Olemmeko yksin maailmankaikkeudessa?

Olemme yksin kaikessa avaruudessa? Tuskin. Laskekaa vain numerot: Meidän galaksissamme on useita satoja miljardeja tähtiä, havaittavassa maailmankaikkeudessa on satoja miljardeja galakseja ja Auringon välittömässä läheisyydessä on havaittu jo 150 planeettaa. Siinä pitäisi olla paljon lämpimiä, likaisia pikku lammikoita, joissa elämä voisi kokoontua ja aloittaa miljardeja vuosia kestäneen evoluution kohti kaltaisiamme teknologiaa käyttäviä olentoja. Todella suuri kysymys on se, milloin, jos koskaan, meillä on teknologiset valmiudet kurottautua ja koskettaa tällaista älyä. Pienellä tuurilla se voisi tapahtua seuraavien 25 vuoden aikana.

Maan ulkopuolisen älykkyyden etsinnän (SETI) parissa työskentelevät olisivat tarvinneet enemmän kuin vähän tuuria ensimmäisten 45 vuoden aikana, jolloin nykyaikaisesti metsästettiin samanhenkisiä kollegoita tuolla ulkona. Radiotähtitieteilijä Frank Draken käänteentekevä Ozma-projekti oli varmasti toivon riemuvoitto pelottavien vastoinkäymisten yli. Vuonna 1960 Drake suunnasi 26-metrisen radioteleskoopin lautasen Green Bankissa, Länsi-Virginiassa, kahteen tähteen muutamaksi päiväksi kumpaankin. Tuon ajan tyhjiöputkitekniikan ansiosta hän pystyi skannaamaan 0,4 megahertsin mikroaaltospektrin kanava kerrallaan.

Lähes 45 vuotta myöhemmin Kalifornian Mountain View’ssa sijaitseva SETI-instituutti sai päätökseen 10 vuotta kestäneen Project Phoenix -projektinsa. Usein Puerto Ricossa sijaitsevan Arecibon 350-metrisen antennin avulla Phoenixin tutkijat etsivät 710 tähtijärjestelmää 28 miljoonalla kanavalla samanaikaisesti 1800 megahertsin taajuusalueella. Kaiken kaikkiaan Phoenixin etsintä oli 100 triljoonaa kertaa tehokkaampi kuin Ozman.

Hämmästyttävän etsintätehon kehityksen lisäksi nykyaikaisen SETI:n ensimmäisten 45 vuoden aikana myös etsintästrategiat ovat monipuolistuneet. Search for Extraterrestrial Radio Emissions from Nearby Developed Intelligent Populations (SERENDIP) on tutkinut miljardeja radiolähteitä Linnunradassa käyttämällä vastaanottimia havaintotähtitieteilijöiden, kuten Arecibon, käytössä oleviin antenneihin. Ja muut ryhmät käyttävät vaatimattoman kokoisia optisia teleskooppeja etsimään nanosekunnin välähdyksiä muukalaislasereista.

Mitäkään ei silti ole kuulunut. Mutta sitten esimerkiksi Phoenix skannasi vain yhden tai kaksi läheistä auringon kaltaista tähteä sadasta miljoonasta tähdestä. Jotta näin harva näytteenotto toimisi, kehittyneitä, yleisradioivia sivilisaatioita pitäisi olla runsaasti, tai etsijöiden pitäisi olla hyvin onnekkaita.

Neulan löytämiseksi galaksin kokoisesta heinäsuovasta SETI-työntekijät laskevat sen varaan, että laskentatehon johdonmukaisesti räjähdysmäinen kasvu jatkuu vielä pari vuosikymmentä. Pohjois-Kaliforniassa SETI-instituutti on jo aloittanut yksittäisistä 6 metrin antenneista koostuvan antenniryhmän rakentamisen. Yhä halvemman tietokonetehon ansiosta 350 tällaista antennia voidaan lopulta yhdistää ”virtuaaliteleskoopeiksi”, joiden avulla tutkijat voivat etsiä monia kohteita kerralla. Jos Mooren laki, jonka mukaan laskentakustannukset puolittuvat 18 kuukauden välein, pätee vielä noin 15 vuoden ajan, SETI:n työntekijät aikovat käyttää tätä antenniryhmämenetelmää tutkiakseen muukalaissignaaleja muutamien tuhansien tähtien sijasta kenties muutamien miljoonien tai jopa kymmenien miljoonien tähtien joukosta. Jos galaksissa olisi vain 10 000 kehittynyttä sivilisaatiota, ne saattaisivat hyvinkin löytyä ennen kuin tiede täyttää 150 vuotta.

Teknologia saattaa hyvinkin olla käytettävissä tulevina vuosikymmeninä, mutta SETI tarvitsee myös rahaa. Se ei ole mikään helppo tehtävä alalla, jolla on niinkin korkea ”kikatuskerroin” kuin SETI:llä. Yhdysvaltain kongressi pakotti NASA:n pesemään kätensä SETI:stä vuonna 1993 sen jälkeen, kun eräät kongressiedustajat pilkkasivat koko ajatusta käyttää liittovaltion rahaa ”pienten vihreiden miesten etsimiseen, joilla on epämuodostunut pää”, kuten eräs heistä asian ilmaisi. Evoluutiopuun toisen huippuhaaran etsiminen ei edelleenkään kuulu NASAn visioon. Yli vuosikymmenen ajan SETIä on ohjannut pelkästään yksityinen rahoitus. SETI-instituutin suunnittelema 35 miljoonan dollarin järjestelmä on kuitenkin vain prototyyppi Square Kilometer Array -järjestelmästä, joka toisi nämä kymmenet miljoonat tähdet SETI-työntekijöiden ulottuville. Sitä varten valtavirran radiotähtitieteilijöiden on oltava mukana – tai muuten tunnemme olevamme vielä pitkään yksin maailmankaikkeudessa.