Osittain aasialais-amerikkalainen, kokonaan juutalainen?

Olin viisivuotias, kun äitini uhkasi antaa minut pois toimittaja Connie Chungille.

Chung ja hänen aviomiehensä Maury Povich olivat juuri ilmoittaneet aikeistaan adoptoida puoliksi kiinalainen, puoliksi juutalainen lapsi. Tässä tilanteessa äitini, joka katseli televisiota olohuoneessamme, teki kaksoiskuvan. Hän katsoi ruudulle. Sitten hän katsoi minua, puoliksi kiinalaista, puoliksi juutalaista, täysin huonosti käyttäytyvää tytärtään. ”Haluaisitko lähteä asumaan tuon naisen kanssa?”, hän sanoi.

Silloin sain hätkähdyttävän oivalluksen: Olin erityinen. En erikoinen sillä tavalla kuin kaikkien lapset ovat erikoisia – tarkoitan todella erikoinen. Minä, pulleine kiinalaisposkineni ja kiharine juutalaisine hiuksineni, olin ainutlaatuinen lumihiutale, Daavidin tähden muotoinen, matcha-vihreän teen jauheella tomutettu.

”Minä olen erityinen!” Ilmoitin. ”Kuuluisat ihmiset haluavat adoptoida minut!”

Äiti pyöritteli silmiään ikään kuin sanoakseen, että voi hitsi.

Vain myöhemmin sain tietää totuuden: kaikki eivät olleet yhtä innoissaan perinnöstäni kuin minä. Ongelma oli lähinnä juutalaisten puolella. Kun kasvoin aikuiseksi, juutalaisuudestani ilmoittaminen tuntui usein ”kuin yrittäisi ylittää rajan lainatuilla valtakirjoilla”, Joan Didionin sanoin. ”Mutta sinä et näytä juutalaiselta!” tuli epäuskoinen vastaus. Jotkut jopa vihjasivat, että liitto, joka synnytti minut, oli pelkkä uhka juutalaisille – että minä olin se, mikä nykypäivän juutalaisuudessa oli vialla.

Tämä näkemys, kuten käy ilmi, on ikivanha. ”Älä mene naimisiin (ei-juutalaisten kanssa), älä anna tytärtäsi heidän pojalleen … sillä hän johtaa poikasi harhaan minusta, ja he palvelevat vieraita jumalia”, sanotaan Mooseksen kirjassa. Tuhansia vuosia myöhemmin monet ovat edelleen tätä mieltä.

”Väliavioliitot ovat vakava huolenaihe”, Hebrew Union Collegen professori Steven Cohen kertoi minulle hiljattain. ”Se heikentää juutalaista sitoutumista ja vähentää juutalaisiksi identifioituvien ihmisten määrää.”

Cohen viittasi siihen, että avioliittoon vihittyjen juutalaisten lapset ovat yleensä vähemmän uskonnollisesti juutalaisia kuin ne, jotka ovat syntyneet kahdelle juutalaiselle vanhemmalle, kuten Pew Research Centerin vuonna 2013 julkaisemassa Portrait of Jewish Americans -tutkimuksessa todetaan. Mutta on toinenkin tapa tarkastella asiaa. Vaikka he saattavat olla vähemmän uskonnollisia, yhä useammat sekarotuiset juutalaiset haluavat identifioitua juutalaisiksi. Tutkimuksen kohteena olleista seka-avioituneiden vanhempien aikuisista lapsista jopa 59 prosenttia identifioi itsensä juutalaisiksi.

Kosher tai ei, mikään käsien vääntely ei muuta sitä tosiasiaa, että seka-avioliittoja tapahtuu. Vuodesta 2005 lähtien kuusi kymmenestä avioituneesta juutalaisesta on Pew:n raportin mukaan valinnut ei-juutalaisen kumppanin. Tämän todellisuuden edessä jopa vannoutuneet intermarriage-vastaiset tutkijat alkavat tehdä myönnytyksiä. Kun esimerkiksi Cohen tajusi, että olin sekarotuinen juutalainen, hän kannusti minua silti menemään juutalaisen kanssa naimisiin. Hän myös vakuutti minulle, että – vaikka en menisikään – juutalaisyhteisö toivottaisi minut tervetulleeksi.

Mazel tov?

