmansa.

Vuoden 1840 tienoilla skotlantilainen taikuri John Henry Anderson alkoi esitellä asetemppua teattereissa eri puolilla Britanniaa. Anderson, tai The Great Wizard of the North, kuten häntä kutsuttiin, esiintyi P.T. Barnumille, tsaari Nikolai Nikolakselle, kuningatar Victorialle ja prinssi Albertille ja kiersi Yhdysvalloissa ja Australiassa, mikä toi luodinsieppauksen valtavirran taikuriilluusioihin. Ainakin neljä Andersonin kilpailijaa mukautti ja jäljitteli hänen temppuaan omissa esityksissään.

Luotisieppo on kiistatta yksi vaarallisimmista ja rohkeimmista illuusioista, joita taikuri voi yrittää, jopa silloin, kun se suoritetaan valvotussa tilanteessa. Temppua ympäröivät legendat, joiden mukaan yli kaksitoista taikuria on kuollut temppua suorittaessaan.

Vaikka dokumentoituja kuolemantapauksia on vain vähän, on useita kertomuksia siitä, että esiintyjää on ammuttu. Kuolemantapausten määrä luodin kiinniottoon liittyen on synnyttänyt tarinan, jonka mukaan temppu tuo mukanaan kirouksen niille, jotka yrittävät suorittaa sen, vaikka todellisuudessa onnistuneita suorituksia on ollut paljon enemmän kuin kuolemantapauksia. Taikurit sisällyttävät usein tarinoita kuolemasta, paloittelusta ja kirouksista osaksi monien temppujen lavastusta hypen luomiseksi.

Thomas Frost kirjoitti vuonna 1876 ilmestyneessä kirjassaan The Lives of the Conjurors kahdesta erillisestä esiintyjästä 1820-luvulla, Torrini De Grisystä ja De Linskystä, jotka olivat vastuussa poikansa ja vaimonsa kuolemasta. Vuonna 1869 esiintyjä nimeltä tohtori Epstein sai surmansa, kun sen sauvan kärki, jota hän käytti runnoakseen panoksen aseeseen, katkesi sisältä ja laukesi sen jälkeen häntä kohti, kun ase laukaistiin.

Parhaiten dokumentoitu tapaus, jossa esiintyjä kuoli suorittaessaan pyssytemppua, on Chung Ling Soon tapaus, joka ammuttiin kuoliaaksi, kun ampuma-aseeseen tuli toimintahäiriö Lontoossa vuonna 1918. Tämä tapahtuma lopetti luodin kiinniottotempun suosion lähes 70 vuodeksi. Pakotaiteilija ja uhkarohkea Harry Houdini kirjoitti historiallisen selostuksen illuusiosta ja harkitsi sen lisäämistä repertuaariinsa, mutta hänen sanotaan pelänneen sen todellista suorittamista.

Amerikkalainen mentalisti Theodore Annemann esitti dramaattisen ulkoilmaversion bullet catch -tempusta koko uransa ajan 1930-luvulla kuolemaansa asti vuonna 1942.

Saksalainen taikuri Ralf Bialla aloitti bullet catch -tempun esityksensä 1950-luvulla 2000 Saksan markan esityskohtaista maksua vastaan. Hän käytti luodinkestäviä laseja, käsissään vahvoja hanskoja, joilla hän peitti osan kasvoistaan, ja hänen etuhampaansa olivat terästä. Luoti ammuttiin .22-kaliiperisella kiväärillä, ja luodin oli läpäistävä kolme lasilevyä, ennen kuin Bialla sai sen kiinni hampaillaan. Hän haavoittui vakavasti yhdeksän kertaa, mutta selvisi hengissä. Häntä kuvattiin vuonna 1972 dokumenttielokuvassa Wer schießt auf Ralf Bialla?. Hän kuoli vuonna 1975 pudottuaan jyrkänteeltä, oletettavasti vammojen aiheuttaman jatkuvan huimauksen vuoksi.

