Uusi provosti
Alan M. Garber ’77, Ph.D. ’82 (M.D. Stanford ’83), joka on nykyään Kaiser-professori ja lääketieteen ja taloustieteen professori Stanfordissa, tulee Harvardin provostiksi 1. syyskuuta, presidentti Drew Faust ilmoitti 15. huhtikuuta. Garber seuraa tehtävässä Steven E. Hymania, M.D. ’80, joka on ollut provostina vuodesta 2001; hän ilmoitti viime joulukuussa luopuvansa tehtävästään tämän lukuvuoden lopussa, kesäkuussa.
”Olen nöyrä, mutta erittäin innoissani saadessani ottaa tämän tärkeän tehtävän Harvardissa”, Garber sanoi haastattelussa Massachusetts Hallissa (jonne hän ilmestyi pukeutuneena Harvardin vanhaan kauluspaitaan). ”Olisin paljon vähemmän innoissani”, hän sanoi myöhemmin, ”jos tämä olisi se Harvard, jonka tunsin opiskeluaikanani.” Hän selitti, että 1970-luvun yliopisto oli poikkeuksellinen, ”mutta sen jälkeen saavutettu edistys on ollut suorastaan huikeaa”, sekä yksittäisten tiedekuntien kaliiberin että laitoksen osien yhteistoiminnan osalta; hän antoi Hymanille erityistä tunnustusta jälkimmäisten saavutusten aikaansaamisesta.
Ilmoituksen yhteydessä antamassaan lausunnossa Faust viittasi uuden kollegansa ”lahjakkuuteen, laaja-alaisuuteen ja monipuolisuuteen” ja sanoi: ”Alan on arvostettu akateeminen vaikuttaja, joka tuo Harvardiin poikkeuksellisen laajaa kokemusta tieteidenvälisestä tutkimuksesta. Hänellä on terävä älykkyys, syvä ymmärrys tutkimusyliopistojen haasteista sekä uskollisuus ja sitoutuminen Harvardiin, jonne hänellä on ollut vahvat siteet jo opiskeluaikoinaan.”
Tieteellinen laajuus on ilmeinen. Stanfordissa Garber on taloustieteen, terveystutkimuksen ja -politiikan sekä Graduate School of Businessin taloustieteen professori. Hän on myös vanhempi tutkija Freeman-Spogli Institute for International Studies -instituutissa ja Stanford Institute for Economic Policy Research -instituutissa. Hän on johtanut sekä Stanfordin terveyspoliittista keskusta (Center for Health Policy) että lääketieteellisen tiedekunnan perustamisesta lähtien perusterveydenhuollon ja tulostutkimuksen keskusta (Center for Primary Care and Outcomes Research), ja hän toimii henkilökunnan lääkärinä veteraanien Palo Alton terveydenhuoltojärjestelmässä, apulaisjohtajana veteraanien terveydenhuollon arviointikeskuksessa (Veterans Affairs Palo Alto Health Care System, VA Center for Health Care Evaluation, VA Center for Health Care Evaluation) ja tutkijana Kansallisessa taloustutkimuslaitoksessa (National Bureau of Economic Research, NBER) Cambridgessa, jossa hän perusti terveydenhuolto-ohjelman ja johti sitä 19 vuoden ajan (vastuu toi hänet Massachusettsin osavaltion puolelle neljästi vuodessa, kuten hän ilmoitti).
Garber hallitsee siis Harvardissa kahta hyvin laajaa akateemista alaa – lääketieteellistä tutkimusta ja käytäntöä sekä yhteiskuntatieteitä – mikä on erityisen hyödyllinen pätevyys johtavalle hallintovirkamiehelle, jonka vastuualueet ovat keskittyneet tieteidenväliseen yhteistyöhön ja koko yliopiston laajuisiin asioihin, kuten kirjastojärjestelmän toimintaan. (Hänen edeltäjänsä Hyman opiskeli filosofiaa ja humanistisia tieteitä Yalessa, hänestä tuli Harvardin lääketieteellisen tiedekunnan psykiatrian professori, hän toimi monitieteisen mielen/aivojen/käyttäytymisen ohjelman perustajana ja vuonna 1996 hänet nimitettiin kansallisen mielenterveysinstituutin johtajaksi. Päivänä, jona Garberin nimitys julkistettiin, Hyman vitsaili toisesta samankaltaisuudesta: heidän yhteisestä ”rabbiinimäisestä ulkonäöstään” – vaikkakaan parran pitämistä ei pidetä virallisena kelpoisuusvaatimuksena tehtävään.)
