Miksi vuoden 1918 influenssapandemian toinen aalto oli niin tappava – HISTORIA

Vuoden 1918 influenssapandemian, joka tunnetaan nimellä ”espanjalainen influenssa”, hirvittävää laajuutta on vaikea käsittää. Virus tartutti maailmanlaajuisesti 500 miljoonaa ihmistä ja tappoi arviolta 20-50 miljoonaa uhria – enemmän kuin kaikki ensimmäisen maailmansodan aikana kuolleet sotilaat ja siviilit yhteensä.

Vaikka maailmanlaajuinen pandemia kesti kaksi vuotta, merkittävä määrä kuolemantapauksia pakkautui kolmeen erityisen julmaan kuukauteen syksyllä 1918. Historioitsijat uskovat nyt, että espanjantaudin ”toisen aallon” kohtalokkaan vakavuuden aiheutti sodanaikaisten joukkoliikkeiden levittämä mutatoitunut virus.

LUE LISÄÄ: Pandemics that Changed History

Kun espanjalaista influenssaa ilmaantui ensimmäisen kerran maaliskuun alussa 1918, sillä oli kaikki kausi-influenssan tunnusmerkit, vaikkakin erittäin tarttuvan ja virulentin kannan. Yksi ensimmäisistä rekisteröidyistä tapauksista oli Albert Gitchell, Yhdysvaltain armeijan kokki Camp Funstonissa Kansasissa, joka joutui sairaalaan 40 asteen kuumeen takia. Virus levisi nopeasti armeijan laitoksessa, jossa asuu 54 000 sotilasta. Kuun loppuun mennessä 1 100 sotilasta oli joutunut sairaalahoitoon ja 38 oli kuollut sairastuttuaan keuhkokuumeeseen.

HISTORIA Tämän viikon podcast: The Deadliest Pandemic in Modern History

Kun yhdysvaltalaiset joukot lähtivät sankoin joukoin sotatoimiin Eurooppaan, he veivät mukanaan espanjantautia. Vuoden 1918 huhti- ja toukokuun aikana virus levisi kulovalkean tavoin Englannissa, Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa. Arviolta kolme neljäsosaa Ranskan armeijasta sai tartunnan keväällä 1918 ja jopa puolet brittijoukoista. Viruksen ensimmäinen aalto ei kuitenkaan vaikuttanut erityisen tappavalta, sillä oireet, kuten korkea kuume ja huonovointisuus, kestivät yleensä vain kolme päivää. Tuon ajan rajallisten kansanterveystietojen mukaan kuolleisuus oli samanlainen kuin kausi-influenssassa.

LUE LISÄÄ: USA:n presidentit, jotka sairastuivat virassaan

Miten espanjantauti sai nimensä

Huomionarvoista on, että juuri tänä aikana espanjantauti sai väärän nimensä. Espanja oli ensimmäisen maailmansodan aikana puolueeton, ja toisin kuin eurooppalaiset naapurinsa, se ei asettanut sota-ajan sensuuria lehdistölleen. Ranskassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa sanomalehdet eivät saaneet uutisoida mitään sellaista, mikä olisi voinut vahingoittaa sotatoimia, mukaan lukien uutiset siitä, että rampauttava virus oli leviämässä joukkojen keskuudessa. Koska espanjalaiset toimittajat olivat eräitä ainoista, jotka raportoivat laajalle levinneestä influenssatapauksesta keväällä 1918, pandemia tuli tunnetuksi nimellä ”espanjalainen influenssa.”

Kesällä 1918 raportoidut espanjantautitapaukset vähenivät, ja elokuun alussa toivottiin, että virus oli kulkenut loppuun. Jälkikäteen ajateltuna se oli vain tyyntä ennen myrskyä. Jossain päin Eurooppaa oli syntynyt espanjantautiviruksen mutatoitunut kanta, joka kykeni tappamaan täysin terveen nuoren miehen tai naisen 24 tunnin kuluessa tartunnan ensimmäisistä merkeistä.