Kaksi tutkijaa, jotka ovat eturintamassa ymmärtämässä juutalaisuuden muuttuvia kasvoja, ovat Helen Kim ja Noah Leavitt, sosiologit Whitman Collegessa Washingtonin osavaltiossa. Viime vuosikymmenen ajan Kim ja Leavitt ovat kiinnittäneet huomionsa juutalaisen ja aasialaisen kulttuurin yhtymäkohtiin. Tämä ei ole sattumaa: He ovat korealais-juutalainen pariskunta, joka kasvattaa kahta reformijuutalaista lasta. Joka viikko he juhlivat sapatti-illallista, noudattavat sapattia lepopäivänä ja suorittavat Havdalah-palveluksen perheenä.

Kimin ja Leavittin kiinnostus alkoi, kun he huomasivat The New York Timesin tyyliosastoa selatessaan jotain outoa. Yhtäkkiä näytti siltä, että yhä useampi pariskunta näytti heiltä. Juutalais-aasialaiset parit täyttivät uutiset ”Tiger Mom” Amy Chuasta ja aviomies Jed Rubenfeldistä Facebookin Mark Zuckerbergiin ja Priscilla Chaniin.

Jotkut näistä avioliitoista syntyneet lapset ovat jo aikuisia ja myös uutisissa. Angela Buchdahl, New Yorkin Central-synagogan hurjan suosittu korealais-amerikkalainen rabbi, on kirjoittanut uskonsa haasteiden kohtaamisesta nuorena aikuisena.

”En näyttänyt juutalaiselta, en kantanut juutalaista nimeä enkä halunnut enää sitä raskasta taakkaa, että minun täytyi selittää ja todistaa itseni joka kerta, kun astuin uuteen juutalaiseen yhteisöön”, Buchdahl muisteli vuonna 2003 Sh’ma-lehdessä julkaistussa esseessään.

Kerran hän jopa kertoi äidilleen, että halusi luopua juutalaisuudesta. ”Onko se mahdollista?” hänen äitinsä kysyi.

”Vasta sillä hetkellä tajusin, etten voisi pikemmin lakata olemasta juutalainen kuin lakata olemasta korealainen, nainen tai minä”, Buchdahl kirjoitti.

Juutalaisten ja aasialaisten välinen kiintymyssuhde perustuu Kimin ja Leavittin mukaan kulttuuriin. Vuonna 2012 he julkaisivat tutkimuksen, jossa pyrittiin selittämään, mikä vetää näitä kahta ikivanhaa kulttuuria yhteen. He havaitsivat, että sekä aasialaisilla että juutalaisilla on yhteisiä syvään juurtuneita arvoja, joita ovat akateemiset saavutukset, vahvat perhesiteet ja säästäväisyys. Myös uskonnollisia esteitä on vähemmän: Vaikka aasialais-amerikkalaiset saattavat noudattaa buddhalaisuuden kaltaista filosofista järjestelmää, heillä on harvemmin avoimia uskonnollisia vakaumuksia, jotka ovat ristiriidassa juutalaisuuden kanssa.

Kun pari alkoi kasvattaa kahta lastaan – Aria, 6, ja Taliaa, 3, – heidän kysymyksensä muuttuivat. Miten juutalaiset arvot välittyisivät sekarotuisille lapsille, he pohtivat?

”Tämä oli looginen seuraava askel”, Leavitt sanoo. ”Halusimme tietää, miten nämä lapset saavat tolkkua siitä, mitä eri säikeitä he ovat.” Niinpä he päättivät tehdä jotain uutta: kysyä lapsilta itseltään. Seuraavassa tutkimuksessaan, joka julkaistiin viime kuussa Journal of Jewish Identities -lehdessä, Kim ja Leavitt tekivät syvähaastattelut 22:lle juutalais-aasialaisen avioliiton tehneelle lapselle.

Mitä he löysivät, oli täysin vastoin Cohenin kuvaamaa skenaariota. Valtaosin nuoret aikuiset, joiden kanssa he keskustelivat, pitivät itseään juutalaisina – ei mitään ”isää”. Suurin osa kasvoi käyden heprealaista koulua tai juutalaista päiväkoulua, käyden synagogassa, juhlien pyhäinpäiviä ja tuntien olevansa osa laajempaa juutalaista yhteisöä. Puolet heistä oli saanut bar- tai bat-mitsvan. Useimmat halusivat siirtää juutalaisen identiteetin tunteen omille lapsilleen.

