Brown v. Board of Education of Topeka, 347 U.S. 483 (1954)

U.S. Supreme Court

Brown v. Board of Education of Topeka, (1954)

Brown v. Board of Education of Topeka

Puheena 9. joulukuuta 1952

Puheena 8. joulukuuta 1953

Päätös 17. toukokuuta 1954*

APPEAL FROM THE UNITED STATES DISTRICT COURT

FOR THE DISTRICT OF KANSAS

MR. CHIEF JUSTICE WARREN esitti tuomioistuimen lausunnon.

Nämä tapaukset ovat saapuneet meille Kansasin, Etelä-Carolinan, Virginian ja Delawaren osavaltioista. Niiden lähtökohtana ovat erilaiset tosiseikat ja erilaiset paikalliset olosuhteet, mutta yhteinen oikeudellinen kysymys oikeuttaa käsittelemään niitä yhdessä tässä yhdistetyssä lausunnossa.

Kussakin tapauksessa neekeriväestöön kuuluvat alaikäiset hakevat laillisten edustajiensa välityksellä tuomioistuinten apua saadakseen pääsyn yhteisönsä julkisiin kouluihin, joissa ei ole rotuerottelua. Kussakin tapauksessa

heiltä oli evätty pääsy valkoisten lasten käymiin kouluihin sellaisten lakien nojalla, jotka edellyttävät tai sallivat rotuerottelun. Tämän erottelun väitettiin riistävän kantajilta neljänteentoista lisäyksen mukaisen yhtäläisen lainsuojan. Jokaisessa muussa tapauksessa kuin Delaware-tapauksessa kolmen tuomarin liittovaltion piirituomioistuin eväsi kantajilta oikeusavun niin sanotun ”erillään mutta tasa-arvoisesti” -periaatteen perusteella, jonka tämä tuomioistuin julisti tuomiossa Plessy v. Fergson, 163 U. S. 537. Kyseisen opin mukaan yhdenvertainen kohtelu toteutuu silloin, kun rotuille tarjotaan olennaisesti samanlaiset tilat, vaikka nämä tilat ovatkin erilliset. Delawaren tapauksessa Delawaren korkein oikeus noudatti tätä oppia, mutta määräsi, että kantajat hyväksytään valkoisten kouluihin, koska ne ovat ylivertaisia neekerikouluihin nähden.

Kantajat väittävät, että eriytetyt julkiset koulut eivät ole ”yhdenvertaisia” ja että niitä ei voida tehdä ”yhdenvertaisiksi” ja että heiltä on näin ollen evätty yhtäläinen lain suoja. Esitetyn kysymyksen ilmeisen tärkeyden vuoksi tuomioistuin otti asian käsiteltäväksi. Vuoden 1952 istuntokaudella kuultiin perustelut, ja tällä istuntokaudella kuultiin uudelleen perustelut tietyistä tuomioistuimen esittämistä kysymyksistä.

Kerta-argumentoinnissa käsiteltiin suurelta osin neljänteentoista lisäyksen hyväksymiseen vuonna 1868 liittyneitä olosuhteita. Siinä käsiteltiin tyhjentävästi tarkistuksen käsittelyä kongressissa, ratifiointia osavaltioissa, tuolloin vallinneita rotuerottelukäytäntöjä sekä tarkistuksen kannattajien ja vastustajien näkemyksiä. Tämä keskustelu ja oma tutkimuksemme vakuuttavat meidät siitä, että vaikka nämä lähteet tuovat jonkin verran valoa, se ei riitä ratkaisemaan edessämme olevaa ongelmaa. Parhaimmillaankin ne ovat epäselviä. Sodanjälkeisten muutosten innokkaimmat kannattajat aikoivat epäilemättä poistaa niillä kaikki oikeudelliset erot ”kaikkien Yhdysvalloissa syntyneiden tai kansalaistettujen henkilöiden” välillä. Niiden vastustajat suhtautuivat yhtä varmasti kielteisesti sekä muutosten kirjaimeen että henkeen ja halusivat niillä olevan mahdollisimman rajoitettu vaikutus. Sitä, mitä muilla kongressissa ja osavaltioiden lainsäätäjillä oli mielessään, ei voida määritellä millään varmuudella.

