Tehokkaat eläinjätehuoltojärjestelmät

Tehokkaat eläinjätehuoltojärjestelmät!

Eläinjätteessä on monia hyödyllisiä ainesosia, joita tehokkaasti kierrätettynä voidaan käyttää lannoitteena viljelykasveille, rehuna eläimille ja energian tuottamiseen. Eläinten lanta sisältää runsaasti typpeä, fosforia ja kaliumia. Sen lisäksi, että lanta tarjoaa lisäravinteita viljelykasvien kasvuun, sillä on useita suotuisia vaikutuksia maaperän ominaisuuksiin. Orgaanisen jätteen käyttö vähentää maan irtotiheyttä lisäämällä sekä maan orgaanista osuutta että aggregaattien vakautta.

Organiset jätteet parantavat myös veden suodatusnopeutta, vedenpidätyskykyä ja maan hydraulista johtavuutta. Kaikki nämä eläinjätteen ominaisuudet ovat käytettävissä vain, jos niitä hoidetaan huolellisesti. Jos näin ei tehdä, ne saattavat aiheuttaa haitallisia vaikutuksia ympäristöön.

Yleisin ympäristöön liittyvä huolenaihe eläinjätteiden osalta on se, että ne vaikuttavat ilmakehän ilmaan epämiellyttävillä hajuilla, suurilla hiilidioksidi- ja ammoniakkimäärillä, jotka saattavat vaikuttaa happosateisiin ja kasvihuoneilmiöön.

Se voi myös saastuttaa vesilähteitä ja edistää tartuntatautien leviämistä. Jos veden hävittämistä ei suunnitella asianmukaisesti, se voi aiheuttaa sosiaalisia jännitteitä hajujen vapautumisen ja vesilähteiden saastumisen vuoksi.

Jätteiden tehokas hyödyntäminen suurilla maatiloilla edellyttää asianmukaista hävittämistä ja ravinteiden palauttamista takaisin maaperään ilman saastumista ja tautien/taudinaiheuttajien leviämistä.

Eläinjätettä syntyy kahdenlaista:

(i) Kiinteä jäte (lanta).

(ii) Lietelanta.

Kiinteiden jätteiden ja lietteen hävittämiseen käytetään erilaisia menetelmiä. Lietelannan käsittely ja hyödyntäminen on vaikeampaa. Erilaiset menetelmät näiden jätteiden hävittämiseksi sekä niiden tehokas hyödyntäminen on esitetty kuvassa 50.1.

Kiinteä lanta (lehmänlanta) sisältää:

Näiden ravinteiden hyödyntäminen oikealla tekniikalla on erittäin suotavaa eläinjätteiden tehokkaan hyödyntämisen kannalta.

Vaihtelevia käytettyjä tekniikoita ovat:

1. Kompostointi.

2. Biokaasun tuotanto (anaerobinen käyminen).

3. Aerobinen hapetus ojissa/laguuneissa/järvissä.

4. Suora soveltaminen pellolla.

5. Käyttö kalanrehuna kalalammikoissa.

6. Levien kasvattamiseen (laimennettu liete).

7. Muut tekniikat (vähemmän suositut) kierrätys eläinten rehun täyteaineena (esim. siipikarjanjätteet nautojen rehussa jne.).

Yllä mainituista tekniikoista yleisimmin käytettyjä ovat:

(i) Kompostointi

(ii) Biokaasun tuotanto (anaerobinen käyminen)

(iii) Suora levitys tai lietteen levitys aerobisen hapetuksen jälkeen.

Lannan hävittäminen:

Lannan poistotiheys: Kaksi kertaa päivässä

Kiinteä lanta:

Kärryn ja lapion avulla kuoppaan hajotettavaksi. Tällainen lanta palauttaa 75 prosenttia lannoitusarvostaan maaperään. Lantakuoppien tulisi olla noin 200 metrin päässä paikassa, josta ei kulkeudu pahanhajuista hajua rakennuksiin.

