Nicholas Biddle

Varhaisvuodet Muokkaa

Biddlen siirryttyä Pennsylvanian osavaltion senaattiin hän ajoi Yhdysvaltain toisen pankin (Second Bank of the United States) uudelleenperustamista. Tästä aiheesta hän piti ensimmäisen puheensa, joka herätti aikanaan yleistä huomiota ja jota ylituomari Marshall ja muut yleisen mielipiteen johtajat kiittivät lämpimästi.

Pankki oli elvytetty ja järjestetty uudelleen aiemmasta First Bank of the United States -pankista, joka oli perustettu vuonna 1791 ensimmäisen presidentin George Washingtonin hallinnon alaisuudessa ja jonka peruskirjan mukainen 20 vuoden toimikausi umpeutui vuonna 1811 tulevan vuoden 1812 sodan aikakauden rahapoliittisten paineiden aattona. Taloudellisten vaikeuksien ja ongelmien jälkeen, jotka liittyivät hallituksen ja sen sotatoimien rahoittamiseen vuosina 1812-1815 käytyjen sotien aikana, sekä lepotilan jälkeen vasta elvytetty ja uudelleenorganisoitu Second Bank of the United States perustettiin uudelleen vuonna 1816 viidennen presidentin James Monroen johdolla, joka nimitti Biddlen liittovaltion hallituksen johtajaksi ja edustajaksi. Kun pankin pääjohtaja Langdon Cheves erosi vuonna 1822, Biddlestä tuli pankin pääjohtaja. Hänen työskennellessään pankin palveluksessa presidentti Monroe antoi hänelle kongressin valtuuttamana tehtäväksi laatia ”Commercial Digest”, joka käsitteli maailman ja eri kansakuntien lakeja ja kauppasäännöksiä. Monien vuosien ajan tätä Digestiä pidettiin alan auktoriteettina.

Vuoden 1818 lopulla eurooppalaisille sijoittajille erääntyi neljä miljoonaa dollaria korkoja, jotka oli maksettu joko kullan tai hopean muodossa niistä joukkovelkakirjoista, jotka oli aiemmin myyty vuonna 1803 ”Louisianan oston” maksamiseksi. Yhdysvaltain hallituksen oli saatava käsiinsä ylimääräisiä määriä speksejä eli hopeaa tai kultaa. Hallituksen veroasiamiehenä pankin oli suoritettava tämä maksu hallituksen puolesta. Pankin oli pakko vaatia, että yksityisten liikepankkien, joille oli lainattu rahaa ”fiat”-papereina, oli nyt maksettava takaisin erikoispapereina, jotka sitten lähetettiin Eurooppaan maksamaan hallituksen velkojille. Tämä maan rahapohjan melko äkillinen supistuminen kolmen valuutan jälkeen ja velkaan perustuva hillitön keinottelu johtivat vuoden 1819 talouspaniikkiin.

Tänään Tennesseessä kenraali ja tuleva presidenttiehdokas Andrew Jacksonilla oli vaikeuksia maksaa velkojaan tänä aikana. Hän kehitti elinikäisen vihamielisyyden kaikkia pankkeja kohtaan, jotka eivät olleet täysin kulta- tai hopeatalletusten tukemia. Tämä tarkoitti ennen kaikkea vihamielisyyttä uutta Yhdysvaltain toista pankkia kohtaan…

Pankin pääjohtajana Biddle osallistui ajoittain vasta kehitteillä olleisiin kansallisiin ”keskuspankkitoiminnan” tekniikoihin – valtakunnan rahan määrän valvontaan, korkojen sääntelyyn, osavaltioiden pankeille annettaviin lainoihin ja Yhdysvaltain hallituksen fiskaalisena edustajana toimimiseen. Kun osavaltioiden pankit liioittelivat lainanantokäytäntöjään, Biddlen pankki toimi rajoittajana. Muutamissa tapauksissa hän jopa pelasti osavaltioiden pankkeja estääkseen ”tartuntariskin” leviämisen. Hänellä oli myös tärkeä rooli Girard Collegen perustamisessa vuonna 1833, joka oli köyhille orvoiksi jääneille pojille tarkoitettu maksuton yksityiskoulu Philadelphiassa hänen ystävänsä ja entisen lakimiesasiakkaansa Stephen Girardin (1750-1831), yhden Amerikan rikkaimman miehen, testamentin määräysten nojalla. Girard oli ollut toisen pankin elvyttämisen ja uudelleenjärjestelyn alkuperäinen edistäjä ja sen suurin sijoittaja.

Biddlen veli Thomas, vuoden 1812 sodan veteraani, sai 26. elokuuta 1831 surmansa kaksintaistelussa Mississippi-joen ”verisaarella” St. Louisissa Missourissa Yhdysvaltain edustajan (kongressiedustaja) Spencer Pettisin kanssa. Thomas oli loukkaantunut siitä, että Pettis oli arvostellut Nicholasia pankissa. Sanomalehden päätoimittajalle käydyn kirjeenvaihdon jälkeen Biddle puhutteli sairasta Pettisiä tämän hotellihuoneessa. Kun Pettis oli toipunut, hän haastoi Thomasin kaksintaisteluun, ja molemmat saivat surmansa, kun he vaihtoivat laukauksia viiden metrin etäisyydeltä toisistaan.

