The History of Our Tribe: Hominini

(”eteläinen apina” / turkanan kielen ”järvestä”)

TOIMINNAN JOHDANTO

Australopithecus anamensis on varhaisin tunnettu australopitheus. Emme tiedä lajista läheskään yhtä paljon kuin muista australopiteista johtuen fossiilisen materiaalin vähäisyydestä.

PHYLOGENIA

Au. anamensis saattaa polveutua ardipithien sukulinjasta tai jostain tähän asti löytämättömästä ryhmästä. Lucyn laji Au. afarensis saattaa polveutua Au. anamensiksesta.

LÖYTÄMINEN JA GEOGRAFINEN ALUE

Monien paleoantropologien (erityisesti Meave Leakeyn ja Alan Walkerin) katsotaan löytäneen Au. anamensis -materiaalin. Lajin nimi viittaa Turkana-järven alueeseen Keniassa, jossa Kanapoin ja Allia Bayn fossiilipaikat sijaitsevat (ks. kuva 10.2). Uudempia fossiileja on myös Etiopiassa sijaitsevan Afarin laakson Middle Awashin alueelta (ks. kuva 10.2). Etiopian aineisto on ajallisesti ja maantieteellisesti lähellä Ardipithecus ramidus -löytöpaikkaa, mikä antaa jonkin verran tukea niiden mahdolliselle fylogeneettiselle sukulaisuudelle. On jonkin verran kiistaa siitä, että Keniassa eri tasolta ja eri paikoista peräisin oleva aineisto on niputettu yhteen, mikä on saattanut sekoittaa lajin ominaisuuksien kuvausta.

FYSIKAALISET OMINAISUUDET

Lajin uskotaan olleen erittäin sukupuolisesti dimorfinen vartalon ja kulmahampaiden koon suhteen.

Monet morfologiset piirteet ovat apinamaisia ja siten primitiivisiä. Leuat ja hampaat ovat alkeellisimmat kaikista australopiteista, mikä ei ole yllättävää, koska kyseessä on vanhin laji. Toisin kuin myöhempien hominiinien leukojen parabolinen hammasjärjestys, Au. anamensiksella oli apinamainen, U:n muotoinen hammaskaari, jossa poskihampaat ovat lähes yhdensuuntaiset (ks. kuva 10.3). Niiden leuat olivat myös prognataattiset ja niiden kulmahampaat olivat suuremmat kuin jälkeläislajeilla. Myöhempien hominiinien tapaan poskihampaat olivat kuitenkin laajentuneet, ja niissä oli paksu kiille ja matalat hampaankärjet. Lisäksi kyynär-, polvi- ja sääriluun osat olivat enemmän johdettuja, mikä viittaa sen kaksijalkaiseen liikkumistapaan.

YMPÄRISTÖ JA ELINTAPA

Fossiileja on löydetty erilaisista paleoympäristöistä, kuten järvien rannoilta, metsistä ja avoimemmilta alueilta. Laji nukkui todennäköisesti puissa ja etsi ravintoa sekä puissa että maassa, kun se liikkui kaksijalkaisesti kotiseudullaan etsien resursseja ja kumppaneita. Seksuaalisen dimorfismin korkea aste ja hiontakompleksin esiintyminen viittaavat polygyyniseen tai polygynandriseen pariutumisjärjestelmään. Ensin mainittuun on saattanut liittyä yhden uroksen ja usean naaraan sosiaalinen organisaatio ja jälkimmäiseen usean uroksen ja naaraan sosiaalinen organisaatio. Yhden uroksen järjestelmä on saattanut muistuttaa enemmän gorillojen järjestelmää, jossa sekä urokset että naaraat pyrkivät jättämään synnyinryhmänsä. Jos kuitenkin käytämme simpansseja ja bonoboja mallina esi-isiemme sosiaalisesta organisaatiosta, se oli todennäköisemmin moniuros/naaras-sosiaalinen organisaatio, jossa urokset pysyivät synnyinryhmässään (eli urosfilopatrinen) ja naaraat lähtivät sukukypsyyden saavuttua liittyäkseen toiseen. Vaikka on helppoa käyttää läheisempiä sukulaisiamme menneisyyden käyttäytymisemme rekonstruoimiseen, meidän on muistettava, että sosiaalinen organisaatio on sekä fylogenian että ekologian funktio. Kun otetaan huomioon molemmat yhdessä niiden anatomian kanssa, on todennäköisempää, että Au. anamensis oli enemmän simpanssin kaltainen. Niiden hampaissa ei ole lehtimäisempien gorillojen korkeampia hampaita, joten niiden ruokavalio oli todennäköisesti enemmän simpanssin kaltainen ja siten yhdistelmä hedelmiä, mureita vihanneksia ja opportunistista eläinainesta. Kuten luvussa 5 mainittiin, tämäntyyppistä ruokavaliota on vaikeampi saada, ja naaraat ovat saattaneet tarvita uroksia puolustamaan reviiriä omien ja jälkeläistensä ravitsemuksellisten tarpeiden tyydyttämiseksi. Mielenkiintoista on, että Paranthropus robustuksen (robust australopith Etelä-Afrikasta) fossiiliaineiston isotooppianalyysit osoittavat, että vaikka urokset olivat kotoisin alueelta, jolta fossiilit löydettiin, naaraat eivät olleet. Näin ollen meillä on nyt neljäs todiste, joka puoltaa urospuolista filopatiaa.