AD Classics: Kulttuuritalo / Alvar Aalto

Poliittisen puolueen päämajana toimiminen merkitsi sitä, että rakennuksen oli oltava varustettu päivittäistä hallinnollista ja byrokraattista toimintaa sekä erityisiä julkisia tapahtumia varten, jotka kaikki olivat sen edustamien poliittisten ideologioiden mukaisia. Ohjelman kaksi pääelementtiä nousivat kompleksin kahdeksi pääelementiksi, ja niiden väliin jäävä tila toimi julkisena aukiolona ja vastaanottotilana.

Vasemmalla aukiolla on aaltoileva tiilinen auditorion rakennelma. Näin epäsäännöllisen muodon rakentaminen tiilestä vaati laajoja kokeiluja; tietyn yksikön oli kyettävä muodostamaan sekä koveria että kuperia seiniä, joiden säteet vaihtelivat. Tuloksena syntyneet tiilet eivät olleet suorakaiteen muotoisia vaan viuhkamaisia, ja kukin tiili muodosti pienen ympyrän osan. Pyöristetyt kulmat mahdollistivat helpomman kokoonpanon, monimutkaisemman valon leikin julkisivun pinnalla ja jopa auttoivat suojaamaan seiniä murtumilta.

Aalto oli aiemmissa projekteissaan käyttänyt laajasti punaista tiiltä, mutta Kulttuuritalossa hän kokeilisi ensimmäistä kertaa sen käyttöä ei-ortogonaalisessa muodossa. Hän käyttäisi vastaavaa käsittelyä kahdessa muussa hankkeessa: Bakerin asuntolassa ja saman vuoden Otaniemen auditoriossa. Aalto ei kuitenkaan lopulta juurikaan hyödyntäisi tätä typologiaa urallaan; Kulttuuritalon valmistumisen jälkeen vuonna 1958 Aalto kääntyisi kokonaan pois tiilestä ja alkaisi sen sijaan työskennellä keraamisten laattojen ja marmorivaipan kanssa 1960-luvulla.

Kävijät astuvat auditorion siipeen sisään laajasta, kaareutuvasta aulasta, joka myötäilee itse auditorion istumapaikkojen kaarta. Aulasta johtaa kolme portaikkoa ylös ja ulos, joiden pronssiset kaiteet kiiltävät yläpuolella olevien kaarevien valopankkien alla. Vaikka aulaa on ensisijaisesti tarkoitettu dramaattiseksi sisääntuloväyläksi auditorioon, sitä ei ole tarkoitettu vain tähän tarkoitukseen: orkesteripöydän ansiosta se voi toimia myös sosiaalisena salina. Lattian punaiset laatat jäljittelevät ulkoisen aukion laattoja, mikä vahvistaa entisestään tunnetta siitä, että aula on yhtä lailla potentiaalinen matkakohde kuin auditorio, jota se palvelee.

Auditoriosali on suunniteltu leveäksi, epäsymmetriseksi simpukankuorimaiseksi kokonaisuudeksi, joka on paljon leveämpi kuin syvä. Betonista, puusta ja kaakelista työstetyssä salissa akustiikan hallitsemisella on suuri merkitys: materiaalit on koottu erikoispaneeleiksi, jotka joko heijastavat tai vaimentavat ääntä huoneen kunkin osan erityistarpeiden mukaan. Tietyt paneelit voidaan jopa poistaa tai vaihtaa keskenään osallistujamäärän ja tapahtumatyypin mukaan, säilyttäen kuitenkin Aallon visioima yleisasettelu ja estetiikka.

Auditorion istumapaikat on jaettu erilaisiin osa-alueisiin, joilla jokaisella on oma yksilöllinen jalanjälkensä ja visuaalinen laatunsa. Orkesteritila ennen näyttämöä on leveä ja tasainen, mikä mahdollistaa vaihtelevan kokoonpanon, kuten seinillä olevat akustiikkapaneelitkin. Käytävät erottavat osa-alueet toisistaan, samoin kuin pari tyylikkäästi suomustettua betonipylvästä salin takaosassa. Tämä jaottelu luo tunteen, että kukin istumavyöhyke on oma tilansa, vaikka ne keskittyvätkin yhtenäisesti näyttämölle.

Hallintorakennus on hiljainen vastakohta auditorion kiemurteleville, epäsäännöllisille kaarille. ”Kortteli” on sopiva termi tiukan suoraviivaiselle toimistosiivelle, joka on myös päällystetty kuparilla sen naapurissa olevien ainutlaatuisten tiilien sijaan. Rakennuksen suhteellisen tiukka, muodollinen luonne sopii sen käyttöön byrokraattisiin asioihin, toisin kuin yleisötapahtumiin aukion toisella puolella sijaitsevassa auditoriossa.

Vaikka sen alkuperäiset suojelijat ovat sittemmin lopettaneet toimintansa, Kulttuuritalo on toiminut Helsingin ensisijaisena konserttisalina valmistumisestaan vuonna 1958 lähtien. Se on, kuten sen verkkosivuilla todetaan, ”upea rakennus”, joka ”huokuu menneiden vuosien tunnelmaa”. Ikä ei ilmeisesti ole himmentänyt Kulttuuritalon alkuperäistä kiiltoa; rakennus onkin edelleen yksi Aallon 1950-luvun töistä ikonisimpia.

Kulttuuritalo. ”Helsingin Kulttuuritalo – paikka kaikenlaisille tapahtumille.” kulttuuritalo.fi. http://www.kulttuuritalo.fi/en/homepage (viitattu 21.2.2016).
Fleig, Karl. Alvar Aalto. New York: Wittenborn & Company, 1963. s17.
Quantrill, Malcolm. Alvar Aalto: A Critical Study. New York: New Amsterdam Books, 1983. s171-172.
Trencher, Michael. The Alvar Aalto Guide. New York: Princeton Architectural Press, 1996. s44.
Fleig, s188.
Trencher, s45.
Quantrill, Alvar Aalto, s173.
Quantrill, Malcolm. Suomalainen arkkitehtuuri ja modernistinen perinne. London: E & FN Spon, 1995. s119.
Trencher, s45-46.
Fleig, s188-189.
Trencher, s46.
Trencher, s44.
”Helsingin Kulttuuritalo – paikka kaikenlaisille tapahtumille.”