Mitä tapahtuu rattijuopumusoikeudenkäynnissä

Yleensä rattijuopumus katsotaan rikkomukseksi. Niinpä jokaisella, jota syytetään rattijuopumuksesta, on yleensä oikeus valamiesoikeudenkäyntiin. (Vähäisiä liikennerikkomuksia koskevat menettelyt ovat yleensä erilaiset.) Useimmat rikostapaukset, myös ne, joihin liittyy rattijuopumussyytteitä, eivät oikeastaan mene oikeudenkäyntiin, vaan ne ratkaistaan syyteneuvottelujen avulla. Jos rattijuopumusjuttu kuitenkin päätyy oikeudenkäyntiin, seuraavassa kerrotaan, mitä on odotettavissa.

Tuomari- tai valamiesoikeudenkäynti

Kuka tahansa, jota syytetään rikoksesta, on yleensä oikeutettu valamiesoikeudenkäyntiin. Toisinaan rikoksesta syytetty kuitenkin luopuu oikeudestaan valamiesoikeudenkäyntiin ja valitsee sen sijaan tuomarioikeudenkäynnin (jota kutsutaan myös ”penkkioikeudenkäynniksi”). Tällöin erona on se, kuka päättää vastaajan syyllisyydestä – joukko valamiehiä vai yksittäinen tuomari.

Puolustusasianajajilla on joskus erityisiä syitä ajatella, että heidän voittomahdollisuutensa ovat paremmat tietyssä jutussa, jossa käytetään penkkioikeudenkäyntiä. Useimmissa tapauksissa puolustusasianajajat kuitenkin suosivat valamiesoikeudenkäyntejä. (Sen sijaan vähäisissä liikennerikkomuksissa penkkioikeudenkäynti on yleensä ainoa vaihtoehto.)

Valamiehistön valinta

Valamiesoikeudenkäyntiä varten on ensin valittava valamiehistö. Valamiehistön valinta on vain prosessi, jossa valitaan ne valamiehet, jotka päättävät tapauksesta. Prosessi alkaa sillä, että puolustus ja syyttäjä kuulustelevat mahdollisia valamiehistön jäseniä, jotka kuuluvat ”valamiespooliin” eli ryhmään kansalaisia, jotka ilmoittautuvat valamiespalveluun kyseistä tapausta varten. Pohjimmiltaan kumpikin osapuoli voi tietyin rajoituksin hylätä valamiehet, joita se ei halua tapaukseen. Esimerkiksi vastaajan perustuslailliset oikeudet kieltävät syyttäjää erottamasta valamiehiä syrjivistä syistä, jotka liittyvät rotuun, etniseen alkuperään ja sukupuoleen perustuvaan syrjintään.

Valamiehistön valinta voi kestää melko kauan. Mutta lopulta puolustus ja syyttäjä päätyvät tämän karsintaprosessin kautta niihin valamiehiin, jotka ratkaisevat jutun. Sen jälkeen tuomari ”vannoo valamiesten valan” ja siirtyy oikeudenkäynnin seuraavaan vaiheeseen.

Avauspuheenvuorot rattijuopumusoikeudenkäynneissä

Ennen todisteiden esittämistä puolustus ja syyttäjä pääsevät pitämään avauspuheenvuoroja valamiehille. Avauspuheenvuorojen virallisena tarkoituksena on, että osapuolet kertovat valamiehistölle, mitä he uskovat todisteiden osoittavan.

Perusteena rattijuopumusoikeudenkäynnissä syyttäjä tyypillisesti hahmottelee, miten he aikovat todistaa rattijuopumussyytteet. Toisin sanoen syyttäjä selittää, keitä he aikovat kutsua todistajiksi ja minkälaisia muita todisteita he aikovat esittää syytteiden tueksi. Puolustus saattaa myös ilmoittaa valamiehille todisteista ja todistajista, joita se aikoo esittää oikeudenkäynnissä. Monissa tapauksissa puolustuksen avauspuheenvuorossa keskitytään kuitenkin ensisijaisesti siihen, missä heidän mielestään syyttäjän todisteet jäävät puutteellisiksi.

