Valonarkuus liittyy paniikkihäiriöön

BERLIN – Kirkkaan valon vastenmielisyys näyttää olevan yleistä paniikkihäiriötä sairastavilla potilailla, uusi tutkimus osoittaa.

Tässä Euroopan neuropsykofarmakologian kollegion (ECNP) 27. kongressissa esitellyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että valonarkuus, joka määritellään äärimmäiseksi herkkyydeksi valolle, oli huomattavasti yleisempää aikuisten osallistujien keskuudessa, joilla oli diagnosoitu paniikkihäiriö, kuin vastaavien ikätovereidensa keskuudessa, joilla ei ollut kyseistä häiriötä. Lisäksi valofobian ja paniikkihäiriöarvojen välillä oli merkitsevästi positiivinen korrelaatio.

Lead author Giulia Campinoti, MD, Sienan yliopiston mielenterveyden laitokselta Italiasta, kertoi Medscape Medical Newsille, että tulokset sinänsä eivät olleet yllätys, mutta niiden merkittävyysaste oli.

”Valonarkuuspisteet olivat keskimäärin kolme kertaa korkeammat niillä, joilla oli paniikkihäiriö, kuin kontrolleilla”, sanoi tohtori Campinoti.

Hän huomautti, että tämä on yksi ensimmäisistä tutkimuksista, joissa on tarkasteltu nimenomaan valoherkkyyden ja paniikkihäiriön mahdollista yhteyttä.

”Olemme nähneet aiemminkin, että paniikkisairauksilla on taipumus puhjeta enemmän keväällä ja kesällä. Ja olemme nähneet, että potilailla on enemmän näitä paniikkikohtauksia aamukuudesta iltakuuteen. Tämä tutkimus vahvistaa osan siitä”, hän sanoi.”

Vahva kausikomponentti

Tutkijat lisäävät, että kliiniset havainnot ovat usein osoittaneet ”vahvaa kausikomponenttia paniikkihäiriössä”, johon liittyy korkea valoherkkyys.

”Tämä näyttää vaikuttavan osaltaan häiriön etiopatogeneesiin ja vaikuttavan myös hoidon kulkuun ja vasteeseen”, he kirjoittavat.

”On ollut useita viitteitä siitä, että valonarkuus liittyy paniikkihäiriöön; esimerkiksi joillakin ihmisillä loisteputkivalo voi aiheuttaa paniikkikohtauksia”. On myös huomattu, että ihmiset, joilla on paniikkihäiriö, suojautuvat usein valolta esimerkiksi käyttämällä aurinkolaseja”, kertoi tohtori Campinoti tiedotteessa.

Tässä tutkimuksessa tutkijat ottivat mukaan 24 aikuispotilasta, joilla oli diagnosoitu paniikkihäiriö (58 % naisia; keski-ikä 39,7 vuotta), ja 33 vastaavaa ikätoveria, jotka toimivat ”terveenä kontrolliryhmänä” (60 % naisia; keski-ikä 27,6 vuotta).

Kaikki osallistujat kävivät läpi Mini International Neuropsychiatric Interview (MINI) -haastattelun (Mini International Neuropsychiatric Interview) ja täyttivät itsearviointiversiot Panic-Agoraphobic Spectrum Assessment (PAS-SR) ja Photosensitivity Assessment Questionnaire (PAQ) -lomakkeista.

PAQ:lla arvioidaan valoherkkyyden kahta puolta: valofobiaa ja fotofiliaa (vetovoimaa valoa kohtaan).

Erottamiskriteereihin kuului, että henkilöllä oli jokin sairaus, joka voisi vaikuttaa verkkokalvon toimintaan, hänellä oli jokin psykiatrinen liitännäissairaus tai hän käytti muita lääkkeitä kuin määrättyjä bentsodiatsepiineja.

Merkittävä valoherkkyys

Odotetusti paniikkihäiriöryhmällä oli korkeammat kokonaispistemäärät PAS-SR:ssä kuin terveiden kontrolliryhmällä (48 vs. 16,12, P < .001).

Paniikkihäiriöisten ryhmässä oli kuitenkin myös merkitsevästi korkeampi valonarkuus kuin terveiden kontrolliryhmässä (0.34 vs. 0,11, P < .001) ja alhaisemmat valofobian tasot (P = .017).

Kun tarkasteltiin koko osallistujaryhmää, PAS-SR:n kokonaispisteet olivat merkitsevästi yhteydessä PAQ:n valofobiapisteisiin (P < .001), kuvio, joka toistui, kun tarkasteltiin vain paniikkihäiriöpotilaita (P < .006).

”Kun otetaan huomioon nämä tulokset, voidaan spekuloida, että valoherkkyys edustaa ominaispiirrettä paniikki-agorafobian spektrissä enemmän kuin oireiden ilmenemiseen liittyvää piirrettä, ja että sellaisenaan sillä voisi olla merkitystä jo diagnosoidun alttiudessa tai paniikkijaksojen esiintymisessä”, kirjoittavat tutkijat.

”Uskomme, että valofobia on yksi niistä tekijöistä, jotka voivat lisätä paniikkikohtauksista kärsivien ihmisten riskiä”, lisäsi tohtori Campinoti. ”Mutta tämä on pieni tutkimus. Se on siis vahvistettava pidempiaikaisella seurantatutkimuksella.”

Hän totesi, että tulevissa tutkimuksissa olisi tutkittava, säilyykö valoherkkyyden ja paniikkikohtausten välinen yhteys ajan myötä.

”Jos pystymme vahvistamaan tämän, voimme ehkä ryhtyä toimenpiteisiin joidenkin paniikkikohtausten laukaisevien tekijöiden välttämiseksi”, hän sanoi ja lisäsi, että nykyiset havainnot osoittavat vain yhteyttä, eivät kausaliteettia.

”Emme vielä tiedä tarkalleen, mikä yhteys voisi olla, mutta taustalla on luultavasti jokin biokemiallinen perusta”.”

Tohtori Siegfried Kasper, lääketieteen tohtori, professori ja puheenjohtaja Wienin lääketieteellisen yliopiston psykiatrian ja psykoterapian laitoksella Itävallassa, totesi tiedotteessa, että nämä tulokset ovat erittäin mielenkiintoisia.

Tutkimus ”vahvistaa lisäksi aikaisemman havaintomme, jonka mukaan masennuksen sisältämiä ahdistuneisuuskomponentteja ei voida hoitaa valohoidolla”, sanoi tohtori Kasper, joka ei ollut osallisena tämän tutkimuksen tekemisessä.

Tutkimuksen laatijat eivät ole ilmoittaneet mitään asiaankuuluvia taloudellisia suhteita.

27th European College of Neuropsychopharmacology (ECNP) Congress. Tiivistelmä P.4.b.013. Esitetty 20. lokakuuta 2014.