Uutiset ja puheet

Turvallisuuspalvelun pääjohtajan Sir Stephen Landerin puhe Public Records Office -konferenssissa ”The Missing Dimension”.

Esittely

Koska joillakin tahoilla vallitsee käsitys, että tiedustelupalvelut haluavat pitää kaiken tekemänsä salassa ikuisesti, olen tietoinen siitä, miten ironista on, että päällikköspookki avaa konferenssin, jonka mainostetaan tutkivan ”avointa hallintoa koskevaa aloitetta ja tiedonvälityksen vapautta koskevan lain mahdollista vaikutusta”.

Olen kuitenkin iloinen voidessani avata konferenssin, koska:

• Tiedusteluasiakirjat ovat julkisia asiakirjoja tietosuojalaissa tarkoitetussa merkityksessä, ja on oikein, että väliaikaisina säilyttäjinä virastojen olisi aika ajoin selitettävä lähestymistapaansa arkistojensa hallintaan;
• yksikköni on tehnyt PRO:n avulla merkittäviä muutoksia asiakirjojen säilyttämistä ja luovuttamista koskeviin toimintatapoihimme viimeisten viiden vuoden aikana;
• ja
• aikaisempana historiantutkijana osaan arvostaa, miten akateemisesti kiinnostavaa on virastojen hallussaan pitämänsä alkuperäisaineisto.

Gill Bennett puhuu teille teen jälkeen SIS:n ja GCHQ:n lähestymistavasta. Minä puhun oman yksikköni, turvallisuuspalvelun (MI5) puolesta. Meitä kaikkia yhdistää se, että nykyiset virastot eivät omista menneisyyttä eivätkä todellakaan voi muuttaa sitä. Ne säilyttävät tietoja vuoden 1958 lain nojalla siltä osin kuin se on tarpeen nykyisen työn tehokkuuden varmistamiseksi, mukaan luettuna menneisyydessä yksityishenkilöille, järjestöille ja ulkomaisille hallituksille tehtyjen sitoumusten noudattaminen. Mielestäni näiden asiakirjojen on kuitenkin aikanaan puhuttava puolestaan.

Puuttuva ulottuvuus

Konferenssin otsikko (”Puuttuva ulottuvuus”) on harhaanjohtava. En usko, että kukaan voi väittää, että tiedustelu olisi puuttunut kokonaan 1900-luvun historiantutkimuksesta, ja tämä koskee sekä rauhan että sota-ajan aineistoa. Kuten Christopher Andrew ja David Dilks kirjoittivat vuonna 1984 ilmestyneen kirjansa ”The Missing Dimension” johdannossa:

”Historioitsijat ovat suhtautuneet tiedustelutiedusteluun paljon enemmän kuin heidän olisi tarvinnut…”. Ainakin Britanniassa nykyisin saatavilla oleva lähdeaineisto kaikkine aukkoineen ja puutteineen riittää täyttämään sekä puuttuvan tiedusteluulottuvuuden yleiset ääriviivat että suuren osan sen operatiivisesta materiaalista. …Jopa Public Records Officen sensuroidut kansiot sisältävät yllättävän paljon sekä raakaa tiedustelutietoa että analyysejä.”

Lisäksi ennen kuin aloitimme omien asiakirjojemme luovuttamisen vuonna 1997, vuodesta 1992 lähtien muiden ministeriöiden kansioihin sisältyneitä yksikön asiakirjoja ja papereita luovutettiin 30 vuoden säännön mukaisesti. Joitakin aiheita, joita nämä asiakirjat ovat valottaneet, ovat mm. seuraavat:

• CAB 16/8 – Vuoden 1909 raportti ulkomaisesta vakoilusta Yhdistyneessä kuningaskunnassa;
• CAB 130/8 – Katsaus fasismin elpymiseen Yhdistyneessä kuningaskunnassa (tammikuu 1946);
• CAB 130/37 – Kommunistisen puolueen vahvuudet ja toiminta, tunkeutuminen hallitusorganisaatioihin ja ammattiliittoihin (1948);
• CAB 130/115 – Kommunismi ja ammattiliitot;
• MOD AVIA 46/541 – Asiakirjoja teollisuuden tarkastuspolitiikasta vuosina 1946-56. Eräs vuodelta 1948 peräisin oleva sarjisjulkaisu sisältää erään melko kyseenalaisen arvion, jonka mukaan ”näissä yrityksissä ei ole kommunistisia työntekijöitä, jotka pääsisivät käsiksi salaiseen työhön”.

