10 klassista W. H. Audenin runoa, jotka kaikkien pitäisi lukea
Tohtori Oliver Tearlen valitsemat parhaat Audenin runot
W. H. Auden (1907-1973) kirjoitti paljon runoutta, ja monet parhaista Audenin runoista on kirjoitettu 1930-luvulla. Tässä postauksessa olemme ottaneet vaikean tehtävän löytää kymmenen hienointa Audenin runoa – vaikean siksi, että vaikka tietyt runot nousevat luonnollisesti pintaan ja julistavat suuruuttaan, niitä on melko vähän. Tässä on kymmenen parasta runoamme. Onko olemassa Audenin klassikkorunoja, jotka olemme jättäneet pois listalta? Klikkaa kunkin runon otsikkoa lukeaksesi sen.
1. ’Stop all the clocks’.
Tämä runo, joka tunnetaan myös nimellä ’Funeral Blues’ ja joka on yksi Audenin alun perin vuonna 1936 julkaistuista ’Twelve Songs’ -runoista, ei ehkä kaipaa esittelyä. Koska se lausuttiin hautajaisissa vuonna 1994 ilmestyneessä elokuvassa Neljät häät ja hautajaiset, se saavutti maailmanlaajuista mainetta ja toi Audenin runouden aivan uuden yleisön tietoisuuteen.
Runossa on useita surun symboleja. Mutta näiden runotrooppien mainitsemisella on kaksitahoinen tarkoitus: sen lisäksi, että puhuja hylkää tällaisen romanttisen puheen hyödyllisyyden surunsa edessä, hän myös sanoo, ettei maailmalla – itse asiassa koko maailmankaikkeudella – ole mitään arvoa, jos siinä ei ole hänen rakastettuaan. Viimeisen säkeistön toisella rivillä sana ”purkaa” lähentelee kevytmielisyyttä, ikään kuin aurinko olisi mekaaninen laite, jonka voi yksinkertaisesti purkaa, kuten kellon. Se viittaa siihen, että jopa luontomaailma vaikuttaa teennäiseltä ja epätodelliselta nyt, kun häneltä on viety maailman ilot.
Mutta kuka on ”hän” tässä? Ja onko runo alkanut vilpittömänä surun ilmauksena? Kuten keskustelemme tämän klassisen hautajaisrunon analyysissämme, runon syntytarina paljastaa hieman monimutkaisemman kuvan.
2. ”Syyslaulu”.
Toinen ”kahdestatoista laulusta” yhdessä tunnetumman ”Pysäyttäkää kaikki kellot” kanssa, tämä on hieno lyriikka nuoruuden lyhyydestä ja elämän pettymyksistä. Auden kirjoitti viimeisestä säkeistöstä kaksi eri versiota, vaikka runon sävy pysyy molemmissa pitkälti samana. Runo auttaa osoittamaan, kuinka sen lisäksi, että Auden käsitteli 1930-luvun erityisiä tapahtumia ja poliittista ilmapiiriä, hän myös vangitsi ajattoman pettymyksen ja surun tunteen suuressa osassa hienoimmista teoksistaan.
3. ”Kehtolaulu”.
’Kehtolaulu’ on yksi Audenin hellävaraisimmista runoista, ja se on ehkä koko 1900-luvun suurin homojen rakkausruno (vaikka koska se on osoitettu suoraan vastaanottajalle, runoa lukiessa voi helposti unohtaa, että kyseessä on miespuolinen runoilija, joka kirjoittaa toiselle miehelle); se kuuluu oikeutetusti Audenin rakastetuimpiin runoihin. Monin tavoin 
toivottoman romanttinen, toisilla tavoilla armottoman realistinen (runon vastaanottaja on vain ”ihminen”; Auden itse on ”uskoton”), se on runo, jonka monet Audenin harrastajat ovat tallentaneet muistiinsa.
4. ”Yöpostia”.
Klassikkoelokuvan ansiosta, jossa se esiteltiin – ja jota varten se kirjoitettiin nimenomaan sitä varten – ”Yöpostia” on edelleen yksi Audenin tunnetuimmista runoista. Elokuva, jossa se esiintyy, General Post Office (GPO) -elokuvayksikön vuonna 1936 tuottama dokumenttielokuva yöjunasta, joka kuljetti postia Lontoosta Skotlantiin, on edelleen brittiläisen dokumenttielokuvan klassikko, kiitos Audenin säkeistökerronnan ja Benjamin Brittenin musiikin. Voit katsoa Audenin runon sisältävän otteen elokuvasta täältä.
5. ”Musée de Beaux Arts”.
