Anthony Bourdainin ”Parts Unknown” jakson 5 yhteenveto: Kuvitteellinen Tanger
Bourdain ottaa Tangerin, jota jotkut kokeneet matkailijat pitävät likaisena ja vaarallisena satamakaupunkina, ja muuttaa sen runolliseksi matkakohteeksi, jossa vierailevat inspiroituneet mielet, jotka pyrkivät pakenemaan yhteiskunnan ankeutta.
Bourdain antaa kirjailija ja säveltäjä Paul Bowlesille tunnustusta siitä, että hän on ”luonut romanttisen vision Tangerista, joka on olemassa vielä tänäkin päivänä, unelman, josta on tullut monien mielissä lähes erottamaton osa todellisuutta.”
Bourdain tekee hieman omaa sielunetsintää selvittäessään totuutta Tangerista brittiläisen toimittajan Jonathon Dawsonin kanssa. Bourdain sanoo: ”Ajatus erillään elämisestä, jossain muualla olemisesta, on niitä, jotka pitävät siitä tunteesta… Minä pidän siitä tunteesta.”
Tangier on ytimeltään satamakaupunki ja rikkaan kalastuksen alue, jossa kalastajat vetävät painotetuilla verkoilla otuksia meren pohjasta.”
Bourdain maistaa ensimmäistä kertaa mainittua kalaa perinteisessä marokkolaisessa muhennoksessa, tanginessa. Kala, tai joissakin tapauksissa liha tai vihannekset, kypsennetään talon kuivattujen yrttien sekoituksessa saviruukussa puuhiilen päällä. Ruoka muistuttaa Bourdainia hänen kotikaupunkiaan New Yorkia valtaavasta foodie-trendistä, ja hän kuvailee ruokalajia ”tangangine-versioksi maatilalta pöytään.”
Hyppää sanoihin
Sitten hän syventyy keskusteluun kirjallisista neroista ja huumeista sellaisella tasolla, jota yleisö ei ole vielä nähnyt Parts Unknownissa.
Bourdain herkuttelee yksityiskohdilla Tangerin huumeiden täyttämästä historiasta ja menee jopa niin pitkälle, että järjestää suoran esittelyn majoonin, THC:stä, voista, suklaasta, hunajasta ja pähkinöistä valmistetun jälkiruoan, valmistuksesta.
”Tietenkin verkostostandardit kieltävät minua edes maistamasta tätä herkullista ja tiettävästi mielenrauhaa muuttavaa herkkua, veikkaanpa, että niin tai näin on joka tapauksessa käynyt”, Bourdain vitsailee. ”Joten kunnes näen Chrisin, Johnin ja Wolfin vetävän bongia Situation Roomissa, noudatan tietysti näitä sääntöjä, koska sellainen kaveri minä olen.”
Onko Bourdain tosissaan kypsä vai vain hauska? Emme tule koskaan tietämään maassa, jossa pilven tai hasiksen polttamista kuvaillaan ”toimivaksi osaksi jokapäiväistä elämää.”
Tangierin monet kasvot
Bourdain jatkaa syömistä moninaisten hahmojen kanssa, joihin kuuluu muun muassa perheateria ”4000 vuotta vanhan rockyhtyeen” kanssa ja espanjalainen tortilla, jossa on liikaa majoneesia, Fullbright- stipendiaatti George Bajalian kanssa.
Hän saa myös käsityksen siitä, miten naurettavan naurettavasti monet länsimaiset turistit käyttäytyvät Marokossa, kun hän nauttii miekkakalaa ja grillattuja tomaatteja sisältävän lounaan vanhankaupungin antiikkikaupan omistajan Majidin kanssa.
Bourdain kysyy: ”Miten muutoin asiat ovat muuttuneet?”, johon Majid vastaa: ” pelkäävät, että jos he ottavat katsekontaktin, että ryöstän sinut… He eivät edes tervehdi… tai osta. Kutsumme heitä pingviineiksi. Heillä on lyhyet kädet, ei pääse taskuihin.”
Jakson lähestyessä loppuaan Bourdain osallistuu puutarhajuhliin, joissa on joukko värikkäitä vieraita muun muassa Amerikasta, Chilestä ja Skotlannista. Kyseessä on juuri sellainen hasista polttava aristokraattinen joukko kääntäjiä ja taiteilijoita, jonka voisi olettaa löytyvän valkoisen pöytäliinan ääreltä aurinkoisena iltapäivänä, muutaman kilometrin päässä kuvitteellisesta kaupungista.
Vanhempi amerikkalaisnainen, joka on asunut Tangerissa vuosikymmeniä, kuvailee kaupungin suurta suvaitsevaisuutta käytöksen suhteen näin: ”Voit tehdä mitä haluat, jos teet sen hyvien tapojen kanssa.”