Elokuun 1918 lopulla sotilasalukset lähtivät englantilaisesta Plymouthin satamakaupungista mukanaan joukkoja, jotka tietämättään saivat tartunnan tästä uudesta, paljon tappavammasta espanjantautikannasta. Kun nämä laivat saapuivat kaupunkeihin, kuten Brestiin Ranskassa, Bostoniin Yhdysvalloissa ja Freetowniin Länsi-Afrikassa, alkoi maailmanlaajuisen pandemian toinen aalto.

”Sotilaiden nopea liikkuminen ympäri maailmaa oli merkittävä taudin levittäjä”, sanoo James Harris, Ohio State Universityn historioitsija, joka tutkii sekä tartuntatauteja että ensimmäistä maailmansotaa. ”Koko sotilaallinen teollinen kompleksi, jossa liikutettiin paljon miehiä ja materiaalia ahtaissa oloissa, oli varmasti valtava tekijä pandemian leviämistavoissa.”

LUE LISÄÄ: When Mask-Wearing Rules in the 1918 Pandemic Faced Resistance

Virus tappoi nuoria, vanhoja ja siltä väliltä

Syyskuusta marraskuuhun 1918 espanjantai-influenssan aiheuttama kuolleisuus nousi huimasti. Pelkästään Yhdysvalloissa 195 000 amerikkalaista kuoli espanjantautiin pelkästään lokakuussa. Toisin kuin tavallinen kausi-influenssa, jonka uhrit ovat enimmäkseen hyvin nuoria ja hyvin vanhoja, espanjantaudin toisessa aallossa esiintyi niin sanottu ”W-käyrä” – suuri määrä kuolemantapauksia nuorten ja vanhojen keskuudessa, mutta myös valtava piikki keskimmäisessä osassa, joka koostui muuten terveistä, parhaassa iässä olevista 25-35-vuotiaista.

”Tämä todella säikäytti lääketieteellisen laitoksen, että W-käyrän keskellä oli tämä epätyypillinen piikki”, Harris sanoo.

LUE LISÄÄ: Se oli järkyttävää paitsi se, että terveitä nuoria miehiä ja naisia kuoli maailmanlaajuisesti miljoonittain, myös se, miten he kuolivat. Potilaat sairastuivat rakkulakuumeeseen, nenäverenvuotoon ja keuhkokuumeeseen, ja he hukkuivat omiin nestetäytteisiin keuhkoihinsa.

Vasta vuosikymmeniä myöhemmin tiedemiehet pystyivät selittämään ilmiön, joka nyt tunnetaan nimellä ”sytokiiniräjähdys”. Kun ihmiskeho joutuu viruksen hyökkäyksen kohteeksi, immuunijärjestelmä lähettää sytokiineiksi kutsuttuja viestiproteiineja edistämään hyödyllistä tulehdusta. Jotkin influenssakannat, erityisesti Espanjan influenssaepidemian aiheuttanut H1N1-kanta, voivat kuitenkin laukaista vaarallisen immuunijärjestelmän ylireaktion terveillä henkilöillä. Tällöin elimistö ylikuormittuu sytokiineillä, jotka johtavat vakavaan tulehdukseen ja kohtalokkaaseen nesteen kertymiseen keuhkoihin.

Britannialaiset sotilaslääkärit, jotka tekivät ruumiinavauksia sotilaille, jotka kuolivat tässä toisessa espanjantaudin aallossa, kuvailivat keuhkojen vakavia vaurioita kemiallisen sodankäynnin vaikutusten kaltaisiksi.

Karanteenien puute mahdollisti influenssan leviämisen ja kasvun

Harris uskoo, että espanjantaudin nopea leviäminen syksyllä 1918 johtui ainakin osittain siitä, että kansanterveysviranomaiset eivät olleet halukkaita määräämään karanteeneja sodan aikana. Esimerkiksi Britanniassa Arthur Newsholme -niminen hallituksen virkamies tiesi hyvin, että tiukka siviilien eristäminen oli paras tapa torjua erittäin tarttuvan taudin leviämistä. Hän ei kuitenkaan halunnut ottaa sitä riskiä, että sotatoimet rampautuisivat pitämällä ammustehtaiden työntekijät ja muut siviilit kotona.

