Al Pacino siitä, mitä ihmiset eivät enää sano hänelle – ja miksi hän ei aio jäädä eläkkeelle

Kertokaa Al Pacinolle, että hän näyttää hyvältä ikäisekseen, ja hän saattaa, ihan oikeasti, leikata teidät alas Kummisedän tyyliin.

Voi melkein kuulla, kuinka hänen roolinsa Michael Corleone sanoo: ”Se loukkaa älykkyyttäni ja saa minut hyvin vihaiseksi.”

Siten emme mainitse hänen ikäänsä. Mutta hän kertoo.

Pacino täyttää lauantaina 80 vuotta ja hän myöntää: ”Tuo ilmaisu ’Näytät hyvältä ikäiseksesi’. En ole kuullut sitä pitkään aikaan. Ehkä ’Näytät hyvältä ollaksesi vielä elossa’!”

”Kun julkkiksilla on syntymäpäivä, se on kaikkialla uutisissa. Omasta iästään ei voi valehdella.”

Okei. Ei siis enää puheita ikääntymisestä. Eikä puhuta myöskään eläkkeelle jäämisestä.

Pacino lopettaa? Älä ole hölmö – hän ratsastaa jälleen uudella menestyksen aallolla, joka pyyhkäisi hänet takaisin Oscar-ehdokkaiden listalle parhaana miessivuosana elokuvassa The Irishman.

Hän esitti korruptoitunutta ammattiyhdistyspomoa Jimmy Hoffaa vastapäätä pitkäaikaista valkokangaskaveriaan Robert De Niroa, 76.

Se oli Pacinon yhdeksäs Oscar-ehdokkuus.

Ja lähestyessään yhdeksättä vuosikymmentä hän on kiireisempi kuin koskaan.

Irlantilaismiehen jälkeen hän teki harvinaislaatuisen esityksen televisiossa Netflixin nykyisessä menestyselokuvassa Hunters (Metsästäjiä), jossa hän johtaa supersankariryhmää, joka paljastaa natsien salajuonen USA:n hallituksen kukistamiseksi.

Hän rakasti roolia ja paljasti: ”Muistini ei ehkä ole kovin hyvä, mutta muistikuvani tästä on erittäin hyvä.”

”Se oli hieno kokemus. En voi sanoa samaa kaikista asioista, joita olen tehnyt.”

Työskentelyn avain on draivi, hän sanoo ja lisää: ”Olen onnellinen siitä, että minulla on halua.”

”Tuntea ruokahalua. Ruokahalua mihin tahansa – työhön, elämään. Halu, luulen, että joskus se päihittää lahjakkuuden.”

”Muistelen tunteita, joita minulla oli kauan sitten. Se oli 70-luvulla. Enkä muista 70-lukua kovin hyvin! Joten se on minulle epämääräistä. Mutta se on hyvin miellyttävää ja olen iloinen siitä.”

Pacino vältteli pientä valkokangasta vuosikausia, jolloin sitä pidettiin viimeisenä keinona huuhtoutuneille filmitähdille. Mutta ei enää.

”Sillä ei ole enää samanlaista leimaa kuin ennen”, hän sanoo. ”Se on muuttunut. Mikään ei oikeastaan ole sitä vastaan tässä vaiheessa. Se ei voi oikeastaan vahingoittaa sinua.”

Haastetta aina etsien, hän myöntää olevansa oudon kiinnostunut projekteista, jotka saattavat vaikuttaa tuomituilta epäonnistumaan. Hän ei tietenkään tarkoita Huntersia.

Mutta hän sanoo: ”Alan olla vähän perverssi. Alan haluta tehdä elokuvia, jotka eivät ole kovin hyviä, ja yrittää tehdä niistä parempia. Ja siitä on tullut haasteeni. En usko, että lähden mukaan ajatellen, ettei elokuvasta tule kovin hyvää, mutta… Joskus sinulle tarjotaan rahaa, jos teet jotain, joka ei ole riittävä. Ja puhut itsesi siihen.”

”Ja jostain sisimmässäsi tiedät, että tästä jutusta tulee sitruuna. Mutta sitten, kun se tulee täyteen ja näet sen, sanot: ’Voi ei, minä teen tästä paremman! Jos vain saisin tästä keskinkertaisen elokuvan. Ja siitä innostuu.”

”Nuorena näyttelijänä tein kahta tai kolmea erilaista näytelmää, ja niissä näytelmissä, joissa luulin loistavani, en loistanut. Ja näytelmä, jota en halunnut tehdä, oli se, jossa loistin. Koskaan ei siis tiedä, mitä sieltä löytyy.”