Mutta nämä julkaisut edustavat satunnaista lähestymistapaa, eivät systemaattista lähestymistapaa – jota olemme pyrkineet toteuttamaan viimeisten viiden vuoden aikana.

Lyhyessä ajassa haluaisin kertoa teille:

• arkistoista ja muista hallussamme olevista asiakirjoista;
• politiikastamme, joka koskee sellaisten asiakirjojen säilyttämistä, joita ei enää tarvita yksikön nykyisessä työssä;
• politiikastamme ja käytännöistämme, jotka koskevat asiakirjojen luovuttamista julkiselle sektorille (PRO:lle) ja siten julkisuuteen;
• ja
• jos aikaa riittää, muutamista kommenteistamme suunnitelmissamme, jotka koskevat tulevia luovutuksia.

Toimiston hallussa olevat arkistot

Ensin siis arkistot. On hyviä ja huonoja uutisia. Hyvä uutinen on se, että (kuten toivottavasti ette ylläty kuullessanne) arkistomme ovat turvallisesti ja hyvässä kunnossa ja että niitä säilytetään tietokoneistetuissa tietokannoissa, joissa on arkistojen aiheet ja otsikot. Tiedämme siis, mitä meillä on ja missä se on.

Huono uutinen on se, että kun otetaan huomioon, että yksikkö on toiminut yhtäjaksoisesti yli 90 vuotta, aineistoa on melko paljon vähemmän kuin olisi voinut odottaa. Tähän on useita syitä, jotka haluaisin selittää:

• Palvelun koko. Palvelu oli historiansa aikana hyvin pieni. Joitakin lukuja tämän asian havainnollistamiseksi:
  – 1909: Palveluun kuului 10 henkilöä;
  – 1914-1918: Laajentui 850 työntekijään (133 upseeria, loput tukihenkilöstöä);
  – 1920-luku: Vähennettiin vain 16 upseeriin;
  – 1941: Nopea laajentuminen 860 työntekijään (233 upseeria);
  – Nykyään: Noin 1800 henkeä.
• Pommivahingot. Saamme kiittää Saksan Luftwaffea myös siitä, että osa arkistostamme tuhoutui, kun syyskuussa 1940 pommi osui Wormwood Scrubsissa sijaitsevaan ulkorakennukseen, jossa rekisterimme sijaitsi.
• Kansioiden hävittämiseen on aiemmin suhtauduttu epäjohdonmukaisesti, ja paljon sellaista tuhoutui, jonka toivoisimme jääneen tuhoutumatta molempien maailmansotien jälkeen.

Ei ole kyse siitä, että aiemmat sukupolvet olisivat olleet historiasta piittaamattomia. Vuonna 1945 silloinen pääjohtaja David Petrie määräsi, että tiedostot olisi tarkistettava hävittämistä varten. Hän sanoi seuraavaa:

”On ensiarvoisen tärkeää rajoittaa yksikön arkistot asioihin, jotka nyt ovat sen varsinainen huolenaihe. Turhat tiedot pikemminkin haittaavat työtä kuin auttavat sitä.”

