Avasin Animal Crossing -saareni tuntemattomille Twitterissä, eikä se ollut täysi katastrofi

Vähän keskipäivän jälkeen tiistaina piipahdin Animal Crossingissa: New Horizonsiin tarkistamaan nauriiden hintoja. Tämän päivän numero? Maukkaat 439 kelloa, nelinkertainen hinta siihen nähden, millä hain ne. Tein satojentuhansien voittoa, kutsuin ystäviä käymään ja päätin sitten mennä askeleen pidemmälle: tarjosin pääsyä saarelleni jaettavalla koodilla, jonka lähetin Twitterissä. Siitä tuli välitön kaaos.

Yksi riskialttiimmista tavoista tehdä voittoa New Horizonsissa on pelata ”kyttäysmarkkinoilla” – ostaa nauriita sunnuntaisin ennen puoltapäivää ja selvittää sitten, minä päivänä on paras tilaisuus myydä ne. Jos odotat liian kauan (tai yrität huijata muuttamalla Switchin päiväysasetukset aikamatkalle), ne mätänevät. Hinnat muuttuvat kahdesti päivässä, joka päivä. Se on uhkapelaajan dilemma: odota korkeampaa hintaa ja parempia voittoja tai lopeta, kun olet voitolla. Kuka tahansa, jolla on saari, joka ylpeilee korkeilla hinnoilla, on lyhyen aikaa kultainen hanhi.

Tässä kadehdittavassa asemassa olin, ja se oli uskomattoman, kiistämättömän tyydyttävää. ”Olen juhlien kaunein tyttö”, vitsailin ystävälleni samalla, kun työtoverit parveilivat saarellani kuin rannalla heinäkuussa. He myivät juurakoitaan, jättivät lahjoja ja kysyivät, voisivatko he jakaa niitä ystävilleen. Koko kokemus tuntui niin hyvältä – terveellinen lahjoitus ihmisille, joita kaipaan, valopilkku muuten levottomiin päiviin – että kaipasin suurempaa dopamiinihyökkäystä. Twitter on ainoa diileri, joka minulla on nykyään jäljellä nopeaa huumaa varten. Kirjoitin twiitin saareni hinnoilla, määrittelin muutaman säännön (ole kiltti, älä ota mitään muuta kuin hedelmiä, ole tosissasi, ole kiltti) ja painoin lähetä. Lähes välittömästi pelini ilmoitti minulle, että joku oli tulossa.

Seuraavan tunnin ajan tuntemattomat ihmiset odottivat virtuaalisessa jonossa lentoa saarelleni. New Horizons rajoittaa kapasiteetin kahdeksaan ihmiseen. Se myös vaatii, että jokaisen läsnäolevan pelaajan on katsottava ruudulla olevaa ilmoitusta joka kerta, kun joku uusi pelaaja saapuu, mikä tarkoittaa, että prosessi voi olla hidas ja tuskallinen kaikille osapuolille. Jos haluat myydä nauriitasi, sinun on oltava hieman enemmän kuin kärsivällinen.

Ja sitten on vielä se luottamuksen elementti, jonka annat vierailijoille, etteivät he tuhoa turvallista pientä kuplaasi. Nintendolla on anti-griefing-toimenpiteitä, jotka eivät salli pelaajien käyttää lapioita tai kirveitä ilman lupaa, mikä voi estää ihmisiä kaivamasta kuoppia tai kaatamasta puita; se ei silti estä heitä varastamasta tavaroita, riisumasta kaikkia resurssejasi tai tallomasta kukkasi. Ystävien yleinen viisaus: älä päästä vieraita sisään. Tässä on anekdootti ystävän ystävän ystävästä, jonka saari ryöstettiin ja raiskattiin.

Omassa tapauksessani olin järkyttynyt siitä, miten hyvin kaikki käyttäytyivät. Pysäköin kyläläiseni kannolle lentokentän lähelle ja annoin ihmisten suodattua sisään ja ulos, kun pelini istui vartioimatta. Sen sijaan, että pelaajat olisivat heittäneet roskia tai ryöstäneet hedelmätarhani, he jättivät minulle pieniä lahjoja: lautapelejä, Godzilla-patsaita, hattuja. Eräs avokätinen muukalainen jätti suoraan eteeni 99 000 kellon tipin, jota kukaan ei ihme kyllä pannut taskuunsa. Toiset nappasivat ystävällisiä kuvia poseeraten hahmoni kanssa. (Eräs pelaaja tuli kotiini ja lymyili sängyssäni ja lähetti minulle kuvan sen jälkeen. Pervoa.) Kun tarkistin ilmoitustauluni ja odotin mulkkujen graffiteja, ihmiset olivat sen sijaan piirtäneet pieniä nauriita tai jättäneet kiitoskirjeitä. Se jätti minulle rauhallisen tunteen, sellaisen lämpimän fiiliksen, jonka saa, kun tuntemattomat ihmiset osoittavat ystävällisyyttä, jota heidän ei olisi tarvinnut antaa lainkaan.

Yhteyteni kaatui lopulta, ja kaikki buutattiin takaisin omille saarilleen. Uusista tulokkaista ilmoittavat iloiset pingit loppuivat, ja tiesin, että muutaman tunnin kuluttua hintani kääntyisivät jälleen. Yhtäkkiä tunsin itseni hieman yksinäiseksi.