Milvian sillan taistelu ja kirjan historia

Lokakuun 28. päivänä vuonna 312 jKr. Konstantinus kukisti kilpailijansa Maxentiuksen ylivoimaiset joukot Milvian sillan taistelussa. Maxentiuksen joukot yrittivät vetäytyä Tiberin yli Milvianuksen siltaa pitkin, mutta silta ruuhkautui nopeasti. Kuten Lactantius kirjoittaa teoksessaan De Mortibus Persecutorum eli Vainoajien kuolemat, ”Maxentiuksen armeijaa valtasi kauhu, ja hän itse pakeni kiireesti sillalle, joka oli hajonnut; pakenevien massan painostamana hän syöksyi Tiberiin.” (44.9 )

Diocletianus oli kylvänyt tämän sisällissodan siemenet. Hänen valtaantuloaan edeltäneiden 49 vuoden aikana Roomassa oli ollut 26 hallitsijaa, joista useimmat saivat väkivaltaisen lopun. Yrittäessään vakiinnuttaa keisarinperimyksen hän otti käyttöön tetrarkiajärjestelmän, jossa valtakunta jaettiin kahteen puolikkaaseen, joita kumpaakin hallitsi vanhempi keisari, jota avusti nuorempi keisari, joka aikanaan nousi hänen virkaansa. Kun Diocletianus ja hänen kanssakeisarinsa Maximianus jäivät eläkkeelle, heidän seuraajansa astuivat yhdessä virkaansa. Diocletianuksen suunnitelma suistui kuitenkin raiteiltaan, kun nämä uudet keisarit nimittivät seuraajansa. Monet toiveikkaat, mukaan lukien Konstantinus ja Maxentius, tunsivat, että heiltä oli evätty heille kuuluva oikeus. Konstantinuksen vaatimus johtui siitä, että hänen isänsä oli ollut alikeisari Maximianuksen alaisuudessa ja oli nyt lännen keisari. Myös Maxentius Maximianuksen – keisarin, jonka Konstantinuksen isä oli korvannut – poikana tunsi tulleensa loukatuksi. Kun Konstantinuksen isä kuoli ja avasi lännen keisarin viran, Konstantinus siirsi 40 000 gallialaisesta koostuvan armeijansa etelään kohti Roomaa, jossa hänen 40 000 sotilaansa joutuisi taisteluun Maxentiuksen 100 000 sotilaan vahvuisten joukkojen kanssa.

Konstantista on säilynyt monia varhaisia kirjallisia lähteitä. Special Collections and Rare Books -osastolla on useita painoksia sekä Lactantiuksen De Mortibus Persecutorum -teoksesta että Eusebiuksen Historia Ecclesiastica -teoksesta sekä yksi painos Chroniconista. Meillä on myös 1700- ja 1800-luvun kirjallisia ja historiallisia teoksia, jotka ovat paljolti velkaa näille lähteille. Klikkaa kuvaa saadaksesi lisätietoja kuvassa olevasta painoksesta.

Nykyaikaiset lähteet tarjoavat ihannoidun kuvan Konstantinuksesta, joka on luotu täyttämään kirjoittajiensa erilaisia agendoja. Lactantius eli köyhyydessä, kunnes hän löysi työpaikan Konstantinuksen pojan Crispuksen kotiopettajana. Eusebius oli panostanut teoriaansa kirkon ja valtion välisestä oikeasta suhteesta, ja oli kätevää, että esimerkki oli niin lähellä. Averil Cameron on todennut asianmukaisesti ”kaikkien osapuolten innokkuuden esittää vaatimuksia nousevalle tähdelle” (Cameron 91).

Konstantinuksen aikalaiset paisuttelivat hänen alkuperäänsä. Vuonna 310 jKr. eräs anonyymi panegyristi puhutteli Konstantinusta seuraavasti: ”Sinä synnyit keisariksi, ja sukusi jalous on niin suuri, että keisarivallan saavuttaminen ei ole lisännyt kunniaasi mitenkään, eikä Fortuna voi vaatia kunniaa jumaluudestasi, joka on oikeutetusti sinun ilman kampanjointia ja mainostamista.” (Nixon 221) Päinvastoin, hänellä oli vaatimaton syntyperä: hän oli juutalaisen kapakkalapsen (väitetysti prostituoidun) ja balkanilaisen talonpojan avioton lapsi. Kun jälkimmäisen sotilaallinen menestys nosti hänet keisarillisiin asemiin, hän järjesti henkilökohtaiset asiansa uudelleen adoptoimalla Konstantinuksen ja tekemällä Helenasta rehellisen naisen.