Mutta hän jatkoi kirjoittamalla:

”Hävitettäväksi tarkoitettuja asiakirjoja tarkasteltaessa olisi otettava asianmukaisesti huomioon tarve säilyttää historiallisesti kiinnostavat tiedot ja myös sellaiset tiedot, jotka voivat olla arvokkaita tulevassa hätätilanteessa osoittaakseen, miten poliittisista ja periaatteellisista kysymyksistä päätettiin. Tämä koskee myös tietyissä tapauksissa tai asiaryhmissä omaksuttuja tutkimusmenetelmiä.”

Pöytäkirjoista voi nähdä tämän ohjeistuksen tulokset.

Itse pöytäkirjoista voidaan todeta, että ne koostuvat seuraavista:

• paperitiedostoista, yhteensä ehkä (nykyiset työt mukaan lukien) noin 400 000 tiedostoa, joista monet ovat monikokoisia;
• pienestä määrästä vakoojilta, terroristeilta jne. talteen otettua materiaalia ja muuta työhömme liittyvää esineistöä;
• eläkkeelle jääneiden työntekijöiden nauhoitetuista haastatteluista, joita aloimme keräämään neljä vuotta sitten;
• tietokonepohjaisista tietokannoista.

Mutta kansiot ovat ylivoimaisesti mielenkiintoisimmat ja laajimmat. Niitä on karkeasti ottaen neljää tyyppiä:

• tiedostot henkilöistä ja organisaatioista – tapauskohtaiset tiedostot;
• tiedostot aihepiireistä (monet monisäikeiset), esim. Neuvostoliiton edustus ulkomailla (34 pääteosta: 180 linkitettyä);
• tiedostot yksikön politiikasta, esim. gerbiilien turvallisuuskäyttö (1 nide), Henkilöstön positiivista läpivalaisua koskeva politiikka (6 nidettä vuodesta 1951 alkaen); ja
• tiedostot operaatioista (eli siitä, miten tietoja saatiin).

Monet niistä ovat edelleen eläviä kokonaisuuksia, koska niihin on kirjattu yksikön vuosikymmenten ajan jatkunut pitkäaikainen kiinnostus yksittäistä aihetta, organisaatiota tai henkilöä kohtaan. Siten neuvostovakoilun tutkiminen joissakin sen monista ilmenemismuodoista on jatkunut 1920-luvulta lähtien (ja jatkuu edelleen). Yksi tai kaksi Mitrohinin arkiston nimistä oli henkilöitä, joista yksikkö oli kiinnostunut ensimmäisen kerran 1930-luvulla. Samoin kiinnostuksemme väliaikaisen IRA:n yksittäisiä jäseniä kohtaan on jatkunut yli 30 vuotta, ja joissakin tapauksissa se ulottuu 1950-luvulle asti.

Lyhyesti sanottuna, suurella osalla työstämme on pitkät edeltäjät, joiden tunteminen on tärkeää nykypäivän menestyksen kannalta. Asiakirjat, jotka ministeriöissä olisivat historiallisesti kiinnostavia, ovat edelleen arvokkaita päivittäisessä työssä.

Nykyaikainen säilyttämispolitiikka

Haluaisin nyt käyttää hieman aikaa selittääkseni toimintatapojamme, jotka koskevat sellaisten historiallisesti kiinnostavien asiakirjojen säilyttämistä, joita ei enää tarvita työssämme. Muutokset johtuvat lordikanslerin julkisia arkistoja käsittelevän neuvoa-antavan toimikunnan vuonna 1997 tekemästä tarkistuksesta. Tarkastelussa otettiin huomioon useita yleisön, toimittajien, historioitsijoiden ja poliitikkojen esittämiä kannanottoja.

Yhteenvetona voidaan todeta, että tarkastelussa vahvistettiin nykyiset valintaperusteemme, joiden mukaan meidän olisi säilytettävä asiakirjat, jotka koskevat seuraavia asioita

• merkittävät tutkimukset;
• merkittävät kumoukselliset henkilöt, terroristit, vakoojat jne;
• henkilöt, jotka ovat saavuttaneet julkisia asemia tai osallistuneet merkittäviin historiallisiin tapahtumiin;
• kansiot, jotka sisältävät historiallisesti kiinnostavia alkuperäisiä asiakirjoja;
• yksikön politiikkaa, organisaatiota ja menettelytapoja, tutkittuja aiheita ja organisaatioita sekä merkittäviä tapahtumia, joihin yksikkö osallistui;
• arkistoja ja asiakirjoja, jotka ovat jollakin tavalla ”aikalaiskappaleita”; ja
• yksikön historian merkkipaaluja.