Lisäsyy lisäyksen historian epäselvyyteen eriytettyjen koulujen osalta on julkisen koulutuksen asema tuolloin. Etelässä liike kohti maksuttomia yleisiä kouluja, joita tuettiin

yleisellä verotuksella, ei ollut vielä saanut jalansijaa. Valkoisten lasten opetus oli suurelta osin yksityisten ryhmien käsissä. Neekereiden koulutus oli lähes olematonta, ja käytännössä koko rotu oli lukutaidotonta. Itse asiassa joissakin osavaltioissa kaikki neekerien koulutus oli lailla kielletty. Nykyään sen sijaan monet neekerit ovat saavuttaneet erinomaista menestystä taiteissa ja tieteissä sekä liike- ja työelämässä. On totta, että julkinen kouluopetus oli perustuslakimuutoksen aikaan edistynyt pohjoisessa pidemmälle, mutta perustuslakimuutoksen vaikutus pohjoisiin osavaltioihin jätettiin yleensä huomiotta kongressissa käydyissä keskusteluissa. Jopa pohjoisessa julkisen koulutuksen olosuhteet eivät vastanneet lähellekään nykyisiä olosuhteita. Opetussuunnitelmat olivat yleensä alkeellisia, maaseudulla oli yleisesti luokattomia kouluja, kouluaika oli monissa osavaltioissa vain kolme kuukautta vuodessa, ja oppivelvollisuus oli käytännössä tuntematon. Näin ollen ei ole yllättävää, että neljästoista lisäyksen historiassa on niin vähän tietoa sen tarkoitetusta vaikutuksesta julkiseen koulutukseen.

Ensimmäisissä tapauksissa, joissa tämä tuomioistuin tulkitsi neljättätoista lisäystä ja jotka ratkaistiin pian sen hyväksymisen jälkeen, tuomioistuin tulkitsi lisäyksen kieltävän kaikki osavaltioiden määräämät neekeriväestöön kohdistuvat syrjinnät.

”erillinen mutta yhtäläinen” -oppi tuli esiin tässä tuomioistuimessa vasta vuonna 1896 asiassa Plessy v. Ferguson, joka ei koskenut koulutusta vaan liikennettä. Amerikkalaiset tuomioistuimet ovat sittemmin työskennelleet opin kanssa yli puoli vuosisataa. Tässä tuomioistuimessa on käsitelty kuutta tapausta, joissa on käsitelty ”erillään mutta tasa-arvoisesti” -oppia julkisen koulutuksen alalla. Asioissa Cumming v. County Board of Education, 175 U. S. 528, ja Gong Lum v. Rice, 275 U. S. 78, ei kyseenalaistettu itse opin pätevyyttä. Viimeaikaisemmissa tapauksissa, jotka kaikki koskivat korkea-asteen oppilaitoksia

, todettiin eriarvoisuutta siten, että valkoisten opiskelijoiden nauttimat erityiset edut evättiin neekeriopiskelijoilta, joilla oli sama koulutustaso. Missouri ex rel. Gaines v. Canada, 305 U. S. 337; Sipuel v. Oklahoma, 332 U. S. 631; Sweatt v. Painter, 339 U. S. 629; McLaurin v. Oklahoma State Regents, 339 U. S. 637. Yhdessäkään näistä tapauksista ei ollut tarpeen tutkia oppeja uudelleen, jotta neekerikanteen nostaneelle kantajalle voitiin myöntää oikeusapua. Ja edellä mainitussa asiassa Sweatt v. Painter tuomioistuin nimenomaisesti pidättäytyi ratkaisemasta kysymystä siitä, olisiko Plessy v. Ferguson katsottava soveltumattomaksi julkiseen koulutukseen.