PankkisotaToimitus

Pankkisota sai alkunsa, kun seitsemäs presidentti Andrew Jackson alkoi kritisoida pankkia ensimmäisen virkakautensa alussa. Henry Clayn ja muiden pankin kannattajien kehotuksesta Biddle nosti panosta, kun hän tammikuussa 1832 haki pankille uutta perustamispäätöstä. Tämä tapahtui neljä vuotta ennen kuin peruskirjan oli määrä päättyä kahden vuosikymmenen kuluttua, ja tarkoituksena oli pakottaa Jackson tekemään epäsuosittu päätös, joka saattaisi maksaa hänelle vaalivuonna. Kun presidentti Jackson kuitenkin haastettiin, hän päätti joka tapauksessa käyttää veto-oikeuttaan lakiehdotusta vastaan. Jackson, joka tunnettiin jääräpäisestä persoonallisuudestaan ja vankkumattomasta johtajuudestaan, tunsi yhä pahaa mieltä Kentuckyn Henry Claytä kohtaan aiemmasta, vuoden 1824 presidentinvaalien jälkeisestä ”korruptoituneesta sopimuksesta” johtuvasta syytöksestä, joka teki hänestä ulkoministerin, kun voittajan, kuudennen presidentin John Quincy Adamsin hallinto nimitti hänet.

Biddlen johdolla pankki syytti tuhansia dollareita kampanjaan Jacksonin kukistamiseksi vuoden 1832 vaaleissa. Biddlelle kerrottiin, että tämä vain vahvistaisi Jacksonin teoriaa, jonka mukaan pankki sekaantui Yhdysvaltain poliittiseen prosessiin, mutta hän päätti jättää varoituksen huomiotta. Lopulta Clayn strategia epäonnistui, ja marraskuussa hän hävisi Jacksonille, joka valittiin uudelleen toiselle kaudelle.

Vuoden 1833 alussa Jackson päätti joidenkin kabinettinsa jäsenten vastustuksesta huolimatta vetää hallituksen varat pois pankista. Virkaa tekevä valtiovarainministeri Louis McLane, joka oli Jacksonin kabinetin jäsen, ilmoitti tukevansa pankkia maltillisesti. Siksi hän kieltäytyi vetämästä presidentin määräämiä liittovaltion varoja pois eikä suostunut eroamaan, joten Jackson siirsi hänet ulkoministeriöön. McLanen seuraaja William J. Duane vastusti myös pankkia, mutta hänkään ei suostunut toteuttamaan Jacksonin määräyksiä. Odotettuaan neljä kuukautta presidentti Jackson erotti Duanen ja korvasi hänet oikeusministeri Roger B. Taneylla, joka oli nimitetty virkavapaalle, kun kongressi oli poissa istunnoista. Syyskuussa 1833 Taney auttoi siirtämään pankin julkiset talletukset seitsemään osavaltioiden valtuuttamaan pankkiin. Liittovaltion talletusten menetyksen edessä Biddle päätti nostaa korkoja ja aiheuttaa tarkoituksellisesti taantuman. Vuoden 1833 lopusta vuoden 1834 puoliväliin seurasi lievä talouspaniikki. Tarkoituksena oli pakottaa Jackson kompromissiin, mutta toimenpide kariutui ja lisäsi pankkien vastaisia tunteita. Samaan aikaan Biddle ja muut pankin kannattajat yrittivät useaan otteeseen uudistaa pankin peruskirjan kongressin kautta. Kaikki heidän yrityksensä epäonnistuivat Jacksonin presidentin veto-oikeuden uhalla.

Pankin lakkauttaminenEdit

Pankin peruskirja päättyi lopulta vaaditun kahdenkymmenen vuoden toimikauden jälkeen huhtikuussa 1836, mutta laitokselle myönnettiin uusi peruskirja Pennsylvanian osavaltion lakien nojalla, ja se jatkoi toimintaansa vielä useita vuosia. Kun pankki lopetti toimintansa seuraavien viiden vuoden aikana, osavaltioiden valtuuttamat pankit lännessä ja etelässä höllensivät luotonantostandardejaan, pitivät yllä epävarmoja varantosuhteita ja myötävaikuttivat osaltaan vuoden 1837 paniikkiin.

Vuonna 1839 Biddle erosi pankinjohtajan virastaan tehtyään joitakin kannattamattomia puuvillakauppoja, ja vuonna 1841 pankki meni lopullisesti konkurssiin paniikinjälkeisen laskusuhdanteen keskellä. Biddle pidätettiin ja häntä syytettiin petoksesta. Hän joutui maksamaan velkojille korvauksia jäljellä olevasta omaisuudestaan, ja syytteet hylättiin. Hän kuoli pian sen jälkeen 27. helmikuuta 1844 Andalusian kartanossa, vaikka häntä elätettiin suurimmaksi osaksi hänen vaimonsa varoilla, ja hän oli edelleen mukana sitä seuranneissa siviilioikeudenkäynneissä.