Allegoria vs. Vertaus vs. Myytti vs. Taru

Allegoria, vertaus, myytti ja taru ovat vertailukelpoisia kirjallisina muotoina, jotka tyypillisesti kertovat tarinan totuuden esittämiseksi tai moraalin voimaansaattamiseksi.

Allegoria peittää todellisen merkityksensä (perimmäisen tai allegorisen merkityksensä) jättämällä sen pääteltäväksi kertomastaan tarinasta, jonka se kertoo (ulkoisen tai kirjaimellisen merkityksen). Sen hahmot ja tapahtumat ovat siis joko kuvaannollisia tai tyypillisiä; ne toimivat syöttinä tylsien tai epämiellyttävien totuuksien pohtimiseen (kuten Bunyanin Pilgrim’s Progressissa), asteittaisena lähestymistapana tavalliselle ihmiselle liian vaikeiden ajatusten ymmärtämiseen (kuten Danten Jumalallisessa komediassa) tai verhona henkilöihin kohdistuvalle hyökkäykselle (kuten Drydenin teoksessa Absalom and Achitophel) tai paheiden ja typeryyksien paljastamiselle (kuten Swiftin teoksessa Gulliver’s Travels).

Kun allegoria on hyvin lyhyt ja yksinkertainen ja kertoo tai kuvaa tuttua tapahtumaa luonnossa tai elämässä, joka analogian avulla välittää hengellisen totuuden, sitä kutsutaan vertaukseksi. Termiä käytetään erityisesti Jeesuksen saarnoissaan käyttämiin lyhyisiin vertauskuviin (kuten siihen, jossa taivasten valtakuntaa verrataan sinapinsiemenen kasvuun).

Myyttiä käytetään eräänlaiseen lyhyeen vertauskuvaan, jota erityisesti Platon käytti selittäessään vaikeaa filosofista käsitystä. Tällaiset myytit ovat pääsääntöisesti keksittyjä, ja niiden hahmot ja tapahtumat ovat puhtaasti mielikuvituksellisia.

Sadussa moraalin sanotaan yleensä selvästi lopussa. Sen hahmot ovat eläimiä (kuten Orwellin Eläinfarmissa) tai elottomia asioita, jotka puhumalla ja toimimalla kuin ihmiset heijastavat ihmisten heikkouksia ja hulluutta.