Miten syöpälääkkeet toimivat

1960-luvulle asti leikkaus ja säteily olivat syövän hoidon peruspilareita; lääkkeitä ei pidetty syövän ”parannuskeinona”. Lukuun ottamatta 1930-luvun lopulla eturauhassyöpää sairastavien miesten hormonihoitoa, lääkehoidot tarjosivat parhaimmillaankin lyhytaikaisen, epätäydellisen remissiohoidon. Vuoden 1937 kansallisessa syöpälaissa (National Cancer Act) tuettiin syöpätutkimusta ja perustettiin kansallinen syöpäinstituutti (National Cancer Institute, NCI), ja lääkärit ja tutkijat alkoivat kiinnittää enemmän huomiota kemiallisten aineiden ja lääkkeiden käyttöön syöpää vastaan. Ensimmäiset läpimurrot tapahtuivat 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa, kun kemoterapioilla hoidettiin menestyksekkäästi pitkälle edennyttä Hodgkinin lymfoomaa sairastavia aikuisia ja leukemiaa sairastavia lapsia. Nykyään Yhdysvalloissa on hyväksytty yli 500 lääkettä syövän hoitoon. Useimmat niistä kuuluvat kolmeen pääryhmään – kemoterapiaan, immunoterapiaan ja kohdennettuun hoitoon – ja ne toimivat syöpää vastaan eri tavoin.

Kemoterapia hyökkää syöpäsolujen kimppuun

Kemoterapialääkkeet tappavat syöpäsoluja estämällä niitä kasvamasta ja lisääntymästä. Jos solut eivät voi kasvaa ja lisääntyä, ne yleensä kuolevat. Jotkin solunsalpaajalääkkeet vaikuttavat solusyklin tietyssä vaiheessa. Yksi syy siihen, miksi solunsalpaajahoitoa annetaan hoitosykleissä, on se, että lääkkeet annetaan silloin, kun ne ovat tehokkaimmillaan. Hoitojaksot vuorottelevat usein lepojaksojen kanssa, jotta elimistösi ehtii vahvistua ennen seuraavaa solunsalpaajakierrosta tai ”sykliä”.

Solunsalpaajahoitolääkkeet hyökkäävät soluihin, jotka kasvavat ja lisääntyvät nopeasti, kuten useimmat syöpäsolut. Huono uutinen on, että myös jotkin normaalit solut (kuten verisolut ja hiustupien ja ruoansulatuskanavan limakalvon solut) lisääntyvät nopeasti ja joutuvat hyökkäyksen kohteeksi. Vaikutus näihin normaaleihin soluihin aiheuttaa monia solunsalpaajahoitoon yleisesti liittyviä haittavaikutuksia, kuten hiustenlähtöä, pahoinvointia, oksentelua, ripulia ja matalia verisoluarvoja, jotka johtavat lisääntyneeseen infektioriskiin, väsymykseen ja verenvuotoon. Hyvä uutinen on, että terveet solut korjautuvat yleensä itsestään sytostaattihoidon päätyttyä.

Esimerkkejä kemoterapiasta

• Alkyloivat aineet: busulfaani, prokarbatsiini, karmustiini, karboplatiini ja sisplatiini
• Kasvialkaloidit: vinkristiini, paklitakseli, doketakseli, etoposidi ja irinotekaani
• Kasvainvasta-aineet: doksorubisiini, idarubisiini, mitomysiini ja bleomysiini
• Antimetaboliitit: Metametaboliat: metotreksaatti (MTX), gemsitabiini, sytarabiini, 5-fluorourasiili (5-FU) ja kapesitabiini
• Topoisomeraasi-inhibiittorit: irinotekaani, topotekaani ja amsakriini
• Muut:

Haittavaikutukset riippuvat terveydentilastasi ennen hoitoa, syöpätyypistäsi sekä lääkkeiden tyypistä ja annoksesta. Kemoterapia voi aiheuttaa pahoinvointia, ripulia, väsymystä, lisääntynyttä verenvuoto- ja infektioriskiä, hiusten ohenemista tai hiustenlähtöä, suun haavaumia, ummetusta, makumuutoksia, ruokahaluttomuutta sekä hermo- ja iho-ongelmia.

Immunoterapia kasvattaa puolustuskykyäsi

Immuunijärjestelmääsi kuuluvat monet imunestejärjestelmän elimet ja kudokset sekä useat erilaiset valkosolutyypit. Normaalisti immuunijärjestelmäsi hyökkää vieraiden tunkeutujien – myös epänormaalien solujen – kimppuun, mutta syöpäsolut ovat ovelia ja voivat ”piiloutua” immuunijärjestelmältä välttäen havaitsemisen.

Immunoterapiassa (jota kutsutaan myös bioterapiaksi) käytetään lääkkeitä, jotka pyrkivät vastustamaan syöpäsolujen kykyä piiloutua immuunijärjestelmältäsi. Jotkin immunoterapialääkkeet merkitsevät syöpäsoluja, jolloin immuunijärjestelmä löytää ja tuhoaa ne. Toiset immunoterapiat tehostavat immuunijärjestelmääsi, jotta se toimisi paremmin syöpää vastaan.