Todisteiden esittäminen rattijuopumusoikeudenkäynnissä

Trattijuopumusoikeudenkäynnissä (tai missä tahansa muussa rikosoikeudenkäynnissä) syyttäjällä on ”taakka” todistaa syytteet vastaajaa vastaan ”ilman perusteltua syytä epäillä”. Toisin sanoen syyttäjän on esitettävä oikeudenkäynnissä riittävästi todisteita vakuuttaakseen valamiehistön vastaajan syyllisyydestä. Jos syyttäjä ei pysty tähän, syyttömyysolettama edellyttää, että valamiehet toteavat vastaajan syyttömäksi.

Todistustaakkaa kantaessaan syyttäjän on tehtävä raskaimmat työt oikeudenkäynnissä ja esitettävä todisteet ensin. Kunkin tapauksen olosuhteet ovat erilaiset. Mutta rattijuopumusoikeudenkäynnissä syyttäjän todistusaineistoon kuuluvat usein pidätyksen tehneiden virkamiesten todistajanlausunnot ja kemiallisten testien tulokset, joista käy ilmi, kuinka paljon alkoholia tai mitä huumausaineita kuljettajan elimistössä oli pidätyshetkellä.

Puolustus pääsee kuulustelemaan syyttäjän todistajia ristiin ja saattaa vastustaa syyttäjän todistusaineiston hyväksymistä. Ja kun syyttäjä ”lopettaa juttunsa”, puolustus voi esittää omia todisteita. Monissa rattijuopumustapauksissa keskeinen kysymys on se, ylittikö vastaajan veren alkoholipitoisuus (BAC) lakisääteisen 0,08 prosentin raja-arvon (Utahissa 0,05 prosenttia tai enemmän) pidätyshetkellä. Niinpä on melko tavallista, että puolustus kutsuu todistajaksi asiantuntijan, joka voi kyseenalaistaa syyttäjän BAC-testin todistusaineiston luotettavuuden.

Useimmissa rattijuopumusjutuissa molempien osapuolten todistusaineiston esittäminen ei kestä kauempaa kuin yhden tai kaksi päivää.

Loppupuheenvuorot rattijuopumusjutuissa

Kun osapuolet ovat esittäneet todistusaineistonsa valmiiksi, on loppupuheenvuorojen vuoro. Tyypillisesti syyttäjä käyttää tätä tilaisuutta rattijuopumustapauksessa käydäkseen vielä kerran läpi todisteet ja selittääkseen, miten todisteet tukevat syytteitä. Puolustus tekee periaatteessa päinvastoin ja yrittää tuoda esiin kaikki puutteet syyttäjän todistelussa ja korostaa kaikkia kohtia, jotka saattavat antaa aihetta epäillä vastaajan syyllisyyttä.

Loppupuheenvuoro on yleensä asianajajan viimeinen tilaisuus puhua suoraan valamiehille, sillä he päättävät tapauksesta.

DUI Jury Instructions and Deliberations

Puolen rattijuopumusoikeudenkäynnin viimeiseen vaiheeseen kuuluu se, että tuomari tiedottaa valamiehistölle asiaa koskevasta lainsäädännöstä (ns. ”jury instructions”) ja että valamiehet kokoontuvat yhteen ja tekevät varsinaisen päätöksen syyllisyydestä (ns. ”deliberations”).

Jos valamiehet pääsevät yksimielisyyteen, valamiehistön puheenjohtaja ilmoittaa tuomarille, että he ovat päässeet ratkaisuun. Tuomari kutsuu sitten kaikki takaisin oikeussaliin, ja esihenkilö lukee tuomion syyllisyydestä tai syyttömyydestä.

Jos valamiehet eivät pääse yksimieliseen tuomioon, tuomari julistaa yleensä ”virheellisen oikeudenkäynnin”. Periaatteessa virheellinen oikeudenkäynti tarkoittaa, että vastaajaa ei tuomittu eikä vapautettu syytteistä. Tyypillisesti syyttäjä voi halutessaan jatkaa oikeudenkäyntiä virheellisen oikeudenkäynnin jälkeen.