Tässä loppuvuodesta 1938 ilmestyneessä runossa on mieleenpainuva alkulause: ”Kärsimyksestä he eivät koskaan olleet väärässä, / Vanhat mestarit”. Auden kirjoitti ’Musée des Beaux Artsin’ joulukuussa 1938, kun hän oleskeli Brysselissä ystävänsä Christopher Isherwoodin kanssa. Runon otsikossa mainittu museo ja taidegalleria ’Musée des Beaux Arts’ on Brysselin taidegalleria, Musées Royaux des Beaux-Arts de Belgique, jossa Auden vieraili.
Runossa Auden pohtii, kuinka monissa vanhoissa renessanssiajan maalauksissa tapahtuu jotakin suurenmoista ja merkittävää – vaikkapa syntymäjumalanpalvelus tai ristiinnaulitseminen – mutta maalauksessa on aina läsnä henkilöitä, jotka eivät ole juurikaan kiinnostuneita siitä, mitä tapahtuu. Tämän jälkeen Auden pohtii koskettavasti Peter Brueghel vanhemman maalausta (jonka luullaan olevan), joka esittää Ikarosta, ja läsnä olevaa laivaa, jonka matkustajat eivät näytä välittävän ”taivaalta putoavasta pojasta”.
6. ”W. B. Yeatsin muistoksi”.
Auden kirjoitti useita runoja runoilijakollegoistaan A. E. Housmanista Edward Leariin, mutta tämä voimakas elegia, joka on kirjoitettu Yeatsin kuoltua vuonna 1939, on hänen hienoin muistonsa toisesta runoilijasta. Kuolleen runoilijan muiston lisäksi ”In Memory of W. B. Yeats” on myös mietiskely runouden roolista ja paikasta nykymaailmassa. Mitä varten runous on? Voiko se saada mitään aikaan? Pitäisikö sen saada jotain tapahtumaan?
Auden kuvailee Yeatsin kuolemaa ja toteaa lopuksi, että hänen kuoltuaan Yeatsista ”tuli hänen ihailijansa”: kun ihminen Yeats oli lakannut olemasta, runoilija Yeatsista tuli se, mitä hänen lukijansa ja ihailijansa päättivät hänen olevan. Tässä Auden esittää laajemman ajatuksen runoilijoiden ”kuolemattomuudesta”: runoilijat selviävät tai eivät selviä sen mukaan, kuka heitä lukee ja miten lukijat heitä lukevat.
Audenin runon loppusäkeet on kaiverrettu hänen omaan muistokiveensä Westminster Abbeyssa: ”Päiviensä vankilassa / Opettaa vapaalle miehelle, miten ylistää.”
Olemme analysoineet tätä klassikkorunoa täällä.
7. ”Syyskuun 1. päivä 1939”.
Auden hylkäsi myöhemmin tämän runon, joka oli kirjoitettu pian toisen maailmansodan puhkeamisen jälkeen (vaikkakin ennakoi erään toisen synkän syyskuun 2001 tapahtumia tuskattomasti), väittäen, että retoriikka voitti totuuden (”Meidän on rakastettava toisiamme tai kuoltava” olisi hänen mukaansa pitänyt kuulua tiukasti ”Meidän on rakastettava toisiamme ja kuoltava”). Kuten 
tuloksena sitä ei löydy Faber Collected Poems -teoksesta (ainoa runo tässä Audenin parhaiden runojen valikoimassa, joka ei ole kyseisessä kirjassa). Mutta voit lukea sen seuraamalla yllä olevassa otsikossa olevaa linkkiä.
Kuten runon otsikosta käy ilmi, ”Syyskuun 1. päivä 1939” on kirjoitettu syyskuun alussa 1939 – ja vaikka Auden ei varsinaisesti kirjoittanut sitä newyorkilaisessa baarissa, hän asui tuolloin New Yorkissa (muutettuaan sinne Englannista vain kuukausia aiemmin). Syyskuun 1. päivä 1939 oli päivä, jolloin natsi-Saksa hyökkäsi Puolaan, mikä aiheutti toisen maailmansodan puhkeamisen.
Olemme analysoineet tätä runoa täällä.
8. ’If I Could Tell You’.
Englannin kielessä ei ole monta suurta villanellia (olemme keränneet tänne muutamia suosikkiesimerkkejämme), mutta Audenin ’If I Could Tell You’ nousee William Empsonin ’Missing Dates’ -runon ja luultavasti tunnetuimman englanninkielisen villanellan, Dylan Thomasin ’Do Not Go Gentle into That Good Night’ -runon rinnalle.