Tälle luettelolle neuvoa-antava komitea suositteli seuraavia lisäkriteerejä, jotka on sittemmin sisällytetty luetteloon:

• esimerkkivalikoima sellaisia henkilöitä koskevia asiakirjoja, joilla ei ole erityistä merkitystä;
• näytteenä edellä mainittuihin kriteereihin kuulumattomien henkilöiden tapauskohtaisia asiakirjoja, jotka muutoin hävitettäisiin (vähintään 1 %);
• kaikkia yksikön rekistereitä.

Kaikki kriteerit on nyt esitetty PRO:n laatimassa yksikön operatiivisessa valintapolitiikassa, joka on julkisesti saatavilla PRO:n verkkosivustolla.

Julkistamispolitiikka ja -käytäntö

Seuraavaksi siirryn käsittelemään nykyistä lähestymistapaamme asiakirjojen julkistamiseen. Meillä on viisi osa-aikaista entistä yksikkömme jäsentä, jotka työskentelevät aineiston luovuttamisen selvittämiseksi sekä omista arkistoistamme että muiden ministeriöiden arkistoista. Tämä on aikaa vievää työtä – ja näin ollen tahti, jolla voimme luovuttaa aineistoa, on aina vaatimaton.

Valmistellessamme arkistoja luovutettavaksi tiimimme tekee tiivistä yhteistyötä PRO:n arkistonhallintahenkilöstön kanssa, ja haluan ilmaista arvostukseni siitä tuesta ja neuvoista, joita saamme heiltä tässä työssä.

Katselmoijilla on kolme seikkaa, jotka heidän on otettava huomioon, ennen kuin he voivat luovuttaa aineistoa.

• Työskennelläänkö asiakirjojen parissa edelleen aktiivisesti? Jos näin on, sitä ei luovuteta;
• onko asia arkaluonteinen kansallisen turvallisuuden kannalta ja siten sopimaton luovutettavaksi PRA:n 3.4 jakson nojalla?
• aiheuttaisiko luovuttaminen ”huomattavaa henkilökohtaista kärsimystä” (kuten PRA:n 5.1 jaksossa tarkoitetaan)

Lisään kansalliseen turvallisuuteen liittyvää kohtaa. Lähestymistapamme perustuu vuoden 1994 tiedustelupalvelulain (Intelligence Services Act 1994) liitteessä III esitettyyn arkaluonteisuuden määritelmään. Säilyttäisimme siis tiedoston tai poistaisimme loukkaavan kohdan, jos se sisältäisi:

• tietoa, joka saattaisi johtaa sellaisten henkilöiden paljastumiseen, jotka ovat antaneet meille tietoja tai muuta apua luottamuksellisesti;
• tietoa operatiivisista lähteistä ja menetelmistä, joita me tai muut virastot edelleen käyttävät;
• tiedot, jotka saattaisivat vaarantaa nykyiset tai tulevat operaatiot;
• tiedot, jotka vieras valtio on antanut luottamuksellisesti;

Lisäämme myös tarpeen suojella oman henkilökuntamme henkilöllisyyttä (paitsi jos he ovat kuolleet tai ovat jo julkisesti ilmoittautuneet).

Jos havaitsette eron meidän ja kahden muun viraston välisessä lähestymistavassa, se johtuu siitä, että arkistomme vastaavat eri tavalla näitä kriteerejä.

