Raskauspäiväkirja | Viikko 34 ⋆ By Forever Amber

Raskauden 34. viikko oli minulle se viikko, jolloin vihdoin murruin ja aloin vaihtaa pyjamia heti päivällisen jälkeen.

En ole koskaan ollut ”pyjamat kotona” -tyyppinen ihminen. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että käyttäisin pyjamia ULKOPUOLELLA, mutta… Tiedättekö, miten naiset aina puhuvat siitä, että heti kun he tulevat töistä kotiin tai jostain muusta, heidän rintaliivinsä riisutaan ja pyjamat laitetaan päälle? En ole koskaan ymmärtänyt sitä. Itse asiassa, ollakseni täysin rehellinen, olen aina ihmetellyt, mikseivät he osta rintaliivejä, jotka sopivat heille kunnolla, koska miksi ne olisivat niin epämukavat, että ne pitäisi repiä pois heti, kun astuu ovesta sisään? Voi sitä nuoruuden suloista viattomuutta aiemmin tänä vuonna, vai mitä?

No, tällä viikolla tajusin vihdoin, mistä siinä on kyse, kun kello oli noin klo 18.00 ja olin niin epämukava vaatteissani, että olisin voinut itkeä. (Ja ne olivat kaikki äitiysvaatteita: En siis yrittänyt tunkea itseäni vaatteisiin, jotka eivät selvästikään sopineet. ) Lopputulos on se, että olen ostanut itselleni unirintaliivit ja lasken nyt joka ilta alaspäin siihen, mitä vanhempani ovat kutsuneet ”Jammie-ajaksi” (STOP! JAMMIE TIME!). En myöskään voi edes kuvitella olevani yhtään nykyistä isompi. Se ei vain tunnu minusta mahdolliselta, mutta sitten katson takaisin joitakin varhaisia äitiysasukuvia, ja muistan ajatelleeni samaa kaikissa niissä – jopa silloin, kun olin noin 12 viikolla tai jotain ja näytin siltä kuin olisin syönyt illalliseksi kulhollisen pastaa. Sitten haluan palata ajassa taaksepäin ja läimäyttää itseäni, ihan oikeasti. Kuten, katso tätä idioottia:

Tänään vauva on ilmeisesti persikan kokoinen, mutta kaiken turvotuksen ansiosta vatsani on vauvan kokoinen? Tänään 14 viikkoa, ja 13 viikon päivitykseni on blogissa! . . . #14weekspregnant #14weeks #bumpshot #babybump #pregnant #pregancyphoto #pregnantlife #pregnancystyle #maternityfashion #maternitystye #maternitydress #maternityselfie #pregnantdress #pregnantdress #pregnantdress #2ndtrimester #

A post shared by Amber McNaught (@foreveramberblog) on 6. heinäk. 2017 at 8:50am PDT

14 viikkoa, luulin olevani GIGANTIC. Nyt vannon Jumalan nimeen, että naamani on tässä kuvassa isompi kuin vatsani, mikä selittää kuvien puutteen minusta viime aikoina…

Jokatapauksessa!

Ollakseni täysin rehellinen, kuten mainitsin viime viikon päiväkirjassa (ja varmaan sitä edellisessäkin…), näytän tulleen raskauden vaiheeseen, jossa ei oikeastaan paljon muutu viikosta toiseen – no, paitsi vatsan (ja kasvojeni ja reisieni…) koko ilmeisesti. Olen myös melko tyytyväinen tähän tilanteeseen: olen toki suurimman osan ajasta epämukava, ja halusin itkeä, kun pukeuduin tänä aamuna, yksinkertaisesti siksi, että mikään ei näytä enää edes etäisesti hyvältä päälläni, mutta tiedän monia ihmisiä, joilla on paljon pahempaa tässä vaiheessa raskautta, joten en aio valittaa. Tai en ainakaan internetissä: yksityisesti valitan AAAALLLLLL koko päivän, mutta sitä ei lasketa, eihän? Kuten, lasketaanko MITÄÄN, jos se ei tapahdu internetissä? Enpä usko.

