Tupakointiriippuvuus ja ahdistuneisuus- ja masennushäiriöt tunisialaisilla tupakoitsijoilla, jotka ovat käyneet yliopistosairaalan tupakoinnin lopettamisklinikalla

Tupakan käyttö voi muuttaa serotoniinienergisten hermosolujen toimintaa ainakin kahden tällaisen yhdisteen välityksellä: nikotiinin ja bêtacarboliinien. Tämä havainto vahvistaa hypoteesia, jonka mukaan jotkin psykiatriset häiriöt liittyvät todennäköisesti tupakan kulutukseen, koska nämä useat tupakan yhdisteet aiheuttavat kestäviä häiriöitä aivojen neurobiologisessa toiminnassa, myös serotonergisen järjestelmän toiminnassa . Tässä tutkimuksessa arvioitiin psykologisten ongelmien (masennus ja ahdistuneisuus) vaikutusta tupakoinnin lopettamiseen Soussen Sahloulin yliopistollisen sairaalan tupakoinnin lopettamisklinikalla käyvien tupakoitsijoiden keskuudessa.

Ahdistuneisuus- ja masennushäiriöiden ja tupakoinnin välisen yhteyden olemassaolo on selvästi osoitettu. Masennus on paremmin dokumentoitu psykiatrinen liitännäissairaus. Itse asiassa tupakoinnin esiintyvyys on suurempi potilailla, joilla on vakava masennus. Vastaavasti suuren masennushäiriön osuus oli kaksi kertaa suurempi tupakoitsijoilla kuin tupakoimattomilla. Näin ollen suuren masennusjakson riski kasvaa tupakoinnin lopettamista seuraavien 6 kuukauden aikana. Tutkimuksessamme ahdistuneisuus- ja masennushäiriön esiintyvyys oli verrattavissa Fakhfakhin ym. Tunisiassa tekemässä tutkimuksessa todettuun esiintyvyyteen (47,2 %), jossa käytettiin HAD-asteikkoa ahdistuneisuus- ja masennushäiriöiden tunnistamiseen. Se on myös verrattavissa Lasserin ym. tutkimuksessa havaittuun (55,3 %), jossa tutkittiin tupakoinnin ja tupakoinnin lopettamista psykiatristen diagnoosien lukumäärän ja tyypin mukaan, jotka arvioitiin Composite International Diagnostic Interview -haastattelun modifioidulla versiolla.

Tupakoitsijat, joilla on liitännäissairautena masennushäiriöitä, ovat alttiimpia tulemaan riippuvaisiksi nikotiinista, etenemään vakavammalle riippuvuuden tasolle ja kokemaan vakavampia nikotiinivieroitusoireita kuin tupakoitsijat, joilla ei ole depressiivisiä häiriöitä . Lisäksi on jo pitkään tunnustettu, että tupakan käyttö antaa joillekin tupakoitsijoille mahdollisuuden hallita ahdistustaan itsehoitona. Näyttää myös siltä, että tupakoinnin lopettamiseen voi liittyä ahdistuksen paraneminen .

Ensimmäisen konsultaation aikana paljastuneen HAD-asteikon pisteytyksen perusteella olemme havainneet 43,4 % ahdistuneisuushäiriön tupakoitsijoiden keskuudessa ja 37,6 % masennushäiriön keskimääräisten pisteytysten ollessa 10,67 ja 6,49 ahdistuneisuuden ja masennuksen osalta. Fakhfakhin ym. Tunisiassa tekemässä tutkimuksessa HAD-testiin vastanneista 70 potilaasta 22,9 prosentilla oli masennushäiriö ja 20 prosentilla ahdistuneisuushäiriö. Ahdistuneisuushäiriömerkinnän esiintyminen oli huomattavasti suurempi naisilla kuin miehillä. Tämä ero ei ollut merkitsevä tutkimuksessamme, mikä voi selittyä otoksen pienellä koolla.