Tämän lähestymistavan mukaisesti olemme siirtäneet tiedostoja PRO:lle julkaistavaksi marraskuusta 1997 lähtien. Ensimmäinen arkistoerä käsitti suurimman osan ensimmäisen maailmansodan ajalta säilyneistä arkistoista. Tähän PRO:n viitenumerolla KV1 julkaistuun aineistoon kuului:

• noin 48 nidettä huolto-osastojen raportteja niiden työstä ensimmäisen maailmansodan aikana. Christopher Andrew kuvaili näitä aikanaan ”yksityiskohtaisimmaksi MI5:n sota-ajan toiminnasta laadituksi raportiksi, joka on koskaan ollut saatavilla” (MI5: The First Ten Years);
• kopio Kellin vuonna 1909 lähettämästä kirjeestä, jossa hän otti vastaan salaisen palvelun viran;
• joukko työkansioita salaisesta kirjoittelusta ja vakoilun torjuntaa koskevasta lainsäädännöstä.

Tästä ensimmäisestä luovutuserästä on seurannut kuusi muuta luovutuserää, joissa on kaikkiaan yhteensä 708 osaa. Nämä ovat suurelta osin liittyneet 11. maailmansodan aikaan, vaikka monet henkilötiedostot sisältävätkin sotaa edeltävää aineistoa.

Valikoima julkaistuja henkilötiedostoja

KV2:ssa: Henkilökohtaiset tiedostot

• (KV2 /1) ”Mata Hari” (alias Marguerite McLEOD, saksalainen vakooja, jonka ranskalaiset teloittivat vuonna 1917.
• (KV 2/6- 10) Roger Casement – tosin tämän päiväkirjan aitoutta ei ole valaistu.
• (KV 2/508 – 510) Leonard Wincott – Invergordonin kapinan johtaja. Tämä tiedosto dokumentoi MI5:n näkemyksen, joka on nykyään yleisesti hyväksytty, mutta joka ei ollut sitä tuolloin, että kapina oli spontaani eikä kommunistien innoittama.
• (KV 2/34 – 38) Rudolf Hess – paperit, jotka liittyvät hänen saapumiseensa Britanniaan ja hänen myöhempään vangitsemiseensa täällä sodan aikana.
• (KV 2/245 -250) (William Joyce (lordi Haw-Haw) – runsaasti materiaalia tästä miehestä, mukaan luettuna joitakin hänen henkilökohtaisia tavaroitaan: rannekello, sormus ja kalvosinnapit. (KV2/345)
• (KV2/74 -75) PG Wodehouse – mukaan lukien kopio hänen MI5:n kuulustelupöytäkirjastaan.
• (KV2) Hyvät kertomukset useista XX:n agenteista, mukaan lukien SNOW (453) CHARLIE (454) ja ZIG ZAG (455).

Henkilökohtaisten kansioiden lisäksi olemme luovuttaneet joukon aihepiiriä koskevia ja toimintalinjoja käsitteleviä tiedostoja. KV3:sta ja KV4:sta:

• (KV3/ 1- 7) Saksan tiedustelupalvelua (Abwehr) toisen maailmansodan edeltävänä aikana ja sen aikana käsittelevä tiedostosarja, joka sisältää kokoelman analyyttisiä asiakirjoja, jotka käsittelevät Abwehrin toimintaa ja toimintatapoja Euroopassa.
• (KV4/ 1- 3) John Curryn History of the Service 1908-1945. Kirjoitettu alun perin vain sisäisiin tarkoituksiin ja on siksi valaiseva teos. Nyt julkaistu.
• (KV4 4- 58) MI5:n osastohistorioita, jotka kattavat toisen maailmansodan, mukaan lukien raportti kommunistisesta ja fasistisesta toiminnasta, Kominternin toiminta, Camp 020:n toiminta.
• (KV4 112 – 114) MI5:n pelikirja. Kaksi nidettä MI5:n tapausyhteenvetoja vuosilta 1909-1937 (jotta henkilö voidaan merkitä Game Bookiin, häntä vastaan oli nostettava syyte OSA:n nojalla MI5:n toimittamien todisteiden perusteella).

