Musta vyötärölisko – SANBI

Yleisnimi: Musta vyötärölisko, swart-skurwejantjie (afrikaans)

Tieteellisen nimen johdannainen

Suvun nimi Cordylus Laurenti vakiintui vuonna 1768, ja se viittaa sivulle heiluvaan häntäänsä (kun se on irrotettu suojapaikastaan), jota käytetään nuijan tai keppihevosen tapaan; kordule (kreik.) = keppi. Spesifinen epiteetti ”niger” viittaa tämän liskon ruumiin syvänmustaan väriin.

Musta vyötärölisko kuuluu Cordylus-sukuun, johon kuuluu 21 tunnettua lajia ja joka on endeeminen Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Cordylus niger on endeeminen Kapin niemimaalla, Länsi-Kapissa, ja sillä on yksi populaatio Saldanhan lähellä. Mustan vyötäröliskon erottaa melanistisesta (mustasta) värityksestä ja suurista, vyötäröisistä, hyvin aseistetuista selkäliuskoista, joiden nenäkilvissä on lävistetyt sieraimet.

Useimmat vyötäröliskot ovat rakoliskoja, mutta on olemassa muutamia poikkeuksia. Musta vyötärölisko on paikallisesti runsas kallioalueilla merenpinnasta aina vuorenhuipuille asti, myös Pöytävuorella. Se on ketterä lisko, joka on aktiivinen aurinkoisella säällä, ja se tuijottaa usein auringon suuntaan, minkä vuoksi sitä kutsutaan afrikaansiksi sonkykersiksi (auringon tuijottajaksi). Toinen osuva afrikaansinkielinen nimi on ouvolk (suora käännös: ”vanha kansa”), joka viittaa niiden muinaiseen, krokotiilimäiseen ulkonäköön. Kirstenboschin kansallisessa kasvitieteellisessä puutarhassa mustia liskoja näkee usein aivan viljellyn puutarhan yläpuolella, jossa ne suojautuvat leikattuihin eukalyptuksen (sinikumin) kantoihin.

Liskot ovat suosittuja lemmikkieläinkaupassa, ja niitä käytetään myös perinteisessä lääketieteessä. Punaisessa luettelossa (Mouton ym. 2014) musta vyötärölisko on luokiteltu lähes uhanalaiseksi (NT).

Kuvaus

Musta vyötärölisko on keskikokoinen lisko (~7 cm pitkä), jolla on painautunut pää ja sileät pääkilvet. Sen erottaa piki tai sysimustasta värityksestään ja suurikokoisista, selkäpuolisista, hyvin aseistetuista suomuista, joiden nenäkilvissä on lävistetyt sieraimet. Ylemmät (selkäpuolen) suomut ovat neliönmuotoisia ja sapelimaisia (kuin kattotiili), ja ne on järjestetty yli 22 säännölliseen riviin. Alemmat (vatsanpuoleiset) suomut ovat myös neliönmuotoisia ja säännöllisinä poikittaisina sarjoina. Raajat ovat kohtalaisen pitkät, ja niissä on sahalaitaiset suomut.

Kulkeminen

Mustaliskolla on neljä lyhyttä, jykevää jalkaa, joissa on vahvat kynnet ja jotka ovat sopeutuneet elämiseen kivikkoisessa maastossa hyvin.

Viestintä

Cordylidae-suvun jäsenillä on kahdenlaisia epidermaalisia rauhasia – reisi- ja sukupolvirauhasia – joita käytetään kemialliseen viestintään. Femoraalirauhaset erittävät vahamaista ainetta, joka toimii reviirimerkkinä, kun taas sukupolvirauhasten uskotaan olevan viestintään lajin muiden jäsenten kanssa.

Lajin levinneisyys

Mustalisko on endeeminen laji Länsi-Kapin lounaisimmalla rannikkoseudulla Etelä-Afrikassa. Paikallisia osapopulaatioita tiedetään esiintyvän Saldanhassa, Langebaanin niemimaalla, Juttenin saarella ja Kapin niemimaalla.

