Saudien teokratian epätodennäköiset hyödyt

”BAM!” Kurkistan ulos ikkunastani, horjahdin omahyväisestä teetä siemaillessani työpöytäni ääressä. Vaikka auto-onnettomuudet aivan toimistoni ikkunan alapuolella herättävätkin huomiota, ne tuskin ovat niin harvinaisia, että ne herättäisivät ihmetystä; niitä sattuu vähintään yksi tai kaksi joka päivä. Myönnettäköön, että se, että ihmiset ajavat kuin lepakot kokaiinin vaikutuksen alaisena, voi olla pienin huolenaihe, kun asuu Saudi-Arabiassa.

Päätin muuttaa Riadiin valmistuttuani oikeustieteellisestä ja työskennelläkseni mielenkiintoisten projektien parissa, etsiessäni samalla seikkailua ja yrittäessäni maksaa 165 000 dollarin opintovelkani pois (olen puoliksi libanonilainen, puhun arabiankieltä ja olin asunut Libanonissa, joten muutto ei ollut täysin sattumanvarainen). Kun päätin, lähtisinkö Riadiin, löin vetoa: hitaamman työkulttuurin ja ylenpalttisen palkan tuomat edut tasoittaisivat puritaanisessa islamistisessa kuningaskunnassa asumisesta aiheutuvat uhraukset. Olin oikeassa.

Kuningaskunta on outo paikka, ja tämä outous perustuu yhtäältä islamin tiukan tulkinnan ja perinteisen beduiinikulttuurin ja toisaalta valuvan vaurauden, kehityksen ja nykyaikaisuuden yhdistämiseen.

Tämän sekoituksen kääntöpuolet ovat hyvin tiedossa: naiset eivät saa ajaa autoa, uskonnolliset poliisit valvovat pukeutumissäännöstöä kauppakeskuksissa ja keskiaikaiset rangaistukset rikoksista, kuten varkauksista. Myös järjettömyydet ovat merkittäviä, kuten pyrkimys erottaa miehet ja naiset toisistaan julkisilla paikoilla, mikä on johtanut siihen ironiaan, että miespuolinen kassanhoitaja voi palvella naisasiakasta, kun taas naispuolinen kassanhoitaja ei saa palvella yhtään miesasiakasta (vain perheet, mukaan lukien naimattomat naiset, saavat olla hänen jonossaan). Kaikkein hämmentävintä on se, että erottelusääntöä ei noudateta perinteisissä soukeissa, joissa kumpaankin sukupuoleen kuuluvat ihmiset voivat myydä tavaroita kenelle tahansa toiseen sukupuoleen kuuluvalle. Go figure.

Negatiivisten ja absurdien asioiden paljous ei kuitenkaan sulje pois positiivisten asioiden olemassaoloa – itse asiassa se vain korostaa niiden epätodennäköistä olemassaoloa. Ja ehkä kiinnostavin positiivinen tulos kuningaskunnan ainutlaatuisesta kulttuurista on saudien suhtautuminen työelämään.

Ainut asia, johon saudit suhtautuvat lähes yhtä vakavasti kuin uskontoon, on työn ja vapaa-ajan tasapaino ja perhe. Valtion työntekijät ovat yleensä poissa toimistosta puoli kolmeen mennessä iltapäivällä, kun taas useimmat yksityisen sektorin työntekijät lähtevät kotiin viiden maissa. Entä kotona työskentely? Yhdistyneessä kuningaskunnassa ei – saudit jättävät työnsä yleensä toimistoon, jonne työ kuuluu. Viikonloppuisin keskimääräinen saudiarabialainen työntekijä ei ole tavattavissa, ja toimistoista tulee aavekaupunkeja ennen ja jälkeen lomien. Muistan, kun saudiarabialainen kollega lähetti Eid-juhlan jälkeen sähköpostiviestin, jossa hän ilmoitti pitävänsä ”lyhyen” loman, joka osoittautui numeroiden perusteella kolmeksi viikoksi.

Lomasta puheen ollen, mainitsinko jo, että saudit saavat yleensä neljä viikkoa palkallista lomaa vuodessa (kuusi viikkoa, jos olet ollut töissä yli viisi vuotta) ja lisäksi kaksi lisäviikkoa uskonnollisten juhlapyhien vuoksi? En ole vielä edes ehtinyt puhua Ramadan-kuukaudesta, jolloin työntekijät saapuvat toimistoon kello 10 ja lähtevät sieltä kello 15 tai 16 ja jolloin iltakokoukset kello 21 ja 22 ovat tavallisia (jotta työntekijät ehtivät rikkoa paastonsa). Päivän aikana pidetään myös rukoustaukoja, ja saudit keskeyttävät kokoukset ja kutsuvat osallistujat rukoilemaan heidän kanssaan. Ystäväni ja kristitty arabikollegani on usein tällaisissa kokouksissa, ja hänen on kiusallisesti kieltäydyttävä, jolloin hän paljastaa asian saudiarabialaisille asiakkaille, jotka ovat aina olettaneet hänen olevan muslimi.