Hänen aikalaisensa vääristivät myös hänen uskonnollisia uskomuksiaan, sillä he näkivät hänet Jumalan kätenä, joka toteutti hänen tahtonsa maan päällä. Lactantius oli yksi tähän taipuvainen: ”Jumalan käsi oli taistelulinjan yllä”, hän julistaa De Mortibus Persecutorum -teoksensa (44.9) taistelukertomuksessa. Hänen kertomuksensa oli varhaisin meillä oleva kertomus näystä, josta tuli hyvin vaikutusvaltainen:

”Konstantinusta neuvottiin unessa merkitsemään Jumalan taivaallinen merkki sotilaidensa kilviin ja ryhtymään sitten taisteluun. Hän teki niin kuin häntä käskettiin, ja viistolla X-kirjaimella, jonka pää oli taivutettu ympäri, hän merkitsi Kristuksen heidän kilpeensä. Tällä merkillä varustautuneena armeija tarttui aseisiinsa.” (44.5)

Eusebius puolestaan vaikenee näystä Historia Ecclesiastica -kirjassaan, joka on kirjoitettu noin vuonna 323 jKr. Mutta Konstantinuksen elämässä, joka on kirjoitettu joskus noin vuonna 338 jKr., hän tarkistaa aiempaa kertomustaan ja käyttää kaikki retoriset voimansa näyn kuvaamiseen. Näin hän luo kohtauksen, joka säilyy kollektiivisessa muistissa tähän päivään asti:

”Keskipäivän auringon aikaan, kun päivä oli juuri kääntymässä, hän sanoi nähneensä omin silmin taivaalla auringon yllä lepäävän, valosta muodostetun ristinmuotoisen pokaalin ja siihen kiinnitetyn tekstin, jossa luki: ’Tällä valloituksella’. Hämmästys tästä näytelmästä valtasi sekä hänet että koko sotilasjoukon, joka kulki tuolloin hänen mukanaan sotaretkellä, jota hän johti jossakin, ja todisti ihmettä.

Hän sanoi miettineensä itsekseen, mitä tämä ilmestys saattoi merkitä.

Sitten, kun hän pohdiskeli ja mietti pitkään ja hartaasti, yö valtasi hänet. Silloin hänen nukkuessaan Jumalan Kristus ilmestyi hänelle taivaalla ilmestyneen merkin kanssa ja kehotti häntä tekemään itselleen kopion taivaalla ilmestyneestä merkistä ja käyttämään sitä suojana vihollisen hyökkäyksiä vastaan (1.28).

Kun Konstantinus saapui Rooman porteille, Maxentius kyyristeli sisälle sadantuhannen sotilaansa kanssa. Hän olisi luultavasti voinut menestyksekkäästi odottaa piirityksen loppuun, ellei hän olisi soveltanut oraakkelia väärin: Lactantiuksen mukaan ”hän määräsi Sibyllian kirjat tutkittaviksi; niistä kävi ilmi, että ’tuona päivänä roomalaisten vihollinen tuhoutuisi'”. Tämän vastauksen johdattamana Maxentius marssi taisteluun” (DMP 44.7-8), ja sen jälkeen hänet kohtasi loppunsa. Eusebiuksen mukaan Konstantinus ”ratsasti sitten Roomaan voitonlaulujen saattelemana, ja yhdessä naisten ja pikkulasten, kaikkien senaatin jäsenten ja muiden alojen korkeimmassa asemassa olevien kansalaisten sekä koko Rooman väestön kanssa he ilmestyivät sankoin joukoin paikalle ja ottivat hänet kiiltävin silmin ja koko sydämestään tervetulleeksi vapahtajaksi, vapahtajaksi ja hyväntekeväisyydentekijäksi ja veisasivat hänelle ylistyslauluja kyltymättömän riemun vallassa”. (HE 294)

Vaikka Milvianuksen sillan voitto on liitetty kansan muistissa Konstantinuksen valtaannousuun ja kristinuskon riemuvoittoon, tosiasiassa Maxentius oli vain yksi monista Rooman valtakunnan herruudesta kilpailevista roomalaisista; heitä oli kaikkiaan kuusi, mukaan luettuna vanha Maximianus, joka palasi eläkkeeltä. Yhdestä heistä Will Winstanely, England’s Worthies -kirjan kirjoittaja, kommentoi, että ”ihminen ehdottaa, ja Jumala määrää; sillä hän, joka ei unelmoinut mistään muusta kuin loistavasta voitosta, joutui itse Tarsuksen Liciniuksen voittamaksi, missä hän pian sen jälkeen kuoli, kun häntä söivät täit”. Yksi toisensa jälkeen kilpakumppanit tyrmäsivät toisensa, kunnes jäljellä oli enää Licinius. Hänet kukistettiin vuonna 323 jKr. , jolloin Konstantinuksesta tuli yhdistyneen keisarikunnan ainoa hallitsija kuolemaansa saakka vuonna 337 jKr.