Tässä mielessä ajattelin tämän viikon päiväkirjassa hylätä tavanomaisen formaattini ja tehdä nopean yhteenvedon ”Asioita, jotka minun on tehtävä ennen vauvan tuloa” -postauksestani – yhtä paljon itselleni kuin muillekin. Tässä siis, miten olemme edistyneet tuon tehtäväluettelon kanssa, johon kuului…

(Miffyn yövalo täältä)

01.Tyhjentäkää portaiden alla oleva kaappi

Tarkistakaa! Tämä tehtiin muutama viikko sitten, ja ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun muutimme tähän taloon, meillä on nyt kaappi, johon voi oikeasti kävellä ja jonka sisältö ei roisku eteiseen aina, kun ovi avataan. Se on nyt lastenrattaiden/vaunujen koti, minkä takia tämä piti tehdä, joten meidän on pakko pitää se suhteellisen siistinä, jotta voimme saada sen sinne ja sieltä pois tarpeen mukaan.

02.Puutarhavajan rakentaminen

Noh, se kesti paljon, paljon, paljon kauemmin kuin olimme ajatelleet, mutta viime kuussa saimme vihdoinkin jonkun rakentamaan meille tuon vajan, johon mahtuu nyt kaikki se tavara, joka asui ennen portaiden alla olevassa kaapissa. Se oli oikeastaan jonkinlainen ihme.

03.Pyykkikaapin tyhjentäminen ja uudelleensovittaminen, makuuhuoneen kaappi & lastenhuoneen kaappi

Valmis, valmis ja valmis! Oikeasti, tämä talo on nyt niin järjestyksessä, että jopa Terryn on ollut pakko myöntää, kuinka paljon paremmalta se tuntuu, ja minusta tuntuu, että hengitän taas vapaasti. Aaaaannd breeeaaathe….

04.Tyhjennä lastenhuone

Jep: olen rehellisesti sanottuna vieläkin vähän surullinen juoksumattoni menetyksestä, mutta eihän sitä olisi voinut jättää sinne, vai mitä?

05.Lastenhuoneen sisustaminen

Ta da!
Puhuin tästä pitkään viime viikolla, joten en kyllästytä teitä uudestaan, mutta se on nyt suosikkihuoneeni talossa: olipa helpotus saada se valmiiksi!

06.Osta kaikki mitä vastasyntynyt voi tarvita ensimmäisinä elinviikkoina

Kaikkea paitsi turvaistuin, josta on itse asiassa tulossa Shed Man -tyyppinen tilanne, ja näyttää siltä, että joudumme ehkä hylkäämään alkuperäisen suunnitelmamme ja ostamaan jotain muuta. Pahimmassa tapauksessa sairaalan lähellä on kuitenkin paljon kauppoja, jotka myyvät niitä, joten vaikka toivonkin saavani tämän palapelin palasen paikalleen kauan ennen sitä, en ole siitäkään kovin huolissani. Mikä on minulta epätavallista, eikö olekin?

07.Myydä automme

NOPE: itse asiassa yritän edelleen vakuuttaa Terrylle, että meillä on TODELLA varaa vain pitää se. Mutta mitä vähemmän siitä puhutaan, sen parempi…

08.Ostaa uusi auto

Jep, se saapui viime perjantaina, ja me molemmat rakastamme sitä, vaikkakin älkää kertoko nykyiselle autolle, että sanoin tuon, tai se tulee mustasukkaiseksi.

09.Kirjoittaa blogikirjoituksia synnytyksen jälkeistä aikaa varten

Hmmm. Siis tavallaan. Siis olen kirjoittanut joitain, mutta on oikeastaan aika hankalaa kirjoittaa postauksia henkilökohtaiseen blogiin niin pitkälle etukäteen, joten se on vähän hankalaa, oikeastaan. Tässä mielessä olen itse asiassa aika iloinen siitä, että vauva (toivottavasti) saapuu lomien aikana, koska siihen aikaan lukijoita on muutenkin vähemmän, ja on joitakin kausijuttuja, joita ei ole liian vaikea kirjoittaa etukäteen. Kirjoitin täällä kuitenkin siitä, miksi minun pitää tehdä tämä, ja olisin onnellisempi, jos minulla olisi muutama postaus enemmän pussissa, niin sanotusti, joten se on kai joulukuun projekti.