Nyt esillä olevissa asioissa tämä kysymys on esitetty suoraan. Toisin kuin Sweatt v. Painterissa, tässä tapauksessa on jäljempänä todettu, että kyseiset neekeri- ja valkoihoisten koulut on tasavertaistettu tai tasavertaistetaan rakennusten, opetussuunnitelmien, opettajien pätevyyden ja palkkojen sekä muiden ”konkreettisten” tekijöiden osalta. Päätöksemme ei siis voi perustua pelkästään näiden konkreettisten tekijöiden vertailuun kussakin tapauksessa kyseessä olevissa neekerien ja valkoisten kouluissa. Meidän on sen sijaan tarkasteltava itse segregaation vaikutusta julkiseen koulutukseen.

Lähestyessämme tätä ongelmaa emme voi kääntää kelloa taaksepäin vuoteen 1868, jolloin lisäys hyväksyttiin, emmekä edes vuoteen 1896, jolloin Plessy v. Ferguson annettiin. Meidän on tarkasteltava julkista koulutusta sen koko kehityksen valossa ja sen nykyistä asemaa amerikkalaisessa elämässä koko

kansakunnan alueella. Vain tällä tavoin voidaan määrittää, riistääkö erottelu julkisissa kouluissa näiltä kantajilta lain yhtäläisen suojan.

Tänä päivänä koulutus on kenties osavaltio- ja paikallishallinnon tärkein tehtävä. Sekä oppivelvollisuuslait että suuret koulutusmenot osoittavat, että tunnustamme koulutuksen merkityksen demokraattiselle yhteiskunnallemme. Koulutusta tarvitaan kaikkein perustavanlaatuisimpien julkisten velvollisuuksiemme hoitamiseen, jopa asepalvelukseen. Se on hyvän kansalaisuuden perusta. Nykyään se on tärkein väline, jonka avulla lapsi herätetään kulttuurisiin arvoihin, valmistellaan häntä myöhempää ammatillista koulutusta varten ja autetaan häntä sopeutumaan normaalisti ympäristöönsä. Nykyään on kyseenalaista, voiko kenenkään lapsen kohtuudella odottaa menestyvän elämässään, jos häneltä evätään mahdollisuus koulutukseen. Tällainen mahdollisuus, kun valtio on sitoutunut tarjoamaan sen, on oikeus, joka on annettava kaikkien käyttöön yhtäläisin ehdoin.

Tulemmekin sitten esitettyyn kysymykseen: riistääkö lasten erottelu julkisissa kouluissa yksinomaan rodun perusteella, vaikka fyysiset tilat ja muut ”konkreettiset” tekijät saattavat olla yhtäläiset, vähemmistöryhmän lapsilta yhtäläiset koulutusmahdollisuudet? Mielestämme näin on.

Tässä asiassa Sweatt v. Painter, edellä, todetessaan, että segregoitu neekereille tarkoitettu oikeustieteellinen koulu ei voinut tarjota heille yhtäläisiä koulutusmahdollisuuksia, tämä tuomioistuin tukeutui suurelta osin ”niihin ominaisuuksiin, joita ei voida objektiivisesti mitata, mutta jotka tekevät oikeustieteellisestä koulusta suurenmoisen”. Asiassa McLaurin v. Oklahoma State Regents, supra, tuomioistuin vaati, että valkoiseen korkeakoulututkintoa suorittavaan kouluun otettua neekeriä kohdellaan kuten kaikkia muita opiskelijoita, ja turvautui jälleen aineettomiin seikkoihin: ”…hänen kykyynsä opiskella, osallistua keskusteluihin ja vaihtaa mielipiteitä muiden opiskelijoiden kanssa ja yleisesti ottaen oppia ammattinsa.”.

