The True Origins of the Phrase 'Bleeding-Heart Liberal'

Westbrook Pegler oli äärimmäisen taitava haukkumaan ihmisiä. Erityisesti poliitikkoja. Syndikoidussa sanomalehtikolumnissaan hän kutsui Franklin D. Rooseveltia ”Moosejawiksi” ja ”äidin pojaksi”. Truman oli ”ohutlihainen vihaaja.”

Pegler oli itsekin vähän vihaaja. Hän ei pitänyt työväenliikkeestä, kommunisteista, fasisteista, juutalaisista ja ehkä eniten liberaaleista. Eräässä kolumnissaan vuonna 1938 hän keksi liberaaleille termin, joka lopulta määritteli konservatiivien halveksuntaa vasemmistoa kohtaan. Pegler oli ensimmäinen kirjoittaja, joka kutsui liberaaleja ”vuotaviksi sydämiksi”. Mikä oli tämän tuolloin uudenlaisen loukkauksen tausta? Kongressin käsiteltävänä ollut lakiehdotus, jolla pyrittiin hillitsemään lynkkausta.

Ennen 1900-lukua ilmaisu ”verenvuotava sydän” oli suosittu 1800-luvun Amerikan uskonnollissävytteisessä puhetaiteessa. Koko 1860-luvun ajan se esiintyy usein runoudessa, esseissä ja poliittisissa puheissa empatian ja tunteiden ilmaisuna. ”Tulen luoksenne vertavuotavasta sydämestä, rehellisistä ja vilpittömistä motiiveista, haluten antaa teille joitakin selkeitä ajatuksia”, sanoi eräs poliitikko eräässä puheessaan vuonna 1862. Ilmaisu tulee uskonnollisesta kuvasta Kristuksen haavoittuneesta sydämestä, joka symboloi hänen myötätuntoaan ja rakkauttaan. Se oli niin yleinen fraasi, että Lontoossa on ”Bleeding Heart Yard” (joka esiintyy näkyvästi Dickensin romaanissa Little Dorrit), joka on saanut nimensä kauan sitten kadonneesta kyltistä, joka oli aikoinaan esillä paikallisessa pubissa ja joka näytti pyhää sydäntä.

1930-luvulle tultaessa ilmaisu oli kuitenkin jäänyt pois yleisestä käytöstä, ja Pegler, jota eräs poliitikko kutsui ”sielunsairaaksi, mutaa syöväksi suolenpätkän kolumnistiksi”, rekrytoi sen uuteen yhteyteen, poliittiseksi loukkaukseksi. Hän oli tämän taidon mestari. Kuten eräs hänen aikalaisensa kirjoitti poliittista nimittelyä käsittelevässä akateemisessa artikkelissa, ”Pegler on keksinyt tai tuonut esiin melkoisen määrän epäreiluja sanoja”. (Pegler kutsui myös AFL:ää ”paisuneeksi kansalliseksi rähinäksi”, taloustiedettä ”sivutoimiseksi tieteeksi” ja julkisten töiden hallintoa johtanutta Harold Ickesiä ”Aku Ankaksi”.)

Pegler käytti ensimmäisen kerran sanaa ”verenvuotava sydän” kolumnissaan, jossa hän moitti Washingtonin liberaaleja siitä, että he keskittyivät ”lakiehdotuksen laatimiseen rangaistusten määräämiseksi lynkkauksista”. Pegler ei sinänsä kannattanut lynkkauksia, mutta hän väitti, että ne eivät enää olleet ongelma, joka liittovaltion olisi ratkaistava: vuonna 1937 oli tapahtunut vain kahdeksan lynkkausta, hän kirjoitti, ja ”on ilmeistä, että paikalliset prosessit parantavat pahuutta”. Hänen mielestään lakiehdotusta käytettiin ”poliittisena syöttinä ruuhkaisissa pohjoisen neekerikeskuksissa”. Ja tässä oli hänen johtopäätöksensä, korostus meidän:

”Kyseenalaistan sellaisen ammattimaisen tai puoliammattimaisen verenvuotosydämen humanitaarisuuden, joka huutaa, että yhdenkään ihmisen ei saa antaa nähdä nälkää, mutta joka pysäyttäisi koko lainsäädäntöohjelman taistelussa, jolla yritetään kinkkisesti viedä läpi laki, jonka tarkoituksena on optimistisimmankin luvun mukaan pelastaa neljätoista ihmishenkeä vuodessa.”

Pegler oli ilmeisesti sen verran mielissään tästä ”verenvuotosydämen”-käytöksestä, että hän jatkoi sitä. Myöhemmin hän kirjoitti ”ammattimaisista verenvuotavista sydämistä”, jotka kannattivat ”kollektiivista lääketiedettä” sen jälkeen, kun eräs nainen ei löytänyt lääkäriä, joka olisi auttanut häntä synnytyksessä, ja heitti kilpailevalle, vasemmistolaiselle kolumnistille solvauksen ”verenvuotava sydän Bourn”. Vuoteen 1940 mennessä hän oli tiivistänyt sanonnan ”vertavuotavan sydämen humanisteiksi” ja ”vertavuotavan sydämen liberaaleiksi.”

Peglerin käyttämä ilmaisu ei kuitenkaan heti levinnyt. (Ehkä se johtui siitä, että hänestä tuli myöhemmin niin oikeistolainen, että häntä pyydettiin eroamaan John Birch Society -järjestöstä). Jos New York Timesin arkistosta voi päätellä jotain, 40- ja 50-luvuilla ”bleeding heart” -ilmaisua käytettiin useimmiten viittaamaan kukkaan Lamprocapnos spectabilis, joka kasvattaa riveittäin kauniita vaaleanpunaisia kukkia, ja toisinaan myös urheiluun.

”Bleeding heart” herätettiin henkiin poliittisessa yhteydessä vuonna 1954 toisen pahamaineisen oikeistolaisen, Joe McCarthyn, toimesta, joka kutsui Edward R. Murrow’ta yhdeksi ”vasemmiston äärioikeistolaisista bleeding heart -elementeistä televisiossa ja radiossa”. Vasta 1960-luvulla se alkoi kuitenkin todella tulla yleiseen käyttöön. Vuonna 1963 satiirinen kolumnisti Russell Baker sisällytti sen poliittisten loukkausten luetteloon: ”Jos jotakuta kutsutaan ’huijariksi’, ainoa asia, jonka hän voi tehdä, on vastata jollakin epiteetillä, kuten ’anti-intellektuaali’ tai ’vertavuotava liberaali’… tai ’sinun täytyy olla yksi noista rauhanhulluista’.” Vuosikymmenen loppuun mennessä Ronald Reagan, tuolloin juuri valittu Kalifornian kuvernööri, oli ottanut sen käyttöön kuvaamaan poliittista kehityskulkuaan. ”Olin aikoinaan melkoinen verenvuotavan sydämen liberaali”, hän sanoi Newsweekille. Vuoteen 1970 mennessä hänet tunnettiin ”entisenä ’vuotavan sydämen’ demokraattina.”

Sen jälkeen ilmaisu oli täysin vakiintunut poliittiseen lyhytkäytäntöön, ja liberaalit väittivät sitä nopeasti positiiviseksi ominaisuudeksi. ”Sinua kutsutaan verenvuotavan sydämen liberaaliksi, koska sinulla on sydän köyhiä kohtaan”, eräs sanoi Timesille. ”Laskekaa minut vertavuotavan sydämen liberaalien joukkoon”, NAACP:n lakimies kirjoitti toimituskirjeessä.