Haastattelussa Faust sanoi, että kun hän mietti näitä kelpoisuusvaatimuksia, sitoutuminen yliopiston tehtävään ja arvoihin oli keskeistä, samoin kuin henkilökohtainen yhteensopivuus. Tämän lisäksi hän etsi henkilöä, jolla on ”todella monenlaisia” kiinnostuksen kohteita ja joka on utelias yliopiston toiminnan laajasta kirjosta. Hän jatkoi: ”Minulle oli ensisijaisen tärkeää löytää oikea henkilö, jolla on ensimmäinen pätevyys”, ”ja jos mahdollista, eri alalta kuin omalta alaltani, esimerkiksi luonnontieteiden alalta”, joka täydentäisi hänen työtään historioitsijana.
Harkitessaan Garberin hallinnollista kokemusta hän kertoi, että hänen keskustelunsa Garberin kanssa ja hänen kanssaan käydyissä keskusteluissa tuli esiin selkeä arvio siitä, että ”hän on johtaja”, joka nauttii kollegoidensa kunnioitusta – tämä käy ilmi myös siitä, että hän on toiminut Stanfordissa toimikomiteassa, joka valvoo vakituisten virkojen nimittämistä viranhaltijoiksi (ks. alla). Kun hän palaa laitokseen, jossa hän oli perustutkinto-opiskelija, jatko-opiskelija, moniin tiedekunnan jäseniin tutustunut professori ja lääketieteellisen tiedekunnan vierailevan komitean jäsen, Faust sanoi, että Garber ”tuntee maantiedon, kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti”.”
Garber on nyt myös Harvardin vanhempi; hänellä ja hänen vaimollaan Ann Yahandalla (joka ei ole onkologian erikoislääkäri) on neljä lasta, mukaan lukien poika Daniel, joka opiskeli viime lukuvuonna toista vuotta yliopistossa.
Garberin kaksoisharrastuneisuus taloustieteeseen ja lääketieteeseen heräsi varhain. Hän muisteli luokkansa 25-vuotisjuhlaraportissa (hän kuului vuoden 1977 luokkaan ja suoritti kandidaatin tutkinnon vuonna 1976 ja maisterin tutkinnon neljäntenä vuonna): ”Fuksina olin vastahakoinen ja ristiriitainen lääketieteen opiskelija. Kun Ec 10 paljasti minussa piilevän taloustieteilijän, siirryin biokemiasta taloustieteeseen. Tämä päätös johti taloustieteen tohtorin tutkintoon Harvardissa ja samanaikaiseen lääketieteen tohtorin tutkintoon Stanfordissa ja lopulta uraan, jossa nämä kaksi kiinnostuksen kohdetta yhdistyivät.” Hänen väitöskirjansa otsikko oli ”Costs and Control of Antibiotic Resistance.”
Hänen tutkimuksensa on keskittynyt terveydenhuollon tarjonnan ja rahoituksen parantamiseen erityisesti vanhusten osalta. Stanfordin elämäkerran mukaan Garber on ”kehittänyt menetelmiä terveydenhuollon toimenpiteiden kustannustehokkuuden määrittämiseksi” ja tutkinut ”tapoja jäsentää taloudellisia ja organisatorisia kannustimia kustannustehokkaan hoidon varmistamiseksi”. Lisäksi hänen tutkimuksessaan selvitetään, miten kliiniset toimintamallit ja terveydenhuoltomarkkinoiden ominaisuudet vaikuttavat teknologian käyttöönottoon, terveydenhuoltomenoihin ja terveydenhuollon tuloksiin Yhdysvalloissa ja muissa maissa.”
Päättäessään nyt luopua tutkimuksesta ja – ainakin aluksi – opettamisesta Garber sanoi tutkineensa Harvardin tiedekunnan ja opiskelijoiden sekä korkeakoulutuksen haasteita: ”Mutta valtaosin vaikutelmani on ollut, että tämä on uskomaton laitos, joka on hyvissä asemissa säilyttääkseen ja ylläpitävääkseen johtoasemaansa.”
Garber kertoi päättäneensä nyt luopua tutkimuksesta ja – ainakin aluksi – opetuksesta. Hän sanoi odottavansa innolla, että hän voi ”auttaa Drew’ta helpottamaan tätä tietä tulevaisuuteen.”
Yksi niistä asioista, jotka saivat hänet innostumaan viran vastaanottamisesta, hän sanoi olevansa ”ihmiset, joiden kanssa tulen työskentelemään”, erityisesti dekaanit, joita hän kuvaili tehokkaiksi yhteistyökumppaneiksi ja visionäärisiksi johtajiksi omissa kouluissaan. Hän sanoi, että provostin toimistossa hän siirtyisi professorin tehtävästä ja siihen liittyvästä akateemisesta autonomiasta ”yliopistoa palvelevaan tehtävään”. Muutos on hänen mukaansa ”dramaattinen”, mutta ”tehtävä on pakottava.”
