Understanding Amaranth Greens: Arakeerai, Mulaikeerai ja Sirukeerai

Tunnen Noilan äänen kauan ennen kuin tunnen hänet. Olen kuullut hänet varhaisina aamuina, kun hän kulkee talosta taloon kalastaja paikkakunnalla, jota kutsun kodikseni, ja huutelee kantamiensa vihannesten ja puutarhavihannesten nimiä: arakeerai, sorakaya, vazhappuu, keeraaaaai! ’mma, keeraaai! ”Keerai” on tamilinkielinen sana vihanneksille.

Minun on opetettava itseni kuuntelemaan häntä, nykyaikaisen päivittäistavarakaupan lapsena, joka olen: hyvin koulutettu ajattelemaan toimijuutta ja kontrollia tekemieni valintojen perusteella, sen sijaan, että ne olisivat parametreja, jotka on piirretty ympäryssäännöllisesti minua varten. Noila kuuluu aikakauteen, joka tuntuu menneemmältä kuin se todellisuudessa on, aikakauteen, jolloin niin monet ihmiset kulkevat naapuruston kaduilla ja tuovat kotiin niin paljon enemmän päivittäisiä tarpeita ja pieniä palveluja.

Joku myy vihanneksia työntökärryllä. Naiset tasapainoilevat vihreitä ja puutarhavihanneksia sisältäviä koreja päänsä päällä. Jotkut kulkevat ohi tiffinikärryjen kanssa, jotka ovat täynnä idliä ja idiappamia – kuumaa aamiaista myytävänä, ovelta kotiinkuljetettuna. Yksi pyöräilevä mies tarjoutuu teroittamaan veitsiä. Toinen korjaa uuneja tai myy rannerenkaita ja muita rihkamaa tai jopa kudottuja olkimattoja. Heidän luonteenomaiset huutonsa kantautuvat hiljaisten aamukilometrien yli. Jotkut kauppiaat improvisoivat käyttämällä kännykkätallenteita äänijänteittensä rasituksen lievittämiseksi – mutta he tulevat silti, ja siitä huolimatta.

Nämä pikkukauppiaat eivät ole vieraita naisille, jotka ryntäävät heitä vastaan. Heillä on piirinsä, jotka he ovat oppineet vuosien varrella kulkiessaan naapurustoissa. He tietävät, minne soittaa. Kuten Noila nyt tietää pysähtyä talossamme muutaman kerran viikossa.

”Mikä nimi on ’Noila’?” Kysyn kotiapulaisilta, kun vahtimestari soittaa kysyäkseen, haluanko tänään vihanneksia – turhaan, sillä olen kuunnellut häntä. ”Vain kristityt pitävät sellaisia nimiä”, he vastaavat varmoina.

Ryntään alakertaan ja kysyn Noilalta, mitä vihanneksia hänellä on jäljellä. ”Tänään on vain sirukeeerai ja arakeerai”, hän kertoo minulle.

”Mihin näitä käytetään?” Kysyn tarkoituksenani kysyä ideoita ruoanlaittoon.

”Nämä ovat lämpöä tuottavia , ja nämä jäähdyttäviä”, tulee nopea vastaus.

”Ai?” Tarjoudun ymmärtäen, että dilemma siitä, mitä kokata, ei ole yhtä tärkeä kuin se, millainen hienovarainen vaikutus kullakin keskeisellä ainesosalla voisi olla kehoomme. Seuraan johdatusta puolilääketieteellisten kansantaksonomioiden ymmärtämiseen: ”Miksi tänään ei ole muļaikeerai?”

Hän vastaa ystävällisesti: ”Koska muļaikeerai on viilentävää, hyvä kuumuuteen. Kaikki pyytävät nykyään vain muļaikeerai:ta.”

Viime kerralla hän säästää minulle kasan muļaikeerai:ta. Piiat kikattelevat, kun tuon nipun yläkertaan.

On paljon helpompaa ostaa Noilalta kuin mennä torille hakemaan tällaisia vihanneksia, he kertovat minulle. Kun kysyn miksi, he hymyilevät ja vilkaisevat varovasti mieheni suuntaan, joka on kaukana eikä kiinnitä meihin minkäänlaista huomiota.