Tällaisia näkökohtia sovelletaan entistä voimakkaammin lapsiin peruskoulussa ja lukiossa. Heidän erottamisensa muista samanikäisistä ja pätevyydeltään samanlaisista oppilaista pelkästään heidän rotunsa vuoksi synnyttää alemmuudentunteen heidän asemastaan yhteisössä, mikä saattaa vaikuttaa heidän sydämiinsä ja mieliinsä tavalla, jota ei todennäköisesti koskaan saada poistettua. Tämän erottelun vaikutus heidän koulutusmahdollisuuksiinsa ilmaistiin hyvin Kansasin tapauksessa tuomioistuimen toteamuksessa, joka kuitenkin katsoi olevansa pakotettu tekemään päätöksen neekerikanteen nostajia vastaan:

”Valkoisten ja värillisten lasten erottelulla julkisissa kouluissa on haitallinen vaikutus värillisiin lapsiin. Vaikutus on suurempi silloin, kun sillä on lain hyväksyntä, sillä rotujen erottelupolitiikka tulkitaan yleensä siten, että se merkitsee neekeriryhmän alemmuutta. Alemmuudentunne vaikuttaa lapsen motivaatioon oppia. Lain sanktioimalla erottelulla on siis taipumus vaikuttaa neekerilasten koulutukselliseen ja henkiseen kehitykseen ja riistää heiltä joitakin niistä eduista, joita he saisivat rotuun perustuvassa integroidussa koulujärjestelmässä. ”

Olipa psykologisen tietämyksen laajuus Plessy v. Ferguson -tapauksen aikaan mikä tahansa, nykyaikainen auktoriteetti tukee tätä päätelmää laajasti. Kaikki Plessy v. Fergusonissa

käytetyt ilmaisut

, jotka ovat ristiriidassa tämän toteamuksen kanssa, on hylättävä.”

Johtopäätöksenä toteamme, että julkisen opetuksen alalla ”erillään mutta tasa-arvoisena” -opilla ei ole sijaa. Erilliset oppilaitokset ovat luonnostaan eriarvoisia. Tämän vuoksi katsomme, että kantajat ja muut samassa asemassa olevat, joiden puolesta kanteet on nostettu, ovat valituksen kohteena olevan erottelun vuoksi jääneet vaille neljänteentoista lisäyksen takaamaa lakien yhtäläistä suojaa. Tämä ratkaisu tekee tarpeettomaksi keskustelun siitä, rikkooko tällainen erottelu myös neljästoista lisäyksen due process -lauseketta.

Koska kyseessä ovat ryhmäkanteet, koska tämä päätös on laajasti sovellettavissa ja koska paikalliset olosuhteet ovat hyvin erilaiset, päätösten laatiminen näissä tapauksissa aiheuttaa huomattavan monimutkaisia ongelmia. Uudelleenkäsittelyssä asianmukaisten oikeussuojakeinojen harkinta oli väistämättä alisteinen ensisijaiselle kysymykselle – erottelun perustuslainmukaisuudelle julkisessa koulutuksessa. Olemme nyt ilmoittaneet, että tällainen erottelu on lain yhtäläisen suojan epäämistä. Jotta meillä olisi asianosaisten täysi apu päätösten laatimisessa, asiat palautetaan uudelleen käsiteltäviksi, ja asianosaisia pyydetään esittämään lisäargumentteja kysymyksistä 4 ja 5, jotka tuomioistuin on aiemmin esittänyt tämän istuntokauden uudelleenkäsittelyä varten. Yhdysvaltain oikeusministeri

kutsutaan jälleen osallistumaan. Niiden osavaltioiden oikeusministerit, jotka vaativat tai sallivat erottelun julkisessa koulutuksessa, saavat myös esiintyä amici curiae -asiamiehinä, jos he pyytävät sitä 15. syyskuuta 1954 mennessä ja toimittavat kirjelmät 1. lokakuuta 1954 mennessä.

Näin määrätään.

* Yhdessä seuraavien asioiden kanssa: nro 2, Briggs ym. vastaan Elliott ym., muutoksenhaku Etelä-Carolinan itäisen piirikunnan piirituomioistuimesta, käsitelty 9.-10.12.1952, uudelleen käsitelty 7.-8.12.1953; nro 4, Davis ym. vastaan Prince Edwardin piirikunnan piirikunnan koululautakunta, Virginia ym, valituksen johdosta Virginian itäisen piirikunnan piirituomioistuimesta, käsitelty 10.12.1952, uudelleen käsitelty 7.-8.12.1953, ja nro 10, Gebhart ym. v. Belton ym., certiorari-oikeudenkäynti Delawaren korkeimmassa oikeudessa, käsitelty 11.12.1952, uudelleen käsitelty 9.12.1953.