Vuonna 1964 Nigel Backhurst (joka myöhemmin esiintyi nimellä Nigel Gordon) kehitti .22-ilmakiväärin avulla version Bullet Catchista, jonka hän esitti Staffordshiren taikayhdistyksen jäsenkokeessa. Myöhemmin hän kirjoitti artikkelin, jossa hän kuvasi Abracadabrassa käytettyä menetelmää, ja jatkoi efektin esittämistä vuoteen 2000 asti Theatre of The Damnedin kanssa.

Heinäkuussa 1980 Dorothy Dietrich varattiin esittämään oma versionsa Bullet Catchista International Brotherhood of Magicians -yhdistykselle ja esiintymään TV-ohjelmassa Evening Magazine. Hänen versionsa poikkesi siitä, että hän antoi riippumattoman komitean ostaa ja tuoda luodit vartioituna. Vuonna 1988 hän esitti bullet catchin Donald Trumpin Resorts Internationalissa Atlantic Cityssä kasinon 10-vuotisjuhlassa. Tämä näytettiin ympäri maailmaa tv-erikoisohjelmassa Just for the Record, The best of everything. Toisessa tilaisuudessa hän esitti tempun Rich Littlen isännöimässä televisio-ohjelmassa You Asked for It. Toisessa tapauksessa hän esitti tempun Kanadan yleisradioyhtiölle Autobus du Canada -ohjelmassa ja sai Kanadan television taikurille koskaan maksaman suurimman summan. Hän mainosti olevansa ainoa nainen, joka on pystynyt suorittamaan luodin kiinniottamisen suuhunsa. Dorothy Dietrich mainitaan House MD -hittiohjelmassa jaksossa, joka käsittelee hänen luodinsieppoamistaan. (Vuosi 8, jakso 8, ”Perils of Paranoia”).

Vuonna 2006 bullet catch -temppua testattiin MythBusters-tv-ohjelmassa. Kuvausryhmä käytti teurastetun sian päätä nähdäkseen, olisiko mahdollista, että ihmisen leuka kestäisi luodin voiman. Vaikka sian hampaat ja leuka vaurioituivat pahasti, vaikka niillä oli vahvemmat hampaat kuin ihmisellä. Arvioituaan tempun ”epäonnistuneeksi” ryhmä sai tehtäväkseen suunnitella tarkasti ajoitetun mekaanisen luodin kiinniottolaitteen. Tämä laite onnistui vain vaatimattomasti luodin kiinniottamisessa, ja vasta sen jälkeen, kun ”leuat” vaihdettiin ihmisen muotoisesta metallisesta leuasta pidempään ankanleukaan, jossa oli enemmän pinta-alaa. Jopa täydellisellä ajoituksella, jota ultranopea valokuvaus auttoi, luoti hajosi törmäyksessä lähes tunnistamattomaksi metallimassaksi.

Criss Angel on tehnyt tempun ainakin kahdesti. Helmikuussa 2006 Penn Jilletten radiohaastattelussa Angel sanoo, että on olemassa kuvaamaton esitys, joka oli ”niin uskottava”, että televisiokanava A&E ei olisi lähettänyt sitä. Tässä esityksessä hänen muusikkoystävänsä Jonathan Davis näytti ampuvan suuritehoisella kiväärillä metallikuppiin, joka oli mittatilaustyönä tehty Crissin suuhun sopivaksi. Criss Angel BeLIEve -sarjan 3. jaksossa Angel esittää version tempusta käyttäen pehmustettua hanskaa.

David Blaine esittää version bullet catchista, jossa hän ottaa luodin kiinni suuhunsa teräksisellä haulikkolasilla.

Monalisa Perez, 20, ampui kuolettavasti poikaystäväänsä kömmähdyksessä epäonnistuneessa YouTube-tempauksessa heinäkuussa 2017. Hän tunnusti joulukuussa syyllisyytensä toisen asteen kuolemantuottamukseen poikaystävänsä ja kahden lapsensa isän, 22-vuotiaan Pedro Ruiz III:n, ampumisesta, ja hänet tuomittiin kuudeksi kuukaudeksi vankilaan. Perez, joka oli tuolloin raskaana heidän toiselle lapselleen, ampui luodin kirjaan, jota Ruiz piti rintaansa vasten.