Soveltuvuussäännöt ovat kuitenkin sellaiset, että heidän on tultava korvani luo ja kuiskattava: ”Joskus miehet torilla kerrostavat kaksoismerkityksiä முளை:n päälle kutsumalla sitä முலை:ksi.”

Seuraa kikatuskohtaus, joka estää tarkemmat selitykset, vaikkei niitä tarvitsekaan: mulai on hiukan karkea tamililainen vihjaus naisen rinnoista, kun taas vihreät väittävät eri l-äänteellä: muļai tarkoittaa vihreitä, mulai taas rintoja. Ponnistelen pitääkseni kasvoni suorina ajatellen näitä nuoria naisia ja vihannesostosten seksuaalisia vihjauksia.

Seuraavan kerran, kun Noila soittaa, kysyn häneltä thandu keerai . Hän osoittaa punaisen muļaikeerai-lajikkeen paksumpia varsia, joita hänellä on tänään. ”Tämä on thandu keerai”, hän sanoo – mutta tarkentaa nopeasti vastauksena uteliaaseen katsettani: ”Thandu keerai on oikeastaan vain kypsä muļaikeerai.”

paticheri_red mulaikeerai (4)

Tosi on, että muļaikeerai, joka on jätetty kasvamaan jopa 1,5 metrin pituiseksi, kehittyy hyvin paksuiksi varsiksi (thandu tai varret), jotka kuoritaan ja käsitellään vihanneksina. Nuorempia vihanneksia kutsutaan joskus vain nimellä thandu keerai, mikä saattaa viitata vihanneksiin, jotka tuottavat syötävät thandut tai varret.

”Mutta niitä ei ole aina saatavilla”, sanoo vahtimestarimme, joka on itsekin maanviljelijä sydämeltään. ”Vain aadi maasamin ympärillä ja vain joissakin paikoissa.”

Loppujen lopuksi tunnen vihanneksia suunnilleen yhtä hyvin kuin tunnen Noilaa: sirpaleina, vähän opittua tänä aamuna, vähän enemmän seuraavana. Minulle tämäkin on etnografiaa: ei mitään instrumentaalista, ohjattua, syvää sukellusta, vaan kiemurtelevaa, pätkittäistä ja näennäisen turhaa merkitysten, tosiasioiden ja yksityiskohtien purkamista, jotka antavat arkipäiväisen muodon ihmisten välisille suhteille ja ilmaisevat laajempia kosmologioita – ilman pienintäkään lupausta siitä, että koskaan päästäisiin yhtenäiseen muotokuvaan mistään.

Minä ja Noila emme ole ystäviä nimenomaan. Kun näen hänet sunnuntaimarkkinoilla, hän tuskin tunnistaa minua eikä pyydä sitä myöhemmin juurikaan anteeksi. Kun yhden epäonnistuneen yritykseni nauhoittaa hänen äänensä jälkeen pyydän toista pyyntöä, hän huomauttaa, että minua eivät kiinnosta niinkään hänen kasvonsa kuin hänen ”äänensä”, että hänen äänensä elää häntä kauemmin – ja vilkaisee röyhkeästi kameraani tietäen, että olen hiljaa, jotta en pilaisi tätä nauhoitusta. Hän pyytää yhtä nopeasti palveluksia vastineeksi ottamistani valokuvista kuin minä muistutan häntä siitä, että sekään ei ole meidän suhteemme. Työskentelemme hatarasti sillä, mitä välillämme on: sosioekonomisen eriarvoisuutemme ilmeisillä realiteeteilla, tasapäistämisen impulssilla, transaktionaalisten suhteiden hauraudella, hyväntekeväisyyden etiikalla ja mesenaatti-asiakas-pitkänteitten mahdollisuuksilla.

Noila tulee siis edelleen käymään muutamaan otteeseen viikossa, enkä osta vihanneksiani keneltäkään muulta. ”Eikö teillä ole manathakkali keerai ?” Kysyn häneltä.

”Se loppui juuri”, hän sanoo. ”Nykyään kaikki pyytävät manathakkali keerai. Tuonko sitä perjantaina?”