Kunkin lypsylehmän lannantuotanto on noin 20 kg päivässä. R.G. Lintonin kuvaama tuoreen lannan tilavuus on 700-900 kg/cm3.

Lannan kerääminen:

Lantakuoppien rakentaminen riippuu tilalla noudatettavista hoitokäytännöistä. Ensimmäisessä menetelmässä lanta voidaan huuhdella yhdessä muiden jätteiden kanssa ja toisessa menetelmässä kiinteät ja nestemäiset jätteet erotetaan toisistaan ja käytetään lantana.

Ensimmäistä menetelmää voidaan käyttää paikoissa, joissa on runsaasti pakotettavaa vettä, ja myös puhvelitiloilla, joilla tyhjennetty lanta on koostumukseltaan vetistä. Tällaisissa eläinsuojissa U:n muotoinen kouru tai viemäri olisi sijoitettava pituussuunnassa vajan pituusakseliin nähden. Navetan ulkopuolella kunkin navetan lietelanta voidaan yhdistää päävarastoon, joka on mieluiten suljettu.

Pääviemäri johtaa nesteveden nestevesisäiliöön, josta se voidaan pumpata maatalousmaille lannoitettavaksi.

Viimeisessä menetelmässä, jossa kiinteä ja nestemäinen lanta erotetaan toisistaan, on rakennettava erityinen kuoppa, jotta kiinteä jäte pääsee hajoamaan. Kuopan on oltava kaukana vesilähteistä sekä eläinten ja ihmisten asuinpaikoista, jotta vältetään kärpäsvaara ja tautien leviäminen.

Kuopan rakentamista suunniteltaessa on kiinnitettävä huomiota kuljetukseen tarvittavaan työvoimaan ja tapaan, jolla lanta siirretään kuoppaan.

Kompostointi:

Kompostoinnissa kiinteän jätteen kasa kerätään kuoppaan, joka on 1,5 metriä syvä ja kooltaan 3 × 4 metriä tai joka on tarpeen mukaan suuri (3 kuutiometriä/aikuinen eläinyksikkö) yhden mallin mukaan (R.G. Lintonin kuvaama Allnutt-malli). Tässä mallissa on kaksi kuoppaa, joissa on seinät kaikilla kolmella sivulla ja jotka on peitetty väliaikaisella katolla kuivumisen estämiseksi, ja on ehdotettu vaihtoehtoista arkistointia ja tyhjennystä.

Etupuolella olisi oltava kouru, joka olisi täytettävä kresolilla ja vedellä kärpästen lisääntymisen hillitsemiseksi, ja etupuolella olisi oltava pystysuora liukusuljin, joka estää roskien putoamisen kouruun. Lanta olisi kaadettava ja pakattava hyvin jokaiseen osastoon erikseen. Kun toinen on täytetty ja pakattu, käyminen ja hajoaminen tapahtuu toisessa, aiemmin täytetyssä tilassa.

Lanta olisi käännettävä säännöllisesti tasaisen hajoamisen varmistamiseksi; tämä tehostaa myös lannassa normaalisti olevien loisten toukkien tuhoutumista.

Kompostoinnin aikana jätettä on sekoitettava usein. Muiden kotieläintilojen, kuten lampaiden, vuohien, sikojen ja siipikarjan lanta voidaan hajottaa vastaavalla tavalla. Kasauksen jälkeen lämpötila nousee 24 tunnin kuluessa 50 °C:een ja 3-8 päivän kuluessa 70 °C:een. Sen jälkeen lämpötila laskee 50 °C:een. C:N-suhde ja kosteus ovat tärkeitä tässä prosessissa.