Immunoterapioiden tyypit

• Tarkistuspisteiden estäjät eivät kohdistu suoraan kasvaimeen, vaan ne häiritsevät syöpäsolujen kykyä välttää immuunijärjestelmän hyökkäys vapauttamalla ”jarrut”, jotka estävät T-soluja (eräänlainen valkosolutyyppi) tappamasta syöpäsoluja. Esimerkkejä ovat Keytruda® (pembrolitsumabi) ja Opdivo® (nivolumabi).
• Adoptiivisella soluhoidolla pyritään lisäämään T-solujen luonnollista kykyä torjua syöpää. Otamme T-soluja kasvaimestasi ja testaamme niitä. Syöpääsi vastaan aktiivisimpia T-soluja kasvatetaan laboratoriossa ja monistetaan suuria määriä, mikä kestää kahdesta kahdeksaan viikkoa. Tänä aikana sinulle voidaan antaa kemoterapiaa ja/tai sädehoitoa immuunisolujen määrän vähentämiseksi elimistössäsi. Näiden hoitojen jälkeen laboratoriossa kasvatetut T-solujen lukuisat määrät annetaan sinulle takaisin suonensisäisen linjan kautta hyökkäämään syöpäsoluja vastaan. Esimerkkejä ovat Kymriah® (tisagenlecleucel) ja Yescarta™ (axicabtagene ciloleucel).
• Monoklonaaliset vasta-aineet ovat immuunijärjestelmän proteiineja, joita valmistetaan laboratoriossa ja jotka on suunniteltu kiinnittymään tiettyihin syöpäsoluissa oleviin kohteisiin. Jotkin monoklonaaliset vasta-aineet merkitsevät syöpäsoluja, jotta immuunijärjestelmä voi havaita ne ja hyökätä niiden kimppuun. (Muut monoklonaaliset vasta-aineet toimivat eri tavalla, ja niitä pidetään kohdennettuna hoitona). Esimerkkejä ovat Erbitux® (setuksimabi) ja Herceptin® (trastutsumabi).
• Hoitorokotteet toimivat syöpää vastaan tehostamalla immuunijärjestelmän vastetta syöpäsoluja vastaan. Hoitorokotteet eroavat rokotteista, jotka auttavat ehkäisemään sairauksia. Esimerkki on Provenge® (sipuleucel-T).

Haittavaikutuksia voivat olla ihoreaktiot tai -ongelmat, flunssan kaltaiset oireet (särky, kuume), ripuli, väsymys, infektioriski ja tulehdus.

Kohdistettu hoito estää syövän kasvua

Tämä lääkkeiden luokka toimii häiritsemällä tiettyjä molekyylejä tai ”kohteita”, jotka ovat keskeisiä syövän solujen kyvykkyyden kasvun ja leviämisen kannalta. Siinä missä kemoterapialääkkeillä pyritään tappamaan syöpäsoluja suoraan, kohdennetuissa hoidoissa keskitytään syöpäsolujen kasvun estämiseen siten, että normaaleille soluille aiheutuu vähemmän haittaa.

Useimmat kohdennetut hoidot ovat joko monoklonaalisia vasta-aineita, jotka kiinnittyvät syöpäsolun ulkopuolella oleviin proteiineihin, tai pieniä molekyylejä, jotka kohdistuvat tiettyihin proteiineihin syöpäsolujen sisällä. Tutkijat etsivät jatkuvasti uusia ”kohteita” näille hoidoille, kuten:

• syöpäsolujen kromosomeissa olevia poikkeavuuksia, joita ei ole normaaleissa soluissa
• syöpäsoluja, jotka tuottavat proteiineja, jotka ohjaavat syöpää etenemään
• spesifisiä proteiineja, joita on syöpäsoluissa, mutta ei normaaleissa soluissa, tai joita on enemmän syöpäsoluissa kuin normaaleissa soluissa.

Kohdistettujen hoitojen tyypit

• Hormonihoidot hidastavat tai pysäyttävät sellaisten syöpien kasvua, jotka tarvitsevat kyseisiä hormoneja kasvaakseen. Esimerkkejä ovat Arimidex® (anastrotsoli) ja Lupron® (leuprolidi).
• Angiogeneesin estäjät estävät kasvainta kasvamasta uusia verisuonia, joita se tarvitsee kasvun jatkumiseen. Esimerkkejä ovat Avastin® (bevasitsumabi) ja Zaltrap® (ziv-aflibertsepti).
• Signaalinsiirron estäjät estävät solun sisällä molekyylistä toiseen kulkevia signaaleja, kuten signaalia, jonka mukaan solu kasvaa ja jakautuu. Esimerkkejä ovat Herceptin® (trastutsumabi) ja Gleevac® (imatinibi).
• Apoptoosia indusoivat aineet tekevät syöpäsoluista haavoittuvia normaalille soluprosessille, jota kutsutaan apoptoosiksi ja joka ohjaa vanhat solut kuolemaan. Esimerkkejä ovat Velcade® (bortetsomibi) ja Lynparza™ (olaparibi).

Kohdennetuilla hoidoilla on joitakin rajoituksia. Syöpä voi tulla vastustuskykyiseksi, jolloin lääkkeillä ei enää ole toivottua vaikutusta. Tämän kiertämiseksi – tai sen viivästyttämiseksi mahdollisimman pitkään – kohdennettuja hoitoja annetaan usein yhdistelminä. Kohdistettujen hoitojen sivuvaikutuksia ovat muun muassa ripuli, korkea verenpaine, ihottumat ja ongelmat maksan toiminnassa, haavojen paranemisessa ja veren hyytymisessä.

Lääkehoidot ovat osa monien potilaiden hoitosuunnitelmaa syövän parantamiseksi, syövän kurissa pitämiseksi, oireiden lievittämiseksi ja elämänlaadun parantamiseksi. Jos sinulla on kysyttävää, keskustele onkologin tai kliinisen farmaseutin kanssa.