Mitä seuraavaksi?

5. heinäkuuta julkaisemme uuden aineistoerän, joka sisältää lisää toisen maailmansodan aikaista arkistomateriaalia ja ensimmäistä kertaa myös joitain arkistokansioita sotien väliseltä ajalta.

Tämä laaja aineistoerä, yhteensä 189 kappaletta, sisältää kansioita saksalaisista tiedusteluagenteista, brittiläisistä luopioista, kaksoisagenttioperaatioista, Neuvostoliiton tiedustelutoiminnasta ja kommunistisympatisoijista sekä fasismista. Ennen kuin kerron tästä erästä enempää, PRO on pyytänyt minua muistuttamaan teitä siitä, että tämän julkaisun sisältöä koskeviin yksityiskohtiin sovelletaan lehdistökieltoa 5. heinäkuuta saakka.

Joitakin merkittäviä osia ovat:

• KV2/ 514-515 Eamon De VALERA. Tämä tiedosto on pääosin peräisin lehtiartikkeleista, mutta siinä on jonkin verran analyysejä ja otteita aikalaisten tiedusteluyhteenvedoista.
• KV2/501 – ZINOVIEV – joka lisää vähän Gill Bennettin erinomaista työtä ZINOVIEVin kirjeen aitoudesta.
• KV2/502 – Leon TROTSKY. Sisältää papereita, jotka liittyvät hänen matkoihinsa vuosina 1915-17, hänen aikaansa neuvostohallituksessa ja hänen maanpakolaisuutensa 1928 jälkeiseen aikaan kuolemaansa 1940 asti. Kansiossa on hänen käsialallaan kirjoitettu alkuperäinen postikortti vuodelta 1916, joka on lähetetty Cadizista hänen neuvostoliittolaiselle kollegalleen Tchitcherinelle Lontooseen. Postikortti ei koskaan saavuttanut aiottua määränpäätään, vaan MI9 sieppasi sen, ja se päätyi sen sijaan meidän arkistoomme! Lainaus: ”Hyvä toveri, olen juuri lähettänyt teille viestin asemastani. Minut pidätettiin Madridissa, olin kolme päivää vangittuna, minut vietiin Cádiziin ja minulle sanottiin, että ”huomenna klo 8.00 lähdet Havannaan” (rikollisena, 50 duroa taskussa). Muutaman vastalauseen, sähkeen Romanonesille jne. jälkeen minulle annettiin lupa jäädä tänne 30. marraskuuta asti valvottuna. Täältä lähtee 30. päivä höyrylaiva New Yorkiin. Lähetin sähkeitä kaikkiin suuntiin, muun muassa teille, olematta lainkaan varma, että sähkeet menisivät perille. Painan kättäsi lämpimästi… . Toivon, että voimme vielä tavata yhteisen asian puolesta taistelevien joukoissa. Teidän Trotskinne.”
• KV4/111 Yhteys Saksan poliittiseen poliisiin ja natsihallintoviranomaisiin 1933. Sisältää kertomuksen MI5:n Guy Liddelin vierailusta Berliiniin, jossa hän keskusteli natsien turvallisuusviranomaisten kanssa Saksan poliisin löydettyä Saksan kommunistisen puolueen päämajasta suuren määrän materiaalia, joka sisälsi yksityiskohtia Kominternin toiminnasta Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan.