On syytä huomata, että pakolliset lomat koskevat kaikkia työntekijätasoja kuningaskunnassa, sekä saudilaisia että ulkomaalaisia, toimitusjohtajista toimiston ”teepoikiin” – saudit tunnustavat, että myös köyhät ja ulkomaalaiset ansaitsevat vapaata (ainakin virallisesti).

Kaikista ongelmista huolimatta, jotka liittyvät saudien erittäin konservatiiviseen ideologiaan, heidän maailmankuvansa takertuu aikaan, jolloin yhteiskunnan suhde työhön oli erilainen – jolloin työ muotoiltiin elämän ympärille ja se siirrettiin sille kuuluvalle, toissijaiselle paikalle Jumalan ja perheen jälkeen. Saudit kuuluvat maailman uskonnollisimpiin ihmisiin, ja uskonnollisuutta kuningaskunnassa on olla perheenisä, paastota perheen kanssa ramadanin aikana, viedä lapset autiomaahan ja opettaa heitä, pysähtyä päivän mittaan rukoilemaan ja lukemaan Koraania. Kaikkea tätä on aika vaikea toteuttaa samalla, kun kirjoittaa sähköposteja öisin ja viikonloppuisin.

Tarvitsin kerran sihteeriä tulostamaan asiakirjoja viikonlopun aikana ramadaanin aikana, ja minulla oli tiukka määräaika, jonka eräs vakavasti otettava yhteistyökumppani yhdysvaltalaisesta toimistosta asetti. Sihteeri nauroi minulle ja kertoi, että määräaika oli mahdoton, koska hän pysähtyisi rukoilemaan perheensä kanssa koko päivän ajan sekä ottaisi aikaa iftar-ateriaan kotona paastonsa katkaisemiseksi. Sanomattakin on selvää, että asiakirjat tulostettiin hänen, ei kumppanin, aikataululla.

Tässä mielessä saudityöntekijät palvelevat kahta herraa, ja Kaikkivaltias voittaa yleensä työnantajan.

Aina kun on jokin tehtävä, jopa kiireellinen tai tärkeä, saudityöntekijä todennäköisimmin sanoo, että se hoidetaan inshallahissa (jos Jumala suo), ja tunnustaa ja hyväksyy sen, että jokin asia voi aina estää tehtävän suorittamisen, mutta että hän yrittää parhaansa. Toki budjetti on viimeisteltävä tai muistio kirjoitettava, mutta kaikki riippuu Jumalan tahdosta, yllättävistä tapahtumista ja elämän vaatimuksista, jotka ovat tärkeämpiä.

Työ Saudi-Arabiassa tietää paikkansa maailmankaikkeudessa.

Vertauksena siihen monet amerikkalaiset käyvät vuosikausia pitämättä lomaa ja luopuvat jatkuvasti perheensä kanssa vietetystä ajasta saadakseen valmiiksi PowerPoint-esitykset. Kuka nyt kuulostaa absurdilta?

Saudiarabialaisen elämänlaadun kestävyys on epävarmaa. Talouden taustalla on kaksi ratkaisevaa tekijää: öljy, jolla on rahoitettu kuningaskunnan rakettimainen kehitys, ja Etelä-Aasiasta ja Filippiineiltä tuleva tasainen virta halpaa (ja hyväksikäytettyä) työvoimaa, joka tekee intensiivisempää työtä rakennustyöläisistä siivoojiin, kirjanpitäjiin ja konsultteihin (ja joka joutuu usein kohtaamaan hyväksikäyttöä ja jonka vuosipalkka on noin 2 500 dollaria). Öljyn hinnan romahtaessa Saudi-Arabian hallitus kehittää kuningaskunnassa uusia teollisuudenaloja ja patistaa saudeja ottamaan monipuolisempia ja aktiivisempia rooleja työelämässä. Tulevaisuuden vauraus ei tule öljystä tai halvoista ulkomaalaisista työntekijöistä – se tulee saudeista, jotka työskentelevät meidän muiden tavoin monipuolisessa ja kilpailukykyisessä taloudessa. On epäselvää, miten tällaiset muutokset vaikuttavat saudien asenteeseen toimistotyötä kohtaan, jos ollenkaan. Sillä välin saudit nauttivat edelleen vuosisatojen takaiseen maailmankatsomukseen perustuvan maailmankuvan epätodennäköisistä eduista.

Minä tahansa iltana eri puolilla kuningaskuntaa voi havaita saudeja istumassa ystäviensä ja perheenjäsentensä kanssa aavikolla aivan valtatien vieressä juomassa teetä ja nauttimassa kuun lyhytaikaisesta näkymisestä kuivuneella arabitaivaalla. Näitä hetkiä varten he tekevät töitä.

Elämä ei odota sinua, ja työt tehdään huomenna, inshallah.