Joidenkin tutkimusten mukaan tupakointi auttaa rauhoittamaan joitakin oireita, kuten levottomuutta, kiihtyneisyyttä ja ärtyneisyyttä suuressa masennushäiriössä. Ehkä nämä tupakoitsijat yrittävät käyttää tupakointia keinona vapauttaa itsensä masennuksen oireista, mikä voi tehdä tupakoinnin lopettamisesta erittäin vaikeaa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tämän diagnoosin saaminen aiheuttaa haasteita tupakoinnin lopettamiselle. Kalifornialaiseen lopetuslinjaan osallistuneiden tupakoitsijoiden keskuudessa tupakoitsijat, joilla oli tällä hetkellä vakava masennus, olivat paljon epätodennäköisemmin lopettaneet tupakoinnin vähintään 30 päivään kahden kuukauden arvioinnin aikaan verrattuna niihin, joilla oli vain vähäisiä masennusoireita. Tutkimuksessamme 55,2 prosenttia tupakoitsijoista, joilla oli ahdistuneisuus- ja masennushäiriöitä, oli yrittänyt ainakin kerran lopettaa tupakoinnin. Emme havainneet merkittävää eroa lopettamisyrityksissä masentuneiden, ahdistuneiden, ahdistuneisuushäiriöisten, ahdistuneisuushäiriöisten ja normaalien koehenkilöiden välillä. Fakhfakhin ym. tutkimuksen mukaan kolme neljäsosaa potilaista on yrittänyt lopettaa tupakoinnin ainakin kerran. Ero tupakoitsijoihin, joilla ei ollut ahdistuneisuus-masennushäiriötä, ei kuitenkaan ollut merkittävä. Mumtazin ym. 1725 osallistujalla tekemän toisen tutkimuksen mukaan aiempien lopettamisyritysten osuus oli huomattavasti suurempi heikosti riippuvaisten tupakoitsijoiden keskuudessa. Tutkimuksessamme motivaation keskiarvo oli 4,36 ± 4,63. Tämä pistemäärä oli samankaltainen sekä tupakoitsijoilla, joilla ei ollut ahdistuneisuushäiriötä, että ahdistuneisuushäiriöisillä tupakoitsijoilla.

Mendelsohnin mukaan vastoin yleistä uskomusta todisteet viittaavat siihen, että masennusta sairastavat tupakoitsijat ovat erittäin motivoituneita lopettamaan tupakoinnin. Itse asiassa Haukkalan ym. tekemässä tutkimuksessa naispuoliset tupakoitsijat, jotka olivat masentuneita, olivat motivoituneempia lopettamaan tupakoinnin kuin ne, joiden masennuspisteet olivat alhaisemmat. Ahdistuneilla tupakoitsijoilla lopettamista koskevan itseluottamuksen keskiarvo oli 6,57 ± 2,41, masentuneilla tupakoitsijoilla 6,33 ± 2,48 ja ahdistuneilla tupakoitsijoilla 6,14 ± 2,65. Sitä vastoin Fakhfakhin ym. tutkimuksessa henkilöillä, joilla oli aiemmin ollut masennusta, oli huomattavasti alhaisemmat keskimääräiset pistemäärät itseluottamuksesta lopettaa tupakointi. Zvolensky et al. osoittivat yli 3000 koehenkilöä käsittäneessä tutkimuksessaan, että masennus on yleisempää tupakoitsijoilla kuin tupakoimattomilla ja että tupakoitsijoilla, joilla oli aiemmin ollut masennusta, oli huomattavasti epätodennäköisempää lopettaa tupakointi.

Tutkimuksessamme ahdistuneisuus ja masennus eivät myöskään korreloineet päivittäin poltettujen savukkeiden lukumäärän eivätkä keskimääräisen uloshengitettävän hiilidioksidin määrän kanssa ilmassa. Tuloksemme olivat samansuuntaisia kuin Zvolenskyn ym. tutkimustulokset.

Fagerströmin keskimääräinen pistemäärä oli 6,26 ± 2,38. Se oli merkittävästi korkeampi tupakoitsijoilla, joilla oli ahdistuneisuus- ja masennushäiriö ensimmäisen konsultaation aikana. Tämä pistemäärä oli 7,32 Fakhfakhin tutkimuksessa, ja se oli myös merkitsevästi korkeampi tupakoitsijoilla, joilla oli ahdistuneisuus- ja masennushäiriö. .

Tiheästi riippuvaisia tupakoitsijoita, joilla on ahdistuneisuus- ja masennushäiriö, tavataan usein tupakoinnin lopettamisklinikalla. Niinpä Larguen ym. 517 tupakoitsijaa koskeneessa tutkimuksessa havaittiin 34 prosentin taajuus vahvasti riippuvaisia ahdistuneis-depressiivisiä tupakoitsijoita, joiden masennuksen voimakkuus vaihteli. Tupakoinnin ja vakavan masennuksen välinen yhteys on vahvempi, jos on olemassa riippuvuus nikotiinista . Mumtazin ym. tutkimustulokset vahvistivat, että masennuksen, ahdistuneisuuden tai agorafobian oireet olivat vakavampia tupakoitsijoilla, jotka olivat vahvasti riippuvaisia tupakasta, kuin tupakoitsijoilla, jotka eivät olleet riippuvaisia. Nämä johtopäätökset olivat samansuuntaisia kuin Coutinon ym. sekä Pedersenin ja Von Soestin johtopäätökset , joissa runsas tupakointi ja voimakas nikotiiniriippuvuus liittyivät voimakkaaseen masennukseen ja ahdistuneisuuteen.