Elinympäristö

Mustalisko (Cordylus niger) rajoittuu pääasiassa kalliopaljastumiin, jotka seuraavat pääasiassa Cape Super Group -muodostuman kvartsiittista hiekkakiveä. Saldanhassa ne elävät graniittisilla kalliopaljastumilla. Niitä tavataan myös kaupunkialueilla (Kapkaupunki), esimerkiksi puutarhoissa, joissa on riittävästi suojaa. Musta vyötärölisko on kalliolisko (rupicolous), ja se on reviirikeskeinen, eikä se koskaan uskaltaudu kauas kallionraossa olevasta suojastaan, vaan syöksyy takaisin, kun se säikähtää. Ne suojautuvat kapeisiin kallionrakoihin, suuntaavat pyrstönsä peittämään muun ruumiinsa ja paisuttavat itsensä tarvittaessa lukkiutuakseen kallionrakoon.

Ruoka

Mustat vyölenkkiliskot syövät pääasiassa hyönteisiä, mutta ottavat toisinaan myös jonkin verran kasvisruokaa.

Sukupuoli ja elinkierto

Sukupuoli

Mustaliuskalisko (ja muut suvun lajit) on ovoviviparinen, mikä tarkoittaa, että hedelmöittyneet munat pysyvät naaraan kehossa, kunnes ne ovat valmiita kuoriutumaan ja naaras synnyttää eläviä nuoria. Lisääntyminen tapahtuu syksyllä, jolloin syntyy yhdestä kolmeen poikasta. Poikaset ovat heti omatoimisia, eivätkä vanhemmat huolehdi niistä. Ne saavuttavat sukukypsyyden kolmessa vuodessa.

PERHEENELÄMÄ

Mustaliuskalisko on yksinäinen laji, ja se hakee itselleen parittelukumppaneita vain lisääntymiskauden aikana. Vaikka se on yksinäinen, se on yleinen ja sitä tavataan suuria määriä kallioisten elinympäristöjen ympärillä. Musta vyötärölisko on päiväaktiivinen ja viettää suurimman osan päivästä paistattelemalla auringossa ja odottelemalla väijymässä ohi lentäviä tai ryömiviä hyönteisiä. Se on aktiivinen ympäri vuoden eikä nuku talviunta. Kylmän sateisen sään aikana se kuitenkin vetäytyy usein kallionrakoihin.

Kokonaiskuva

Ystäviä ja vihollisia

Mustalisko on erilaisten käärmeiden, mongussien ja petolintujen saalista.

Ovelat strategiat

Mustalisko on sopeutunut hyvin viileisiin ympäristöolosuhteisiin Länsi-Kapin lounaisella rannikkoalueella Etelä-Afrikassa. Näihin sopeutumisiin kuuluvat:

1) Melanismi: Syvänmustalla värityksellä on lämmönsäätelytoiminto, ja se toimii auringon energialoukkuna myös viileissä ja kylmissä sääolosuhteissa. Tämä on tehokas sopeutuminen Kapin niemimaan suhteellisen viileään rannikkoilmastoon.

2) Istu ja odota (väijy) -strategia: Kylmässä ilmastossa saaliin pyydystäminen vaatii matalaa energiantuottoa, ja sen ansiosta liskot voivat viettää enemmän aikaa auringossa paistattelemalla säätääkseen ruumiinlämpönsä lämpötilaa.

3) Ovovivipaarisuus: On oletettu, että ovovivipaarisuus on kehittynyt sopeutumiseksi kylmiin ympäristöihin. Ovovivipaarisilla naarailla hedelmöittyneet munat pysyvät kehon sisällä, kunnes ne ovat valmiita kuoriutumaan ja naaras synnyttää eläviä poikasia. Viileille/kylmille ympäristöolosuhteille altistuvat mustavöiset liskot pystyvät lämmönsäätelyyn ja tarjoamaan kehittyvälle alkiolle ihanteelliset olosuhteet toisin kuin ovipariset (munivat) lajit, joiden alhaiset ympäristölämpötilat eivät ole ihanteellisia optimaalisen alkionkehityksen kannalta.