Suunnittelemme myös toisen aineistoerän julkaisemista marraskuussa, mikä jatkaa vuotta 1945 edeltävän materiaalin julkaisemista. Se tulee sisältämään joitakin mielenkiintoisempia kappaleita, kuten:

• LENIN – tiedosto sisältää erään nuoren MI5:n toimistovirkailijan vuonna 1920 tekemän käsinkirjoitetun huomautuksen, jossa hän kirjoitti erään raportin marginaaliin: ”LENINillä ei ole varsinaisia valtuuksia, mutta hän toimii jonkinlaisena keulakuvana.” – Melkoinen keulakuva! Toisaalla kansiossa eräs sisäministeriön virkamies kuvailee häntä myös ”tunnetuksi venäläiseksi sosialidemokraattiseksi pasifistiksi”.
• Kansiosarja MI5:n alueellisille upseereille sodan aikana lähetettyjä ”viikoittaisia tiedusteluyhteenvetoja”. Niistä saa hyvän yleiskatsauksen yksikön ajankohtaisista huolenaiheista. Esimerkiksi eräässä lokakuun 1940 raportissa ilmaistiin huoli siitä, että viides kolonna tai Luftwaffe saattaisi harjoittaa jonkinlaista alkeellista biologista sodankäyntiä. Raportissa valitetaan edelleen, että ”poliisi ja tiedemiehet ovat viime aikoina olleet tiiviisti mukana tutkimassa esineitä. Nämä esineet vaihtelevat seuraavista: valkoista jauhetta, joka on todettu liiduksi, tärkkelyspellettejä, toukan ulostetta, tienpölyä ja ammoniakilla täytettyjä kumipalloja; kaalinlehtiä ja tunnistamaton esine, joka saattaa olla naisen hatun koriste tai jotain kalastukseen liittyvää.”

Keskipitkällä aikavälillä (ensi vuonna ja sen jälkeen)

Prioriteettimme on vapauttaa kaikki arkistomme vuoteen 1945 asti (mukaan lukien sodan väliset vuodet). Tämän odotetaan vievän vielä ainakin 3-4 vuotta.

Makua tulevasta:

• Arkos-ratsia – Venäjän kauppavaltuuskunnan poliisitarkastus toukokuussa 1927, joka tuotti vain epämääräisiä todisteita siitä, että sitä käytettiin neuvostovakoilun keskuksena.
• KRIVITSKY:n paperit – Neuvostoliiton sotilastiedustelun kenraalin KRIVITSKY:n (Neuvostoliiton sotilastiedustelupalvelun kenraaliehdokas) vuoden 1940 selontekoa koskevat asiakirjat. Ne antavat erinomaisen käsityksen neuvostotiedustelun koneistosta, menetelmistä ja joistakin operaatioista Euroopassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
• GOUZENKOn paperit – venäläinen salakirjoittaja, joka loikkasi vuonna 1945 ja toimitti runsaasti todisteita laajasta verkostosta Kanadassa, jota Venäjän sotilasasiamies valvoi. GOUZENKO oli se, joka tunnisti Alan Nunn Mayn – ensimmäisen ”atomivakoilijan”.
• Oswald MOSLEY ja hänen kumppaninsa.

Tämän jälkeen toivon, että voimme siirtyä julkaisemaan papereita 1940-luvun loppupuolelta, jotka koskevat kylmän sodan alkulähteitä, sodanjälkeistä työtämme kommunismia ja fasismia koskevissa asioissa, kylmän sodan aikaisten turvatarkastusten käyttöön ottamista, atomivakoilijoita jne. Epäilemättä niissä on paljon sellaista, joka on historioitsijoille uutta. Tiedostojen määrä on edelleen huomattava.

Johtopäätös

Olen yrittänyt selittää, mitä yksikköni tekee arkistoillaan ja miksi. Toivon, että se on ollut ymmärrettävää eikä ”epäjohdonmukaista, turhaa, sattumanvaraista ja mielivaltaista”, kuten eri akateemikot ovat aika ajoin kuvailleet luovutuspolitiikkojamme.

Uskon, että arkistossamme on aineistoa, joka lisää historioitsijoiden ymmärrystä Yhdistyneen kuningaskunnan 1900-luvun historiasta ja erityisesti siitä, miten peräkkäiset hallitukset ja yksikkö suhtautuivat Yhdistyneen kuningaskunnan turvallisuuteen kohdistuviin ei-sotilaallisiin uhkiin.