Tupakoinnin lopettaminen on hankala prosessi moninaisten riippuvuuksien (farmakologisten, käyttäytymiseen liittyvien ja psykologisten) vuoksi. Tutkimuksemme tavoitteisiin kuului arvioida ahdistuneisuus-masennushäiriön vaikutusta tupakoinnin lopettamisklinikan tupakoitsijoiden keskuudessa. Olemme määritelleet tupakoinnin lopettamisen täydelliseksi pidättäytymiseksi vähintään viikon ajan. Noin kolmannes (33,9 %) osallistujistamme onnistui vieroituksessa. Saman määritelmän mukaisesti Salah Azzaiez -instituutissa vuonna 2004 tehdyssä tutkimuksessa, joka koski tupakoitsijoita heidän tupakoinnin lopettamisklinikallaan, todettiin, että 27 prosenttia tupakasta vieroittautui. Meidän osuutemme voisi selittyä sillä, että yli puolet tupakoitsijoista oli vahvasti riippuvaisia ja että suuri määrä henkilöitä keskeytti tutkimuksen ja heidät oli laskettu analyysissä epäonnistuneiksi. Lisäksi 74,1 % tupakoitsijoista on hyötynyt vain yhdestä tai kahdesta käyntikerrasta.

Tutkimuksemme ahdistuneisuus- ja masennushäiriötä sairastavien tupakoitsijoiden tupakoinnin lopettamisprosentti vaihteli tupakoinnin lopettamisen ylläpidon keston mukaan; se oli 51,2 % kuukauden kohdalla, joka vähitellen laski saavuttaen 18,3 %:n tason 12 kuukauden kohdalla.

Tutkimuksessamme konsultaation seuranta oli onnistunutta tupakoinnin lopettamisen onnistumista ennakoiva tekijä kuuden kuukauden kohdalla. Toisaalta monimuuttuja-analyysissä mikään tekijä ei osoittautunut uusiutumista ennustavaksi tekijäksi 1 vuoden kohdalla. Tämä havainto poikkesi KesKesBoudawaran ym. ja Undernerin ym. tutkimuksessa havaitusta, jossa vain ennenaikaisesti keskeytetty seuranta oli merkitsevästi yhteydessä uusiutumiseen.

Tupakan käyttöä pidetään usein välineenä, jolla selviydytään sosiaalisesta ahdistuneisuudesta ja itseluottamuksen puutteesta johtuvista vaikeista tilanteista ahdistuneisuus- ja masennushäiriöistä kärsivillä tupakoijilla. Nämä häiriöt ovat yleisempiä naisilla, mikä selittää osittain heidän suurempia vaikeuksiaan lopettaa tupakointi. Muita syitä ovat masennushäiriöiden yleisempi esiintyvyys, nikotiinikorvaushoitoaineiden vähäisempi tehokkuus ja naisten suurempi pelko lihoa tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Lisäksi tupakoitsijat löytäisivät savukkeiden kulutuksesta keinon vähentää negatiivisia tunteita, mukaan lukien vieroitusoireet.

Sonntag ym. ovat korostaneet 3021 nuorta ja nuorta aikuista koskeneen pitkittäistutkimuksen avulla sosiaalisen fobian ja ahdistuneisuushäiriöiden ja nikotiiniriippuvuuden esiintymisen välistä yhteyttä. Negatiivisten tunteiden merkityksen tunnustaminen tupakointikäyttäytymisessä on saanut jotkut kirjoittajat ehdottamaan masennuslääkkeiden ja anksiolyyttien käyttöä tupakkariippuvuuden hoidossa . Lisäksi joitakin tupakoitsijoita, jotka yrittävät lopettaa tupakoinnin, voisi auttaa masennuksen samanaikainen hoito.

Tutkimuksen rajoitukset

Tässä tutkimuksessa on joitakin rajoituksia, jotka liittyvät tulosten yleistettävyyteen. Ensinnäkin otoskoko oli pieni erityisesti ahdistuneista masentuneista tupakoitsijoista moniin muihin tutkimuksiin verrattuna. Toiseksi, joidenkin muuttujien osalta meillä ei ollut tarvittavia tietoja, mikä pienensi entisestään otoskokoamme. Lopuksi totean, että ehkä tutkimuksen jatkaminen voisi lisätä otoskokoa.