Vuonna 1940 toisen maailmansodan aikana kirjoitettu runo välittää Audenin ja suuren osan maailman tulevaisuutta koskevan epävarmuuden tunteen. ’If I Could Tell You’ horjuu rakkausrunon asemaan: puhuja kertoo vastaanottajalleen: ’I love you more than I can say’. Ainakin se näyttää olevan varmaa. Villanellen kaksi kertosäettä näyttävät vuorottelevan varmuuden (”Aika tulee…”) ja epävarmuuden (”Jos minä…”) välillä. Mutta se, miten mestarillisesti Auden käyttää näitä kahta refraasia, on se, miten molemmat itse asiassa vetävät vastakkaisiin suuntiin, liikkuvat jossakin tiedettävyyden ja arvailun välissä: ”Jos voisin kertoa sinulle” on rivin ensimmäinen puolikas, mutta toinen puolikas, ”antaisin sinun tietää”, lupaa henkilökohtaisen takuun varmuuden epävarmassa ajassa.
Olemme analysoineet tätä runoa täällä.
9. ’The More Loving One’.
Tässä runossa vuodelta 1957 Auden pohdiskelee vastaamatonta rakkautta. ’Jos yhtäläinen kiintymys ei voi olla’, hän tunnustaa, ’olkoon rakastavampi minä’. Nokkelasti ja kauniisti Auden purkaa väitteen, jonka mukaan vastaamattoman rakkauden tapauksessa on parempi olla rakastettu kuin rakastaja. Miten pitäisimme siitä, jos tähdet palaisivat ”intohimolla meitä kohtaan, jota emme voisi palauttaa”?
Voisimme tiivistää runon ajatuksen seuraavasti: yksilönä voimme vastata siihen uskomalla, että maailmankaikkeudella on tarkoituksensa meitä varten; tai voimme vastata sanomalla, että ei ole, ja kysyä, mitä helvettiä järkeä missään on. Tai voimme kohdata maailmankaikkeuden välinpitämättömyyden meitä kohtaan suoraan ja olla ylpeitä siitä, että meille, luonnon tuotteille, on annettu kyky välittää, tuntea kunnioitusta luonnon yleviä puolia kohtaan ja rakastaa.
Olemme analysoineet tätä runoa tässä.
10. ”Rooman kukistuminen”.
Vuonna 1947 kirjoitettu ”Rooman kukistuminen” on yksi W. H. Audenin keskimmäisen kauden hienoimpia runoja. Kuten sen nimi kertoo, se kertoo Rooman valtakunnan kukistumisesta. Monet Audenin runon yksityiskohdista ovat kuitenkin selvästi anakronistisia Rooman valtakuntaa viidennellä vuosisadalla eaa. käsittelevässä runossa, kuten ajatus siitä, että virkailija kirjoittaa ”vaaleanpunaiselle virkamieslomakkeelle” (sen sijaan, että hän raaputtaisi asioita taululle, kuten roomalainen virkamies olisi tehnyt). Runo on siis, vaikkei se olekaan aivan allegoria toisesta valtakunnasta ja toisesta ajasta, runo sekä Rooman että muiden suurten sivilisaatioiden tuhosta.
On syytä muistaa, että Auden kirjoitti tämän runon imperiumin kukistumisesta välittömästi maailmansodan jälkeen: vuosi 1947 oli toki vain kaksi vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, mutta se oli myös vuosi, jolloin Intia itsenäistyi Brittiläisestä imperiumista, ja vuosi, jolloin sodan päättymisen jälkeen Britannian imperiumin hallussa olevien alueiden hajoaminen näytti olevan väistämätöntä (kuten seuraavat vuosikymmenet osoittivat). Audenin anakronismit vahvistavat käsitystä siitä, että historia toistaa itseään ja että mahtavilla imperiumeilla on aina aikansa auringossa, mutta ne ovat väistämättä tuomittuja kuolemaan.
Olemme analysoineet tätä upeaa Audenin runoa täällä.
Onko olemassa suosikkirunoja, joita emme ole ottaneet mukaan ja joiden pitäisi olla listalla? (Olemme käsitelleet esimerkiksi hänen lyhyttä runoelmaansa ’Epitaph on a Tyrant’ täällä.) Mikä on paras Audenin runo näistä runoista? Jatka Audenin tuotantoon tutustumista ihanan Collected Auden
Tämän artikkelin kirjoittaja, tohtori Oliver Tearle, on kirjallisuuskriitikko ja englannin kielen lehtori Loughboroughin yliopistossa. Hän on kirjoittanut muun muassa teoksen The Secret Library: A Book-Lovers’ Journey Through Curiosities of History
Kuva (ylhäällä): W. H. Auden vuonna 1939, Carl Van Vechten, Wikimedia Commonsin kautta. Kuva (alhaalla): TorontoPeterin kuva W. H. Audenista vuonna 1970, Wikimedia Commonsin kautta.