Vermikomposti: A Bonus for Livestock Farmer:

Vermikomposti on orgaanista lantaa, joka on tuotettu maataloudesta ja karjankasvatuksen jätteistä peräisin olevien maa-ainesmatojen, erityisesti Eisenia-, Eudrillus-, Perionyx- ja Dolvin-lajien, heittämällä. Se sisältää runsaasti N:ää, P:tä ja K:ta sekä useita hivenaineita, entsyymejä (proteaaseja, amylaaseja, lipaaseja, selluloosa- ja kitinaaseja), kasvien kasvuhormoneja (auksiineja, sytokininejä ja gibberelliinejä) ja eräitä typpeä sitovia bakteereja (Pseudomonas, aktinomykeetit jne.), jotka rikastuttavat vermikompostin ravintoarvoa.

Vaikka vermikomposti ei ole verrattavissa kemiallisiin lannoitteisiin, mutta sen käyttö maaperässä parantaa maaperän rakennetta, rakennetta, vedenpidätyskykyä, helpottaa ilmavuutta ja ehkäisee maaperän eroosiota, jolloin maaperästä voidaan tuottaa terveellisiä, myrkyttömiä ja maukkaita elintarvikkeita ilman, että sillä on vaarallisia vaikutuksia ihmisten ja eläinten terveyteen.

Valmistusmenetelmä on hyvin yksinkertainen ja kustannustehokas, ja maaseudun viljelijät voivat helposti ottaa sen käyttöön omaksi hyödykseen. Lisäksi vermikompostointi tekniikkana voi tehokkaasti käsitellä valtavan määrän maataloudesta ja karjankasvatuksesta peräisin olevaa jätettä. Tämä lisää epäilemättä maaseudun asukkaiden hyvinvointia luomalla terveellisen, vauraan ja arvokkaan ympäristön.

Biokaasun tuotanto:

(Anaerobinen käyminen) Tämä on yksi parhaista jätteiden hävittämis- ja hyödyntämismenetelmistä, ja sitä hyödynnetään laajalti Japanissa ja Kiinassa.Tässä prosessissa orgaaninen aines muunnetaan haihtuviksi rasvahapoiksi, jotka puolestaan anaerobisten bakteerien (metanigeenisten bakteerien) vaikutuksesta muunnetaan CH4:ksi ja CO2:ksi. Lietelanta on arvokas tuote, jota voidaan käyttää pelloilla.

Aerobinen hapetus:

Lietettä voidaan hävittää pitämällä sitä matalissa ojissa, laguunissa ja järvissä. BOD (biologinen hapenkulutus) hehtaaria kohti on yleensä 20, jotta hapettuminen olisi asianmukaista. Tarvitaan suuria alueita, ja kiinteä liete on poistettava ajoittain. Yläpuolinen vesi käytetään kasteluun makeaan veteen sekoittamisen jälkeen tai myös suoraan.

Nestemäisessä muodossa laguunin avulla:

Laguuni on pienen lammen kaltainen vesistö, johon nestemäinen lanta lasketaan ja jossa se mädätetään bakteerien vaikutuksesta. Tässä menetelmässä lannan hedelmällisyysarvo menee hukkaan, mutta se auttaa säästämään laitteita ja työvoimaa, mikä voi korvata menetyksen.

Kynät raaputetaan ja pestään päivittäin vedellä, jonka paine on 75 Ibs./sq” inch ja 500 gallonaa vettä tunnissa. Tämä juoksutetaan laguuniin, johon pitäisi mahtua vähintään viikon lantakertymä 20 kg/lehmä/vrk.

Bakteeritoiminta laguunissa:

(i) Aerobinen:

Aerobisten bakteerien toimesta ilman/hapen läsnä ollessa.

(ii) Anaerobinen:

Viherlevillä, jotka käyttävät hiilidioksidia, nitraattia ja muita ravinteita ja luovuttavat puolestaan happea aerobisille bakteereille jätemateriaalien hapettamista varten. Anaerobiset bakteerit ryhtyvät myös hajottamaan jätemateriaaleja, jotka voivat myös tuottaa ei-toivottua hajua.