”Nämä lapset ovat juutalaisia, he todella ovat”, sanoo Kim.

Vahva tunne henkilökohtaisesta juutalaisuudesta ei valitettavasti pysäyttänyt vihaajia. Koulussa, synagogassa ja satunnaisissa keskusteluissa vastaajat muistelivat saaneensa samoja epäileviä katseita ja kommentteja kuin minä. Jos se ei ollut ”Hassua, et näytä juutalaiselta”, se oli ”Voi, sinun täytyy tarkoittaa puolijuutalaista”. (Näin käy yleensä silloin, kun isä on juutalainen; perinteisemmissä juutalaisuuden suuntauksissa uskotaan, että juutalainen identiteetti kulkee äidinlinjan kautta.)

Virkistävää kyllä, vastaajat onnistuivat kääntämään nämä vastakkainasettelut mahdollisuuksiksi. ”He tunsivat, että heidän oli vakuutettava juutalaisuuttaan paljon voimakkaammin”, Kim sanoo. ”Niinpä he päätyivät sanomaan: ’Olen oikeutetusti juutalainen, ja olet väärässä olettamuksissasi minusta – ja juutalaisista”. ”

Ensimmäisenä tutkimuksena tutkimus oli rajallinen. Pienen otoskoon lisäksi lähes kaikilla osallistujilla oli kiinalaista tai japanilaista perimää, eikä ketään kasvatettu ortodoksijuutalaiseksi.

Kimin ja Leavittin lähestymistapa on kuitenkin ”erittäin omaperäinen ja tarpeellinen”, sanoo Keren McGinity, sen lehden päätoimittaja, jossa työ julkaistiin, ja juutalainen historioitsija Brandeisin yliopistossa, joka on erikoistunut avioliittoihin. ”Jo pelkkä ajatus siitä, että voi olla olemassa monirotuisia ja -etnisiä juutalaisia, on herätyshuuto.”

Kaukana siitä, että nämä sekarotuiset juutalaiset olisivat ”laimentuneet”, he näkivät itsensä kriittisinä sille, mistä nykypäivän juutalaisissa arvoissa on kyse. Heille ”monirotuisuus ja juutalaisuus ovat erottamattomasti sidoksissa toisiinsa”, kirjoittavat kirjoittajat.

”Nämä lapset ajattelevat juutalaisuutta monin eri tavoin”, sanoo Leavitt. ”Hengellisesti, uskonnollisesti, kulttuurisesti ja eettisesti. Se on valtava smorgasbord siitä, mihin juutalaisuuden osiin he vetoavat liittyäkseen.”

”Mitä tarkoitat ’puoliksi juutalaisella’?”

Tämä kysymys on aina hankala. Siteeraanko isoäitini matzopallokeittoa? Rakkauteni heprealaisen rukouksen säveliin? Se, että juutalaiset juureni viehättivät minua niin paljon, että päädyin työskentelemään juutalaiseen lehteen? Buchdahlin tavoin en osaa selittää, mikä saa minut tuntemaan itseni juutalaiseksi sen enempää kuin mikä saa minut tuntemaan itseni kiinalaiseksi, naiseksi tai ihmiseksi. Sanon yleensä: ”Se tarkoittaa, että pidän todella, todella paljon kiinalaisesta ruoasta.”

Kimin ja Leavittin mielestä pointti on se, että nykypäivän juutalaisilla on mahdollisuus valita. Vuosituhansien ajan juutalaisena oleminen oli kuin raskaana oleminen: Joko oli tai ei ollut. Mutta kun niiden juutalaisten määrä, joilla on yhdistetty identiteetti, jatkaa kasvuaan, tuota ajatusta on mietittävä uudelleen. Ehkä se ei olekaan kaikki tai ei mitään -asia. Ehkä kysymyksen ei pitäisi olla: ”Oletko juutalainen?” vaan: ”Miten olet juutalainen?” Ehkä joillekin valittuna oleminen voi olla valinta.

Rachel on kirjoittaja ja päätoimittaja Moment Magazinessa, riippumattomassa juutalaisessa lehdessä. Hänen töitään on julkaistu The New York Timesissa, The Atlanticissa, WIREDissä, New Scientistissä ja Slatessa. Seuraa häntä Twitterissä osoitteessa @rachelegross.