Harrisin tutkimuksen mukaan Newsholme päätteli, että ”sodankäynnin armottomat tarpeet oikeuttivat ottamaan riskin tartunnan leviämisestä”, ja kannusti brittejä yksinkertaisesti ”jatkamaan” pandemian aikana.

Yhdysvaltojen kansanterveydellistä reagointia kriisiin vaikeutti lisäksi vakava sairaanhoitajapula, sillä tuhansia sairaanhoitajia oli lähetetty sotilasleireille ja rintamalle. Pulaa pahensi se, että Amerikan Punainen Risti kieltäytyi käyttämästä koulutettuja afroamerikkalaisia sairaanhoitajia ennen kuin pandemian pahin vaihe oli jo ohi.

LUE LISÄÄ: When Black Nurses Were Relegated to Care for German POWs

Medical Science Didn’t Have the Tools

Mutta yksi tärkeimmistä syistä siihen, että espanjantauti vaati niin paljon ihmishenkiä vuonna 1918, oli se, että tieteellä ei yksinkertaisesti ollut välineitä kehittää rokotetta virusta vastaan. Mikroskoopeilla ei voitu nähdä edes jotain niinkin uskomattoman pientä kuin virus ennen 1930-lukua. Sen sijaan lääketieteen huippuammattilaiset olivat vuonna 1918 vakuuttuneita siitä, että influenssan aiheutti bakteeri, jonka lempinimi oli ”Pfeifferin bakteeri”.

Vuonna 1890 puhjenneen maailmanlaajuisen influenssatapauksen jälkeen saksalainen lääkäri nimeltä Richard Pfeiffer havaitsi, että kaikki hänen tartunnan saaneet potilaansa kantoivat tiettyä bakteerikantaa, jota hän kutsui nimellä H. influenzae. Kun espanjantaudin pandemia iski, tiedemiehet pyrkivät löytämään parannuskeinon Pfeifferin bakteeriin. Miljoonia dollareita investoitiin uusimpiin laboratorioihin, joissa kehitettiin tekniikoita H. influenzae -bakteerin testaamiseksi ja hoitamiseksi, mutta turhaan.

”Tämä oli valtava häiriötekijä lääketieteen kannalta”, Harris sanoo.

KUVAT: Innovative Ways People Tried to Protect Themselves From the Influence

Joulukuuhun 1918 mennessä espanjantaudin tappava toinen aalto oli vihdoin ohi, mutta pandemia ei ollut läheskään ohi. Kolmas aalto puhkesi Australiassa tammikuussa 1919 ja kulkeutui lopulta takaisin Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.

Jopa Yhdysvaltain presidentti ei säästynyt. Huhtikuussa 1919, pian sen jälkeen kun Woodrow Wilson oli saapunut ensimmäisen maailmansodan rauhanneuvotteluihin Pariisiin, hän sairastui vakavasti influenssan kaltaisiin oireisiin. Valkoinen talo peitteli hänen tilansa vakavuutta väittäen, että Wilson oli vain vilustunut Pariisin sateisessa säässä. Huolimatta siitä, että Wilson oli vähällä suistaa neuvottelut raiteiltaan, hän toipui lopulta täysin ja palasi Yhdysvaltoihin heinäkuussa.

Kolmannen aallon kuolleisuus oli yhtä suuri kuin toisen aallon, mutta sodan päättyminen poisti olosuhteet, jotka mahdollistivat taudin leviämisen niin kauas ja niin nopeasti. Kolmannen aallon maailmanlaajuiset kuolemantapaukset, vaikka ne olivat edelleen miljoonia, kalpenivat toisen aallon apokalyptisten tappioiden rinnalla.

Katso kaikki pandemian uutisointi täältä.

Katso kaikki pandemian uutisointi täältä.