Vesi laguunissa. Olisi pidettävä vedellä täytettynä.

Laguunin syvyys. Noin kaksi metriä.

Laguunin koko. @ 6,5 m2/lehmä.

Sijainti. 200 metrin päässä ahdoista ja estää vallitsevan tuulen suunnan. Varotoimenpiteet:

(i) Laguunin ympärille on rakennettava turva-aita, joka on koira- ja lapsiturvallinen.

(ii) Tee pohja tasaiseksi ja läpäisemättömäksi.

(iii) Puhdistetaan laguuni kerran 5-8 vuodessa tai tarvittaessa kertyneen lietteen poistamiseksi, jos se on täytetty metrin syvyyteen asti.

Jätteen suora levittäminen maatalousmaahan:

Jos käytettävissä on suurta maatalousmaata, joka ei ole tuotantokäytössä, voidaan kiinteää jätettä levittää suoraan levittämällä tai lietettä levittämällä, mutta tämä menetelmä ei ole tehokas menetelmä maatalousjätteen hyödyntämiseksi, koska se aiheuttaa ravinteiden menetystä, taudinaiheuttajien ongelmaa ja joskus myrkyllisyyksiä tällaisella maalla kasvatetuille kasveille.

Kiinteiden jätteiden käsittely:

Kiinteät jätteet ovat ihmisten ja eläinten toiminnasta syntyviä jätteitä, jotka ovat tavallisesti kiinteitä ja jotka hävitetään hyödyttöminä tai ei-toivottuina.

Kiinteiden jätteiden jätehuolto sisältää seuraavat näkökohdat:

1. Erilaisten kiinteiden jätteiden ja niiden lähteiden tunnistaminen.

2. Jätteen fysikaalisen ja kemiallisen koostumuksen tutkiminen.

3. Näiden jätteiden käsittelyyn liittyvät tekijät.

Kiinteiden jätteiden luokittelu:

fysikaalisen ja kemiallisen koostumuksen perusteella.

Se luokitellaan kolmeen ryhmään:

(i) Yhdyskuntajätteet:

Ruokajäte, roskien jäännöskomponentit, tuhka, rakennusjäte, erityisjäte, puhdistamojäte, tienvarsijätteet, kuolleet eläimet ja ajoneuvojen runsaus ovat yhdyskuntajätettä.

(ii) Teollisuusjätteet:

Romu, purkujäte ja vaarallinen jäte.

(iii) Vaaralliset jätteet:

Jäte, joka aiheuttaa välittömästi tai pitkäaikaisesti huomattavaa vaaraa ihmisille, kasveille tai eläimille, luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi.

Neillä on seuraavat ominaisuudet:

(a) Kelvollisuus (b) Raakuus

(c) Reaktiivisuus (d) Myrkyllisyys.

Kiinteiden jätteiden lähde:

1. Roska tai ruokajäte:

Nämä ovat liha-, elintarvike-, hedelmä- tai vihannesjätteitä, jotka hajoavat nopeasti erityisesti lämpimällä säällä.

2. Roskat:

Näitä on kahdenlaisia:

(a) Polttokelpoiset:

Paperi, kartonki, tekstiilit jne.

(b) Palamattomat:

Metalli, astiat, tina.

3. Maatalousjätteet:

Se sisältää kasvijätteet jne.

4. Teollisuusjätteet:

Lentotuhka, jätevesi, kemikaalit, metallit, lasittamaton posliinipatteripannu jne.

5. Vaaralliset jätteet:

Radioaktiivinen jäte, myrkylliset kemikaalit ja räjähteet sairaalajäte jne.

6. Patologinen jäte:

Eläinten merkit, teurastamojätteet jne.

7. Rakennusjätteet:

Kivet, tiilet, betoni ja saniteettiosat jne.

8. Vesiruohot:

Nämä ovat uhka niiden profiilikasvun vuoksi. Ne lisäävät jätteiden välittämiä tauteja.