Kuvaaminen ja videoiden tekeminen on tehty, ja palaamme tavalliseen vihannesten kauppaan.

–

–

Yläkerrassa ja yksin tutkin amarantteja ja etsin vastaavuuksia tamililaisen ruoanvalmistuksen ja kasvitieteellisen lajintunnistuksen maailman välillä. Se ei ole aina suoraviivainen tehtävä. Amarantteja on sekä yleisesti viljeltyjä että luonnonvaraisia, paikallisia ja melko maailmanlaajuisia, ja ne ovat ristipölytteisiä niin paljon, että eri kantojen erottaminen toisistaan on usein hankalaa. Meillä on myös tapana ymmärtää amarantit kukkien ja muiden kasvitieteellisten osien perusteella – mutta tässä minulla on käytettävissäni vain lehtiä.

Tässä on kuitenkin paikallistettu oppaani, joka perustuu useiden tuntien tutkimukseen ja lukemiseen – lähteet on ilmoitettu mahdollisuuksien mukaan, niin oman nörttimäisen mielenterveyteni ja muistini vuoksi kuin muutenkin.

1, Muļaikeerai , comes in green and red varieties

Botaaninen nimi: Amaranthus tristis, Amaranthus gangeticus , Amaranthus tricolor

Yleisnimet:

Tunnetaan myös nimellä: thandu keerai , joka on pohjimmiltaan kypsä muļaikeerai, jonka varret ovat kasvaneet tarpeeksi paksuiksi kuorittaviksi ja vihanneksina käytettäviksi. Nuoremmat muļaikeerain varret ovat myös monipuolinen vihannes: käytä niitä yksinkertaisissa sekoitusruoissa, poriyaleissa ja jopa sipulin lisänä/lisänä paistetuissa riiseissä.

Keittiöhuomautukset: Tämä on ihana, monipuolinen amarantti. Erottele lehdet varsista, sillä nuoremmatkin varret ovat yleensä niin kookkaita, että ne vaativat erillistä huomiota (ja kypsennysaikaa). Varret voi säilyttää muovipussissa jääkaapissa muutaman päivän ajan.

Ominaisuudet: Jäähdytys

Yksinkertaisin muļaikeerai-reseptini on hyvin suoraviivainen stir-fry, joka on jotain intialaisen ja ”aasialaisen” väliltä. Varret voidaan jauhaa (kuten yllä olevassa kuvassa) ja valmistaa poriyaliksi. Molemmat reseptit löytyvät täältä. Muista kuitenkin, että melkein minkä tahansa amarantin voi valmistaa myös dal kootuksi.

Muut reseptit: Indira Mahanandissa on ihana kokoelma punaisen amarantin reseptejä.

2, sirukeeerai 

Botaaninen nimi: Amaranthus campestris

Pienempilehtinen amarantti, ”siru” on tamiliksi pieni. Lehdet ovat yleensä pienempiä ja myös terävämpiä kuin useimmilla muilla tavallisilla amaranttilajikkeilla.

Keittohuomautukset: Jos varret ovat tarpeeksi mureat, niitä ei tarvitse erottaa lehdistä. Pilko ne vain kaikki hienoksi, yhdessä. Suosikkivalmisteeni sirukeerai on yksinkertainen ja kevyt dal kootu, vaikka poriyals ovat nopeampia ja reilua peliä myös.

Ominaisuudet: Jäähdyttävä

3, arakeerai 

Botaaninen nimi: Amaranthus dubius ja Amaranthus spinosus

Yleisnimi: piikkisikaruoho

Tunnetaan myös nimellä: muļļu keerai, koska joillakin luonnonvaraisilla kannoilla voi olla piikkejä (muļļļu on tamilin kielessä piikkejä): Tavallinen arakeerai (Amaranthus Dubius) on läheistä sukua Amaranthus spinosukselle ja käytännössä erottamiskelvoton siitä, paitsi jos siinä on piikkejä.

Viljeltyä lajiketta on joskus vaikea erottaa luonnonvaraisesta kuppai keerai Amaranthus viridis eli hoikka/vihreä amarantista

.