Milloin sydämen vajaatoimintapotilaan siirtyminen vaihtoehtoiseen loop-diureettiin
PHILADELPHIA – Vaikka monet sisätautilääkärit saattaisivat ajatella, että spironolaktoniin siirtyminen olisi perusteltua sydämen vajaatoimintapotilaalle, jonka vaste suun kautta otettavaan furosemidiin (Lasixiin) on riittämätön, vaihtoehtoiselle loop-diureetille siirtyminen voi olla suositeltavampi lähestymistapa, totesi eräs amerikkalaisen lääkäreiden kollegion vuotuisessa vuosikokoukses- taan kokoontunut kardiologi.
Andrew D. Bowser/MDedge News
Dr. Paul McKie
”Lasixiin liittyy hyvin suurta vaihtelua imeytymisen suhteen, joten torsemidia ja bumetanidia tulisi harkita potilailla, joiden vaste on huono”, sanoo MD Paul McKie, MPH, kardiologi ja sisätautilääkäri Mayo Clinicissä Rochesterissa Minnesotassa, kokouksen istunnossa.
Kyselyssä vain 22 prosenttia istunnon osanottajista valitsi ”siirtymisen torsemidiin” parhaaksi lähestymistavaksi nestetasapainon palauttamiseksi pienimmällä haittapotentiaalilla 74-vuotiaalle naiselle, jolla on ei-iskeeminen kardiomyopatia ja joka saa furosemidia 80 mg kahdesti vuorokaudessa ja joka on ollut sairaalahoidossa nestetasapainon ylikuormittumisen vuoksi kolme kertaa vuoden aikana.
Vähemmistö osanottajista (41 %) kertoi lisänneensä siihen myös spironolaktonia. Tohtori McKie oli eri mieltä tästä lähestymistavasta. Sen sijaan tohtori McKie sanoi, että hän olisi siirtänyt tämän henkilön käyttämään vaihtoehtoista loop-diureettia.
”Mielestäni spironolaktoni on loistava lääkitys sydämen vajaatoiminnassa, jossa ejektiofraktio on pienentynyt, mutta tavallisesti käyttämämme annokset ovat yleensä suboptimaalisia diureesin saavuttamiseksi”, hän lisäsi.
Vaihtoehtoisen loop-diureetin harkitsemisen perusteena tälle potilaalle on biologinen hyötyosuus, joka on suun kautta otettavan furosemidin kohdalla ”hyvin vaihteleva”, 10-100 %, kun taas torsemidin ja bumetanidin biologinen hyötyosuus on sitä vastoin hyvin johdonmukainen, 80-100 % tohtorin mukaan. McKie.
”Tästä syystä harkitsen torsemidin tai bumetanidin käyttöä potilailla, jotka eivät reagoi suun kautta otettavaan Lasixiin”, hän sanoi.
Tohtori McKie kuvaili algoritmia, jota hän ja hänen kollegansa käyttävät klinikalla tehostaakseen avohoitoa potilailla, jotka eivät saavuta diureesia.
Ensimmäisenä askeleena varmistutaan siitä, että potilaat noudattavat annostelua, ja kysytään potilailta, noudattavatko he natriumin ja nesteen käyttöä: ”Kysyn siitä aina ensin”, hän sanoi. ”Kerron potilaille, että voitte syödä ja juoda enemmän kuin mikä tahansa diureettikuuri. ”
Seuraavaksi silmukkadiureettiannos kaksinkertaistetaan, ja joskus annos kolminkertaistetaan, jos kaksinkertainen annos ei tehoa.”
”Jos diureettiannos ei ole riittävä, siirryn annostelemaan sitä kahdesti päivässä”, hän sanoi. ”Käytännön vinkki on, että kehotan potilaita ottamaan ensimmäisen annoksen heti herättyään ja toisen annoksen noin kello 13:00 iltapäivällä, jotta he eivät virtsaa koko yötä.”
Jos kaksi kertaa päivässä annostelu ei auta, siinä vaiheessa vaihtoehtoinen loop-diureetti olisi perusteltua, tohtori McKien algoritmin mukaan.
”Sitten lisään tiatsidia, kuten metolatsonia, mutta teen sen vasta sen jälkeen, kun olen lisännyt loop-diureetin annosta”, hän lisäsi.
Jos kaikki muu ei auta, voidaan algoritmisen lähestymistavan mukaan harkita avohoitona annosteltavia suonensisäisesti annosteltavia diureetteja.
Tohtori McKie ei ole ilmoittanut asiaankuuluvia tiedonantovelvollisuuksia.