Kiinteän jätehuollon toiminnalliset elementit:

Kiinteiden jätteiden hallinta niiden syntypaikasta niiden hävittämiseen on ryhmitelty kuuteen osa-alueeseen, jotka ovat:

(i) Jätteiden syntyminen.

(ii) Käsittely, varastointi ja jalostus paikan päällä.

(iii) Keräys.

(iv) Siirto ja kuljetus.

(v) Jalostus tai talteenotto.

(vi) Hävittäminen.

Kiinteän jätteen jätehuoltojärjestelmän muodostavien toiminnallisten osien keskinäinen suhde:

Kiinteän jätteen määrän arviointi:

1. Kuormituslaskenta-analyysi:

Tässä menetelmässä kiinteän jätteen määrä ja koostumus määritetään kirjaamalla kunkin kaatopaikalle tai kuljetukseen toimitetun jätekuorman arvioitu määrä ja yleinen koostumus tietyn ajanjakson aikana.

2. Massa-tilavuusanalyysi:

Tämä analyysimenetelmä on samankaltainen kuin edellä mainittu menetelmä, mutta lisäksi jokaisen kuorman massa kirjataan.

Tekijät, jotka vaikuttavat muodostumisnopeuteen:

1. Maantieteellinen kierto.

2. Vuodenaika.

3. Taajuuden kerääminen.

4. Keittiöjätteen ritilän käyttö.

5. Väestön ominaispiirteet.

6. Pelastamisen ja kierrätyksen laajuus.

7. Yleisön asenne.

Kiinteiden jätteiden pilaantumisen syyt:

(a) Ylikansoitus:

Kiinteiden jätteiden aiheuttama pilaantuminen lisääntyy väestön lisääntyessä.

(b) Hulevedet:

Ylivuodon myötä on taipumus julistaa esineet muodissa oleviksi tai poissa muodista ja heittää heti pois, kun ne ovat poissa muodista,

(c) Teknologia:

Pakkaukset ovat suurelta osin vastuussa kiinteiden jätteiden saastumisesta, koska pakkausmateriaalit, kuten muovipussit ja tölkit, eivät ole biohajoavia.

Kiinteiden jätteiden aiheuttaman saastumisen vaikutus:

1. Terveyshaitat:

Kiinteiden jätteiden virheellinen käsittely on terveysriski erityisesti silloin työntekijöille, jotka joutuvat suoraan kosketuksiin jätteiden kanssa. Rotat levittävät monia tauteja, kuten ruttoa, salmonelloosia, aneemista lavantautia suoran pureman kautta. Ne ruokailevat kaatopaikoilla, ihmisjoukoissa jne., mistä ne siirtyvät elintarvikkeisiin ja veteen ja aiheuttavat monien tautien, kuten diahoerrean, punataudin ja ameebaperäisen punataudin, leviämistä ihmisiin.

2. Ympäristövaikutukset:

Orgaaniset kiinteät jätteet hajoavat ja ilmaan tulee vastenmielinen haju, näiden jätteiden polttaminen tuottaa savua ja aiheuttaa ilmansaasteita, erityisesti muovipakkausten polttamisesta vapautuvat haitalliset kaasut.

Kaupunkien teollisuusjätteiden valvontatoimenpiteet:

Kiinteän jätteen huolto on monitahoinen tehtävä, johon kuuluu monia toimintoja, kuten:

(a) Kiinteän jätteen kerääminen.

(b) Kiinteän jätteen hävittäminen.

(c) Jätteiden hyödyntäminen.

(a) Kiinteän jätteen keräys sisältää kolme perusmenetelmää:

(i) Yhteisön varastointipiste.

(ii) Keräys kadunvarressa.

(iii) Korttelikeräys.

(b) Kiinteän jätteen hävittäminen:

(i) Pelastaminen manuaalisessa komponenttien erottelussa.

