Irlannin ja Englannin välinen sopimus (1921)
Irlannin ja Englannin välinen sopimus allekirjoitettiin 6. joulukuuta 1921 Lontoossa Britannian hallituksen ja Irlannin valtuuskunnan välillä. Sopimus merkitsi vuonna 1919 alkaneen Irlannin itsenäisyyssodan päättymistä.
Ennen anglo-irlantilaista sopimusta
Vuonna 1920, itsenäisyyssodan aikana, Irlannin hallitusta koskevalla lailla (Government of Ireland Act) perustettiin paitsi uusi Pohjois-Irlannin osavaltio, myös annettiin tälle osavaltiolle oikeus jättäytyä pois tulevasta itsehallinnollisesta irlantilaisesta vapaavaltiosta Brittiläisen osavaltioiden kansainyhteisön (Commonwealth of States of British) piirissä.”
Pohjoisvaltio käsitti Ulsterin kuuden koillispuolisen kreivikunnan alueet ja siinä enemmistönä olivat unionistit. Ne olivat Antrim, Down, Armagh, Derry, Tyrone ja Fermanagh. Belfastin kaupungin oli määrä olla hallituksen kotipaikka, ja sillä oli rajoitettu siirretty valta. Donegalin, Cavanin ja Monaghanin kreivikunnat sulautettaisiin osaksi Dublinin parlamentista valvottua Irlannin vapaavaltiota.
Irlannin nationalistit olivat tyrmistyneitä suunnitelmasta. Protestanttiset unionistit, erityisesti ne, jotka asuivat uuden valtion rajojen sisäpuolella, hyväksyivät lain ja alkoivat panna sitä täytäntöön.
Katolisia koteja vastaan tehtiin hyökkäyksiä Belfastissa, Derryssä, Banbridgessä, Lisburnissa ja Dromoressa. Katolilaisia ajettiin pois Belfastin telakalta ja kaupungin eri konepajatyömailta. Oletettavasti nämä hyökkäykset olivat kosto IRA:n salamurhista.
Taukoa ennen anglo-irlantilaista sopimusta
IRA jatkoi kampanjaa tasavallan perustamiseksi Irlannin itsenäisyyssodalla. Vuoden 1921 puoliväliin mennessä molemmat osapuolet olivat uupuneita, ja 9. kesäkuuta solmittiin aselepo.
Heinäkuussa 1921 Dáil Éireannin puheenjohtaja Eamon DeValera matkusti Lontooseen tapaamaan Britannian pääministeriä Lloyd Georgea. He sopivat, että Irlannin valtuuskunta lähtisi syksyllä Lontooseen neuvottelemaan ehdoista.
Irlannin valtuuskunta
Dáilin Lontooseen matkustavaksi valtuuskunnaksi nimettyyn valtuuskuntaan kuuluivat Arthur Griffith (ulkoasiainministeri ja valtuuskunnan puheenjohtaja), Michael Collins (valtiovarainministeri ja valtuuskunnan varapuheenjohtaja), Robert Barton (talousministeri), George Gavan Duffy ja Éamonn Duggan, ja sihteeristöapua antoivat Erskine Childers, Fionán Lynch, Diarmuid O’Hegarty ja John Chartres.
DeValera itse ei osallistunut. Tulevat historioitsijat ihmettelivät, tiesikö hän, etteivät he pystyisi neuvottelemaan 32 kreivikunnan Irlannin tasavallasta.
Sopimuksen ehdot
Keskustelun aikana Lloyd George vaati, että Irlanti pysyisi osana kansainyhteisöä ja että Dáil Éireannin jäsenten olisi vannottava uskollisuudenvala Britannian kruunulle. Kahden kuukauden viivytyksen jälkeen Lloyd George esitti uhkavaatimuksen: allekirjoittakaa sopimus kolmen päivän kuluessa tai sota syttyy.
Anglo-Irlannin sopimuksen oli määrä antaa Irlannille 26 kreivikunnan vapaavaltio, jolla olisi dominionin asema. Oikeus nostaa veroja, säännellä ulkomaankauppaa, itsenäisyys sisäisissä asioissa, oma armeija, ja uskollisuudenvala muutettiin uskollisuudenvalaksi.
Britannian piti säilyttää kolme laivastotukikohtaa vapaavaltion lainkäyttövaltaan kuuluvalla alueella, Cobhissa, Lough Swillyssä ja Berehavenissa. Pohjois-Irlannin rajan määrittelisi komissio. sittemmin tämä antoi väärää toivoa suurille alueille Tyronea, Fermanagh Downia, Armaghia ja Derry Cityä, jotka annettaisiin vapaavaltiolle, koska niissä oli katolinen enemmistö.
Anglo-irlantilaisen sopimuksen allekirjoittaminen
Joulukuun 6. päivänä 1921 hieman kello kahden jälkeen aamuyöllä irlantilaisvaltuuskunta allekirjoitti Dáilia kuulematta vihdoin ja viimein brittiläisten kanssa tehdyn sopimuksen.
Collins kirjoitti profeetallisesti myöhemmin allekirjoituspäivänä
”varhain tänä aamuna allekirjoitin kuolemantuomioni”
Sopimus ei miellyttänyt katolilaisia pohjoisessa ja unionisteja etelässä. Samaan aikaan monet konfliktin osapuolista kammoksuivat sitä, että koko Irlanti ei aikonutkaan lähteä Yhdistyneestä kuningaskunnasta.