Stanfordissa Garber valittiin komiteaan, jolla ei ole Harvardin analogiaa, eli yliopiston neuvoa-antavaan komiteaan (University Advisory Board), joka tekee lopullisen päätöksen kaikista tiedekunnan opettajien nimityksistä ja virkanimityksistä, ja hän toimi sen puheenjohtajana. Garber sanoi, että tämä kokemus paljasti hänelle ”valtavan lahjakkaiden ihmisten työn”, jotka tekevät ”poikkeuksellista työtä” studiotaiteesta insinööritieteisiin ja englannista fysiikkaan. Tämä ymmärrys siitä, miten eri alojen tiedekunnan jäsenet näkevät työnsä, palvelee Garberia hyvin eräässä Harvardin provostin tärkeimmistä tehtävistä: hän johtaa ad hoc -komiteoita, jotka tekevät lopulliset päätökset professoreiden nimityksistä – tehtävä, jonka presidentti on nyt osittain siirtänyt itselleen.
Siirryttäessä verrattain keskitetystä Stanfordista Harvardin legendaariseen hajautettuun organisaatioon, jossa kukin koulu etenee ”omilla pohjallaan”, Garber sanoi: ”Todellisuudessahan kumpikaan laitos ei ole sellaisessa ääripäässä, jota toisinaan esitetään.” Tutkimusyliopistoissa, hän totesi, organisaatiokaavioita lukuun ottamatta, ”itse asiassa johtajuus tapahtuu suostuttelu- ja konsensusprosessin kautta”. Hän lisäsi, että Harvard on viime aikoina osoittanut ”paljon parempaa kykyä tehdä yhteistyötä” yli koulujen ja yksiköiden rajojen. ”Kyse ei ole niinkään keskittämisestä kuin siitä, mitä voidaan saavuttaa” akateemisesti, hän huomautti ja mainitsi esimerkiksi Harvardin kantasoluinstituutin ja siihen liittyvän kantasolujen ja regeneratiivisen biologian osaston kaltaiset yhteistyöhankkeet.
Garber sanoi toivovansa, että hän voisi rakentaa tällaisten yhteistyöhankkeiden varaan, laajentaa niiden mittakaavaa ja jatkaa niitä aina, kun se on tarkoituksenmukaista. Hän totesi, että esimerkiksi työryhmän raportti taiteista, joka julkaistiin vuoden 2008 lopulla talouskriisin ilmaantuessa, on täynnä ”kiehtovia” ideoita; tärkeimpänä tavoitteena on ”tehdä taiteista keskeisempiä yliopiston elämässä.”
Korkeakoulutuksen toimintaympäristön osalta Garber myönsi, että ”perinteisiin rahoituslähteisiimme kohdistuu uhkia”, erityisesti liittovaltion apurahoihin, joita myönnetään tutkimukseen kansalliselta tiedesäätiöltä (National Science Foundation) ja kansallisilta terveyslaitoksilta (National Institutes of Health). Hän mainitsi myös yliopistojen kasvavan laajuuden ja huippuosaamisen muissa maissa sekä yleisen taloudellisen ”epävarmuuden”. Jälkimmäisen valossa hän sanoi, että ”jokaisen suuren yliopiston on varauduttava kaikenlaisiin mahdollisuuksiin”, mikä edellyttää joustavuutta ja ketteryyttä.
Varainhankinta on myös ensisijainen tavoite. Garberin osallistuminen Stanfordin pääomakampanjaan (joka on nyt päättymässä) rajoittui tiedekunnan jäseneksi, joka puhui tapahtumissa; hän sanoi, ettei hänellä ollut hallinnollista roolia. Osallistuessaan hän piti alumnitapaamisia ”valtavan palkitsevina”, ja hän ”odottaa kovasti vuorovaikutusta” Harvardin alumnitovereiden kanssa.
Ramseyn poliittisen taloustieteen professori Richard Zeckhauser, joka oli yksi Garberin väitöskirjan ohjaajista (muut olivat Bakerin taloustieteen professori Martin Feldstein ja edesmennyt Warburgin taloustieteen professori Zvi Griliches), muistaa entisen oppilaansa ”erittäin älykkäänä tohtorikoulutettavana” ja ”menestyksekkäänä akateemisena yrittäjänä”, joka on johtanut ”melko menestyksekästä” tutkimustoimintaa Stanfordissa, jossa on yhdistetty lääkäreitä ja taloustieteilijöitä, ja myös – mikä ei ole itsestäänselvyys – ”mukavana ihmisenä, jonka kanssa on helppo tulla toimeen”.”
Garberin esiintyminen kampuksella 15. huhtikuuta edelsi välittömästi Bostonin maratonin vuosittaista juoksua, johon hän on aiemmin osallistunut. Zeckhauser siteerasi uuden rehtorin rooleja maratonjuoksijana, lääkärinä ja mikrotaloustieteilijänä ja sanoi, että Garberissa yhdistyvät ”ensimmäisen energisyys, toisen parhaana pidetty vuodeosastokäsitys ja kolmannen resurssien ymmärtäminen” – laaja ja erittäin hyödyllinen ominaisuuksien joukko hänen nyt kohtaamiensa haasteiden kannalta.