Tapauksessa Brown v. koulutuslautakunta Kansasissa kantajat ovat Topekassa asuvia, kansakouluiässä olevia neekerilapsia. He nostivat tämän kanteen Yhdysvaltojen Kansasin piirituomioistuimessa kieltääkseen Kansasin lain täytäntöönpanon, joka sallii mutta ei vaadi yli 15 000 asukkaan kaupunkeja pitämään erillisiä koulutiloja neekeri- ja valkoihoisille oppilaille. Kan.Gen.Stat. § 72-1724 (1949). Topekan koululautakunta päätti tämän valtuutuksen nojalla perustaa erillisiä peruskouluja. Muut yhteisön julkiset koulut toimivat kuitenkin erottelematta toisistaan. Kolmijäseninen piirituomioistuin, joka kokoontui 28 U.S.C. §§ 2281 ja 2284 nojalla, totesi, että erottelu julkisessa koulutuksessa vaikuttaa haitallisesti neekerilapsiin, mutta eväsi oikeusavun sillä perusteella, että neekerikoulut ja valkoisten koulut olivat olennaisesti tasavertaisia rakennusten, kuljetusten, opetussuunnitelmien ja opettajien pätevyyden osalta. . Asia on nyt esillä suorassa muutoksenhaussa 28 U.S.C. § 1253:n nojalla.

Etelä-Carolinan asiassa Briggs v. Elliott kantajat ovat Clarendonin piirikunnassa asuvia neekerilapsia, jotka ovat sekä ala- että yläkouluikäisiä. He nostivat tämän kanteen Etelä-Carolinan itäisen piirikunnan yhdysvaltalaisessa piirituomioistuimessa (United States District Court for the Eastern District of South Carolina) kieltääkseen sellaisten osavaltion perustuslain ja lakisääteisen säännöstön määräysten täytäntöönpanon, joissa edellytetään neekerien ja valkoisten erottelua julkisissa kouluissa. S.C.Const., Art. XI, § 7; S.C.Code § 5377 (1942). Kolmijäseninen piirituomioistuin, joka oli koolle kutsuttu 28 U.S.C. §§ 2281 ja 2284 nojalla, hylkäsi haetun muutoksenhaun. Tuomioistuin totesi, että neekerikoulut olivat huonompia kuin valkoisten koulut, ja määräsi vastaajat aloittamaan välittömästi tilojen tasaamisen. Tuomioistuin kuitenkin piti voimassa kiistanalaiset määräykset ja kielsi kantajilta pääsyn valkoisten kouluihin tasoitusohjelman aikana. . Tämä tuomioistuin kumosi piirituomioistuimen tuomion ja palautti asian uudelleen käsiteltäväksi saadakseen tuomioistuimen näkemyksen vastaajien toimittamasta raportista, joka koski tasausohjelman edistymistä. 342 U. S. 350. Uudelleenkäsittelyssä käräjäoikeus totesi, että rakennuksia lukuun ottamatta oli saavutettu huomattava tasa-arvo ja että vastaajat olivat ryhtyneet korjaamaan myös tätä epätasa-arvoa. . Asia on jälleen käsiteltävänä 28 U.S.C. § 1253:n mukaisessa suorassa muutoksenhaussa.

Virginiassa Davis v. County School Board -tapauksessa kantajat ovat Prince Edwardin piirikunnassa asuvia yläkouluikäisiä neekerilapsia. He nostivat tämän kanteen Yhdysvaltain Virginian itäisen piirikunnan piirituomioistuimessa (United States District Court for the Eastern District of Virginia) ja vaativat, että osavaltion perustuslain ja lakisääteisen säännöstön säännöksiä, joissa edellytetään neekerien ja valkoisten erottelua julkisissa kouluissa, ei panna täytäntöön. Va.Const., § 140; Va.Code § 22-221 (1950). Kolmen tuomarin piirituomioistuin, joka oli koolle kutsuttu 28 U.S.C. §§ 2281 ja 2284 nojalla, hylkäsi haetun muutoksenhaun. Tuomioistuin totesi, että neekerikoulu oli huonompi fyysisten tilojen, opetussuunnitelmien ja kuljetusten osalta, ja määräsi vastaajat tarjoamaan välittömästi olennaisesti yhdenvertaiset opetussuunnitelmat ja kuljetukset ja ”toimimaan kaikella kohtuullisella huolellisuudella ja ripeydellä fyysisten tilojen epätasa-arvon poistamiseksi”. Mutta kuten Etelä-Carolinan tapauksessa, tuomioistuin piti kiistanalaiset määräykset voimassa ja eväsi kantajilta pääsyn valkoisten kouluihin tasausohjelman aikana. . Asia on nyt esillä suorassa muutoksenhaussa 28 U.S.C. §:n 1253 nojalla.

