Palovammayksikkö

PITFALLS

Leslie ja kollegat6 esittävät informatiivisen raportin monipolttovammapotilaan hoidosta Massachusettsissa sijaitsevassa päivystyspoliklinikalla, jossa ei ole palovammayksikköä, ja se antaa tietoa mahdollisista ongelmista. Tässä katastrofissa Baystate Medical Centeriin tuotiin 11 palovammauhria valimon räjähdyksen jälkeen.

Heidän takautuva tarkastelunsa tästä tapahtumasta johti useisiin suosituksiin sekä kenttätriagea että sairaaloita varten. Triagen osalta suositellaan, että ensimmäisenä paikalle saapuvasta ambulanssista tulisi oma triage-yksikkö. EMS- ja sairaalajärjestelmien olisi suunniteltava etukäteen triage-menetelmä kullakin maantieteellisellä alueella. Ennakoiva suunnitelma maksimoi arvioinnin ja mahdollistaa tietojen nopean välittämisen vastaanottavalle sairaalalle. Tämä puolestaan antaa sairaalan henkilökunnalle mahdollisuuden tehdä varhaisessa vaiheessa henkilöstöä ja resurssien kohdentamista koskevia päätöksiä. Korostettiin, että on tärkeää antaa mahdollisimman paljon tietoa aiheuttajista. Tässä esimerkissä aiheuttaja oli fenolihartsi. Mahdollinen myrkyllinen altistuminen hartsille tunnistettiin viiveellä. Vaikka mahdollisuus oli vähäinen, koko hoitoalueen todellinen kontaminaatiopotentiaali säilyi.

Päivystysosastolla opittuihin asioihin kuului muun muassa tarve selkeästi rajattuun komentokeskukseen, jossa on suuri valkotaulu, jota käytetään potilasasiakirjoihin. Tiedot, kuten potilaan tunnistetiedot, vammat ja siirtotilanne, olisi asetettava helposti saataville tässä muodossa. Olisi nimettävä ryhmän kapteeni, joka tekee kaikki tärkeät päätökset. Lisäksi tarvitaan ehdottomasti suuria määriä lämpimiä suonensisäisiä nesteitä, kostutettuja kaasuja inhalaatiota varten, lämmittäviä peittoja ja säteilylämmönlähteitä; tätä ei arvostettu varhaisessa vaiheessa. Sairaalahenkilökunta raportoi vaikeuksista valvoa ympäristön lämpötilaa päivystysosastolla, jossa huoneita ei voitu sulkea, ja tämä vaikeutti kehon sisälämpötilan ylläpitämistä.

Dunbar7 raportoi Rhode Islandin yökerhopalosta, joka johti 200 loukkaantumiseen ja 100 kuolemaan. Kirjoittaja, ensiavun sairaanhoitaja, oli paikalla vastaanottavassa päivystyspoliklinikassa sairaalassa, jossa oli palovammakeskus. Sairaalan hätätilanteiden johtamisjärjestelmän aktivointi mahdollisti organisoidun reagoinnin, jonka ansiosta henkilökunta pystyi saavuttamaan tavoitteensa eli tarjoamaan elämää ylläpitäviä toimenpiteitä ja mukavuustoimenpiteitä. He vastaanottivat 67 uhria, ottivat vastaan 43 potilasta ja intuboivat 22 heistä muutamassa tunnissa. Parannettavaa havaittiin perheiden tukemisessa ja päivystysalueen ruuhkien hallinnassa. Parhaillaan kehitetään järjestelmää, jolla perheitä voidaan tukea paremmin katastrofin aikana. Liikenneruuhkia minimoidaan tulevissa katastrofeissa ottamalla käyttöön vaihtoehtoinen reitti sairaalaan palaaville työntekijöille.

Monet kirjoittajat ovat tarkastelleet syyskuun 11. päivän 2001 World Trade Centerin katastrofia New Yorkissa palovammojen ja katastrofisuunnittelun kannalta.8-10 Näissä raporteissa mainitaan, että on tärkeää, että sairaalassa on tapahtumakeskus ja ennakoiva katastrofisuunnitelma. Muita tekijöitä, joilla oli myönteinen vaikutus tuloksiin, olivat työvoiman varhainen mobilisointi ja organisointi sekä potilaiden johdonmukaiset hoitomenetelmät kaikkien hoitohenkilöstön jäsenten keskuudessa.9 Useita tärkeitä kysymyksiä tunnistettiin. Lääkintäryhmät lähetettiin paikalle tuntien kuluessa hyökkäyksestä. Tämä asetti nämä henkilöt sairastumis- ja loukkaantumisriskille. Toiseksi sairaalaa ei ollut varustettu käsittelemään ydinaseiden, biologisten tai kemiallisten aseiden uhreja. Lisäksi monet vapaaehtoiset tulivat sairaalaan auttamaan, mutta käytössä ei ollut järjestelmää, jolla olisi voitu tarkistaa näiden henkilöiden pätevyys. Nämä ongelmat ovat johtaneet katastrofisuunnittelun uudelleenarviointiin. On mielenkiintoista huomata, että Kirschenbaum ja muut8 totesivat, että vammojen yhdistelmä vahvisti aiemmin kuvatut Artursonin havainnot. Uhreja nähtiin paljon, mutta vain pienellä osalla uhreista oli vakavia vammoja.

Moninkertaisia uhreja vaativien suurkatastrofien yleistyminen on käynnistänyt keskustelun siitä, miten tämäntyyppisiä tapahtumia ja niistä aiheutuvia potilasryhmiä voidaan parhaiten hallita. Mackie11 on ehdottanut, että lääkintähenkilöstöä ei pitäisi lähettää katastrofipaikalle. Tällöin terveydenhuoltohenkilöstö altistuu henkilövahinkojen vaaralle. Vuoden 2001 World Trade Center -katastrofin tutkijat esittivät samansuuntaisia mielipiteitä.8 Vaikka asiasta keskustellaankin, näyttää siltä, että ollaan yhä yksimielisempiä siitä, että palovammojen arviointiryhmien tulisi olla sairaalassa eikä tapahtumapaikalla. Lisäksi hän suosittelee, että kansalliset yhdistykset pyrkisivät kehittämään ja tarkentamaan alueelleen sopivia katastrofisuunnitelmia.

Tässä tarkoituksessa ABA on New Yorkin World Trade Centerin iskun jälkeen edistynyt merkittävästi kansallisten toimintaohjeiden kehittämisessä palo- ja palovammakatastrofien varalta. ABA on yksilöinyt palovammakeskuksia ja palovammasänkyjä eri puolilla maata. Sähköpostin välityksellä tämä järjestelmä voidaan aktivoida tarpeen mukaan vastaamaan suuriin palovammakatastrofeihin. On arvioitu, että 350-500 vuodepaikkaa voitaisiin täyttää katastrofin aikana. Tämä järjestelmä edellyttäisi pikemminkin potilaiden oikeudellista siirtämistä todennettuihin alueellisiin palovammakeskuksiin katastrofia lähinnä olevasta palovammakeskuksesta kuin koulutetun henkilöstön siirtämistä. ABA:n johtokunta on syyskuun 11. päivän 2001 katastrofin arvioinnin jälkeen yksimielinen siitä, että paikalliset palovammojen hoitoyksiköt ovat tehokkaampia, kun ne pysyvät paikoillaan sen sijaan, että henkilöstöä siirrettäisiin ylikuormitettuihin palovammakeskuksiin.12

.