10.Pakkaa sairaalakassit

Kaksi minulle, yksi vauvalle: koska tämä tyttö EI matkusta kevyesti, saanen kertoa. Onneksi lääkärini on nyt kertonut minulle, että hän on pystynyt järjestämään Terrylle mahdollisuuden jäädä luokseni koko koettelemukseni sairaalajakson ajaksi (Sairaalamme potkii normaalisti yhteistyökumppanit ulos niin pian kuin mahdollista, mutta meille he tekevät poikkeuksen, mistä olen todella, todella kiitollinen: En rehellisesti sanottuna usko, että olisin selviytynyt, jos minulle olisi annettu uusi vauva vain minuutteja suuren leikkauksen jälkeen, ja olisin sitten joutunut huolehtimaan siitä yksin, samalla kun olisin sekoillut leikkauksesta, sairaalasta jne…), joten nyt nalkutan ja rohkaisen häntä pakkaamaan tavaroita myös itselleen. Toistaiseksi hänen listallaan on: kamera, laturi kameraan ja… siinä kaikki, oikeastaan.

11.Ostan ja paketoin noin 5000 joululahjaa

Olen normaalisti jouluaattona ostoksilla, joten olen hämmästynyt voidessani kertoa, että olemme ostaneet noin 4500 listallamme olleista lahjoista, mikä ei ole hassumpaa siihen nähden, että on vielä marraskuu – vain. Istuin sunnuntai-iltana alas aloittaakseni kääreiden pakkaamisen, mutta huomasin, että teippi oli loppunut, joten se on toistaiseksi keskeytetty. Joulu on kuitenkin stressannut minua tänä vuonna tavallistakin enemmän, joten olen todella iloinen, että tämä osa on nyt hallinnassa – ja vieläpä ajoissa!

Joo, luulen, että olemme nyt kaiken kaikkiaan aika hyvin järjestäytyneitä, mikä auttaa minua pysymään rauhallisena, mutta antaa minulle myös ylimääräistä aikaa murehtia keisarinleikkausta (en ole vieläkään toipunut tapaamisestani anestesialääkärin kanssa, joka pelästytti minut täysin suoraan sanottuna), murehtia vauvaa ja murehtia… oikeastaan ihan kaikkea.

Koska olen keskittynyt niin paljon itse raskaudesta selviytymiseen ja synnytyksestä murehtimiseen, en ole oikeastaan antanut itselleni lupaa miettiä, millaista elämä on sen jälkeen (tämä on lähinnä itsesuojelumekanismi: tuntuu, etten uskalla antaa itseni olla liian toiveikas sen suhteen…), mutta tällä viikolla aloin tosiaan tajuta, että raskauden loppu lähestyy koko ajan lähemmäs ja lähemmäs loppuaan, ja että kaiken ollessa kunnossa saan pian TODELLISESTI VAUVAN.

Ja olen tietysti varma, että useimmilla naisilla on täydet 9 kuukautta aikaa tottua tähän käsitteeseen, mutta kuten sanoin, vasta nyt annan itselleni luvan edes ajatella, että kaikki voisi onnistua, ja rehellisesti sanottuna on aika pelottavaa tajuta, että kun tämä raskaus on ohi, asiat eivät vain palaudu takaisin normaaliksi. En sanoisi, että olisin varsinaisesti huolissani siitä (ihmiset yleensä yllättyvät, kun sanon tämän, mutta se on totta: melkein kaikki huoleni keskittyvät siihen, että saan vauvan turvallisesti tänne ja etten kuole prosessin aikana. Minulle nämä ovat todellisia, elämän tai kuoleman kaltaisia huolia, ja minusta tuntuu, että jos selviän niistä, selviän mistä tahansa: joten vaikka olen varma, että se tulee olemaan vaikeaa, se ei – toivottavasti – tule olemaan elämän tai kuoleman vaikeaa, ja meillä on niin paljon tukea perheeltä ja ystäviltä, että olen varma, että selviämme siitä, vaikka se olisi kuinka vaikeaa…), mutta se on … noh, sopeutumista, eikö olekin?

Se on sopeutuminen, jonka minäkin aion tehdä aika pirun pian: Olen tänään 35 raskausviikolla, ja jäljellä on enää neljä viikkoa – anteeksi, kun käyn vielä kerran nopeasti tarkistamassa ne sairaalakassit…