Punasolujen alloantigeenit ja autovasta-aineet: erilainen esitystapa, sama fysiopatologia | RegTech

Alloimmunisaatio on yksi merkityksellisimmistä verensiirron jälkeisistä komplikaatioista, sillä siihen liittyy verensiirron viivästyminen, sikiön/vastasyntyneen hemolyyttinen sairaus ja hemolyyttiset verensiirtoreaktiot, jotka voivat joissakin tapauksissa johtaa kuolemaan. Kyky kehittää punasolujen (RBC) allovasta-aineita rajoittuu tiettyyn veren vastaanottajaryhmään, nimittäin ”immuunivastaajiin”, joiden perimä ja tulehdustaustausta suosivat antigeenin esittelevää tapahtumaa ja vahvistavat Th2-vastetta. Mielenkiintoista on, että useiden monisiirtopotilaiden kohortit ovat paljastaneet, että immuunivasteisten ryhmä on altis myös RBC:n autovasta-aineiden kehittymiselle, jotka vastaavat noin 8 %:a kaikista tunnistetuista vasta-aineista.1 Useimmissa tapauksissa sekä allovasta-aineet että autovasta-aineet johtuvat RBC:n verensiirroista, ja autovasta-aineiden esiintymistä pidetään itse alloimmunisaation riskitekijänä, joka leimaa immuunivasteisuuden tilan.2

Tässä Hematology, Transfusion and Cell Therapy -lehden numerossa do Valle-Neto ym. kuvaavat Minas Gerais’sta peräisin olevien, useita verensiirtoja saaneiden potilaiden kohortin alloimmunisaatioprofiilia, johon kuului sekä sirppisolupotilaita että muita kuin sirppisolupotilaita.3 Ryhmä raportoi autovasta-aineiden merkittävästä esiintyvyydestä kohortissa (6,54 %), joka oli paljon suurempi alloimmunisoituneiden potilaiden ryhmässä (29,16 %) verrattuna ei-alloimmunisoituneiden ryhmään (2,32 %). Nämä tiedot vahvistavat tyylikkäästi kirjallisuudessa aiemmin esitettyjä todisteita RBC:n autovasta-aineiden suuresta esiintyvyydestä kroonista verensiirtohoitoa saavilla alloimmunisoituneilla potilailla ja korostavat, että sekä allovasta-aineet että autovasta-aineet muodostuvat luultavasti samankaltaisia adaptiivisen immuunivasteen reittejä pitkin.

Katsottaessa lähemmin RBC:n alloimmunisoitumisen fysiopatologiaa ei ole yllättävää havaita voimakasta assosiaatiota autovasta-aineiden ja vasta-aineiden kehittymisen välillä. B-solut ovat autoimmuniteetin kulmakivi, ja ne ovat myös avaintekijöitä allovasta-aineiden tuotannon käynnistymisessä. Näin ollen Th2-vasteen pahenemisella on keskeinen rooli sekä autoimmunisaatiossa että verensiirron laukaisemassa alloimmunisaatiossa.

Autovasta-aineiden suuri esiintymistiheys alloimmunisoituneilla potilailla valaisee tärkeää, mutta vielä ratkaisematonta kysymystä siitä, kuinka kliinisesti merkityksellisiä nämä verensiirron jälkeiset itseohjautuvat vasta-aineet ovat. Vaikka joidenkin tutkimusten mukaan ne ovat melko hyvänlaatuisia, mikä oikeuttaa ajoittain lievän hemolyysin, on raportoitu hyvin vakavasta, tähän mekanismiin liittyvästä transfuusion jälkeisestä autoimmuunisesta hemolyysistä.5 Näissä dramaattisissa tilanteissa erytroidien tuhoutumisen itseohjautuvan luonteen diagnosoiminen voi olla haastavaa, erityisesti koska sitä esiintyy aiemmin alloimmunisoituneilla veren vastaanottajilla ja se voi muistuttaa hyperhemolyysiä. Kun otetaan huomioon kaikki transfuusion jälkeisten RBC-autovasta-aineiden fysiopatologiaan liittyvä näyttö, hyvä uutinen on: alloimmunisaation ehkäiseminen ehkäisee myös autoimmunisaatiota. Voitettava vihollinen on edelleen sama.