The 1927 Bombing That Remains America’s Deadliest School Massacre

Columbine. Virginia Tech. Texasin yliopisto. Sandy Hook. Amerikan kauhea kouluampumishistoria on lista, jonka jäseniä ei voi nimetä yksin. Jos puhutaan jostakin yksittäisestä, muut jäävät aina taka-alalle. Mutta yksi nimi mainitaan harvoin muiden joukossa, Yhdysvaltain historian vanhin ja kuolettavin koulusurma: Bathin koulun pommi-isku.

Vuonna 1927 Bath oli 300 asukkaan maaseutukylä siitä huolimatta, että se sijaitsi kymmenen mailin päässä osavaltion pääkaupungista Lansingista. Paikallinen opinahjo oli Bath Consolidated School, joka oli rakennettu vain viisi vuotta aiemmin korvaamaan ympäröivien viljelysmaiden hajallaan olevat yhden huoneen koulut. Koulussa oli 314 oppilasta eri puolilta aluetta, joista monet olivat maanviljelijöiden poikia ja tyttäriä. Osa oppilaista kuljetettiin kouluun bussilla, ja kaikki kävivät oppitunteja ikätovereidensa kanssa peruskoulun ja lukion ajan.

Toukokuun 18. päivä oli oppilaiden viimeinen luokkapäivä sinä vuonna, mutta kello 8.45 kolmikerroksisen rakennuksen pohjoissiipi räjähti sellaisella voimalla, että pamahdus kuului kilometrien päähän.

”Tiesimme, että se tuli Bathista, mutta emme tienneet, mitä se oli tai mitään, joten hyppäsimme vanhaan autoon ja ajoimme niin nopeasti kuin pystyimme katsomaan, mitä se oli”, Irene Dunham kertoi Lansing State Journalille. Satavuotias nainen on vanhin elossa oleva selviytyjä. Hän oli tuolloin 19-vuotias, viimeistä vuottaan päättämässä – ja jäi sinä aamuna kotiin kurkkukivun vuoksi.

”Katon alla oli kasa noin viiden tai kuuden lapsen lapsia, ja joillakin heistä oli kädet ulkona, joillakin jalat ja joillakin vain pää ulkona. Heitä ei voinut tunnistaa, koska he olivat pölyn, kipsin ja veren peitossa”, kirjoitti paikallinen kirjailija Monty J. Ellsworth vuonna 1927 kirjoittamassaan kertomuksessa The Bath School Disaster. ”On ihme, etteivät monet vanhemmat menettäneet järkeään ennen kuin heidän lapsensa saatiin ulos raunioista. Kello oli tuona iltana viiden ja kuuden välillä, ennen kuin viimeinen lapsi saatiin ulos.”

Kun yhteisön jäsenet ryntäsivät räjähdyksen jälkeen auttamaan, hankkimaan köysiä romahtaneen katon nostamiseksi ja oppilaiden ja opettajien vetämiseksi raunioista, koululautakunnan jäsen Andrew Kehoe ajoi paikalle. Kehoe astui ulos dynamiitilla ja sirpaleilla täytetystä autostaan, tähtäsi kiväärillään ja ampui. Seurannut räjähdys tappoi koulun rehtorin, useita muita sivullisia ja Kehoen itsensä.

Koulun räjähdyksen laukaisseiden satojen kilojen räjähdysaineiden lisäksi palokunnan henkilökunta ja poliisit löysivät vielä 500 kiloa räjähtämätöntä pyrotolidynamiittia, joka oli viritetty koulun kellarikerroksen ympärille, sekä säiliön, jossa oli bensiiniä, joka oli saatettu sijoittaa sinne tulipalon sytyttämiseksi siinä tapauksessa, että dynamiitti ei toimisi. Kehoe oli myös polttanut maalaistalonsa ja tappanut vaimonsa ja kaksi hevostaan. Heidän ruumiinsa löydettiin maatilalta yhdessä kiinteistön aitaan kiinnitetyn kyltin kanssa, jossa luki: ”Rikollisia tehdään, ei synnytetä”. (Courtesy of Arnie Bernstein)