Delawaren tapauksessa Gebhart v. Belton kantajat ovat New Castlen piirikunnassa asuvia ala- ja yläkouluikäisiä neekerilapsia. He nostivat tämän kanteen Delawaren tuomioistuimessa (Delaware Court of Chancery) kieltääkseen osavaltion perustuslain ja lakisääteisen säännöstön sellaisten säännösten täytäntöönpanon, jotka edellyttävät neekerien ja valkoisten erottelua julkisissa kouluissa. Del.Const., Art. X, § 2; Del.Rev.Code § 2631 (1935). Oikeuskansleri antoi tuomion kantajien hyväksi ja määräsi heidät välittömästi otettaviksi kouluihin, joissa aiemmin opiskelivat vain valkoiset lapset, sillä perusteella, että neekerikoulut olivat huonompia opettajankoulutuksen, oppilas-opettaja-suhteen, koulun ulkopuolisten aktiviteettien, fyysisten tilojen sekä matkoihin kuluvan ajan ja matkan suhteen. . Kansleri totesi myös, että erottelu itsessään johtaa neekerilasten huonompaan koulutukseen (ks. alaviite 10 jäljempänä), mutta ei perustanut päätöstään tähän perusteeseen. Id. 865. Delawaren korkein oikeus vahvisti oikeuskanslerin päätöksen, mutta viittasi kuitenkin siihen, että vastaajat voisivat saada muutettua päätöstä sen jälkeen, kun neekerien ja valkoisten koulujen tasa-arvo oli saavutettu. , 152. Vastaajat, jotka väittivät ainoastaan, että Delawaren tuomioistuimet olivat erehtyneet määrätessään neekerikanteen nostajien välittömän ottamisen valkoisten kouluihin, hakivat tältä tuomioistuimelta certioraria. Määräys myönnettiin, 344 U.S. 891. Kantajat, jotka menestyivät jäljempänä, eivät esittäneet vastahakemusta.

344 U. S. 1, 141, 891.

345 U.S. 972. Yhdysvaltain oikeusministeri osallistui molempiin termeihin amicus curiae:na.

Yleistutkimusta julkisen koulutuksen kehityksestä ennen lakimuutosta ks. Butts ja Cremin, A History of Education in American Culture (1953), Pts. I, II; Cubberley, Public Education in the United States (1934 ed.), cc. II-XII. Neljästoista lisäyksen hyväksymisen aikaan voimassa olleita koulukäytäntöjä kuvataan teoksissa Butts ja Cremin, edellä, kohdat 269-275; Cubberley, edellä, kohdat 288-339, 408-431; Knight, Public Education in the South (1922), cc. VIII, IX. Ks. myös H. Ex.Doc. No. 315, 41st Cong., 2d Sess. (1871). Vaikka maksuttomien julkisten koulujen vaatimus noudatti olennaisesti samaa kaavaa sekä pohjoisessa että etelässä, kehitys etelässä alkoi vauhdittua vasta noin vuonna 1850, noin kaksikymmentä vuotta pohjoisen kehityksen jälkeen. Syyt hieman hitaampaan kehitykseen etelässä (esim. etelän maaseutumaisuus ja erilaiset alueelliset asenteet valtionapua kohtaan) on selitetty hyvin Cubberleyssä (Cubberley, supra, 408-423). Sota pysäytti käytännöllisesti katsoen kaiken edistyksen julkisessa koulutuksessa koko maassa, mutta erityisesti etelässä. Id. 427-428. Neekerikoulutuksen heikkoa asemaa maan kaikissa osissa sekä ennen sotaa että välittömästi sen jälkeen kuvataan teoksessa Beale, A History of Freedom of Teaching in American Schools (1941), 112-132, 175-195. Pakollista koulunkäyntiä koskevat lait hyväksyttiin yleisesti vasta neljännentoista lisäyksen ratifioinnin jälkeen, ja vasta vuonna 1918 tällaiset lait olivat voimassa kaikissa osavaltioissa. Cubberley, supra, 563-565.