***

Kuinkahan suuri rooli Jumalalla saattoi olla Konstantinuksen sotilasuran lopputuloksessa, on selvää, että kristinusko on Konstantinuksen perintö eurooppalaiselle ja bysanttilaiselle sivilisaatiolle. Konstantinus ja Licinius laillistivat yhdessä kristinuskon Milanon ediktillä vuonna 313 jKr., jossa julistettiin, että ”kristityille ja kaikille muille ihmisille on annettava täysi vapaus liittyä mihin tahansa jumalanpalveluksen muotoon, jotta se jumaluus, joka istuu taivaallisella valtaistuimella, olisi meille ja kaikille alaisiksemme asetetuille suotuisa ja suotuisa”. Edward Gibbon, joka ei pitänyt ilmoitetusta uskonnosta, valottaa kristinuskon laillistamista Roomassa vähemmän suotuisassa valossa. Hän syyttää valtakunnan ”kaatumista” osittain kristinuskon vaikutuksesta siihen, koska se juurrutti ”kärsivällisyyttä ja nihkeyttä”, kunnes ”sotilaallisen hengen viimeisetkin jäänteet haudattiin luostariin”. Siitä huolimatta hän myöntää, että ”jos Konstantinuksen kääntymys nopeutti Rooman valtakunnan rappiota, hänen voitokas uskontonsa katkaisi lankeemuksen väkivaltaisuuden ja rauhoitti valloittajien raivokasta luonnetta”. Nykyaikaiset historioitsijat ovat eri syistä yhtä mieltä siitä, että osa syyllisyydestä kohdistuu Konstantinuksen politiikkaan. Konstantinopolin perustaminen kärjisti jakoa itäisen ja läntisen valtakunnan välillä (jako, jonka Diokletianuksen tetrarkiajärjestelmä aloitti) ja vaurauden keskittymistä itäiseen puoleen. Molemmat näistä kehityskuluista jättivät läntisen imperiumin helpoksi kohteeksi barbaareille, jotka tulvivat pian porttien läpi.

Konstantinus on vastuussa monista kehityskuluista, jotka tulivat olemaan tärkeitä Euroopan ja Bysantin sivilisaatiossa. Hänen valtakaudellaan kirkko sai oikeuden periä omaisuutta. Papisto vapautettiin verojen maksamisesta. hän kutsui koolle Nizzan konsiilin vuonna 325 ja toimi sen puheenjohtajana, ja hänellä oli merkittävä rooli Nikean uskontunnustuksen muotoilussa, mikä loi ennakkotapauksen valtion osallistumisesta opinkysymysten ratkaisemiseen. Kun aiemmin kristityt olivat kokoontuneet salaa kodeissa, nyt pystytettiin suuria basilikoita, sillä Konstantinus rahoitti rakennushankkeita eri puolilla valtakuntaa, muun muassa Lateraanin basilikaa ja Pyhän Pietarin basilikaa Roomassa. Hän rahoitti myös Bethlehemin ja Jerusalemin tärkeiden paikkojen rakennushankkeita ja loi samalla käsitteen Pyhästä maasta. Bibliofiilien kannalta merkittävintä on kuitenkin kirjan historian kehitys. Nämä suuret basilikat ja kirkot tarvitsivat yhtä upeita kopioita pyhistä teksteistä, jotta jumalanpalvelukset voitiin suorittaa. Tätä varten hän määräsi Eusebiuksen huolehtimaan viidenkymmenen ylenpalttisen pyhien kirjoitusten kopion valmistamisesta. Ennen Konstantinuksen valtakautta kristilliset tekstit kopioitiin pieniin, huomaamattomiin koodekkeisiin. Tänä aikana kristilliset tekstit tulivat kuitenkin ulos kaapista, ja lopulta tuloksena olivat varhaiskeskiajan valaistut näytösraamatut.

Bibliografia

Brown, Michelle. Alussa: Bibles before the Year 1000. Smithsonian Books, 2006.

Davis, Paul K. ”Milvian Bridge,” 100 Decisive Battles from Ancient Times to the Present. Oxford UP, 1999. 78-82.

Eusebius. Kirkon historia. Tr. G.A. Williamson. Penguin. 1965.

-. Konstantinuksen elämä. Tr. Averil Cameron ja Stuart Hall. Oxford UP. 1999.

Lactantius. De Mortibus Perssecutorum. Tr. J.L. Creed. Oxford, Clarendon Press. 1984.

Nixon, C.E.V. ja Barbara Rodgers. Myöhempien roomalaisten keisarien ylistys. Berkeley, U of California Press. 1994.