The differential diagnosis of anxiety. Psykiatriset ja lääketieteelliset häiriöt

Tässä artikkelissa on tarkasteltu primaaristen ahdistuneisuushäiriöiden ja muiden ahdistuneisuusoireisiin usein liittyvien psykiatristen ja lääketieteellisten häiriöiden kliinisiä ja demografisia piirteitä ja korostettu erotusdiagnostiikkaa. Yhteenvetona voidaan todeta, että fobisille häiriöille (eksogeeninen ahdistuneisuus) on ominaista tiettyjen ympäristöärsykkeiden luotettavasti aikaansaama ahdistus; kyseessä olevat ärsykkeet määräävät, minkä tyyppinen fobia diagnosoidaan. Sen sijaan paniikkikohtauksiin ja yleistyneeseen ahdistuneisuuteen (endogeeninen ahdistuneisuus) liittyy ahdistusoireita, jotka eivät liity ainoastaan tiettyihin ärsykkeisiin. Paniikkihäiriö eroaa yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä erillisten kohtausten perusteella; molempiin häiriöihin liittyy yleensä jonkinasteista pysyvää ahdistusta. Pakko-oireiselle häiriölle on ominaista toistuvat ei-toivotut mutta vastustamattomat ajatukset ja näistä pakkomielteistä johtuvat ritualisoidut toistuvat teot, jos ei ole olemassa psykoosia tai masennusta. Posttraumaattiseen stressihäiriöön liittyy erilaisia ahdistusoireita (ja muita oireita), jotka ovat suoraa seurausta ilmeisestä stressitekijästä. Masennusoireet liittyvät usein ahdistuneisuuteen. Joskus on mahdotonta määrittää, kumpi on ensisijainen häiriö. Oireyhtymien päällekkäisyyttä esiintyy todennäköisesti myös muiden primaaristen psykiatristen häiriöiden, erityisesti somatoformisten häiriöiden, ahdistuneeseen mielialaan liittyvän sopeutumishäiriön ja useiden persoonallisuushäiriöiden kanssa. Lopuksi primaarinen ahdistuneisuus voi sekoittua useisiin lääketieteellisiin oireyhtymiin, erityisesti silloin, kun lääketieteellistä häiriötä ei ole tunnistettu. Feokromosytoomapotilailla tehdyt tutkimukset viittaavat kuitenkin siihen, että ahdistuksen lääketieteelliset syyt voivat poiketa laadullisesti primaarisista ahdistuneisuushäiriöistä, erityisesti psyykkisen ahdistuneisuuden osatekijästä. Taulukossa 4 lueteltujen kliinisten ja demografisten piirteiden huomioimisen sekä äskettäin kehitettyjen strukturoitujen diagnostisten haastattelujen käytön pitäisi yleensä johtaa oikeaan diagnoosiin, kuten seuraavat esimerkit osoittavat. Julkisen puhumisen pelon puhkeaminen nuoruusiän puolivälissä viittaa mutkattomaan sosiaaliseen fobiaan, kun taas useiden sosiaalisten ja muiden tilannekohtaisten pelkojen puhkeaminen 20-luvun puolivälissä henkilöllä, jolla on aiemmin ollut paniikkikohtauksia, viittaisi vahvasti paniikki-agorafobiaoireyhtymään. Yleistyneiden ahdistusoireiden ja masennuksen uusi ilmaantuminen 45-vuotiaalle potilaalle, jolla on aiemmin ollut merkittävä masennus, viittaisi siihen, että tämän henkilön ahdistuneisuus on osa affektiivista häiriötä ja toissijainen siihen nähden eikä ensisijainen ahdistuneisuushäiriö.(ABSTRACT TRUNCATED AT 400 WORDS)