Pacinon uralla ei ole ollut paljon sitruunoita. Hän nousi kuuluisuuteen mafiapomo Michael Corleonen roolissa Kummisetä-trilogiassa – Marlon Brandon poikana ja perillisenä.

Muihin hitteihin lukeutuivat muun muassa Serpico, Arpinaama, Koiranpäivän iltapäivä, Donnie Brasco, Heat ja Naisen tuoksu – joka oli myös Pacinon ainoa Oscar-voitto.

Hän piti neljän vuoden uratauon 1980-luvun alussa, mutta nousi takaisin eikä menettänyt koskaan paikkaansa Hollywoodin eliitin joukossa. Eikä hän ole juurikaan katunut.

Hän jatkaa: ”Virheistä – ja olen tehnyt paljon – olen oppinut. Virheiden kautta olen tavannut ihmisiä ja elämäni on muuttunut.”

”Virheet eivät ole varsinaisia virheitä – paitsi jos liukastuu katolta. Silloin ei voi tulla takaisin. Olin neljä vuotta tekemättä elokuvia. Ruusun kukinta oli hiukan kadonnut minulta, taiteellisesti ja ilmaisullisesti. Mutta jossain takaraivossani… tunsin aina, että saisin töitä.”

”Sitten menin vararikkoon. Sitten totuus oli, että minun piti mennä töihin. Minun oli ansaittava.”

Mutta hän ei ottanut jokaista hänelle tarjottua roolia – kieltäytyi Star Warsista, Pretty Womanista ja Die Hardista. Toisinaan hän on kohdannut henkisiä kamppailuja.

Hän sanoo: ”Ihmiset vaipuvat masennukseen, ja se on hyvin surullista ja voi kestää, ja se on pelottavaa. Minulla on ollut jaksoja, jotka tulevat lähelle sitä, mutta ei sillä intensiteetillä. Tunnen itseni säästyneeksi. Tunnen itseni onnekkaaksi.”

Tämä onni oli ilmeistä vaikean alun jälkeen New Yorkissa.

Hän sanoo: ”Tulen rikkinäisestä kodista, kuten monet näyttelijät. Synnyin Manhattanilla ja kasvoin Bronxissa.”

”Meillä oli tapana leikkiä hippaa katoilla, eli juoksit katolta toiselle. Jos missasit… se on kuusi kerrosta alempana. Pyhä jysäys, minä melkein kuolin.”

”Olin onnekas, koska koulussa pääsin mukaan draaman maailmaan ja minulla oli mitä ihanin opettaja.”

Kinofanit ovat varmasti kiitollisuudenvelassa tuolle opettajalle.

Lauantain lähestyessä lauantaita Pacino sanoo ajattelevansa ”ihmisiä, jotka eivät enää ole elämässäni….ja tietysti lapsiani”.

Hän ei ole koskaan mennyt naimisiin, mutta hänellä on kolme lasta – Julie, 30, näyttelijävalmentaja Jan Tarrantin kanssa ja kaksoset Anton ja Olivia, 19, näyttelijä Beverly D’Angelon kanssa.

Hänellä oli pitkiä suhteita muun muassa Diane Keatonin, Jill Clayburghin ja tiistai-iltapäivän Weldin kaltaisten tähtien kanssa sekä kymmenen vuotta kestänyt romanssi argentiinalaisen näyttelijättären Lucila Solan kanssa. Se päättyi vuonna 2018.

”Al oli yksinkertaisesti viihdyttävin mies”, sanoi Diane. ”Tappajakasvo.”

Pacino erosi hiljattain kahden vuoden tyttöystävästään, israelilaisesta näyttelijästä Meital Dohanista, 40, väitetysti siksi, että tämä halusi lapsia ja mies ei.

Hän leimasi miehen ”vanhaksi ja halpamaalaiseksi”, mutta vetäytyi myöhemmin takaisin sanoen: ”Se, mitä välillämme tapahtui, oli suurempaa kuin materialistiset asiat, kuten kukat tai suklaat tai timantit tai autot.”

Kustantajat ovat yli puoli vuosisataa Hollywoodissa toimineen Pacinon kanssa toistuvasti yrittäneet kirjoittaa muistelmiaan, mutta hän kieltäytyy niistä.

”En halunnut kirjoittaa kirjaa”, hän sanoo. ”En halua vieläkään. Jos kirjoittaisin kirjan, heräisin keskellä yötä huutamaan.”

Sen vuoksi hän jatkaa työtään. Toista kuuluisaa Kummisedän repliikkiä mukaillen hän sanoo: ”Taidan odottaa kuistia ja keinutuolia, mutta toistaiseksi asiat vetävät minut jatkuvasti takaisin.”