4) Käyttäytyminen kalliolla asumisessa: Lisäksi kallioiden lämpökapasiteettia voidaan hyödyntää lämmönsäätelyssä, ja kallioiset elinympäristöt tarjoavat turvallisia vetäytymispaikkoja (halkeamia ja rakoja), joihin voi piiloutua mahdollisilta saalistajilta.

Köyhämpi maailma ilman minua

Mustalisko on hyönteissyöjä, ja sillä on tärkeä merkitys luonnollisten hyönteispopulaatioiden säätelyssä.

Suojelutilanne ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan

Mustakaulalisko ei ole uhanalainen, vaan se on itse asiassa tavallinen ja yleinen ja sitä esiintyy runsaasti kivikkoisissa luontotyypeissä ympäri Kapin niemimaata. Etelä-Afrikassa kaikkia Cordylus-suvun jäseniä suojellaan kuitenkin tiukoilla suojelulailla lähinnä laittoman viennin vuoksi, eikä niitä saa pyydystää eikä pitää lemmikkinä ilman lupaa. Mustan vyötäröliskon elinalue on myös pieni ja rajoitettu, mikä tekee siitä haavoittuvaisen maankäytön muutoksille sen luontaisella levinneisyysalueella.

Sukulaiset

Cordylus-sukuun kuuluu 21 tunnettua lajia, joista 11 lajia esiintyy Etelä-Afrikassa pienillä ja rajoitetuilla luontaisilla levinneisyysalueilla. Cordylus aridus, C. cloeti, C. niger ja C. oelofseni ovat endeemisiä Länsi-Kapissa; C. cordylus esiintyy Länsi-Kapissa, Itä-Kapissa, KwaZulu-Natalin eteläosissa ja Vapaavaltion itäosissa. Cordylus imkeae rajoittuu Pohjois-Kapiin; C. macropholis ja C. mclachlani esiintyvät Pohjois- ja Länsi-Kapissa, ja C. jonesii esiintyy Zimbabwen ja Mosambikin eteläosissa, Botswanan ja Swazimaan itäosissa sekä Etelä-Afrikan koillisprovinteissa (Luoteis-Limpopo, Gauteng, Mpumalanga ja KwaZulu-Natal). Viimeinen laji, C. vittifer, on endeeminen Etelä-Afrikan koillisosissa, Swazimaassa ja Botswanan kaakkoisosissa.

Tieteellinen luokitus

Nimi: Cordylus niger Cuvier, 1829
Luokka: Squamata
Suku: Cordylidae
Suku: Cordylus
Lajit: C. niger

Viitteet ja lisälukemisto

• Branch, B. 1998. Field guide to the snakes and other reptiles of southern Africa. Struik.
• Gotch, A.F. 1995. Latinankieliset nimet selitettyinä. Blanford Press, Lontoo.
• Fitzsimons, V.F. 1943. Etelä-Afrikan liskot. Pretoria: Transvaal Museum Memoir 1.
• Mouton, P.N., Bates, F.B. & Whiting, M.J. 2014. Cordylidae. Teoksessa M.F. Bates, W.R. Branch, A.M. Bauer, M. Burger, J. Marais, G.J. Alexander & M.S. de Villers (toim.). Etelä-Afrikan, Lesothon ja Swazimaan matelijoiden atlas ja punainen luettelo. Suricata 1. South African National Biodiversity Institute, Pretoria.

Author: Ernst van Jaarsveld

Kirstenboschin kansallinen kasvitieteellinen puutarha
Kesäkuu 2014

.