Atlantropa
Suunnitelman innoittajana oli tuolloin saatu uusi käsitys Messinian suolapitoisuuskriisistä, 5-6 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneesta Välimeren alueen geologisesta tapahtumasta. Nykyaikaiset geologit ehdottivat, että Välimeren rannikkoa ympäröivät laajat suolakerrostumat olivat seurausta sen osittaisesta eristämisestä, joka johtui Atlanttiin yhdistävien meriväylien kutistumisesta. Nykyään useimmat geotieteilijät uskovat, että Välimeri koki tuona aikana merkittävän, ainakin muutaman sadan metrin syvennyksen.
Utopistinen tavoite oli ratkaista kaikki eurooppalaisen sivilisaation suurimmat ongelmat luomalla Euroopasta ja Afrikasta koostuva uusi manner, ”Atlantropa”, jonka eurooppalaiset asuisivat. Sörgel oli vakuuttunut siitä, että pysyäkseen kilpailukykyisenä Amerikan ja nousevan itämaisen ”Pan-Aasian” kanssa Euroopan oli tultava omavaraiseksi, mikä tarkoitti alueiden omistamista kaikilla ilmastovyöhykkeillä. Aasia jäisi ikuisesti arvoitukseksi eurooppalaisille, eivätkä britit pystyisi pitkällä tähtäimellä ylläpitämään maailmanlaajuista imperiumiaan, joten Euroopan yhteiset ponnistelut Afrikan kolonisoimiseksi olivat välttämättömiä.
Välimeren laskeminen mahdollistaisi valtavien sähköenergiamäärien tuottamisen, mikä takaisi teollisuuden kasvun. Toisin kuin fossiiliset polttoaineet, energialähde ei ehtyisi. Maataloudelle vapautuisi valtavia maa-alueita, myös Sahara, jota oli tarkoitus kastella Afrikassa sijaitsevien kolmen meren kokoisen ihmisen tekemän järven avulla. Massiiviset julkiset työt, joiden kaavailtiin jatkuvan yli vuosisadan ajan, lieventäisivät työttömyyttä, ja uuden maan hankkiminen helpottaisi ylikansoituksen aiheuttamaa painetta, joka Sörgelin mielestä oli Euroopan poliittisten levottomuuksien perimmäinen syy. Hän uskoi myös, että hankkeen vaikutus ilmastoon voisi olla vain myönteinen ja että ilmasto voisi muuttua parempaan suuntaan aina Britteinsaarille asti, koska tehokkaampi Golf-virta loisi lämpimämmät talvet. Lähi-itä, joka olisi konsolidoidun Atlantropan hallinnassa, olisi lisäenergialähde ja linnake keltaista vaaraa vastaan.
Sörgelin ja hänen kannattajiensa Atlantropaa varten tuottama mainosmateriaali sisältää suunnitelmia, karttoja ja pienoismalleja useista padoista ja uusista satamista Välimeren rannalla, näkymiä Gibraltarin padosta, jonka kruunaa Peter Behrensin suunnittelema 400-metrinen torni, ennusteita maataloustuotannon kasvusta, luonnoksia yleis-Atlantropan energiaverkosta ja jopa määräyksiä Venetsian suojelusta kulttuurisena maamerkkinä. Ilmastonmuutosta tai maanjäristyksiä koskevat huolenaiheet mainittiin pikemminkin myönteisinä kuin kielteisinä. Sörgelin vuonna 1938 ilmestyneen kirjan Die Drei Grossen A etusivulla on sitaatti Hitleriltä osoituksena siitä, että konsepti oli natsi-ideologian mukainen.
Toisen maailmansodan jälkeen kiinnostus heräsi uudelleen, kun länsiliittoutuneet pyrkivät luomaan läheisempiä siteitä Afrikan siirtomaidensa kanssa torjuakseen marxilaisten kasvavaa vaikutusvaltaa kyseisellä alueella, mutta ydinvoiman keksiminen, jälleenrakentamisen kalleus ja kolonialismin loppu tekivät Atlantropasta teknisesti tarpeettoman ja poliittisesti mahdottoman, vaikka Atlantropa-instituutti säilyikin olemassa vuoteen 1960 asti.
Useimmissa Gibraltarin salmen patoamista koskevissa ehdotuksissa on sen jälkeen keskitytty hankkeen vesivoimapotentiaaliin, eikä niissä ole suunniteltu Välimeren merenpinnan merkittävää alentamista. Uutta ajatusta, joka koskee Euroopan ja Pohjois-Afrikan välille Gibraltarin salmeen jännitettyä kangaspatoa, on kaavailtu, jotta voitaisiin selviytyä mahdollisesta tulevasta maailmanlaajuisesta merenpinnan noususta Välimeren altaan ulkopuolella.