(ii) Tiivistäminen tai, Mekaaninen tilavuuden vähentäminen.

(iii) Terminen tilavuuden vähentäminen.

(iv) Avoin kaatopaikka.

(v) Hygieeninen maantäyttö.

(vi) Tuhoava tislaus.

(vii) Kompostointi tai biohajoaminen.

(c) Jätteiden hyödyntäminen:

Kiinteiden jätteiden asianmukaisella hyödyntämisellä voimme hyötyä monista eduista, kuten:

(i) Jätteiden hyödyntäminen suoraan tai välillisesti edistää taloudellista hyötyä,

(ii) Jätteiden hyödyntäminen luo työllistymismahdollisuuksia.

(iii) Jätteiden hyödyntäminen auttaa luonnonvarojen säästämisessä.

Organic Livestock Farming:

Kotieläinten pito maatiloilla on ikivanha käytäntö. Kotieläimillä on merkittävä rooli luonnonmukaisessa maataloudessa välittäjänä tilalla tuotettujen kasvijäämien tai rehun hyödyntämisen ja ravinteiden lantana palauttamisen välillä.

Erityisesti maidontuotanto on auttanut monia pien- ja marginaaliviljelijöitä parantamaan kotitalouksiaan. Kenttätutkimus osoitti, että marginaali- ja pienviljelijät jopa Punjabin kaltaisissa edistyksellisissä osavaltioissa ovat auttaneet parantamaan maatilojen kannattavuutta sekä karjanlannan saatavuutta riittävässä määrin.

Viljelijät kiinnittävät harvoin asianmukaista huomiota resurssiensa varastointiin ja käyttöön, mikä johtaa 40-60 prosentin ravinnehäviöihin, erityisesti N:n osalta. NO3-N:n huuhtoutuminen, joka saastuttaa pohja- ja pintavesivaroja, on yleensä havaittavissa karjanlantakuopista.

Luonnonmukaiset viljelijät ja viljelymenetelmät pyrkivät minimoimaan nämä menetykset ottamalla käyttöön muun muassa kompostointi- ja vermi-kompostointitekniikoita. Tämä parantaa ravinteiden saatavuutta orgaanisista lähteistä ja ehkäisee myös pohjaveden pilaantumisen vaaraa.

Luonnonmukaiset maatilat ja elintarviketuotantojärjestelmät eroavat tavanomaisista maatiloista ravinteiden hallintastrategioiden osalta. Luonnonmukaisissa järjestelmissä otetaan käyttöön hallintavaihtoehtoja, joiden ensisijaisena tavoitteena on kehittää kokonaisvaltaisia maatiloja, jotka ovat kuin elävä organismi, jolla on tasapainoinen kasvu sekä viljelykasvien että kotieläintilojen osalta.

Luomuviljelyjärjestelmillä voidaan saavuttaa agronomisia ja ympäristöhyötyjä sekä rakenteellisten muutosten että viljelyjärjestelmien taktisen hallinnan avulla. Luonnonmukaisen maatalouden hyödyt ovat merkityksellisiä sekä kehittyneille maille (ympäristönsuojelu, biologisen monimuotoisuuden lisääminen, hiilidioksidipäästöjen energiankäytön vähentäminen) että Intian kaltaisille kehitysmaille (luonnonvarojen kestävä käyttö, satojen lisääminen ilman liiallista riippuvuutta kalliista ulkoisista tuotantopanoksista, ympäristön ja biologisen monimuotoisuuden suojelu jne.

Johtopäätös:

Maassamme suurin osa eläimistä kasvatetaan läheisessä yhteydessä ihmisasuntoihin, joten karjasuojien hygieeninen ylläpito olisi varmistettava asianmukaisesti.

Kansanterveyden kannalta on tärkeää, että lanta hävitetään ja hyödynnetään asianmukaisesti lannan laadun säilyttämiseksi ja myös tautien leviämisen estämiseksi hyönteisten välityksellä.