vanheneminen silmämääräisesti arvioiden

Värimuutokset mustelmissa

Kun punasolut hajoavat mustelman sisällä, hemoglobiini hajoaa bilirubiiniksi ja biliverdiiniksi, ja juuri nämä pigmentit käyvät läpi värimuutoksia. Nämä ovat yleensä punaisesta tummempaan punaiseen/ violettiin, keltaiseen, ruskeaan ja vihreään.

hemoglobiinin hajoamisanimaatio

Kun nämä pigmentit hajoavat, mustelman muoto, koko ja sijainti muuttuvat. Värimuutoksilla on taipumus alkaa mustelman reunoilta, ja näin ollen suurelta verikertymältä kestää verrattain kauemmin käydä läpi värimuutosten sarja.

Perinteisesti mielipiteet mustelman ”iästä” perustuivat suurelta osin mustelman väriin, ja rikosteknisten oppikirjojen kirjoittajat antoivat oman ehdotetun ”aikataulunsa” värimuutoksille ajan myötä (yhteenveto Langlois ja Gresham 1991).

Vaikutti siltä, että vallitsi ”yksimielinen” näkemys, jonka mukaan punainen, sininen ja violetti olivat ”varhaisia” värejä, vihreät ilmestyivät 4-7 päivän kuluttua ja keltainen ilmestyi myöhään vähintään 7 päivän kuluttua. Keltainen värimuutos näkyi vasikoiden mustelmissa kuitenkin jo 48 tuntiin mennessä (McCauseland ja Dougherty 1978).

Nyt on kuitenkin selvää, että asteittaiset värimuutokset eivät tapahdu ”lineaarisesti” tai ennustettavasti, ja tutkijat ovatkin pyrkineet selvittämään, mitä tietoa mustelmien värimuutosten havainnoimisesta voidaan saada, jos voidaankaan saada, ja sen jälkeen voidaan ottaa kantaa värimuutosten todennäköiseen kestoon.

Keltaistuva mustelma (useita päiviä vanha)

Tutkimus mustelmien värimuutoksista

Laajaan siteeratussa artikkelissa Langlois ja Gresham (1991) tutkivat 369 valokuvaa 89:ltä koehenkilöltä (iän vaihteluväli 10-100 vuotta, ryhmiteltynä <65-vuotiaisiin ja >65-vuotiaisiin), jotka tulivat tapaturmaosastolle (henkilökunnan ja sairaalapotilaiden lisäksi) ja joilla oli mustelmia, joiden ikä ja syy oli tiedossa. Mukana oli vakiovärikartta, ja joissakin mutta ei kaikissa tapauksissa otettiin uusintakuvia.

Tutkimuksen keskeinen havainto oli, että keltaista väriä ei näkynyt alle 18 tuntia vanhoissa mustelmissa, mutta kaikki mustelmat eivät kehittäneet tätä väriä ennen kuin ne hävisivät, joten mustelman, jossa ei näkynyt keltaista väriä, ei voitu sanoa olevan alle 18 tuntia vanha.

Tutkijat totesivat myös, että mustelmien värit olivat dynaamisia ja saattoivat ”ilmestyä” uudelleen päiviä myöhemmin, ja että samaan aikaan samalle henkilölle aiheutuneissa erillisissä mustelmissa ei välttämättä näkynyt samoja värejä eikä niissä ollut samanlaisia värimuutoksia ajan kuluessa.

Ihon väri vaikutti mustelmien arviointiin, ja siksi tutkimuksen tulokset rajoittuivat valkoihoisiin henkilöihin.

Tämän tutkimuksen jälkeen Munang ja kollegat (2002) tutkivat lasten mustelmia, ja havainnoitsijoita pyydettiin kuvaamaan vallitseva väri in vivo ja myöhemmin uudelleen värivalokuvasta. Myös havaitsijoiden välistä vaihtelua arvioitiin. He havaitsivat, että vain 31 prosentissa tapauksista sama havainnoitsija oli täysin samaa mieltä värin kuvauksesta in vivo -tutkimuksen ja valokuvan arvioinnin välillä. Havainnoitsijoiden välinen yksimielisyys in vivo tutkituista mustelmista oli 27 %:lla ja samasta mustelmasta otettujen valokuvien välillä vain 24 %:lla.