Slaughter-House Cases, 16 Wall. 36, 67-72 (1873); Strauder v. West Virginia, 100 U. S. 303, 307-308 (1880):

”Se määrää, että mikään osavaltio ei saa riistää keneltäkään henkilöltä elämää, vapautta tai omaisuutta ilman asianmukaista oikeudenkäyntiä eikä kieltää keneltäkään sen lainkäyttövaltaan kuuluvalta henkilöltä yhtäläistä oikeussuojaa lakeja. Mitä muuta tämä on kuin sen julistaminen, että laki on osavaltioissa sama mustille kuin valkoisille; että kaikki henkilöt, olivatpa he sitten värillisiä tai valkoisia, ovat tasavertaisia osavaltioiden lakien edessä, ja että värillistä rotua, jonka suojelemiseksi lisäys ensisijaisesti suunniteltiin, ei saa laissa syrjiä ihonvärin perusteella?”. On totta, että lisäyksen sanat ovat kieltäviä, mutta ne sisältävät välttämättömän implikaation positiivisesta koskemattomuudesta tai oikeudesta, joka on kaikkein arvokkain värilliselle rodulle – oikeus vapautukseen heitä vastaan suunnatusta epäystävällisestä lainsäädännöstä, joka kohdistuu heihin nimenomaisesti värillisinä ihmisinä – vapautus laillisesta syrjinnästä, joka merkitsee alempiarvoisuutta kansalaisyhteiskunnassa, joka vähentää heidän nauttimansa muiden nauttimien oikeuksien varmuutta, ja syrjinnästä, joka on askeleita heidän alentamisekseen alistetun rodun asemaan.”

Vrt. myös Virginia v. Rives, 100 U. S. 313, 318 (1880); Ex parte Virginia, 100 U. S. 339, 344-345 (1880).

Oppi on ilmeisesti saanut alkunsa tuomiosta Roberts v. City of Boston, 59 Mass.198, 206 (1850), jossa puolustettiin koulujen erottelua, jota vastaan hyökättiin, koska se rikkoi osavaltion perustuslain tasa-arvotakuuta. Bostonin julkisten koulujen erottelu poistettiin vuonna 1855. Mass.Acts 1855, c. 256. Muualla pohjoisessa erottelu julkisessa koulutuksessa on kuitenkin jatkunut joissakin yhteisöissä viime vuosiin asti. On ilmeistä, että tällainen erottelu on jo pitkään ollut maanlaajuinen ongelma, ei pelkästään osittainen huolenaihe.

Vrt. myös Berea College v. Kentucky, 211 U. S. 45 (1908).

Cummin-tapauksessa neekeriveronmaksajat hakivat kieltokannetta, jossa vaadittiin, että vastaajana ollut koululautakunta lopettaisi valkoisille lapsille tarkoitetun yläkoulun toiminnan siihen asti, kunnes lautakunta jatkaisi neekerilapsille tarkoitetun yläkoulun toimintaa. Vastaavasti Gong Lum -tapauksessa kantaja, kiinalaista syntyperää oleva lapsi, väitti ainoastaan, että osavaltion viranomaiset olivat soveltaneet oppeja väärin luokittelemalla hänet neekerilasten joukkoon ja velvoittamalla hänet käymään neekerikoulua.

