Lääkäri ja apteekkari – takaisin apteekkiin!

Australian kansallisessa lääkepolitiikassa on neljä periaatetta: lääkkeiden saatavuus, laatu, turvallisuus ja tehokkuus, kohtuuhintaisten lääkkeiden oikea-aikainen saatavuus DeepL, lääkkeiden laadukas käyttö sekä vastuullinen ja elinkelpoinen lääketeollisuus. Laadukkaan lääkekäytön edistäminen edellyttää monialaista lähestymistapaa, johon kuuluu hallituksen, lääketeollisuuden, terveydenhuollon ammattilaisten, kuluttajien ja tiedeyhteisön panos. Monialaiseen lähestymistapaan liittyy kuitenkin merkittäviä jännitteitä ja tahattomia vaikutuksia, erityisesti lääkkeiden määrääjien ja jakelijoiden välisiin suhteisiin. Yleislääkärillä ja farmaseutilla on yhteinen esi-isä – apteekkari. Keskiajan Euroopassa ja 1800-luvun Englannissa alkanut jakelun ja lääkkeenmääräämisen erottaminen toisistaan muokkasi ja rajoitti potilas-lääkärisuhteen diagnoosiin, lääkemääräykseen ja muuhun kuin lääkehoitoon. Apteekkareiden rooli rajoittui lääkkeiden jakeluun, vaikka nykyisin heidän vastuualueensa on laajentumassa. Lääkärin ja farmaseutin välisiin suhteisiin vaikuttavat muun muassa historialliset taustatekijät, yhä useampien toimijoiden osallistuminen terveydenhuollon kustannuksiin, yleinen sairausvakuutus ja kehittyvä sääntelykehys. Lääkkeiden määräämistä ja jakelua on ohjattava eettisellä kliinisellä hallintorakenteella, johon kuuluvat terveydenhuollon ammattilaiset, sääntelyviranomaiset, lääketeollisuus ja kuluttajat. Turvallisuutta ja vaikuttavuutta on seurattava tarkasti, ja lääkkeiden laadukasta käyttöä ja parempia potilastuloksia on edistettävä. Jatkuva koulutus ja ammatillinen kehittyminen ammattirajojen sisällä ja yli ammattirajojen on olennaisen tärkeää, jotta voidaan tukea yhdenmukaista ja kustannustehokasta ammattiryhmien välistä toimintaa. Lähestymistavan on oltava ”apteekkilähtöinen”, jossa lääkkeen määrääjän ja lääkkeen luovuttajan roolit ja vastuut täydentävät toisiaan potilaan ja lääkärin välisessä terapeuttisessa suhteessa, eivätkä ne saa olla vastakkain.