Vain yhdessä kymmenestä mustelmasta, joka tutkittiin samaan aikaan ja samassa paikassa, kolme henkilöä oli täysin samaa mieltä havaitusta vallitsevasta väristä.

Luotettavuutta keltaiseen väriin alettiin siis kyseenalaistaa, ja Hughes ym. (2004) näyttivät koehenkilöille sarjan valokuvia mustelmista, joissa keltaisen värin ”kylläisyyttä” oli muutettu digitaalisesti, jotta voitaisiin arvioida keltaisen värin havaitsemisen eroja. He havaitsivat, että keltaisen värin havaitsemisessa oli vaihtelua ja että yksilön kyky havaita keltainen väri heikkenee iän myötä. Kaikilla tässä tutkimuksessa käytetyillä koehenkilöillä oli normaali värinäkö, joka arvioitiin Ishihara-levyjen avulla.

Tutkimus mustelmien vanhentamisesta lapsilla

Welsh Child Protection Systematic Review Group (http://www.core-info.cardiff.ac.uk/about%20wcpsrg.html) suoritti kaikenkielisen kirjallisuuskatsauksen vastatakseen kysymykseen ”voiko mustelmia vanhentaa tarkasti lapsilla?”.’.

He löysivät vain kolme artikkelia, jotka täyttivät heidän sisäänottokriteerinsä (1495 artikkelista, joista tarkistettiin 167 artikkelin kokoteksti), ja päättelivät, että mustelman iän arviointi lapsilla oli epätarkkaa (Maguire ym. 2005).

Bariciak ym. (2003) arvioivat mustelman ominaisuuksien ja iän havaitsijoiden välistä tarkkuutta, kun mustelman ikä oli tiedossa ja kun pahoinpitely tai loukkaantuneelle lapselle mustelmille altistava lääketieteellinen tila oli suljettu pois.

He havaitsivat, että mustelman iän ja värin välillä oli merkittävä yhteys: punainen/sininen ja violetti väri olivat yleisempiä <48 tuntia vanhoissa mustelmissa ja keltainen, ruskea ja vihreä mustelma yleisempiä yli 7 päivää vanhoissa mustelmissa.

Värien välillä oli kuitenkin merkittävää päällekkäisyyttä. Arviot mustelman tarkasta iästä 24 tunnin sisällä olivat huonoja (vain 40 %), ja havaitsijoiden välinen yksimielisyys (Kappa-statistiikka) värin suhteen oli yhtä huono (κ = -0,03).

Stephenson ja Bialas (1996) valokuvasivat ortopedisellä osastolla olleiden lasten mustelmia, joiden vamman syntyajankohta oli tiedossa, ja tulivat siihen tulokseen, että eri värejä esiintyi samoissa mustelmissa samaan aikaan ja että kaikkia värejä ei esiintynyt kaikissa mustelmissa. Punaista voi esiintyä milloin tahansa yhden viikon kuluessa, kun taas sinistä, ruskeaa, harmaata ja violettia voi esiintyä yhden ja 14 päivän välillä. Keltaista esiintyi yhden vuorokauden jälkeen, eikä yhtään yli 48 tuntia vanhasta mustelmasta otettua valokuvaa pidetty ”tuoreena”.

Vaikka Carpenter (1990) tutki ensisijaisesti mustelmien kuvioita, hän totesi, että väriä ei voitu yhdistää ikään, paitsi että keltaista esiintyi vain yli 48 tuntia vanhoissa mustelmissa.

Mustelmien kehittyminen voi kestää minuuteista päiviin (Atwal et al. 1998 s.215-230).), ja niiden iän visuaaliseen arviointiin vaikuttavat valonlähde, havainnoitsija, mustelman koko, tausta ja yksilön paranemisominaisuudet (sekä vuotaneen veren määrä ja vamman sijainti).