Pitkäaikainen hoito tietyillä masennuslääkkeillä voi vähentää dementian esiintyvyyttä

Pitkäkestoinen hoito tietyillä masennuslääkkeillä näytti olevan yhteydessä dementian vähentyneeseen esiintyvyyteen Journal of Clinical Psychiatry -lehdessä julkaistun tapaus-verrokkitutkimuksen tulosten mukaan.

”Masennus voisi edustaa yhtä näistä potentiaalisesti muokattavista riskitekijöistä kaikenlaiselle dementialle”, kirjoitti tohtori Claudia Bartels Götingenin yliopistollisen lääketieteellisen keskuksen psykiatrian ja psykoterapian osastolta Saksasta kollegoineen. ”Lukuisat tutkimukset ovat yhdenmukaisesti osoittaneet vahvan yhteyden masennuksen ja myöhemmän dementian lisääntyneen riskin välillä. Selektiivisiä serotoniinin takaisinoton estäjiä (SSRI-lääkkeitä) käytetään yleisesti dementian masennusoireiden hoitoon.”

”Viime vuosina tehdyt prekliiniset tutkimukset ovat viitanneet siihen, että SSRI-lääkkeet vähentävät amyloidiplakkien taakkaa transgeenisissä hiirimalleissa ja kognitiivisesti terveillä ihmisillä, lieventävät amyloidi-1-42:n aiheuttamaa tau-hyperfosforylaatiota soluviljelmissä ja parantavat kognitiota hiirillä.”

SSRI-lääkkeiden vaikutukset Alzheimerin taudin dementian kognitioon liittyivät kuitenkin enimmäkseen negatiivisiin tuloksiin satunnaistetuissa kliinisissä tutkimuksissa; tutkimustietoa siitä, mitkä masennuslääkkeet voivat vaikuttaa riskiin sairastua dementiaan, on niukasti, ja näyttöä hoidon keston vaikutuksista tähän riskiin on erityisen vähän. Niinpä Bartels ja kollegat pyrkivät selvittämään masennuslääkkeiden luokkien ja yksittäisten yhdisteiden vaikutuksia eri hoitoaikoina dementian kehittymisen riskiin. Tutkijat analysoivat tietoja 62 317 henkilöstä, joilla oli todettu dementia ja jotka sisältyivät saksalaiseen Disease Analyzer -tietokantaan, ja he vertasivat tuloksia iän, sukupuolen ja lääkärin mukaan vastaavien kontrolliryhmien tuloksiin. He tekivät logistisia regressioanalyysejä, jotka oli mukautettu sairausvakuutustilanteen ja dementiaan tai masennuslääkkeiden käyttöön liittyvien liitännäissairauksien suhteen, arvioidakseen yhteyttä dementian ilmaantuvuuden ja hoidon välillä neljällä tärkeimmällä masennuslääkeryhmällä sekä 14:llä yleisimmin määrätyllä yksittäisellä masennuslääkkeellä.

Tulokset osoittivat, että kahden vuoden tai pidempään kestäneellä hoidolla millä tahansa masennuslääkkeellä oli yhteys alhaisempaan riskiin sairastua dementiaan kuin lyhytaikaisella hoidolla 17:llä 18:sta vertailukohdasta. Erityisesti pitkäaikaishoidossa kasviperäiset ja trisykliset masennuslääkkeet olivat yhteydessä dementian esiintyvyyden vähenemiseen. Pitkäkestoiseen hoitoon escitalopraamilla (OR = 0,66; 95 % CI, 0,5-0,89) ja Hypericum perforatumilla (OR = 0,6; 95 % CI, 0,51-0,7) liittyi alhaisin riski sairastua dementiaan masennuslääkekohtaisesti.

”Kliiniset tutkimukset – vaikka ne tunnustetaankin kultaiseksi standardimenettelyksi – ovat paljastaneet lukuisia lupaavia yhdisteitä, ja niistä on tullut yhä haastavampia pidempien hoitoaikojen myötä”, Bartels ja kollegat kirjoittivat. ”Näin ollen ja tietoisina tämän ehdotuksen kiistanalaisuudesta, tietojen analysointi rekistereistä naturalistisessa ympäristössä voi olla houkutteleva ja toteuttamiskelpoinen vaihtoehto. Jos yksittäisiä tietokokonaisuuksia voitaisiin yhdistää monikansallisissa ponnisteluissa, voitaisiin tehdä vielä tehokkaampia analyysejä yhdistetyistä suurista tietokannoista ja antaa lisäpanos naturalistisilla tiedoilla.”