Agonismi

Agonismi, filosofinen näkemys, joka korostaa konfliktin merkitystä politiikassa. Agonismi voi olla kuvailevaa, jolloin konfliktin väitetään olevan kaikkien poliittisten järjestelmien välttämätön piirre, tai normatiivista, jolloin konfliktilla katsotaan olevan jokin erityinen arvo, jonka vuoksi konfliktien ylläpitäminen poliittisissa järjestelmissä on tärkeää. Usein kuvaileva ja normatiivinen muoto yhdistyvät väitteessä, että koska konflikti on politiikan välttämätön piirre, yrityksillä poistaa konflikti politiikasta on kielteisiä seurauksia.

Agonismin kuvaileva muoto näkyy amerikkalaisen politiikkateoreetikon William E. Connollyn esittämässä politiikkatieteiden pluralismin kritiikissä. Pluralistiset teoreetikot 1950- ja 60-luvuilla olivat kuvailleet amerikkalaista poliittista järjestelmää sellaiseksi, jossa politiikka tarjosi areenan, jolla erilaiset ryhmät voivat kukin tasapuolisesti puolustaa haluamaansa politiikkaa, mikä lopulta johti konsensukseen. Connolly kritisoi tätä teoriaa siitä, että siinä jätettiin huomiotta amerikkalaisen yhteiskunnan eri ryhmien väliset valtaerot, mikä tarkoitti sitä, että politiikka ei ollut pelkästään konsensuksen aikaansaamiseen tähtäävä prosessi vaan pikemminkin konflikti, joka saattoi johtaa siihen, että jotkin ryhmät saattoivat tyrkyttää haluamaansa politiikkaa muille. Connolly kannatti sittemmin sitä, mitä hän kutsui ”agonistiseksi kunnioitukseksi”, jossa konflikti nähdään pikemminkin asiana, jota on ylläpidettävä, kuin asiana, joka on voitettava konsensuksen avulla.

Belgialainen poliittinen teoreetikko Chantal Mouffe puolestaan päätyi agonismiin asettamalla kyseenalaiseksi nykyliberalismin normatiiviset ennakko-oletukset, erityisesti yhdysvaltalaisen filosofin John Rawlsin ajatuksen siitä, että ”järkevä pluralismi” on liberaalin, demokraattisen, poliittisen järjestyksen ehdoton edellytys. Rawlsin mukaan liberaalin yhteiskunnan on kunnioitettava sitä, että kansalaisten käsitykset hyvästä eroavat toisistaan. Moniarvoisuutta, jota yhteiskunnan on siedettävä, rajoittaa Rawlsin mukaan kuitenkin kohtuullisuuden vaatimus – eli vaatimus, jonka mukaan kansalaiset eivät saa pyrkiä pakottamaan omaa käsitystään hyvästä muille, jotka eivät jaa sitä. Mouffe piti tätä rajoitusta mahdottomana hyväksyä, koska siinä asetetaan politiikkaa edeltävänä eettisenä periaatteena rajoitus käsityksille hyvästä, josta pitäisi päättää politiikassa. Mouffen mielestä politiikkaan on sisällyttävä erimielisyyksiä, joista ihmiset eivät tyydy vain sopimaan, että he ovat eri mieltä. Oikein poliittisen pluralismin on hyväksyttävä erilaisia kantoja, jotka ovat aidosti yhteensopimattomia keskenään. Mouffen mukaan, kun Rawls yritti neutralisoida tällaisen konfliktin julistamalla sen ”kohtuuttomaksi”, hän julisti siten politiikan itsessään kohtuuttomaksi.

Mouffe sai tämän käsityksen konfliktin merkityksestä politiikalle saksalaiselta juristilta Carl Schmittiltä. Schmittin mukaan poliittisen määrittelevä piirre on ystävän ja vihollisen tunnistaminen ja siitä seuraava konflikti niiden välillä. Mouffe yhtyi Schmittin väitteeseen, jonka mukaan konflikti on olennainen osa politiikkaa, mutta väitti, että konfliktiin ei tarvitse liittyä sellaisen vihollisen tunnistamista, joka halutaan tuhota. Sen sijaan Mouffe näki poliittisen konfliktina sellaisten vastustajien välillä, jotka voivat olla eri mieltä mutta jotka viime kädessä kunnioittavat toistensa oikeutta olla olemassa. Mouffe kutsui tällaista kunnioittavaa konfliktia ”agonistiseksi pluralismiksi” vastakohtana sekä Schmittin tuhotaistelun antagonismille vihollista vastaan että Rawlsin järkeenkäyvälle (ja siten konfliktin ollessa poissuljettu ei-agonistiselle) pluralismille.