Näön parantaminen potilailla, joilla on silmän verisuonitukos
Silmän ruiskuttaminen kortikosteroideilla voi parantaa näköä potilailla, joilla on silmän laskimoa tukkivia verihyytymiä, ilmenee kahdesta uudesta raportista. Mutta osalle potilaista, joilla on tukoksia suonen pienissä haaroissa, laserhoito voi olla parempi vaihtoehto.
Retinaalinen laskimotukos, sairaus, jolle on ominaista verenkierron heikkeneminen verkkokalvolla, on merkittävä syy näön menetykseen maailmanlaajuisesti. Sitä esiintyy useimmiten iäkkäillä ja diabetesta tai korkeaa verenpainetta sairastavilla. Jos tukos on suuressa laskimossa, sitä kutsutaan verkkokalvon keskusvaltimotukokseksi (CRVO). Jos tukos on suonen pienissä haaroissa, sitä kutsutaan verkkokalvon haaralaskimotukokseksi (BRVO). Joissakin tapauksissa tukos voi johtaa nesteen kertymiseen verkkokalvon keskelle eli makulaturvotukseen, joka on yleinen sokeutumisen syy.
Silmälääkärit käyttävät tyypillisesti laserhoitoa potilaille, joilla on BRVO:han liittyvän makulaturvotuksen aiheuttama näön menetys. Mutta CRVO:hon liittyvään näön heikkenemiseen ei ole olemassa todistetusti tehokasta hoitoa. Jotkut lääkärit ovat raportoineet menestyksestä, kun he ovat käyttäneet triamsinoloniksi kutsutun kortikosteroidilääkkeen silmäinjektioita potilailla, joilla on jompikumpi laskimotukos. Mutta kortikosteroidien turvallisuutta ja tehokkuutta näissä tiloissa ei ollut vielä testattu kliinisessä tutkimuksessa.
Tarkemman tarkastelun tekemiseksi NIH:n kansallinen silmäinstituutti (NIH’s National Eye Institute, NEI) sponsoroi monikeskuksisen kliinisen tutkimuksen, joka tunnetaan nimellä Standard Care vs. Corticosteroid for Retinal Vein Occlusion (SCORE) -tutkimus. Tutkimus sisältää kaksi erillistä kliinistä tutkimusta, joissa verrataan joko CRVO:n tai BRVO:n aiheuttamaan makulaturvotukseen liittyvän näönmenetyksen hoitoja. Molempien tutkimusten yhden vuoden tulokset raportoitiin kahdessa julkaisussa, jotka julkaistiin Archives of Ophthalmology -lehden syyskuun 2009 numerossa.
Kummassakin tutkimuksessa osallistujat jaettiin satunnaisesti kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä sai tilan ”tavanomaista” hoitoa – BRVO:n osalta laserhoitoa ja CRVO:n osalta tarkkailua. Muut 2 ryhmää saivat silmään joko 1- tai 4-milligrammaisia triamsinoloniannoksia. Osallistujien keski-ikä oli noin 68 vuotta.
CRVO-tutkimukseen osallistui 271 potilasta. Yhden vuoden kuluttua 27 % 1 mg:n triamsinoloniryhmään kuuluvista ja 26 % 4 mg:n ryhmään kuuluvista pystyi lukemaan näkötaulukosta vähintään kolme lisäviivaa tutkimuksen alusta lähtien, mikä vastaa puolet pienempien kirjainten tunnistamista kuin mitä he pystyivät lukemaan ennen hoitoa. Vain 7 %:lla vakiohoitoryhmän potilaista – jotka tutkittiin säännöllisesti, mutta jotka eivät yleensä saaneet hoitoa – näkö parani vastaavalla tavalla. Koska 1 mg:n ryhmään kuuluvilla potilailla oli vähemmän haittavaikutuksia, jotka liittyivät silmänpaineen nousuun ja kaihin muodostumiseen, tämä annostus voi olla parempi kuin 4 mg:n vaihtoehto CRVO:n aiheuttaman näön heikkenemisen hoidossa.
”Nämä ovat erittäin tervetulleita tuloksia, koska tähän mennessä ei ole ollut mitään tehokasta tapaa hoitaa potilaita, joilla on verkkokalvon keskuslaskimotukos”, sanoo NEI:n kliininen johtaja Frederick L. Ferris III. ”Nyt lääkärit voivat tarjota CRVO-potilaille matala-annoksisen kortikosteroidi-injektion, joka voi lisätä heidän mahdollisuuksiaan näön paranemiseen.”
BRVO-tutkimuksessa, johon osallistui 411 henkilöä, 20-30 %:lla potilaista kummassakin ryhmässä näön paraneminen oli kolme tai useampia viivoja näöntarkkuusmittarissa. Triamsinolonia saaneille kehittyi kuitenkin todennäköisemmin kaihi tai lääkitystä vaativa silmänpaineen nousu kuin laserhoitoa saaneille potilaille. Yhden ja kahden vuoden kuluttua hoidon aloittamisesta 4 mg:n triamsinoloniannosta saaneet potilaat joutuivat myös todennäköisemmin kaihileikkaukseen.
”Komplikaatioiden vähäisempi määrä laserhoidossa saattaa osoittaa, että se on tällä hetkellä paras todistetusti paras hoitovaihtoehto potilaille”, sanoo tohtori Ingrid U. Scott Penn Staten lääketieteellisestä tiedekorkeakoulusta (Penn State College of Medicine) ja SCORE-tutkimuksen toisena puheenjohtajana toimiva tohtori Ingrid U. Scott.