Kuuluisia esiintyjiäEdit

• Coulew of Lorraine (Ranska, 1600-luvun alku; raivostunut avustaja löi kuoliaaksi omalla aseellaan vuonna 1613)
• Kia Khan Khruse (Britannia, katsoja ampui häntä vuonna 1818, mutta ei kuollut)
• De Linsky (Saksa, tappoi vaimonsa 1820)
• ”Torrini” De Grisy (tappoi poikansa Giovannin 1826)
• Annie Vernone (Iso-Britannia, 1850-luku)
• John Henry Anderson (Iso-Britannia, 1860-luku)
• Alexander Smith (Iso-Britannia, 1860-luku)
• Jean Eugène Robert-Houdin (Ranska, 1860-luku)
• Dr. Epstein (Pariisi, kuoli 1869)
• De Line (tappoi poikansa 1890)
• Suuri Herrmann ja, vaimo, Adelaide (Yhdysvallat, 1890-luku)
• Oscar Eliason, Dante Suuri (Yhdysvallat ja Australasia, 1890-luku)
• Robert (Bob) ”Doc” Cunningham (Yhdysvallat, 1890-luku)
• Michael Hatal (Yhdysvallat, katsojan ampuma 1899)
• ”Bosco” Blumenfeld (Sveitsi, katsojan ampuma 1906)
• Edvin Lindberg (Saksa, kuoli 1905)
• Chung Ling Soo (Lontoo, kuoli 1918)
• Theodore Annemann (Yhdysvallat, 1930-luku)
• Jean Hugard (Uusi-Seelanti, 1940-luku)
• Maurice Fogel (Iso-Britannia, 1940-1960-lukujen taitteessa)
• Maurice Rooklyn (Australia, 1950-luku)
• Suuri Carson (Jack Carson) (Australia 1953)
• Prince Sil (Intia, 1978-luku)
• Ralf Bialla (Saksa, 1950-luku – 1975), haavoittui yhdeksän kertaa, pääosassa dokumenttielokuvassa Wer schießt auf Ralf Bialla?” (1972), tekijä Hans-Dieter Grabe
• Robert Culp ja Morgan Fairchild, ”Tähtien sirkus” (Yhdysvallat, 1982)
• Dorothy Dietrich (Yhdysvallat, 1981)
• Carl Skenes (Yhdysvallat, 1980-luku)
• Ben Robinson (Yhdysvallat, 1980-luku)
• Paul Daniels (Iso-Britannia, 1980-luku)
• Steven ”Banachek” Shaw (Yhdysvallat, 1980-luku)
• Val Valentino, kikkaillun aseen kanssa, naamioidun taikurin roolissa sarjassa ”Taikureiden säännöstön rikkominen: Magic’s Biggest Secrets Finally Revealed”
• Morgan Strebler (Yhdysvallat, 1990-luku)
• Penn & Teller (Yhdysvallat, 1990-2010-luku)
• Joe Labero (Tunisia, 2000-luku)
• Matt the Knife (Yhdysvallat, 2000-2010-luku)
• Criss Angel (Yhdysvallat, 2000-luku)
• Garrett ”Jeffy” Stevenson (Yhdysvallat, 2000-luku)
• Brock Gill (Yhdysvallat, 2000-luku)
• David Blaine (Yhdysvallat, 24.9.2008 osana ”Kuoleman sukellusta”)
• Keith Barry (Irlanti, 2010-luku)
• Steve Cohen, haavoittui lasinsirpaleesta (Yhdysvallat, 2012)
• Alexandre Alexander (Ukraina, 29.8.2011 osana ”Phenomenon”-elokuvaa)
• Rob Drummond (Lontoo, 2013)
• Pedro Ruiz III kuoli (Minnesota, 26.6.2017)