Kansasin tapauksessa tuomioistuin totesi, että kaikkien näiden tekijöiden osalta vallitsi olennainen yhdenvertaisuus. , 798. Etelä-Carolinan tapauksessa alioikeus totesi, että vastaajat toimivat ”ripeästi ja hyvässä uskossa noudattaakseen tuomioistuimen päätöstä”. , 921. Virginia-tapauksessa jäljempänä mainittu tuomioistuin totesi, että tasausohjelma oli jo ”käynnissä ja eteni” ( , 341); sittemmin meille on ilmoitettu Virginian oikeusministerin uudelleenkäsittelyä koskevassa kirjeessä, että ohjelma on nyt saatettu päätökseen. Delaware-tapauksessa jäljempänä mainittu tuomioistuin totesi vastaavasti, että osavaltion tasausohjelma oli hyvässä vauhdissa. , 149.

Delaware-tapauksessa tehtiin samanlainen toteamus:

”Todistajanlausunnon perusteella päättelen, että Delaware-yhteiskunnassamme osavaltion määräämä erottelu koulutuksessa itsessään johtaa siihen, että neekerilapset saavat luokkana koulutusmahdollisuuksia, jotka ovat olennaisesti huonommat kuin ne, jotka ovat saatavilla valkoisille lapsille, jotka muutoin ovat vastaavassa asemassa.”

, 865.

K.B. Clark, Effect of Prejudice and Discrimination on Personality Development (Mid-century White House Conference on Children and Youth, 1950); Witmer ja Kotinsky, Personality in the Making (1952), c. VI; Deutscher ja Chein, The Psychological Effects of Enforced Segregation A Survey of Social Science Opinion, 26 J.Psychol. 259 (1948); Chein, What are the Psychological Effects of Segregation Under Conditions of Equal Facilities?, 3 Int.J.Opinion and Attitude Res. 229 (1949); Brameld, Educational Costs, teoksessa Discrimination and National Welfare (MacIver, toim., 1949), 44-48; Frazier, The Negro in the United States (1949), 674-681. Ja katso yleensä Myrdal, An American Dilemma (1944).

Vrt. Bolling v. Sharpe, post, s. 497, koskien viidennen lisäyksen due process clause of the Fifth Amendment.

”4. Olettaen, että päätetään, että erottelu julkisissa kouluissa rikkoo neljättätoista lisäystä”

”(a) seuraako siitä välttämättä päätös, jossa määrätään, että neekerilapset olisi tavanomaisen maantieteellisen koulupiirijaon asettamissa rajoissa otettava välittömästi valitsemiinsa kouluihin, vai”

”(b) voiko tämä tuomioistuin sallia oikeudenmukaisen toimivaltansa puitteissa tehokkaan asteittaisen sopeutumisen nykyisestä erottelujärjestelmästä järjestelmään, joka ei perustu värieroihin?”.”

”5. Sillä oletuksella, johon kysymykset 4(a) ja (b) perustuvat, ja olettaen edelleen, että tämä tuomioistuin käyttää kohtuullisuusvaltuuksiaan kysymyksessä 4(b) kuvattuun päämäärään,”

”(a) pitäisikö tämän tuomioistuimen laatia yksityiskohtaiset päätökset näissä asioissa;”

”(b) jos näin on, mitä erityiskysymyksiä päätösten tulisi koskea;”

”(c) pitäisikö tämän tuomioistuimen nimittää erityinen asiantuntija kuulemaan todistusaineistoa suositellakseen erityisten ehtojen asettamista tällaisille päätöksille?”;”

”(d) olisiko tämän tuomioistuimen palautettava asia ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimille ohjeiden antamiseksi, jotta nämä laatisivat näissä asioissa määräykset, ja jos vastaus on myönteinen, mitä yleisiä ohjeita tämän tuomioistuimen määräysten olisi sisällettävä ja mitä menettelyjä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinten olisi noudatettava yksityiskohtaisempien määräysten erityisehtojen laatimisessa?”.”

Vrt. tämän tuomioistuimen tarkistettujen sääntöjen 42 sääntö (voimaan 1.7.1954).

Vrt. tämän tuomioistuimen tarkistettujen sääntöjen 42 sääntö.