Ennen verilöylyä Kehoe oli ollut tavallinen yhteisön jäsen. Hän asui vaimonsa Nellien kanssa maatilalla ja toimi rahastonhoitajana Bathin koululautakunnassa. Entisellä sähköasentajalla oli suuri määrä räjähteitä – ensimmäisen maailmansodan ylijäämää – jotka hän oli ostanut hallitukselta ja joita hän käytti auttaakseen maanviljelijöitä puunkantojen poistamisessa. Ennen pommi-iskua oli sattunut useita epätavallisia tapauksia: Kehoe tappoi naapurinsa koiran, hakkasi yhden hevosistaan kuoliaaksi ja riiteli koululautakunnan jäsenten kanssa yhdistetyn koulun jatkuvien verojen kustannuksista. Mutta koskaan ei ollut tapahtunut mitään niin hälyttävää, että muut kyläläiset olisivat epäilleet, mitä oli tulossa.

”Monet niistä typeristä asioista, joita hän teki, olivat vain typeriä asioita, joita ihmiset tekivät”, sanoo Arnie Bernstein, kirjailija Bath Massacre: America’s First School Bombing.

Loppujen lopuksi 44 ihmistä kuoli, joista 38 oli oppilaita. Kyseessä ei ollut maan historian ensimmäinen pommi-isku – ainakin kahdeksan sai surmansa Haymarket Squaren mielenosoituksessa Chicagossa vuonna 1886 ja 30, kun pommi räjähti Manhattanilla vuonna 1920. Mutta mikään niistä ei ollut ollut yhtä tappava kuin tämä, eikä se koskenut niin monia lapsia.

Lehdet riensivät selvittämään tragediaa. Niissä Kehoe kutsuttiin mielenvikaiseksi, dementoituneeksi, hulluksi. Vaikka mielisairauksista ei tuolloin ymmärretty juuri mitään, tiedotusvälineet yrittivät silti löytää syitä pommi-iskulle. ”Hänelle ilmoitettiin viime kesäkuussa, että hänen maatilansa asuntolaina ulosmitattaisiin, ja se saattoi olla se seikka, joka käynnisti anarkian ja hulluuden kellokoneiston hänen aivoissaan”, väitti New York Times, kun taas Boston Daily Globe ehdotti, että kaksi päävammaa saattoivat häiritä hänen ajatteluaan.

”Tutkinnan päätteeksi todetaan, että hän oli koko ajan järjissään”, Bernstein sanoo. ”Kaiken tuon suunnitteleminen vaatii rationaalista mieltä. Todellisuudessa ei ole mitään syytä.”

Heti pommi-iskun jälkeen yhteisöön tulvi onnentoivotuksia ja lahjoituksia – sekä kuminaamaisia turisteja. Kun hautajaisia pidettiin kodeissa ympäri Bathia viikonlopun aikana, jopa 50 000 ihmistä ajoi kaupungin läpi aiheuttaen valtavia liikenneruuhkia. Mutta melkein yhtä nopeasti kuin mediakohu kasvoi, se lakkasi äkillisesti – osittain siksi, että Charles Lindbergh onnistui ensimmäisellä nonstop-transatlanttisella lennollaan kaksi päivää pommi-iskun jälkeen. Yhdessä todellisten joukkotiedotusvälineiden puuttumisen kanssa Bathin pommi-isku putosi nopeasti pois uutiskierrosta.

”Tavallaan se oli luultavasti parasta, mitä kaupungille saattoi tapahtua, koska se antoi heille aikaa surra ja parantua”, Bernstein sanoo.

Vuoden kuluessa koulu oli korjattu, ja opetus siirrettiin paikallisista liikkeistä takaisin koulurakennukseen. Koulu pysyi paikallaan 1970-luvulle asti, jolloin se purettiin ja tilalle rakennettiin muistopuisto. Puiston keskellä seisoo koulun kupoli, juuri siinä paikassa, missä se olisi ollut koululla. Bernsteinille se on hiljaisuuden ja rauhallisuuden paikka, sopiva kunnianosoitus kuolleille oppilaille ja yhteisön jäsenille.

”Kauhun edessä huomaamme, kuinka kunnollisia olemme”, Bernstein sanoo. ”Se on minusta Bathin kauneus.”