Mitä tehdä, kun ahdistus iskee yllättäen
Ahdistus on hankala kokemus. Joskus on selvää, miksi meillä on epämiellyttäviä tuntemuksia vatsan seudulla, sydämen tykytys tai hikiset kämmenet. Ehkä joku perheenjäsen ei ole soittanut vähään aikaan ja olemme huolissamme hänestä. Tulossa on tentti ja pelkäämme sitä. Tai meidän pitäisi mennä juhliin ja sekaantua ihmisiin, vaikka meitä ei yhtään huvita. Mutta toisinaan ahdistus voi iskeä meihin kuin tyhjästä.
Ilman selvää syytä voimme siirtyä hyvästä olosta melko voimakkaaseen ahdistukseen. Tässä postauksessa käsittelemme perusasioita siitä, miksi näin tapahtuu, ja mitkä ovat ensimmäiset askeleet, jotka voit ottaa sen kääntämiseksi.
Ensimmäinen asia, joka meidän on tiedettävä, on tämä: Ahdistus on sisäänrakennettu vaste, ja se on täällä pitämässä meidät turvassa. Erittäin hyvästä syystä evoluutio on kehittänyt ihmisen aivot niin, että ne voivat laukaista stressin ja ahdistuksen milloin tahansa, kun tunnemme itsemme uhatuksi – se pitää meidät hengissä.
Valitettavasti tämä synnynnäinen reaktio voi mennä pieleen. Ja juuri niin tapahtuu, kun ahdistumme yllättäen. Sen voi laukaista päähämme ponnahtava ajatus, tukahdutettu muisto tai pienten stressitekijöiden yhdistelmä, jotka yhdessä laukaisevat ahdistuksen. Emme ehkä huomaa niitä lainkaan – mutta alitajuntamme ei välitä. Se voi silti havaita ne ja laukaista luontaisen vaarahälytyksemme.
Mitä ei pidä tehdä
Tällöin on houkuttelevaa alkaa miettiä, mistä nämä tunteet ovat peräisin. Tunnemme tarvetta analysoida tapahtunutta ja selvittää, miksi tunnemme nyt ahdistusta. Mutta lyhyen analyysin sijaan seuraavaksi tapahtuu yleensä näin: Alamme murehtia, tulevatko nämä tunteet takaisin. Alamme miettiä mahdollisia laukaisevia tekijöitä uudestaan ja uudestaan. Ja alamme kiinnittää tarkasti huomiota kaikkiin kehon merkkeihin, jotka voisivat tarkoittaa ahdistuksen tulevan uudelleen esiin.
Valitettavasti kaikki nämä asiat vain pahentavat ahdistusta. Analysointi on – useimmiten – huono ajatus. Ahdistus on monimutkainen kokemus, emmekä todennäköisesti pysty löytämään niiden lähdettä. Pikemminkin teemme itsestämme entistäkin kurjempia, jos jatkamme märehtimistä siitä, mistä nuo tunteet ovat peräisin. Ja vaikka olisimmekin niin onnekkaita, että saamme selville, mistä ahdistus on peräisin, tunteemme eivät katoa vain siksi, että tiedämme niiden lähteen.
Mitä sinun pitäisi tehdä sen sijaan
Nyt tässä tulee mielenkiintoista. Jos olisi olemassa jokin taikatemppu, jolla muuttuisit ahdistuneesta täysin rauhalliseksi muutamassa minuutissa, olisit luultavasti jo kuullut siitä. Mutta tätä temppua ei ole olemassa. Sillä hetkellä, kun tunnemme olomme ahdistuneeksi tietämättä miksi, emme voi tehdä noille tunteille kovinkaan paljon.
Sentähden terapia nimeltä Hyväksymis- ja sitoutumisterapia (ACT) opettaa meille täsmälleen päinvastaista kuin sitä, että yrittäisimme päästä noista tunteista eroon – niiden hyväksymistä. Se on suhteellisen uusi mutta hyvin tutkittu terapiamalli, joka osoittaa lupaavia tuloksia. Ja yksi keskeisistä strategioista, joita se opettaa meille, on se, miten hyväksyä ahdistavat tunteet sen sijaan, että taistelisimme niitä vastaan.
Aluksi tämä vaikuttaa todella intuition vastaiselta neuvolta. Jos annamme tunteelle periksi, eikö se jää tänne ikuisesti? Mutta hyväksyminen ei ole sama asia kuin periksi antaminen.
Hyväksyminen ei ole sama asia kuin periksi antaminen.
Hyväksyminen tarkoittaa, että lopetamme yrittämisen. Se tarkoittaa luopumista. Se on kuin sanoisi: ”Ei kannata enää yrittää, nyt tuntuu aina tältä”. Hyväksyminen taas tarkoittaa yksinkertaisesti sen tunnustamista, että tunne on olemassa juuri nyt emmekä voi saada sitä katoamaan pelkällä tahdonvoimalla. Hyväksyminen tarkoittaa sen ymmärtämistä, että emme voi pakottaa noita tunteita pois. Se on kuin sanoisi: ”Nämä tunteet ovat täällä juuri nyt. Hyväksyn, että ne ovat täällä.” Ja tällainen hyväksyminen on ensimmäinen askel siihen, että otamme sen hallinnan takaisin.
Hyväksyminen tarkoittaa sen ymmärtämistä, ettemme voi pakottaa noita tunteita pois.
Me emme silti pysty hallitsemaan itse tunteita. Mutta koska lakkaamme yrittämästä hallita tunteitamme, saamme takaisin elämänhallinnan. Sen sijaan, että taistelisimme ahdistusta vastaan tai pakenisimme sitä, pystymme silloin reagoimaan siihen vapaammin. Ja siksi – paradoksaalista kyllä – noiden tunteiden hyväksyminen on tehokkaan muutoksen perusta.
Loppuun jätetään yksi varoitus. Tämä on tietysti paljon helpommin sanottu kuin tehty. Todellinen hyväksyminen vaatii harjoittelua. Mutta sen voi oppia.