Almondin vesijalanjälki, uusi näkökulma

Mikä tulee ensimmäisenä mieleen, kun kuulet mantelit? Se on lähes aina sama kommentti … ”mantelit käyttävät paljon vettä”. Miksi me kaikki tiedämme, että mantelin tuottamiseen tarvitaan noin gallonan verran vettä, mutta kukaan ei tiedä, kuinka paljon vettä tarvitaan muiden viljelykasvien tuottamiseen, naudanlihaunssin tuottamiseen, siihen, että viinirypäleet ja nuoret mantelipuut kuluttavat paljon vähemmän vettä kuin sinimailanen Kaliforniassa, tai siihen, kuinka paljon vettä tarvitaan kilowattitunnin sähköenergian tuottamiseen tai Googlen datakeskusten jäähdyttämiseen?

Jossain vaiheessa vuosien 2014 ja 2015 välisenä aikana manteleiden vedenkulutus nousi huomion keskipisteeseen artikkelien sarjassa. Vuosi 2014 oli myös vuosi, jolloin Kalifornian kuivuus siirtyi poikkeukselliseen luokkaan, joka kesti vuoteen 2017 asti. Alla olevat kuvat osoittavat, miten mantelin vedenkysynnän Google-hakuintressit nousivat alkuvuodesta 2014 piikkiin. Tämä piikki tapahtui pian sen jälkeen, kun Mother Jones ja useat muut uutistoimistot julkaisivat artikkeleita mantelin vedenkäytöstä. On mahdollista, että nuo artikkelit painoivat mieleemme, että yhden mantelin kasvattamiseen tarvitaan yksi gallona vettä (Almond Boardin mukaan vettä tarvitaan itse asiassa kolme gallonaa, jos mukaan lasketaan sateesta ja muista lähteistä saatava vesi). Kun kuivuus loppui ja keskustelu hiljeni, myös Google-haut tästä aiheesta vähenivät. Ilman kattavaa ratkaisua tämä keskustelu nousee kuitenkin uudelleen esiin aina, kun kuivuusjakso tulee, ja seuraavaksi kohteeksi joutuu se viljelykasvi, jonka viljelyala sattuu olemaan sillä hetkellä nopeimmin kasvava.

Me kaikki lienemme yksimielisiä siitä, että mantelit, kuten kaikki muutkin viljelykasvit, kuluttavat vettä (tarkalleen sanottuna 1-3 gallonaa yhtä mantelia kohti, mukaan luettuna manteli sekä kuori ja kuorikerroksen kuori). Mantelit ovat pysyviä viljelykasveja, joiden alkukustannukset ovat suuret. Näin ollen manteleiden istuttaminen sitoo tulevan vedentarpeen, mikä voi lisätä kiistaa muiden sidosryhmien välillä. Lisäksi 80 prosenttia maailman manteleista viljellään Kaliforniassa, ja suurin osa niistä on tarkoitettu vientiin. Mikä tahansa näistä syistä yksinään riittää tekemään manteleista helpon kohteen, varsinkin kun siihen yhdistetään markkinoiden kasvava kysyntä ja tulot poikkeuksellisen kuivuuskauden aikana.

Kysymys ei ole se, käyttävätkö mantelit enemmän vai vähemmän vettä kuin muut toiminnot Kaliforniassa. Todellinen kysymys on, mitkä ovat ravitsevan ruoan viljelyn kustannukset ja miten voimme minimoida sen ympäristö- ja yhteiskuntakustannukset. Koska meidän on tarjottava ruokaa kasvavalle väestöllemme, suojeltava ympäristöämme ja tuotava taloudellista vaurautta paikallisille maatalousyhteisöillemme. Niin kauan kuin manteleilla on markkinakysyntää, viljelijät jatkavat manteleiden viljelyä ja kasvattavat niitä tehokkaimmassa ilmastossa. Nämä paikat sattuvat sijaitsemaan maailman alueilla, joilla on myös vesipulaa, kuten Kaliforniassa, Australiassa, Espanjassa, Iranissa ja Marokossa.

Ratkaisu ei ole pakottaa viljelijöitä luopumaan manteleiden (tai minkään muunkaan viljelykasvin) viljelystä, vaan yksilöidä tuottavimmat viljelyalueet ja siirtää vettä niille. Meidän on varmistettava, että rajalliset vesivaramme käytetään mahdollisimman tehokkaasti, olipa kyse sitten ruoan viljelystä, suihkussa käymisestä tai energiantuotannosta. Me kaikki tiedämme, että vesivaramme ovat rajalliset, mutta mantelin viljelyala (tai mikä tahansa muu tuleva viljelykasvi) kasvaa. Tämän kasvun ylläpitämiseksi meidän on jatkuvasti lisättävä tilojemme veden tuottavuutta. Loppu on kuluttajasta kiinni. Kuluttajien tulisi jatkossakin vaatia avoimuutta elintarvikeyrityksiltä, ajaa demokratisoitua elintarvikejärjestelmää, äänestää dollareillaan, palkita kestäviä viljelijöitä ja kannustaa muita seuraamaan esimerkkiä.